Vieraan miehen nimi oli Breck. Hänen veneensä laskettuaan Kit ja Shorty
tapasivat hänen vaimonsa, hennon ja tyttömäisen ihmisen jonka sinisissä
silmissä oli kiitollisuuden kyyneliä. Breck itse koetti antaa Kitille
viisikymmentä dollaria ja tarjosi niitä sitten Shortylle.
"Hyvä mies", virkkoi tämä, "minä olen tullut tähän maahan kiskomaan
rahaa maasta enkä lähimmäisteni kukkaroista."
Breck penkoi jotakin veneestään ja sai käsiinsä ison kopsapullon. Siinä
oli whiskyä. Shorty ojensi puoleksi kättään ottaakseen, mutta keskeytti
liikkeen äkkiä ja ravisti päätään.
"Meillä on vielä laskettavana se kirottu White Horse, joka kuuluu
olevan pahempi kuin tämä Arkku. En tohdi nyt maistaa mitään
miestäväkevämpää."
Muutaman mailin päässä he laskivat rantaan. Kaikki neljä menivät
jalkaisin katsomaan tuota pahaa paikkaa. Eräs kallioriutta kaarrutti
virran, jossa oli sarja koskia, oikeanpuoleista rantaa kohti. Kapeaan
väylään syöksyvän vesipaljouden vauhti lisääntyi pelottavasti.
Jättiläismäisen isoja, valkoisia ja vimmaisia aaltoja kohoili
korkealle. Siinä oli se pelätty Valkoisen Hevosen Harja, joka oli
vienyt monelta hengen. Harjan toisella sivulla oli korkkiruuvimainen
aaltokierre ja pohjaanvetävä imunielu ja vastakkaisella sivulla suuren
suuri pyörre. Jos mieli päästä läpi, oli laskettava itse Harjaa.
"Tämä on pahempi pähkinä kuin Arkku", tuumi Shorty.
Heidän katsellessaan ilmestyi vene ylös kosken niskalle. Se oli iso
vene, neljäkymmentä jalkaa pitkä, lastina monta tonnia matkatavaroita
ja kuusi miestä kuljettamassa. Se viippuili ja vaappuili ylös ja alas
sekä katosi toisinaan kokonaan tyrskyihin ja vaahtoihin, ennen kuin
saapui Harjan luo.
Shorty loi hitaan syrjäsilmäyksen Kitiin ja puheli: "Somaa ryöppyä!
Eikä vielä pahimmalla kohdalla. Ovat vetäneet airot sisään. Nyt se vie
veneen. Herra Jumala! Nyt se hukkui! Ei, siellä se!"
Vaikka vene oli niin iso, oli se tyrskyjen välissä kadonnut näkyvistä
lentävään savuun. Seuraavassa silmänräpäyksessä vene pullahti Harjan
sameimmassa kohdassa ylös aallokolle ja näkyville. Kauhukseen Kit näki
veneen koko pitkän pohjan. Vene oli siis hetkisen ilmassa miesten
istuessa sisällä jouten paikoillaan, lukuunottamatta yhtä, joka seisoi
peräsimen luona. Sitten vene syöksyi alaspäin aallokon kuiluun ja
katosi toisen kerran näkyvistä. Kolme kertaa se teki syöksyn ja
hautaantui, sitten katsojat näkivät sen keulan olevan pyörrettä kohti.
Perämies heittäytyi koko painollaan melaansa vasten, mutta yritys oli
turha, vesipyörre tempaisi veneen mukaansa, ja perämiehen oli autettava
sitä pääsemään kierteelle. Pyörteestä voi päästä pois ainoastaan Harjan
kautta. Ja vene syöksyi viistoon Harjan yläpäähän. Perämies oli ehkä
suunniltaan, pelätessään vesipyörteen vetävän veneen nieluunsa, eikä
koettanut kääntää suoraan kyllin nopeasti. Kun hän sitten koetti, oli
se jo myöhäistä. Harja kiskaisi sen mukaansa ja lennätti sen kosken
toisella sivulla olevan korkkiruuvin jäyhien aaltojen lävitse. Sata
jalkaa alempana alkoi kellahdella laatikoita ja myttyjä. Sitten tuli
veneen pohja näkyviin. Niistä kuudesta miehestä pullahti yksi esille
siellä, toinen täällä. Kaksi heistä pääsi onnekseen maihin alempana.
Muut hukkuivat.
Oltiin ison aikaa vaiti. Shorty alkoi puhua ensiksi.
"Tule pois", sanoi hän. "On paras panna toimeksi. Jalkani kylmettyvät,
jos seisotaan täällä kauemmin."
"Saamme sauhuta vähän", irveli Kit hänelle.
"Ja sinä ansaitset varmaan nimesi", vastasi Shorty. Hän kääntyi ja
kysyi herroilta: "Tuletteko mukaan?"
Vetten pauhu ehkä esti näitä kuulemasta kutsua.
Shorty ja Kit mennä porhalsivat jalanpaksuisen lumen läpi kosken
niskalle ja työnsivät veneen vesille. Kit oli kahden vaikutelman
vallassa. Toisen aiheutti hänen toverinsa luonne. Se kannusti häntä.
Toisena kannustimena oli tieto, että vanha Isaac Bellew ja kaikki muut
Bellewit olivat tehneet läntisellä valtausmatkallaan samanlaisia tekoja
kuin tämä oli. Mitä he olivat tehneet, sen hänkin voi tehdä.
"Sinun on varmaankin laskettava kosken selän harjaa", huudahti Shorty
hänelle ja pani mällin poskeensa, kun veneen vauhti kiihtyi kiihtyvässä
virrassa ja kosken lasku alkoi.
Muutama minuutti sen jälkeen vene oli suvannon rannassa White Horsen
alapuolella. Shorty oli puolimärkänä, syljeksi suustaan tupakan moskaa
ja puristi Kitin kättä.
"Lihaa! Lihaa!" rallatti Shorty. "Syömme sitä raakana! Syömme sitä
elävänä!"
Rantaäyrään harjalla he tapasivat Breckin. Hänen vaimonsa oli vähän
matkan päässä. Kit puristi Breckin kättä.
"Pelkään, ettei teidän veneenne pääse alas", sanoi hän. "Se on pienempi
kuin meidän ja kiikkerä."
Breck otti setelinipun esille.
"Annan teille kummallekin sata dollaria, jos tuotte sen alas."
Kit katseli Valkoisen Hevosen liehuvaa Harjaa. Korea illan sarastus
teki laskua. Ilma kylmeni. Maisema näytti käyvän jylhän kalseaksi.
"Ei se käy päinsä", sanoi Shorty. "Emme halua rahojanne. En tahtoisi
kajota niihin millään ehdolla. Toverini on hyvä veneiden tuntija, ja
kun hän sanoo, ettei teidän veneenne ole tukeva, niin hän
tietää, luulen, mitä sanoo."
Kit nyökkäsi vakuuttavasti ja vilkaisi sattumalta Breckin vaimoon.
Vaimo oli kiinnittänyt katseensa häneen, ja Kit oli selvillä, että jos
hän jolloinkin oli nähnyt naisen rukoilevan silmillään, niin nyt hän
näki. Shorty seurasi Kitin katsetta ja näki saman kuin Kit. He
silmäilivät hämillään toisiaan ja vaikenivat. Yhteisen vaikutelman
vallassa he sitten nyökäyttivät päätään toisilleen ja kääntyivät
tielle, mikä vei kosken niskalle.
Tuskin he olivat saaneet Breckin veneen vesille ja päässeet
ensimmäisten kuohujen sekaan, kun veneeseen alkoi roiskua vettä. Aallot
olivat vielä pieniä, mutta enteitä siitä, mitä oli tuleva. Shorty
katsahti ivallisesti taakseen pureskellessaan välttämätöntä mälliään,
ja Kit tunsi sydämessään outoa lämpöä nähdessään tuon miehen, joka ei
osannut uida, mutta ei voinut kieltäytyä tästä seikkailusta.
Koski kävi kovemmaksi, ja pärskeet alkoivat lennellä. Pimeän
lisääntyessä Kit silmäili Harjaa ja virran polveketta. Hän ohjasi
veneen tuohon mutkaan ja oli hehkuvan tyytyväinen, kun vene kiiti ihan
Harjan keskilinjalle. Kun vene sitten kiiti vaahtojen keskellä,
hautaantui ja nousi taasen kaiken kastuessa, ei hänellä ollut selvää
käsitystä mistään muusta kuin siitä, että hän väänteli koko painollaan
perämelaa ja toivoi, että setä olisi katsomassa. Hengästyneinä ja
läpimärkinä he sukeltautuivat näkyville, ja vene oli melkein laitoja
myöten vettä täynnä. Shorty kiskaisi muutaman kerran airoilla
voimakkaasti ja sai veneen akanvirran vietteeseen, ja se teki mitä
vielä oli tarpeen, kunnes vene taas kosketti varmasti rantaa. Breckin
vaimo oli siellä ylhäällä katsomassa. Hänen harras pyyntönsä oli
täytetty, ja kyyneliä vieri hänen poskilleen.
"Teidän on nyt vain otettava rahat, pojat", huusi Breck heille ylhäältä.
Shorty nousi seisomaan, hänen jalkansa luiskahti ja hän lysähti
istumaan veteen, samalla kuin veneen toinen laita kallistui veden alle
ja nousi taas sieltä takaisin.
"Piru vieköön ne rahat!" sanoi hän. "Tuokaa sitä whiskyä. Nyt, kun on
selvitty, huomaan, että jalkani ovat kylmettyneet, ja minä olen
varmaankin vilustunut."