Kaksi päivää Smoke maleksi ympäri kaupunkia, kaikkialla tarkan
silmälläpidon alaisena. Shorty oli kateissa rekineen ja koirineen. Ei
ollut muuta kiinnekohtaa kuin Smoke, joka ennemmin tai myöhemmin
liittyisi kadonneeseen kumppaniinsa, ja Smokeen keskittyi kaikkien
huomio. Toisen päivän iltana hän pysyi majassaan, sammutti lampun
kello yhdeksältä ja viritti herätyskellon kello kahdeksi. Ulkopuolella
olevat vartijat kuulivat herätyskellon pärinän, niin että hänen puolta
tuntia myöhemmin tullessaan ulos häntä oli odottamassa vähintään
kolmensadan miehen suuruinen joukko. Roihuavat revontulet valaisivat
seutua, ja lukuisine saattojoukkoineen hän kulki kaupunkiin,
Elkhorniin. Ravintolasali tuli yks kaks täpötäyteen levotonta ja
ärtyisää väkeä, joka tunkeutui sisälle ja katseli neljä pitkää tuntia,
miten Smoke pelasi cribbagea vanhan ystävänsä Breckin kanssa. Kohta
kello kuudelta Smoke lähti Elkhornista ja kulki sitten pääkatua ylös
kolmisataisen hajajoukon seuratessa ja huudellessa haukkumasanoja tai
pilkallisesti hurratessa hänelle.
"Hyvää yötä, pojat", sanoi hän purevasti Yukonin rannalla, kadun
päässä. "Nyt käväisen aamiaisella ja sitten -- nukkumaan."
Kolmesataa miestä huusi, etteivät he halunneet erota hänestä, ja niin
he seurasivat häntä joen jäälle, missä hän suuntasi kulkunsa suoraan
Tralaliita kohti. Kello seitsemän aikaan hän kapusi miesjoukon
etunenässä vinkkurapolkua avoimen vierteen laidassa sijaitsevalle
Dwight Sandersonin tuvalle. Shorty avasi oven.
"Tule tupaan, Smoke", sanoi hän. "Aamiainen on valmiina. Mutta äläs,
miten monta hyvää veikkoa sinulla onkaan seurassasi!"
Smoke kääntyi kynnyksellä. "Siis hyvää yötä nyt, toverit. Toivon, että
kävelyretki on teitä miellyttänyt."
"Odottakaahan tuokio, Smoke", huudahti Bill Saltman syvästi pettyneellä
äänellä. "Haluaisin puhutella teitä hetkisen."
"Antakaa kuulua", vastasi Smoke rattoisasti.
"Mistä hyvästä maksoitte Sandersonille kaksikymmentäviisituhatta?
Tahdotteko vastata minulle?"
"Ikävystytätte minua, Bill", vastasi Smoke. "Olen tullut tänne
saadakseni olla maalla, kuten sanotaan, ja silloin te tulette minua
ristikuulustelemaan, juuri kun aion aloittaa levossa ja rauhassa
aamiaiseni."
"Te ette vastaa kysymykseeni", sanoi Bill Saltman ankaran
johdonmukaisena.
"Sitä en aiokaan tehdä, Bill. Se on kokonaan Dwight Sandersonin ja
minun välinen yksityisasia. Haluatteko kysyä vielä muutakin?"
"Miksi teillä oli sorkkarauta ja teräsvarppia mukananne silloin
illalla?"
"Se ei koske rahtuakaan teitä, Bill. Mutta jos tämä Shorty tahtoo sen
selittää, niin -- mielihyvällä minun puolestani."
"Sen minä kyllä teenkin!" huudahti Shorty ja luikahti puuhakkaana
tuvasta. Hän avasi suunsa, mutta alkoi äkkiä epäröidä ja kääntyi
kumppaninsa puoleen. "Totta puhuen ja näin meidän kesken, Smoke:
minunkaan mielestäni se ei lainkaan liikuta heitä. Tule nyt tupaan.
Muuten kahvi jäähtyy juomattomaksi."
Ovi sulkeutui, ja kolmesataa miestä jäi seisoskelemaan noloina ja
murisevina ryhminä.
"Kuulkaahan, Saltman", sanoi eräs mies, "luulin, että te johdattaisitte
meidät sinne -- ties minne."
"Siitä ei ole kysymystäkään", vastasi Saltman jurosti. "Sanoinhan,
että Smoke olisi oppaana. Te tiedätte yhtä paljon kuin minäkin
ja me tiedämme kaiken kaikkiaan, että Smokella on jotakin
piilossa jossakin. Miksi muuten hän olisi maksanut Sandersonille
kaksikymmentäviisituhatta? Ei ainakaan tästä viheliäisestä
kaupunkialueesta, se ainakin on varmaa."
"No, entä mitä nyt teemme?" kysyi joku surkeasti.
"Minä puolestani ainakin aion lähteä aamiaiselle", sanoi Wildwater
Charley hilpeästi. "Toittepa tällä kertaa meidät umpikujaan, Bill."
"Sitä minä en totisesti tehnyt", tenäsi Saltman. "Smokehan oppaana oli.
Muuten: osaatteko te selittää niiden kahdenkymmenen viidentuhannen
seikan?"
Puoli kymmeneltä, päivän enemmän valjettua, Shorty avasi varovasti oven
ja katseli ulos. "Tuhat tulimmaista", huudahti hän, "ne ovat talsineet
Dawsoniin joka sorkka. Luulin niiden leiriytyneen tänne."
"Ole rauhassa, ne hiipivät vielä takaisin", vakuutti Smoke. "Ellen
erehdy, saat pian nähdä puoli Dawsonia täällä. Tulehan nyt auttamaan.
Meillä on paljon työtä."
"Koetetaanpa nyt konetta", virkkoi Shorty, kun hän tunnin kuluttua
katseli heidän työnsä tulosta: erääseen huoneen nurkkaan sovitettua
vintturia, jossa kahden kelan ympäri kulki umpinainen varppi.
Smoke pyöritti kevyesti, ja varppi liukui ja kitisi. "Menehän nyt ulos,
Shorty, ja kerro, miltä kuuluu."
Suljetun oven edessä seisoessaan Shorty kuuli kaikki ne äänen eri
vivahdukset, jotka vintturi synnyttää, kun sillä hinataan jotakin
raskasta, ja hän hairahtui arvioimaan kaivoksen syvyyttä, josta
tuota raskasta taakkaa nostettiin. Sitten tuli hiljaista, ja
mielikuvituksessaan hän näki sangon lähestyvän vintturia. Sitten hän
kuuli sitä nopeasti laskettavan ja kumahduksen aivan kuin sanko olisi
äkkiä asetettu kaivosaukon reunalle. Hän avasi oven ja huusi
riemastuneena:
"Minä kuulin ja olin vähällä pettyä minäkin. Entä edelleen?"
Ensitöikseen he sen jälkeen raahasivat kymmenkunta rekikuormaa kiviä
tupaansa. Ja paljon muuta he tekivät tänä tavattomana hopunpäivänä.
"Illalla sinä viet koirat Dawsoniin", suunnitteli Smoke illallisen
jälkeen. "Jätä ne Breckille, joka saa ottaa ne hoiviinsa. Kaikki
pitävät sinua silmällä, niin että on parasta sinun antaa Breckin mennä
A. C-yhtiöön ja ostaa kaiken kiviruudin -- niillä on vain muutaman
sadan naulan varasto. Ja pyydä Breckiä tilaamaan puolikymmentä
kiviporaa sepältä. Breck on kaivosmies ja osaa kyllä keksiä sepälle
selityksen aikeistaan. Ja anna Breckille nämä valtauspiirustukset, niin
että hän voi rekisteröittää ne kultakomissaarilla huomisaamuna. Ja
vihdoin viimein sinun on oltava isollakadulla ja pidettävä korvat
hörössä tännepäin. Muista, etten tahdo ampua kovia paukahduksia.
Dawsonin on juurija juuri ne kuultava, mutta ei enempää. Räjähdytän
kolme erisuurta panosta, ja sinun on arvosteltava, mikä niistä on
sopivin."
Kun Shorty kello kymmeneltä illalla käveli isollakadulla lukuisien
katseitten seuraamana ja kuuloaan jännittäen, erotti hän heikon,
kaukaisen räjähdyksen. Kolmisenkymmentä sekuntia myöhemmin paukahti
toinen, parhaiksi voimakas herättääkseen muidenkin kadulla kulkijain
huomion. Sitten kajahti kolmas, joka oli niin ankara, että se pani
ikkunaruudut helisemään ja houkutteli asukkaat kadulle.
"Nyt sinä vasta puhalsit ne liekkiin", kertoi Shorty hengästyneenä, kun
hän tuntia myöhemmin saapui Tralalii-tuvalle. "Olisitpa nähnyt heidät!
Isokatu kihisi ja kuhisi mustanaan, kun läksin sieltä. Huomenna täällä
on väentungos. Ja elleivät ne jo nyt ole tänne hiipimässä, niin se on
enemmän kuin ihme."
Smoke nauroi, meni vintturilaitteen luo ja pyöräytti pari kertaa, niin
että kitinä kuului. Shorty kaivoi sammalia hirsien välistä neljästä
kohden, saadakseen näköaukon kuhunkin seinään. Sitten hän puhalsi valon
sammuksiin.
"Nyt", kuiskasi hän puolta tuntia myöhemmin. Smoke pyöritti vintturia
hitaasti, lakkasi muutaman minuutin kuluttua, tarttui mullalla
täytettyyn peltisankoon ja veti sitä kolistaen ja rämistäen pitkin
heidän tupaan tuomiaan kiviröykkiöitä. Sitten hän sytytti savukkeen
peittäen tulitikkulaatikkoa kouriinsa.
"Niitä on kolme", kuiskasi Shorty. "Olisitpa nähnyt ne! Kun rymyytit
sankoa, saattoivat ne tuskin pysyä paikoillaan. Nyt on eräs ikkunassa
ja koettaa nähdä läpi."
Smoke takoi taltalla kivijärkälettä, jonka oli asettanut
kolminkertaiselle säkkikangaspehmikkeelle.
"Verratonta, verratonta", voihki Shorty ihastuneena. Hän hiipi hiljaa
tirkistysreiälle. "Ne seisovat aivan yhdessä, ja erotan melkein niiden
puheen."
Ja kello neljään kesti samaa menoa: viiden minuutin väliajoin
"hinattiin" sanko "kaivoksesta", ja vintturi vinkui tyhjää pyöriessään.
Sitten katosivat kuuntelijat pihalta, ja Smoke ja Shorty panivat maata.