Päivän valjettua Shorty tarkasteli mokkasiinin jälkiä. "Pitkä Bill
Saltman oli eräs niistä", selitti hän. "Katsohan, tuollaiset isot
jäljet!"
Smoke vilkaisi alas joelle. "Valmistaudu vieraita vastaanottamaan.
Tuolla jäällä on jo kaksi tulossa."
"Hm. Odotahan siksi, kunnes Breck on suorittanut rekisteröinnin kello
kymmeneltä. Silloin tulee kaksituhatta."
"Ja jok'ainoa meluaa 'valtasuonesta'", nauroi Smoke. "Klondyke-löytöjen
lähde vihdoinkin keksitty!"
Shorty, joka oli kavunnut jyrkälle kallionnyppylälle, tarkasteli
asiantuntijan ilmein aluetta, jonka he olivat vallanneet.
"Tämä näyttää todellakin oikealta suonelta", sanoi hän. "Ammattimies
voisi melkein viitoittaa sen uran lumeen. Tämä voi peijata ketä
tahansa. Pinta vyörykivisirujen peittämä -- entä maa pinnan alla?
Näyttää kaikin puolin oikealta, vaikk'ei olekaan oikeata."
Kun jokitietä kulkeneet miehet pääsivät perille, he tapasivat majan
suljettuna. Bill Saltman, joka kulki etumaisena, hiipi ovelle, kuunteli
ja viittasi sitten Wildwater Charleyn luokseen. Sisältä kuului raskasta
taakkaa nostavan vintturin vingunta. He odottivat ja kuulivat vihdoin
sangon kolahtavan kiviin. Neljästi he kuulivat sen uudistuvan seuraavan
tunnin kuluessa. Sitten Wildwater koputti oveen. Tuvasta kuului
hiljaista, varovaista puhetta, sitten seurasi äänettömyys, kuiskailtiin
vielä salaperäisemmin, ja viiden minuutin kuluttua läähättävä Smoke
raotti ovea ja kurkisti ulos. He näkivät soraa ja pieniä kivensiruja
hänen kasvoillaan ja paidallaan. Hänen tervehdyksensä oli epäilyttävän
ystävällinen.
"Odottakaahan silmänräpäys, niin tulen ulos", sanoi hän.
Hän veti kintaat käteensä, puikahti oven raosta ulos ja jäi seisomaan
vieraitten eteen. Nämä huomasivat heti, että hänen paitansa oli
likainen ja tomuinen olkapäiltä ja että hänen päällyshousujensa
polvenkohdissa oli vielä soran merkkejä, joita oli nopeasti koetettu
harjata pois, siinä kumminkaan kunnolla onnistumatta.
"Hieman varhainen vierailuaika", huomautti hän. "Oletteko
metsästysretkellä?"
"Olemme tosiaankin, Smoke", sanoi Wildwater tuttavallisesti. "Ja te
voisitte hyvin olla hiukan avomielisempi. Teillä on täällä jotakin..."
"Jos olette munia vainuamassa...", aloitti Smoke.
"Oh, kas niin, unohtakaa se. Olemme liikeasioilla."
"Vai niin, aiotteko ostaa tontteja?" Smoke lasketti kokonaisen
sanatulvan. "Täällä on helkkarin hienoja tontteja. Mutta ymmärrätte
tietenkin, ettemme voi myydä vielä. Kaupunkialuettamme ei ole vielä
tarkistettu. Tulkaa ensi viikolla, Wildwater, niin näytän teille jonkin
verrattoman rauhallisen ja hiljaisen paikan, jos haluatte asettua tänne
asumaan. Ikävää, etten voi kutsua teitä tupaan, sillä Shorty -- hm,
tehän toki tunnette hänet. Hän on laisensa. Hän sanoo asettuneensa
tänne nauttimaan levosta ja rauhasta, ja nyt hän vetää unia. En
haluaisi herättää häntä mistään hinnasta."
Tämän puheensa kestäessä Smoke puristi lämpimästi hyvästiksi heidän
kättään. Puhuen ja kättä puristaen hän perääntyi tupaan ja sulki oven.
Ulos jääneet katselivat toisiaan ja nyökkäsivät merkitsevästi.
"Näittekö hänen polvensa?" kuiskasi Saltman.
"Totta kai, ja hänen olkapäänsä. Hän oli ollut kaivoskuilussa."
Puhuessaan Wildwater tarkasteli muuatta lumen peittämää kurua, kunnes
hänen silmänsä pysähtyivät tiettyyn kohtaan ja hän päästi vihellyksen.
"Katsokaahan tuonne, Bill. Näettekö, mitä tarkoitan? Eikö siinä ole
koeleikkaus? Ne ovat etsineet kultaa! Ja tarkastakaahan kumpaakin
puolta -- näette, miten lumi on poljettu. Siinä on kaivossuoni, aivan
varmasti."
"Ja katsokaahan, kuinka leveä se on!" huudahti Saltman. "Lyön vetoa
siitä, että he ovat tehneet täällä hyvät kaupat."
"Mutta katsokaahan, mikä väenpaljous on jäällä", sanoi Saltman ja
ojensi kättään. "Koko Dawson näyttää olevan jalkeilla."
Wildwater näki, että koko tie oli mustana väkeä aina etäiselle Dawsonin
rannalle, missä taas loputon ihmisvirta vyöryi alas rantaäyrästä.
"Minä tarkastan hiukan tuota koekaivantoa, ennen kuin ne ennättävät
tänne", sanoi hän ja alkoi nopeasti kiivetä maavieremän kuvetta.
Mutta nyt avautui hirsimajan ovi, ja sen kumpikin isäntä astui ulos.
"Hei!" huusi Smoke. "Minne olette menossa?"
"Menen valikoimaan tontinpaikkaa", huusi Wildwater vastaukseksi.
"Katsokaahan joelle. Koko Dawson on matkalla ostamaan tontteja, ja
meidän on saatava valita tonttimme ennen heidän tuloaan. Eikö niin,
Bill?"
"Mutta emme myy tontteja sieltä, minne nyt olette menossa", vastasi
Smoke. "Oikealla tuonnempana vuoritasanteella ovat tontit. Tämä palsta
joesta tasanteeseen on varattu. Tulkaa sen tähden takaisin."
"Olemme valinneet nimenomaan tämän paikan", väitti Saltman.
"Mutta sitä emme luovuta, sanon minä", selitti Smoke terävästi.
"Emmekö saa silti hiukan maleksia täällä?" tenäsi Saltman.
"Ette. Olen väsynyt maleksimiseenne. Tulkaa takaisin, kuuletteko!"
"Saanemmehan kävellä missä miellyttää", vastasi Saltman kovapintaisena.
"Tulkaahan nyt, Wildwater."
"Kiellän teitä luvatta astumasta vieraalle alueelle", sanoi Smoke.
"Oh, mehän vain maleksimme", vastasi Saltman hilpeästi, samalla kun
käänsi ystäville selkänsä ja jatkoi matkaansa.
"Hei! Heti paikalla seis, Bill, muuten on leikki poissa!" jyrisi Shorty
ja tähtäsi heitä kahdella coltpistoolilla. "Astukaahan askelkin vielä,
niin lasken yksitoista reikää teidän saatanain niin sanottuihin
tomumajoihin. Ymmärrättekö?"
Saltman pysähtyi hämmästyneenä.
"Hän ymmärsi minua", mutisi Shorty Smokelle. "Mutta jos hän jatkaa
matkaansa, olen pulassa. En voi ampua. Mitä teen?"
"Tulkaa järkiinne, Shorty", pyysi Saltman.
"Tulkaa tänne luokseni, niin puhumme järjestä", vastasi Shorty.
Ja keskustelu järjestä jatkui vielä, kun kulkueen kärki ilmestyi
vinkkurapolulta ja tuli heidän luokseen.
"Mutta ei voi sanoa ihmisen luvatta astuvan vieraalle alueelle, kun hän
vain katsastelee kaupunkialuetta tontteja ostaakseen", sanoi Wildwater,
ja Shorty väitti: "Mutta kaupunkialueella on yksityisiäkin palstoja, ja
juuri tuo paikka on sellainen yksityispalsta. Sitä ei myydä, sanon
vielä kerran."
"Nyt meidän on tehtävä kaupat nopeasti", kuiskasi Smoke Shortylle. "Jos
ne pääsevät yläkynteen..."
"Saisitpa olla ylen vahva mies, jotta voisit pitää ne aisoissa",
kuiskasi Shorty vastaukseksi. "Niitä on kaksituhatta, ja lisää tulee.
Ne murtavat tuon linjan milloin tahansa."
"Linja" kulki kurun reunamaa, aivan lähellä, ja Shorty oli saanut sen
avulla pidätellyksi ensimmäisinä saapuvia, kun nämä olivat ennättäneet
niin pitkälle rynnäkössään. Väkijoukossa näkyi kymmenkunta
poliisikonstaapelia ja poliisiluutnantti. Smoke keskusteli hiljaa
viimeksi mainitun kanssa.
"Niitä virtaa vieläkin Dawsonista", sanoi hän, "ja pian täällä on
viisituhantinen joukko. Kun otamme huomioon, että koko aluetta on
vain viiden valtauksen ala, tulee jok'ainoata valtausta kohden tuhat
miestä, ja neljä tuhatta näistä viidestä koettaa siepata itselleen
lähimmän valtauksen. Se ei saa tapahtua, ja jos he yrittävät sitä,
menee täällä enemmän miehiä kuin koko Alaskan historian aikana on
mennyt. Lisäksi on nämä viisi valtausta tänään rekisteröity. Sanalla
sanoen, minkäänlainen anastus ei voi täällä tulla kysymykseen."
"Olette oikeassa", sanoi poliisiluutnantti. "Kokoan konstaapelini ja
asetan heidät vartijoiksi. Täällä ei saa nousta mellakkaa, se on kerta
kaikkiaan selvä. Mutta teidän on parasta puhua niille."
"Tässä täytyy olla jokin erehdys, hyvät ystävät", aloitti Smoke lujalla
äänellä. "Emme ole vielä ennättäneet järjestää tonttien myyntiä. Katuja
ei ole vielä suunniteltu. Mutta ensi viikolla alkaa ensimmäinen suuri
tonttikauppa."
Suuttumuksen ja kärsimättömyyden huudahdukset keskeyttivät hänet.
"Emme me tontteja etsi", huusi muuan nuori kullankaivaja. "Emme välitä
siitä, mitä maan pinnalla on. Olemme etsimässä sitä, mitä on maan
sisässä."
"Emme tiedä, onko maan sisässä mitään", vastasi Smoke, "mutta sen
tiedämme, että tässä maan pinnalla on hienon hieno kaupunkialue."
"Aivan niin", mukasi Shorty, "suurenmoinen, kun pidetään silmällä
näköalaa ja paikan rauhallisuutta. Väkeä, jota hiljainen soppi
miellyttää, virtaa tänne vielä tuhansittain. Tästä tulee rakastetuin
rauhala koko Yukonin varrella."
Jälleen kajahteli kärsimättömiä huudahduksia, ja Saltman, joka oli
keskustellut myöhemmin tulleitten kanssa, astui esiin.
"Olemme tulleet tänne merkitäksemme kaivososuuksia", aloitti hän.
"Tiedämme, mitä olette tehneet -- viisi vierettäistä kvartsivaltausta,
jotka leikkaavat kaupunkialueen tuolla maavieremän ja notkon kohdalla.
Mutta olette viekastelleet. Kaksi valtauksista on laitonta. Kuka on
Seth Bierce? Kukaan ei ole kuullut hänestä milloinkaan puhuttavan.
Annoitte tänä aamuna rekisteröidä yhden valtauksen hänen nimiinsä. Ja
samoin toisen Harry Maxwellin nimiin. Mutta Harry Maxwell ei ole tällä
seudulla. Hän on alhaalla Seattlessa. Meni sinne syksyllä. Siis kaksi
valtausta on vapaana muiden rekisteröitävissä."
"Mutta entä jos minulla on hänen valtakirjansa?" kysyi Smoke.
"Sitä teillä ei ole", vastasi Saltman, "ja jos teillä on se, on teidän
se näytettävä. Niin muodoin täällä pannaan toimeen uusi mittaus.
Tulkaa, hyvät ystävät."
Saltman astui kielletyn linjan yli ja kääntyi muiden puoleen
kehottaakseen heitä tulemaan jäljestä, kun poliisiluutnantti korotti
äänensä ja kielsi väkijoukkoa tunkeutumasta edemmäksi.
"Pysykää aloillanne! Ette saa tehdä valtausta, tietäkää se!"
"Emmekö saa?" sanoi Bill Saltman. "Laki säätää, että laiton valtaus
voidaan uudistaa -- eikö säädäkin?"
"Se on oikein, Bill! Pidä puolesi!" huusi väkijoukko linjan
luvalliselta puolelta.
"Kenties säädetään laissa siten", kuului järkkymätön vastaus. "Mutta
minä en voi enkä tahdo sallia, että viisituhatta miestä ryhtyy
rynnäköimään kahdelle valtaukselle. Siinä tapahtuisi kauheita, ja
meidän velvollisuutenamme on valvoa, ettei mitään sellaista tapahdu.
Ensimmäinen, joka astuu linjan yli, ammutaan. Menkää takaisin, Bill
Saltman."
Saltman totteli vastahakoisesti. Mutta pahaaennustava levottomuus
valtasi väkijoukon, joka oli ahtautunut epätasaisiin ryhmiin ja täytti
läheisen kumpu- ja rotkosarjan.
"Hyvä Luoja", kuiskasi poliisiluutnantti Smokelle, "niitä on tiheässä
kuin kärpäsiä tuolla kallion partaalla. Jos joukossa syntyy pieninkin
häiriö, syöksyy satoja syvyyteen."
Smokea värisytti, ja hän astui esiin. "Olen valmis neuvotteluihin,
hyvät ystävät. Jos ehdottomasti haluatte kaupunkitontteja, myyn teille
niitä heti sadalla dollarilla kappale ja saatte suorittaa mittaukset
katujen viitoittamisen jälkeen." Kättään kohottaen hän tyynnytti
uhkaavan suuttumuksen murinan. "Älkää hievahtako paikoiltanne. Jos
teette sen, suistuu satoja jyrkänteeltä. Asemanne on vaarallinen."
"Älä kieräile turhia", huusi joku. "Emme halua tontteja. Tahdomme tehdä
valtauksia."
"Mutta kiistakapulana on vain kaksi valtausta", väitti Smoke. "Kun ne
on mitattu -- mitä jää muille?"
Hän kuivasi otsaansa paidanhihallaan, ja muuan toinen ääni huusi:
"Jakakaa meille kaikille yhtä paljon!"
Ne, jotka huusivat hyväksymistään, eivät lainkaan aavistaneet, että
mies teki ehdotuksensa, vasta kun näki Smoken kuivaavan otsaansa.
"Ryhtykää puuhaan ja viitoittakaa kaupunkitontit", jatkoi sama mies.
"Mutta kaupunkitonttien mukana on saatava myös malminmurto-oikeus."
"Täällä ei ole malmin nokarettakaan murrettavaksi, sanon minä", väitti
Smoke.
"Olkoon tai älköön. Itsehän uhkakaupan teemme."
"Ahdistatte liian ankarasti, hyvät ystävät", sanoi Smoke. "Toivon, että
olisitte pysytelleet omalla rannallanne."
Mutta hänen epäröintinsä ja horjumisensa oli niin ilmeinen, että
väkijoukko pakotti valtavalla metelöimisellä hänet suostumaan. Saltman
ja muut etumaisina seisovat nurkuivat.
"Bill Saltman ja Wildwater eivät halua päästää teitä kaikkia
osallisiksi", kuulutti Smoke väkijoukolle. "Kuka tässä kieräilee?"
Ja niin Saltman ja Wildwater yks kaks joutuivat kansan suureen
epäsuosioon.
"Miten tässä nyt menetellään?" kysyi Smoke. "Shortylle ja minulle pitää
jäädä ratkaisuvalta. Me olemme keksineet tämän mainion kaupunkialueen."
"Se on oikein!" huusi joku. "Oikeudenmukainen jako, niin pitää tehdä!"
"Kolme viidennestä meille", ehdotti Smoke, "ja te muut saatte kaksi
viidennestä. Ja sitten saatte maksaa kukin osastanne."
"Kymmenen senttiä dollarilta!" huusi joku. "Eikä mitään leimamaksua!"
"Ja sitten on yhtiön johtajan kierrettävä miehestä mieheen hopeinen
kolehtilautanen kädessä", veisteli Smoke. "Ei toki, paljon kiitoksia.
Olkaahan järkeviä, hyvät ystävät. Kymmenestä sentistä dollarilta voimme
kyllä aloittaa keskustelut. Te merkitsette kaksi viidennestä
osakkeista, joiden nimellisarvo on sata dollaria, ja maksatte heti
kymmenen. Parempia ehtoja en voi tarjota."
"Alas suurpääomat!" huusi joku, ja se ääni sai viisituhantisen
joukkosielun suostumaan.
"Teitä on noin viisituhatta, siis tulee osakkeita viisituhatta", laski
Smoke. "Ja viisituhatta on kaksi viidesosaa kahdestatoistatuhannesta
viidestäsadasta. Tralalii-yhtiön peruspääoma tulee siis olemaan
miljoonakaksisataa viisikymmentätuhatta dollaria, kun sadan dollarin
nimellisarvoisia osakkeita on kaksitoistatuhatta viisisataa, joista te
ostatte viisituhatta maksaen kymmenen dollaria kappaleesta. Ja otan
teidät kaikki sen todistajiksi, että pakotatte minut tähän vastoin
tahtoani."
Sen jälkeen kun väkijoukko oli tullut aivan vakuuttuneeksi siitä, että
se oli tavannut Smoken itse teossa -- kiitos kummankin laittoman
valtauksen, valittiin toimikunta, ja Tralalii-yhtiö perustettiin
kaikessa kiireessä. Ehdotus, että osakemaksut suoritettaisiin
Dawsonissa, hylättiin, sillä silloin se osa Dawsonin väestöä, joka ei
ollut mukana valtausretkellä, olisi kärkkymässä osille, ja toimikunta
antoi jäälle maavieremän juurelle laaditun nuotion ääressä kuitin
jokaiselle osanottajalle tämän maksettua kymmenen dollaria
kultahiekassa, mitä punnittiin täysin asianmukaisesti parillakymmenellä
Dawsonista hankitulla vaa'alla.
Päivän hämärtyessä oli urakka lopussa, ja ihmiset poistuivat
Tralaliista Smokea ja Shortya lukuunottamatta: he söivät illallista
hirsimajassaan ja iloitsivat osakkeenomistaja-luettelosta, jossa oli
kaikkiaan neljätuhatta kahdeksansataa seitsemänkymmentä neljä nimeä, ja
kultapusseista, joiden arvo oli noin neljäkymmentätuhattaseitsemänsataa
neljäkymmentä dollaria.
"Mutta vielä ei asia ole selvä", väitti Shorty kesken keskustelun.
"Wildwater..."
"Hän tulee", vakuutti Smoke järkkymättömän varmana. "Hän on syntynyt
uhkapelaajaksi, ja kun Breck vihjaisee erään neuvon hänen korvaansa, ei
sydänhalvauskaan estäisi häntä tulemasta."
Tuntia myöhemmin koputettiin oveen, ja Wildwater työntyi tupaan Bill
Saltmanin seurassa. He silmäilivät innokkaasti ympärilleen, ja heidän
katseensa kiintyivät vintturiin, joka oli huolellisesti peitetty
huovilla.
"Mutta jospa minä merkitsisinkin tuhatkaksisataa osaketta", sanoi
Wildwater puolituntia kestäneen kaupanhieronnan jälkeen. "Niiden ja
tänään myytyjen viidentuhannen osakkeen yhteismäärä olisi vain
kuusituhatta kaksisataa. Silloin jäisi teille ja Shortylle
kuusituhattakolmesataa. Teillä olisi joka tapauksessa osake-enemmistö."
"Mutta mitä tekisitte niin suurella tonttialueella?" ihmetteli Shorty.
"Siihen kysymykseen osaatte itse vastata minua paremmin", sanoi
Wildwater. "Ja näin meidän kesken sanoen" -- hänen katseensa liukui
huovilla peitettyyn vintturiin -- "tämä kaupunkialue näyttää erittäin
mainiolta."
"Mutta Billkin halunnee osansa", sanoi Smoke jurosti, "emmekä lainkaan
halua luovuttaa osakkeistamme viittäsataa useampaa."
"Paljonko voitte sijoittaa pääomaa?" kysyi Wildwater Saltmanilta.
"Viitisentuhatta. Siinä kaikki, mitä olen saanut haalituksi kokoon."
"Wildwater", jatkoi Smoke samaan tyytymättömään ja vastahakoiseen
äänilajiin, "ellette olisi niin hyvä tuttavani, en myisi teille
osakettakaan. Missään tapauksessa emme, Shorty ja minä, luovuta enempää
kuin viisisataa osaketta, ja ne maksavat teille viisikymmentä dollaria
kappale. Se on viimeinen sanani, ja ellette siihen tyydy, niin hyvää
yötä. Bill voi ostaa sata ja te jäljelle jäävät neljäsataa."