Kello yhdentoista aikaan Smoke havahtui makeimmasta unestaan
ravisteluun ja näki Shortyn, jonka turkki uhosi raikasta pakkasta ja
käsi tuntui puistattavan kylmältä, kun se kosketti hänen poskeaan.
"Mitä sinä nyt?" murahti Smoke. "Onko Sallyn viimeinenkin karva
lähtenyt?"
"Mitä vielä! Mutta olen kuullut hyviä uutisia, joilla haluan sinua
ilahduttaa. Tapasin Slavovitshin. Tai Slavovitsh tapasi minut, sillä
hän se aloitti puheen. Hän sanoi minulle: 'Tahtoisin puhua kanssanne
niistä kananmunista. Kukaan ei tiedä, että olen myynyt ne teille. Mutta
jos haluatte tehdä hyviä kauppoja, niin annan teille hyödyllisen
tiedon.' Ja sen hän teki, Smoke. Entä millaiseksi luulet sitä hyvää
uutista?"
"Jatka. Anna kuulua."
"Ehkäpä se kuulostaa hiukan uskomattomalta, mutta sen hyvyyden
alkujuuri on -- Wildwater Charley. Hän tahtoo ostaa munia. Hän tuli
Slavovitshille ja tarjosi viittä dollaria munasta, ja ennen kuin
läksin, hän oli korottanut tarjouksensa kahdeksaan. Mutta
Slavovitshilla ei ole ainoatakaan kananmunaa. Loppuponneksi Wildwater
pamautti Slavovitshille iskevänsä hänet hengiltä, jos hän vain saa
tietää Slavovitshin piilottaneen kananmunansa. Slavovitshin täytyi
tunnustaa myyneensä kananmunansa, mutta ostajan nimeä hän ei sanonut
voivansa ilmaista.
"Slavovitsh pyysi lupaa saadakseen sanoa Wildwaterille, kuka oli munat
ostanut. 'Shorty', sanoi hän minulle. 'Wildwater tulee luoksenne
juoksujalkaa. Saatte hänet maksamaan kahdeksan dollaria.' -- 'Vai
kahdeksan dollaria, ei sitten vaikka mikä olisi!' sanoin. 'Hän saa
pulittaa kymmenen, ennen kuin annan.' Joka tapauksessa sanoin
Slavovitshille miettiväni asiaa ja ilmoittavani hänelle varhain
huomisaamuna. Luonnollisesti annamme hänen kertoa sen Wildwaterille.
Vai mitä?"
"Tietenkin, Shorty. Mene Slavovitshille ensitöiksesi aamulla. Anna
hänen selittää Wildwaterille, että sinä ja minä olemme yhtiömiehinä
liikkeessä."
Aamulla Smoke tapasi taas Lucille Arralin A. C-yhtiön myymälässä.
"Nyt se pyörii", riemuitsi Smoke. "Nyt se pyörii. Wildwater on ollut
Slavovitshilla ja koettanut ostaa ja kiristää häneltä kananmunia. Ja
nyt on Slavovitsh kertonut hänelle, että Shorty ja minä omistamme
trustin."
Lucille Arralin silmät säteili riemua. "Minä lähden heti aamiaiselle",
huudahti hän. "Ja tilaan munia tarjoilijalta, ja kun niitä ei ole,
tulen niin murheelliseksi, että kivikin heltyisi säälistä. Ja Wildwater
on luonnollisesti ollut Slavovitshin luona ja koettanut ostaa trustin.
Olkaa lujina ja pitäkää hinta korkeana. Minä en tyydy kymmentä dollaria
vähempään enkä anna teille, Smoke, milloinkaan anteeksi, jos myytte
halvemmalla."
Puolenpäivän aikaan Shorty kattoi pöydälle aterian ystävysten tuvassa:
vadin papuja, kaksi kahvimukia, hapanta leipää, läkkirasian voita ja
toisen säilykekermaa, höyryävän vadin hirven- ja sianlihaa ja kulhon
kuivattuja persikoita, minkä jälkeen hän huusi: "Ruoka on odottamassa.
Silmäisepä silti ensin Sallyä."
Smoke laski kädestään valjaat, joita oli valmistamassa, avasi oven ja
näki Sallyn ja Brightin ilolla ja riemulla häätävän valta-alueeltaan
naapurimajan sissiretkelle lähteneitä ajokoiria. Mutta hän näki
muutakin, mikä sai hänet kiireesti sulkemaan oven ja rientämään
kamiinan ääreen. Hirven- ja sianlihan jäljeltä vielä kuuman
paistinpannun hän asetti jälleen tulelle. Pani siihen tukevan kimpaleen
voita, otti kananmunan ja naksautti sen rikki antaen sisällyksen
valahtaa sähisevään pannuun. Hänen tarttuessaan toiseen munaan Shorty
tuli väliin, ja kävi kiivaasti häntä käsivarteen, koveten:
"Mitä sinä teet?"
"Paistan munia", selitti Smoke, samalla kun hän naksautti toisen munan
rikki ja sysäsi Shortyn käden syrjään.
"Oletko sairas?" kysyi Shorty huolissaan, kun Smoke valutti pannuun
kolmannen munan. "Vai oletko aivan järjiltäsi? Sinä olet jo tuhlannut
kolmenkymmenen dollarin kananmunat!"
"Kohta, kuudenkymmenen", vastasi Smoke ja löi rikki neljännen. "Pois
tieltä, Shorty. Wildwater nousee par'aikaa mäkeä ja on viiden minuutin
kuluttua täällä."
Shorty veti syvän ymmärtämyksen henkäyksen ja istui pöydän ääreen. Kun
odotettu kolkutus kuului ovelta, istui Smoke vastapäätä ystäväänsä, ja
kummankin lautasella tuoksui kolme paistettua munaa.
"Sisään!" huusi Smoke.
Wildwater Charley, lujatekoinen nuori jättiläinen, lähes kuusi jalkaa
pitkä ja yhdeksänkymmentä kiloa painava, tuli tupaan ja pudisti heidän
kättään.
"Istukaa pöytään, Wildwater", pyysi Shorty. "Paista muutamia munia
vieraallemmekin, Smoke. Lyön vetoa siitä, ettei hän ole syönyt munia
kokonaiseen iäisyyteen."
Smoke tyhjensi vielä kolme munaa paistinpannuun ja toi ne muutaman
minuutin kuluttua vieraalle, joka katseli niitä niin merkillisen synkin
silmäyksin, että Shorty myöhemmin tunnusti pelänneensä Wildwaterin
pistävän ne taskuunsa ja marssivan matkoihinsa.
"Yhdysvaltain keikarit eivät voi ruoka-asioissa olla vaativaisempia
kuin me", virkkoi Shorty. "Tässä me kolme nyt istumme ja pistämme
poskeemme yhdeksänkymmenen dollarin munat silmääkään räpäyttämättä."
Wildwater silmäili nopeasti katoavia munia ja näytti kivettyneeltä.
"Olkaa hyvä ja syökää", kehotti Smoke.
"Ne ... ne eivät ole kymmenen dollarin arvoisia", sanoi Wildwater
hitaasti.
Shorty vastasi taisteluhaasteeseen. "Eikö mikä tavara tahansa ole sen
hinnan arvoinen, minkä siitä voi saada, vai mitä arvelette?" kysyi hän.
"Mutta silti..."
"Turha tenätä vastaan. Puhun vain siitä, minkä verran voimme saada
niistä. Kymmenen dollaria kappale, aivan niin. Me olemme munatrusti,
Smoke ja minä, pitäkää se mielessänne. Me sanomme: kymmenen dollaria
kappale, ja silloin on hinta: kymmenen dollaria kappale." Hän pyyhki
lautastaan leipäpalalla. "Melkeinpä söisin pari lisää", huokasi hän ja
otti eteensä papuja.
"Ette te sellaista munamäärää voi syödä", väitti Wildwater. "Se on ...
se on väärin."
"Me olemme niin ihastuneita muniin, Smoke ja minä", kuului Shortyn
anteeksipyyntö.
Wildwater söi annoksensa kasvoillaan epäröivä ilme ja katseli
epäluuloisesti kumpaakin kumppanusta. "Voitte ansaita hyvästi", aloitti
hän kokeensa. "Myykää tai lainatkaa tai antakaa minulle kymmenkunta
kananmunaa."
"Niin", vastasi Smoke, "tiedän kyllä kokemuksesta, miten vaikeata on
olla saamatta kananmunia. Mutta niin köyhiä emme ole, että myisimme
vieraanvaraisuuttamme. Ne eivät maksa teille mitään..." Kova potku
pöydän alitse ilmaisi hänelle Shortyn käyvän levottomaksi.
"Kymmenkuntako sanoitte, Wildwater?"
Wildwater nyökkäsi.
"Pidähän kiirettä, Shorty", jatkoi Smoke, "ja paista ne vieraallemme.
Ymmärrän aivan hyvin. Muistan kyllä sen ajan, jolloin minäkin kykenin
syömään kymmenen munaa kerrallaan."
Mutta Wildwater laski pidättäen kätensä innokkaan Shortyn käsivarrelle
ja sanoi: "En tarkoita paistettuja. Haluan saada ne kuorineen."
"Voidaksenne viedä ne mukananne?"
"Niin."
"Se ei ole vieraanvaraisuutta", väitti Shorty. "Se on -- se on kauppaa."
Smoke nyökkäsi hyväksyvästi. "Niin, se on eri asia, Wildwater. Luulin
teidän tahtovan syödä ne. Nähkääs, olemme ryhtyneet liikeyritykseen."
Wildwaterin vaaralliset sinisilmät alkoivat muuttua vielä
vaarallisemman näköisiksi. "Minä maksan ne", sanoi hän terävästi.
"Paljonko haluatte tusinasta?"
"Emme myy tusinoittain", vastasi Smoke. "Emme voi myydä tusinoittain.
Emme ole elintarvekauppiaita, olemme liikemiehiä. Olemme perustaneet
kiinteän trustin ja myymme ainoastaan koko varastomme kerrallaan,
muuten emme ainoatakaan."
"Miten monta teillä on ja paljonko niistä haluatte?"
"Miten monta meillä on, Shorty?" kysyi Smoke.
Shorty kakisteli kurkkuaan ja laski yhteen ja vähensi ääneensä.
"Odottakaahan. Yhdeksänsataa seitsemänkymmentä kolme, siitä pois
yhdeksän -- jäännös yhdeksänsataa kuusikymmentä kaksi. Ja koko höskä,
kun kappalehinta on kymmenen, maksaa yhdeksäntuhatta kuusisataa
kaksikymmentä dollaria. Luonnollisesti olemme kunniallisia miehiä ja
maksamme pilaantuneitten munien hinnan takaisin, mutta sellaisia ei
ole. Ei kukaan ole niin mieletön, että myisi mätiä munia."
"Aivan niin", puuttui Smoke puheeseen. "Rahat takaisin pilaantuneista."
"Te voitte vuorostanne korottaa hinnan kahdeksikymmeneksi kappaleelta
ja ansaita sata prosenttia", neuvoi Shorty.
"Kuulkaahan", sanoi Wildwater avomielisyyden puuskan valtaamana.
"Kerron teille koko jutun, mutta pitäkää se omana tietonanne. Kuten
muistatte, olin kihloissa neiti Arralin kanssa. Mutta hän on purkanut.
Sen tiedätte, kuten aivan kaikki. Häntä varten minä tahdon ostaa
kananmunia."
"Hm", sanoi Shorty ovelasti, "silloin ymmärtää yskän, että haluatte ne
kuorineen. Mutta moista en teistä olisi millään uskonut."
"Mitä?"
"Se on halpamaista, sitä se on", jatkoi Shorty siveellisesti
suuttuneena. "En ihmettelisi ollenkaan, jos saisitte haulipaukun
pakaroihinne siitä tekosesta. Ja sen ansaitsisitte."
Wildwater oli vähällä saada raivovimmakohtauksensa. Hän puristi kätensä
nyrkkiin, niin että toisessa oleva huokeahintainen haarukka alkoi
taipua, ja hänen siniset silmänsä syytivät pahaenteisiä kipinöitä.
"Eihän toki, Shorty, kuulkaahan: mitä tarkoitatte? Jos luulette
kyseessä olevan jonkin salahankkeen..."
"Tarkoitan mitä tarkoitan", vastasi Shorty uhmailevasti. "Ja voitte
heittää hiiteen ajatukset salahankkeesta. Julkisesti sellainen
tavallisesti tapahtuu. Muuten ette niitä voi heittää."
"Heittää ... mitä?"
"Munia, luumuja, pesä- ja biljardipalloja ja vaikka mitä. Mutta sitä
tekoanne saatte katua, Wildwater. Ei minkäänlainen oopperayleisö sitä
siedä. Vaikka hän onkin näyttelijätär, ei ole mitään aihetta pommittaa
häntä julkisesti kananmunilla."
Silmänräpäyksen näytti siltä, kuin Wildwater olisi ollut
halkeamaisillaan tai saamaisillaan halvauksen. Hän nieli suuntäyden
kuumaa kahvia ja pääsi vähitellen tasapainoon.
"Erehdytte, Shorty", sanoi hän itseään kylmästi hilliten. "Minä en aio
heittää häntä kananmunilla. Ettekö käsitä", jatkoi hän kiihtyvällä
innolla, "että aion tarjota ne hänelle lautasella, käristetyt
kananmunat -- sellaisista hän enimmän pitää."
"Tiesin kyllä tuomitsevani teitä väärin", selitti Shorty
jalomielisesti. "Tiesin, ettette voisi tehdä niin halpamaista tekosta."
"No niin, mitäpä sitä enää muistelemme, Shorty", sanoi Wildwater
anteeksiantaen. "Tiedätte nyt, miksi haluan kananmunia. Minun on
välttämättä saatava niitä."
"Haluatteko kananmunia yhdeksällätuhannella kuudellasadalla
kahdellakymmenellä dollarilla?" kysyi Shorty.
"Teette tietenkin pilaa", tiuskaisi Wildwater vihastuen.
"Teemme kauppaa", vastasi Smoke. "Ette kai luule meidän kiertelevän
munia ostamassa vain liikuntoa saadaksemme?"
"Kuulkaa nyt järjen sanaa", pyysi Wildwater. "Haluan vain pari tusinaa.
Annan teille kaksikymmentä dollaria kappaleesta. Mitä minä tekisin
kaikilla muilla munilla? Olen vuosikausia elänyt tässä maassa
näkemättäkään kananmunia, ja aion täst'edeskin läpäistä ilman niitä."
"Ei teidän tarvitse tästä sielunrauhaanne kadottaa", neuvoi Shorty.
"Ellette niitä halua, niin sillä selvä -- puhelkaamme muusta. Emme me
aiokaan niitä väkisin teille työntää."
"Mutta minun on saatava niitä", valitti Wildwater.
"Silloin tiedätte, paljonko ne maksavat -- yhdeksäntuhatta
kuusisataakaksikymmentä dollaria, ellen ole laskenut väärin."
"Mutta ehkä niistä ei ole mitään hyötyä", väitti Wildwater. "Ehkä
neiti Arral ei enää pidäkään kananmunista."
"Arvelen neiti Arralin näiden kananmunien hinnan arvoiseksi", sanoi
Smoke tyynesti väliin.
"Arvoiseksi!" Wildwater hypähti kiihtyneenä pystyyn. "Hän on miljoonan
dollarin arvoinen. Hän on Klondyken kaiken kultahiekan arvoinen." Hän
istuutui ja jatkoi rauhallisemmalla äänellä: "Mutta kukapa silti
tahtoisi maksaa kymmentätuhatta dollaria hänen aamiaisestaan. Teen
teille ehdotuksen. Lainatkaa minulle pari munatusinaa. Annan ne
Slavovitshille. Tämä saa tarjota ne hänelle ja sanoa terveisiä minulta.
Hän ei ole suonut minulle hymyä sataan vuoteen. Jos munat saavat hänet
hymyilemään minulle, silloin ostan koko keon."
"Kirjoitatteko siitä sopimuksen?" kysyi Smoke nopeasti, sillä hän tiesi
neiti Arralin hymyilevän.
Wildwater ällistyi. "Tämän kummun kauppamiehet ovat ovelaa väkeä",
sanoi hän hieman pisteliäästi.
"Me vain myönnymme omaan ehdotukseenne", vastasi Smoke.
"All right, kirjoittakaa sitten ... sellainen sopimus, mikä pitää
kutinsa", ähkäisi Wildwater suutuksissaan.
Smoke kirjoitti heti sopimuksen, jonka mukaan Wildwater sitoutui
ostamaan kaikki kananmunat kymmenen dollarin kappalehinnalla, sillä
edellytyksellä, että hänen lainaksi saamansa kaksi tusinaa rakensivat
rauhan Lucille Arralin ja hänen välilleen.
Wildwater pidätti kynää, juuri kun oli kirjoittamaisillaan alle. "Kun
ostan munia, ostan tuoreita munia."
"Koko Klondykessa ei ole pilaantunutta kananmunaa", tiuskaisi Shorty.
"Mutta joka tapauksessa, jos löydän yhdenkin pilaantuneen, on teidän
maksettava kymmenen dollaria siitä takaisin."
"Se on oikeus ja kohtuus", sanoi Smoke rauhoittaen. "Se on vain oikeus
ja kohtuus."
Smoke lisäsi sanan "tuoreista" sopimukseen, ja Wildwater kirjoitti
kiukkuisesti nimensä, otti lainaamansa kaksi tusinaa peltikannuun, veti
kintaat käteensä ja avasi oven.
"Hyvästi, rosvot", murisi hän ja iski oven kiinni.