Tie kulki metsärajan yläpuolella Kraatteri-järven ympäri jäiden
kahnaamia kallioita vuorensolaan, joka johti Happy Campia ja
ensimmäisiä vaivaiskasvuisia mäntyjä kohti. Raskaiden matkatavaroiden
kantaminen teitä pitkin olisi vaatinut päiväkausien rasittavat
ponnistukset. Järvellä oli tervakankaalla päällystetty vene, joka
kuljetti tavaroita. Kahdella kerralla, yhteensä kahdessa tunnissa, se
olisi vienyt Kitin ja hänen tonninsa yli. Mutta Kitillä ei ollut rahaa,
ja venemies vaati neljäkymmentä dollaria tonnilta.
"Olette saanut kultakaivoksen, hyvä ystävä, pienestä somasta
veneestänne", sanoi Kit soutumiehelle. "Haluatteko toisenkin
kultakaivoksen?"
"Näyttäkääpä minulle se", oli vastaus.
"Myyn sen teille. Viette minut ja tavarani yli, siinä hinta. Saatte
aatteen, jolle ei ole haettu patenttia. Voitte ryhtyä lyömään sitä
rahaksi heti, kun olen sanonut sen teille. Teettekö kaupan?"
"Teen", sanoi venemies. Hän oli Kitin mielestä luotettava.
"Hyvä. Näette tuon vuorijäätikön. Ottakaa mukaanne kirves ja menkää
sinne. Voitte tehdä päivässä uurteen ylhäältä alas asti. Tajuatteko
tarkoituksen? Chilcootin ja Kraatteri-järven Yhdysliikenneyhtiö,
rajoitettu vastuunalaisuus. Voitte ottaa viisikymmentä senttiä sadalta
naulalta ja antaa luistaa tuhat tonnia päivässä. Ei tarvitse tehdä
työtä, otatte vain rahat."
Kahden tunnin kuluttua oli Kitin tonni järven toisella puolella. Hän
oli säästänyt kolme päivää. Kun John Bellew saavutti hänet, oli hän jo
ehtinyt mennä hyvän matkan Deep-järvelle vievää tietä. Tämä järvi oli
tulivuoren syvänne, täynnä jääkylmää vettä.