He pääsivät koskialueelle. Ensinnä tuli Box Canyon ja joitakin maileja
alempana White Horse. Box Canyon oli nimeänsä vastaava. Se oli arkku,
loukku. Kun siihen kerran joutui, ei ollut muuta ulospääsytietä kuin
laskea läpi. Kallioseinät kohosivat molemmin puolin pystysuorina. Joki
kapeni murto-osaksi entisestään ja vyöryi pauhaten ja hurjalla
vauhdilla tuon hämärän käytävän läpi. Sen keskellä kasaantui vettä
harjanteeksi, joka oli ummelleen kahdeksan jalkaa korkeampi kuin vesi
kallioiden vieressä. Koskea pelättiin kovasti, sillä se oli ottanut
kuljetusmaksuksi hengen useilta alaslaskevilta kullanetsijöiltä.
He laskivat veneensä rannalle kosken yläpuolella, jossa oli
parikymmentä pelonvaltaamaa venekuntaa. Kit ja hänen matkatoverinsa
lähtivät jalkaisin tarkastusretkelle. He ryömivät kosken reunalle ja
katselivat alhaalla ryöppyävää vettä. Sprague vetäytyi vavisten
taapäin.
Shorty pukkasi merkitsevästi kyynärpäällään Kitiä ja sanoi hiljaa:
"Jänistävät. Lyönpä vetoa, etteivät lähde laskemaan."
Kit tuskin kuunteli. Venematkalle lähdettyä hän oli oppinut tuntemaan,
kuinka uppiniskaisia ja käsittämättömän pahankurisia elementit olivat,
ja välähdys siitä, mitä tuolla alhaalla oli, vaikutti häneen kuin
taisteluhaaste.
"Meidän on laskettava tuota harjannetta myöten", sanoi hän. "Jos
luiskahdamme pois siltä, törmäämme seinämiin --"
"Emmekä saa koskaan tietää, miten on käynyt", oli Shortyn päätelmä.
"Osaatko uida, Smoke?"
"Toivon etten osaisi, jos kävisi hullusti tuolla alhaalla."
"Samaa sanon minä", sanoi haikeasti eräs outo mies, joka seisoi
vieressä ja kurkisteli kosken kuiluun. "Ja toivon, että olisin jo
toisella puolella."
"Minä en luopuisi mistään hinnasta laskemisyrityksestä", sanoi Kit. Hän
tarkoitti mitä sanoi. Samalla hän tahtoi karaista tuota miestä. Hän
kääntyi lähteäkseen veneen luo.
"Aiotteko lähteä laskemaan?" kysyi vieras mies.
Kit nyökäytti päätään.
"Haluaisin, että minullakin olisi miehuutta siihen", teki mies
tunnustuksen. "Olen ollut tuntikausia täällä. Kuta kauemmin olen
katsellut, sitä enemmän olen alkanut pelätä. En ole merimiehiä. Ja
minulla on mukanani vain veljeni poika, nuori nulikka, ja vaimoni. Jos
te pääsette ehjinä läpi, viettekö sitten minun veneeni alas?"
Kit katsahti palvelustoveriinsa. Tämä viivytti vastausta.
"Hänellä on vaimo mukanaan", viittasi Kit. Eikä hän erehtynyt mieheen
nähden.
"Niin on", vakuutti Shorty. "Pysähdyin ajattelemaan juuri sitä. Tiesin,
että oli jokin syy, miksi oli tehtävä niin."
He kääntyivät lähteäkseen, mutta Sprague ja Stine eivät hievahtaneet
paikaltaan.
"Onnea matkalle, Smoke", huusi Sprague Kitille. "Minä -- hm --." Hän
epäröi. "Minä jään tänne ja katselen menoanne."
"Veneeseen tarvitaan kolme miestä, kaksi airoihin ja yksi peräsimeen",
sanoi Kit tyynesti. Sprague katsahti Stineen.
"Piru sinne menköön, mutta en minä", sanoi tuo herrasmies. "Kun et sinä
pelkää jäädessäsi seisomaan tänne ja katselemaan, niin en pelkää
minäkään."
"Selviämme ilman heitä", sanoi Kit toverilleen. "Sinä asetut keulaan
airo kädessä ja minä hoitelen peräsintä. Sinun on vain pidettävä
venettä oikealla tolalla, siinä kaikki. Lähdettyämme et voi kuulla
ääntäni, joten on vain pidettävä huolta veneestä."
He lykkäsivät veneen vesille ja kuljettivat sen kiihtyvän virran
keskelle. Syvästä joen uomasta kuului yhä kasvava kohina. Virta
vetäytyi kuilun suulle notkeana kuin sulanut lasi, ja hämärtyvät
kallioseinät ottivat heidät väliinsä. Shorty pani tupakkamällin
poskeensa ja pisti airon veteen. Vene kiiti harjanteen ylimpien
tyrskyjen varassa, ja villi vetten kohina, joka kimmahteli takaisin
korkeista kallioseinistä ja moninkertaistui, huumasi heidät kuuroiksi.
Lentävä vaahto oli vähällä tukehduttaa heidät. Kit ei voinut toisinaan
nähdä keulassa olevaa toveriaan. Vaiva kesti vain pari minuuttia. Sinä
aikana he kiitivät kolme neljännesmailia harjannetta, sukeltautuivat
näkyville ja laskivat alhaalla akanvirrassa rantaan.
"Se oli karhunlihaa", ilakoi Shorty, "oikeata karhunlihaa. Sanopa,
Smoke, eikö tuntunut hiukan? En välitä, vaikka sanon sinulle
kahdenkesken, että olin ennen lähtöämme enemmän peloissani ja
kauhuissani kuin kukaan muu Kalliovuorten tällä puolella. Nyt olen
karhunsyöjä. Tule pois, niin viemme sen toisen veneen alas."
Takaisin mennessään he tapasivat puolimatkassa herransa, jotka olivat
katselleet laskua ylhäältä.
"Tuolta tulevat kalansyöjät", sanoi Shorty. "Käännä tuulen puoleen."