Smoke heräsi. Hän makasi kasvot seinään päin. Sieltä tunkeutui
jääkylmää viimaa hänen olkapäähänsä. Sellaista viimaa ei ollut silloin,
kun hänet sysättiin makuulavalle. Kun 50 astetta nollan alapuolella
oleva pakkanen pusersi ulkoilmaa huoneen kuumaan ilmakehään, niin se
osoitti riittävästi, että joku ulkopuolella oleva oli repinyt pois
sammalia seinän hirsien välistä. Smoke siirsi itseään niin pitkälle
kuin hihnat sallivat, ojensi sitten kaulaansa eteenpäin ja sai huulensa
juuri raon kohdalle.
"Kuka siellä on?" kysyi hän.
"Breck", tuli vastaus. "Varokaa. Ei hiiskausta. Tulin antamaan teille
puukon."
"Ei auta", sanoi Smoke. "En voisi käyttää sitä. Käteni ovat sidotut
taakseni ja köytetyt kiinni makuulavan jalkaan. Mutta jotakin on
tehtävä. Nuo miehet mielivät hirttää minut kiukuissaan, ja te tietenkin
tiedätte, etten ole tappanut sitä miestä."
"Sitä ei tarvitse sanoakaan, Smoke. Ja jos olette tappanut, niin on
teillä ollut syynne. Se ei ole nyt pääasia ollenkaan. Tahtoisin päästää
teidät pois. Täällä olevat miehet ovat tyrmeätä joukkoa. He ovat
maailmasta pois syöstyjä, ja heillä on omat lakinsa, jotka panevat
täytäntöön -- kokoustensa päätösten mukaan, tiedätte. He ovat jo
suoriutuneet kahdesta miehestä -- molemmat muonan varastajia. Toisen he
ajoivat leiristä pois. Hän ei saanut ottaa unssiakaan ruokaa eikä
tulitikkuja mukaansa. Hän pääsi noin neljäkymmentä mailia eteenpäin ja
eli kaksi vuorokautta, ennen kuin jäätyi tönkäksi. Kaksi viikkoa sitten
he ajoivat pois erään toisen. He antoivat hänen valita: joko ilman
ruokaa tai kymmenen piiskan iskua päivän ruoka-annoksesta. Hän kesti
neljäkymmentä lyöntiä ja pyörtyi sitten. Ja nyt he ovat saaneet
käsiinsä teidät, ja jokainen heistä on vakuuttunut, että te olette
tappanut Kinaden."
"Se mies, joka murhasi Kinaden, ampui minuakin. Hänen luotinsa raapaisi
nahkaa pois hartioistani. Koettakaa saada heidät lykkäämään
oikeudenkäynti siksi, kunnes joku on käynyt tutkimassa rannan, missä
murhaaja piilotteli."
"Ei siitä ole mitään hyötyä. He pitävät Hardingin ja viiden
ranskalaisen antamaa todistusta pätevänä. He eivät sitä paitsi ole
hirttäneet vielä ketään ja haluavat hirttää. Keripukkia on alkanut
ilmetä heidän keskuudessaan, ja he ovat kärkkäitä kiihtymään."
"Ja näyttää siltä, että minä lisään heidän kiihtymystään", oli Smoken
päätelmä. "Sanokaapa, Breck, miten olette joutunut moiseen
vihoviimeiseen joukkioon?"
"Saatuani Squaw Creekillä valtaamani palstat haltuuni ja pantuani sinne
muutamia miehiä työhön lähdin Stewartia myöten etsimään Two Cabinsia.
Mökit pysyivät piilossa. Jouduin virran ylemmälle osalle. Palasin
sieltä eilen ilman muonaa."
"Ette löytänyt mitään?"
"En paljon mitään. Mutta luulen keksineeni hydraulisen laitteen, joka
tulee työskentelemään hyvin, kun työt aloitetaan tällä seudulla. Se on
jonkinlainen kullanluomari."
"Olkaapa hiljaa", keskeytti Smoke. "Odottakaa hetkinen. Antakaa minun
ajatella hiukan."
Hän kuuli hyvin, kun nukkujat kuorsasivat, ja kehitteli ajatusta, mikä
oli pälkähtänyt hänen päähänsä.
"Sanokaapa, Breck, ovatko he avanneet lihaniput, joita koirani
kantoivat?"
"Avasivat pari niistä. Olin katsomassa. Pistivät ne Hardingin
kuoppaan."
"Löysivätkö mitään?"
"Lihaa."
"Hyvä. Menkää ja avatkaa ruskea tervakankainen käärö, jonka
ympärillä on hirvennahkaiset hihnat. Löydätte siitä muutaman naulan
kultamöhkäleitä. Ette ole nähnyt koskaan tässä maassa sellaista kultaa,
eivät ole muutkaan nähneet. Siinä kalu, jota voitte käyttää.
Kuulkaahan."
Breck lähti neljännestunnin kuluttua. Hän oli saanut täydet ohjeet ja
valitti, että hänen varpaansa olivat paleltuneet. Smoken oma nenä ja
posket olivat paleltuneet, kun olivat niin lähellä rakoa, ja hän sai
hangata niitä puoli tuntia huopaan, ennen kuin polte ja pureminen
antoivat vakuutuksen, että verenkierto oli palannut.