Seuraavana aamuna päivän valjettua Smoke tapasi miehen, joka kantoi
raskasta polttopuutaakkaa. Mies oli pieni, pirteä ja kulki
ketterästi kantamuksestaan huolimatta. Smokessa mies herätti heti
vastenmielisyyttä.
"Miten voitte?" kysyi hän.
"Oo, erinomaisesti."
"Tiedän sen", sanoi Smoke. "Juuri siksi kysyinkin. Te olette Amos
Wentworth. Miten ihmeessä teissä ei ole keripukkia kuten kaikissa
muissa?"
"Koska olen pysytellyt liikkeellä", vastasi mies terhakasti.
"Ainoankaan heistä ei tarvitsisi olla nyt keripukissa, jos he vain
olisivat liikkuneet ulkona ja tehneet jotakin. Mitä he tekivät?
Riitelivät ja metelöivät ja valittivat pakkasta, pitkiä öitä,
rasituksia, kipuja ja tuskaa ja jos mitä. He viruivat vuoteissaan
siksi, kunnes pöhöttyivät niin, etteivät enää kyenneet nousemaan, ei
ainoakaan. Katsokaa minua. Käykää tupaani."
Smoke seurasi häntä sisälle.
"Katselkaa ympärillenne. Siistiä kuin nukkekaapissa, vai mitä? En
pitäisi höylänlastujakaan lattialla, ellei lämmön tähden täytyisi.
Mutta lastut ovat puhtaita. Katsokaapa permantoja muissa tuvissa!
Totisesti, tässä on tehtävä työtä, ja minä olen tehnyt, eikä minulla
ole keripukkia."
"Osaatte aivan naulan kantaan", myönsi Smoke. "Mutta teillä on vain
yksi makuulavitsa, nähdäkseni. Mistä johtuu moinen seurattomuus?"
"Siitä, etten halua seuraa. On helpompi pitää yhden kuin useamman
asunto siistinä, siinä syy. Vai noiden laiskojen unikekojen
asuintoveriksi! Luuletteko, että silloin olisin säilyttänyt
terveyteni?"
Se oli hyvin vakuuttavaa, mutta Smoke ei voinut vapautua
vastenmielisyydentunteestaan.
"Miksi Laura Sibley ei pidä teistä?" kysäisi hän äkkiä.
Amos Wentworth vilkaisi häneen nopeasti. "Hän on hullu", vastasi mies.
"Me olemme muuten hulluja jok'ainoa. Mutta Jumala varjelkoon minua
hupsusta naisesta, joka ei halua pestä lautastaan, ja sellaisia ovat
kaikki nämä hullut ihmiset."
Muutamia minuutteja myöhemmin Smoke keskusteli Laura Sibleyn kanssa.
Tämä oli kahden kepin nojassa huojuessaan seisahtunut levähtämään
kumppanusten majan edustalle.
"Miksi kannatte kaunaa Wentworthille?" kysyi hän kesken muuta puhetta
ja niin äkkiä, että nainen hämmästyi.
Naisen vihreät silmät sinkosivat suuttumuksen salamoita, hänen
kuihtuneet kasvonsa vääristyivät hetkeksi raivosta, ja hillittömiä
sanoja oli päästä hänen huuliltaan. Mutta sitten hän hillitsi itsensä
pelottavalla ponnistuksella.
"Koska hän on terve", ähkyi hän. "Koska hän ei kohota sormeaankaan
muita auttaakseen. Koska hän antaisi meidän mädäntyä paikoillemme
tuomatta sankoakaan vettä tai kantamusta polttopuita. Mutta hänen on
paras pitää varansa -- en sano muuta!"
Ähkyen ja läähättäen hän jatkoi liikkaamistaan, ja tullessaan viitisen
minuuttia myöhemmin ulos koiria syöttämään Smoke näki hänen menevän
Amos Wentworthin majaan.
"Täällä on jokin hullusti, Shorty", sanoi Smoke päätään merkitsevästi
pudistaen, kun hänen toverinsa tuli ulos ovesta pesuvesiastiaa
kaatamaan.
"Se on varma", kuului hilpeä vastaus. "Ja me kumpikin saamme sen kyllä
pian. Saatpa nähdä."
"En tarkoita keripukkia."
"Vai niin, no sitten sinä tarkoitat ennustajatarta. Hän voisi ryöstää
vaikka ruumiin. En ole milloinkaan nähnyt naista, joka olisi näyttänyt
niin nälkäiseltä."
"Liikunto on säilyttänyt sinut ja minut terveenä, Shorty. Se on pitänyt
Wentworthin kunnossa. Nyt meidän on järjestettävä säännöllistä
liikuntoa noille kurjille veijareille. Sinä saat tehtäväksesi valvoa,
että he tottelevat. Nimitän sinut sairaalan ylihoitajattareksi."
"Kenet? Minutko?" huudahti Shorty. "Minä kieltäydyn."
"Et, sen jätät tekemättä. Minä olen apunasi, tietenkin, sillä se ei
tule olemaan leikintekoa. Meidän on puhallettava heihin vauhtia.
Aluksi heidän on haudattava kuolleensa. Voimakkaimmat valitsemme
hautausjoukkoon, lähinnä voimakkaimmat polttopuita peräämään -- ne näet
ovat maanneet vilttiensä sisässä puita säästääkseen -- ja niin
edespäin. Sitten kuusenhavuteetä! Sitä emme saa unohtaa. Kaikki vanhat
kullankaivajat pitävät sitä tepsivänä."
"Hyvä on, kyllä heillä pian on kuusenhavujen keruuta", naurahteli
Shorty. "Elleivät he sen sijaan ammu meitä."
Seuraavina tunteina oli kotitarkastus jokaisessa hökkelissä, joita oli
kaikkiaan kolmattakymmentä. Kaikki ampumatarpeet, kaikki pyssyt ja
revolverit takavarikoitiin.
"Pystyyn, raajarikot!" komenteli Shorty. "Yks kaks tänne kaikki
ampuma-aseet. Tarvitsemme niitä."
"Kuka käskee?" kysyttiin ensimmäisessä majassa.
"Kaksi dawsonilaista lääkäriä", vastasi Shorty. "Ja heitä on toteltava.
Pitäkää kiirettä, ja ampumatarpeet myös esiin."
"Mitä te niillä teette?"
"Puolustaudumme säilykepurkkisotajoukkoa vastaan, joka hyökkää tänne
laaksoon. Ja ilmoitan teille näin etukäteen, että tänne tulvii pian
myös kuusenhavuteetä. Liikuttakaahan luitanne."
Eikä se ollut kuin alkua. Miehet pakotettiin hyvällä tai pahalla
nousemaan makuulavitsoiltaan ja pukeutumaan. Smoke valitsi
hautausjoukolle keveimpiä töitä. Toisen joukon käskettiin hankkia puita
hautojen sulattamiseksi jäätyneeseen maahan. Kolmas joukko sai hakata
halkoja, joita puolueettomasti jaettiin jokaiseen majaan. Ne, jotka
olivat liian heikkoja ulkotöihin, pantiin tupia puhdistamaan ja
vaatteita pesemään. Muuan työjoukko kantoi leiriin kuusenhavutaakkoja,
ja jokaisella kamiinalla keitettiin kuusenhavuteetä.
Tilanne oli vaikea, katselivatpa Smoke ja Shorty sitä miltä taholta
tahansa. Runsaasti kolmekymmentä, joissa taudin voima oli hirveä,
täytyi jättää vuoteisiinsa, kuten molemmat kumppanukset kauhukseen
huomasivat, ja muuan nainen Laura Sibleyn majassa kuoli. Ankarat
toimenpiteet olivat välttämättömät.
"Minä en hevin lyö sairasta miestä", puheli Shorty nyrkit uhkaavasti
ojossa. "Mutta minä pieksäisin hänet pelkäksi sinelmäksi, jos vain
voisin siten hänet parantaa. Pystyyn joka sorkka ja turkki niskaan --
ja sukkelasti, tai minä isken niin, että tähdet silmissä tanssivat!"
Kaikki puuskuttivat, huokailivat ja itkivät, ja kyynelkarpalot
jäätyivät heidän poskilleen, samalla kuin he ahersivat ja uurastivat,
ja oli ilmeistä, että heidän tuskansa eivät olleet teeskenneltyjä.
Tilanne oli epätoivoinen, ja Smoken sairaanhoito oli hevosparannusta.
"Jo riittää", sanoi Smoke kello kolmelta iltapäivällä. "Lopettakaa nyt.
Menkää lepäämään. Vointinne on nyt ehkä hyvin huono, mutta huomiseksi
se paranee. Ei ole helppo parantaa itseään, mutta minä aion parantaa
teidät."
"Liian myöhään", nauroi Amos Wentworth kylmästi Smoken ponnistuksia.
"Heidän olisi pitänyt aloittaa tämä jo viime syksynä."
"Tulkaa mukaan", vastasi Smoke. "Ottakaa nämä molemmat sangot. Te ette
voi väittää itseänne sairaaksi."
Kolmisin he kulkivat tuvasta toiseen ja antoivat jokaisen potilaan imeä
nahkaansa puoli litraa kuusenhavuteetä. Se ei ollut helppoa.
"Teidän on viisainta heti ruveta ajattelemaan, että tarkoitamme teidän
parastanne", sanoi Smoke ensimmäiselle vastaantenääjälle, joka makasi
selällään ja murahteli yhteenpurtujen hampaittensa välitse. "Autahan,
Shorty." Smoke tarttui potilasta nenään ja antoi hänelle iskun leukaan,
niin että suu avautui. "Nyt, Shorty, kaada tee hänen kurkkuunsa."
"Ensi kerralla se käy helpommin", lohdutti Smoke uhria ja kurotti
kättään viereisessä vuoteessa olevan miehen nenää kohti.
"Me teemme tämän kuusenhavuteekierroksen neljästi päivässä, ja teitä on
kahdeksan sellaista, joiden on juotava joka kerralla", sanoi Smoke
Laura Sibleylle. "Niin ettei meillä ole aikaa tuhlata tuhmuuksien
kuuntelemiseen. Juotteko vai onko minun tartuttava nenäänne?" Hän
liikutteli kaunopuheisesti peukaloaan ja etusormeaan naisen nenän
lähettyvillä. "Se on kasviainetta, niin ettei teidän tarvitse
yökkäillä."
Laura Sibley epäröi. Hän mutisi pelkäävänsä.
"No?" sanoi Smoke käskevällä äänellä.
"Minä ... minä otan", vikisi nainen. "Mutta pian!"
Sinä iltana Smoke ja Shorty paneutuivat levolle uupuneempina kuin
raskaimpienkaan tavallisten työpäivien jälkeen.
"Tämä meno aivan ellottaa minua", kertoi Smoke. "On kauheata kiusata
heitä kuten nyt teemme. Mutta liikunto on ainoa tepsivä parannuskeino,
ja sitä on harjoitettava reippaasti. Toivoisin, että meillä olisi
säkillinen raakoja perunoita."
"Sparkins ei kykene jatkamaan astiainpesua", sanoi Shorty. "Häneen
koskee niin, että kylmä hiki peittää hänet. Minun täytyi kantaa hänet
lavitsalleen, niin avuton hän oli."
"Kunpa meillä vain olisi raakoja perunoita", jatkoi Smoke. "Näissä
säilykkeissä ei ole mehua, sitä mikä antaa voimia. Kaikki elähdyttävä
on haihtunut pois."
"Ja ellei nuori Jones Brownlowin tuvassa heitä henkeään tänä yönä, saa
minut noitua nahkiaiseksi."
"Älähän nyt kumminkaan niin synkisty", lohdutti Smoke.
"Ja sitten saamme tietenkin haudata hänet", vastasi toinen
vastenmielisyyttä ilmaisevalla äänellä. "Se poika on aivan inhottava,
sanon minä..."
"Kitasi kiinni!" kivahti Smoke.
Kun muutamia vieläkin voimakkaampia vuorosanoja oli vaihdettu, alkoi
Shortyn lavitsalta kuulua hirsienvetoa.