"Kuinka monta on edellä?" kysyi Smoke, kun jätti väsyneet
hudsonbay-koiransa ja hyppäsi ensimmäisellä vaihtopaikalla odottavaan
rekeen.
"Laskin niitä yksitoista", huusi mies hänen peräänsä, sillä hän huristi
jo eteenpäin koirainsa perässä.
Näiden koirien oli vietävä häntä viidentoista mailin matka seuraavalle
vaihtopaikalle, joka oli White Riverin suulla. Koiria oli yhdeksän,
mutta ne olivat hänen heikoin valjakkonsa. White Riverin ja Sixty Milen
välisen kaksikymmentäviisi mailia pitkän taipalen Smoke oli jakanut
kahdeksi, kun sillä matkalla oli jääröykkiöitä, ja varannut sinne kaksi
tukevinta ja kestävintä valjakkoaan.
Hän makasi reessä ihan pitkällään, kasvot alaspäin, ja piteli molemmin
käsin kiinni. Milloin koirat hiljensivät vähänkin vauhtia, silloin hän
nousi polvilleen, huusi ja hoputti pitäen toisella kädellä epävarmasti
kiinni ja hutkien toisella koiria ruoskalla. Vaikka tämä valjakko oli
pahanpäiväinen, ajoi hän kahden reen ohi, ennen kuin pääsi White
Riverille. Tällä sileällä matkalla saattoivat kilpailijat vaihtaa rekiä
lennossa.
Smoke pääsi valliröykkiön yli ja syöksyi sileälle huutaen kovasti:
"Billy! Billy!"
Billy kuuli ja vastasi. Jäällä palavien monien tulien valossa Smoke
näki reen käännähtävän suunnalle sivulta ja lähtevän tavoittelemaan
rinnalle. Reen edessä olevat koirat olivat levänneitä ja saavuttivat
hänen rekensä. Kun reet olivat tulleet toistensa kohdalle, hyppäsi
Smoke toiseen rekeen ja Billy nopeasti pois siitä.
"Missä Iso-Olaf on?" huusi Smoke.
"Ensimmäisenä!" kuului Billyn vastaus. Ja sitten jäivät tulet taakse ja
Smoke kiiti pilkkopimeässä.
Tällä välimatkalla tie kulki sikin sokin ja syrjilleen sulloutuneiden
jäämöhkäleiden poikki. Tässä koleikossa Smoke livahti pois reen
etupuolelta ja painalsi vetoköysi kourassa aisakoiran takana. Hän pääsi
kolmen kilpailijan ohi. Oli sattunut vahinkoja, ja hän saattoi kuulla,
että miehet päästivät irti koiria ja korjasivat valjaita.
Seuraavaa lyhyttä välimatkaa röykkiöiden seassa Sixty Mileen
kulkiessaan hän pääsi vielä kahden koiravaljakon ohi. Ja että hän saisi
tarkasti tietää, miten oli saattanut käydä heille, nyrjäytti yksi hänen
omista koiristaan olkansa, kävi kykenemättömäksi jatkamaan ja oli
toisten laahattavana valjaissa. Sen valjakkotoverit tuskastuivat ja
iskivät siihen kiinni kulmahampaillaan. Smoken oli pakko kolhia
tovereita pois ruoskansa paksulla päällä. Loukkaantunutta eläintä
valjaista päästäessään hän kuuli takaapäin koirien ulvahduksia ja
miehen ääntä, joka tuntui tutulta. Mies olikin von Schroeder. Smoke
päästi varoitushuutoja ehkäistäkseen päälleajon, ja paroni koetti
ohjata elukoitaan sivummalle ja pääsikin ohi kymmenkunnan
askelenpäässä.
Sixty Milen kauppa-aseman lähellä Smoke saavutti sileällä jäällä vielä
kaksi rekeä. Kaikki olivat juuri vaihtaneet valjakoita. Joka mies oli
polvillaan ja hoputti ruoskallaan ja äänellään hurjia koiriaan. Viisi
minuuttia he ajoivat siten rinnakkain. Smoke oli tutkinut tämän osan
tietä. Hän huomasi nyt töyräällä olevan männyn, joka häämötti
epäselvästi monien tulien hohteessa. Siellä tie, tiesi hän, kapeni
tavallisen rekitien levyiseksi. Hän kumartui eteenpäin, tarttui
vetoköyteen kiinni ja veti kiitävän rekensä aisakoiran luokse. Sitten
hän tarttui koiran sääriin ja vippasi sen kumoon. Raivoisasti muristen
koetti koira iskeä hampaansa häneen, mutta valjakon toiset koirat
laahasivat sitä edelleen. Sen ruumis oli vaikuttava jarru, ja ne kaksi
muuta valjakkoa, jotka olivat rinnalla, syöksyivät edelle pimeässä sitä
kapeata tietä kohti.
Smoke kuuli yhteentörmäyksen aiheuttaman rusahduksen ja metakan. Hän
päästi aisakoiransa irti jälleen, hypähti ohjausaisaan kiinni ja
pakotti koiransa menemään oikealle, pehmeään lumeen, jossa
ponnistellessaan ne vajosivat niskaansa myöten.
Smokella oli uuvuttava työ, mutta hän pääsi toisiinsa sotkeutuneiden
valjakoiden ohitse ja niiden edelle kovalle tielle.