Kit mennä junnaili intiaanikantajien mukana tietä pitkin. Kun
kuljettavana oli pitkä matka, suoraan Chilcootin huipulle, oli hänellä
vain kahdeksankymmenen naulan taakka. Intiaanit taivalsivat raskaita
taakkojaan kantaen, mutta heidän käyntinsä oli nopeampi kuin Kitin
harjoittelema. Kit ei pelännyt vielä mitään, ja nyt hän oli alkanut
pitää itseään miltei intiaanin veroisena.
Neljänneksen mailia astuttuaan hän halusi levätä. Mutta intiaanit
jatkoivat kulkua. Hän pysyi heidän mukanaan ja piti paikkansa jonossa.
Puolen mailin päässä hän oli vakuuttunut, ettei kykenisi astumaan
askeltakaan enää, mutta hän puri hammasta, piti paikkansa ja hämmästyi
mailin päässä, kun oli vielä hengissä. Sitten tuli, kummallista kyllä,
niin sanottu toinen tuuli, ja seuraava maili oli miltei helpompi kuin
ensimmäinen. Kolmas maili oli tappaa hänet, mutta vaikka hän oli
melkein mielipuolena vaivasta ja väsymyksestä, ei hän kitissyt yhtään.
Ja kun hän tunsi varmasti pyörtyvänsä, tuli levähdys. Sen sijaan, että
valkoiset kantajat tapasivat istua hihnat yllään, intiaanit päästivät
olka- ja päähihnat irti ja lepäsivät tupakoiden ja rauhassa puhellen.
Kului täysi puoli tuntia, ennen kuin he lähtivät jälleen matkalle. Kit
huomasi kummakseen olevansa veres mies, ja "pitkät välimatkat ja pitkät
lepoajat" tuli hänen uusimmaksi ohjelauseekseen.
Chilcootin kukkula oli semmoinen kuin oli sanottu. Monissa tilanteissa
oli Kitin kavuttava käsin ja jaloin. Mutta kun hän pääsi sakean
lumipyryn ryöpytessä kukkulalle, oli hän yhä intiaanien mukana, ja hän
oli salaisesti ylpeä siitä, että oli läpäissyt taivalluksen. Hänellä
oli uutena, hellästi vaalittavana kunnianhimona olla miltei intiaanin
veroinen.
Ja kun hän oli maksanut kantamispalkkiot intiaaneille ja nähnyt heidän
lähtevän, tuli myrsky ja pimeä, ja hän oli yksinään tuhannen jalkaa
metsärajan yläpuolella, vuoren selänteellä. Hän oli vyötäryksiin asti
märkä, nälkiintynyt ja väsynyt. Hän olisi antanut vuoden tulot, jos
olisi saanut lämmitellä uunin edessä ja juoda kupin kahvia. Sen sijaan
hän söi tusinan kylmiä omenakakkuja ja ryömi osaksi auki kirvoitetun
teltan poimuihin. Uinaillessaan hänen mielessään oli vain yksi häilyvä
ajatus, ja hän virnisteli vahingoniloisesti kuvitellessaan, minkälainen
John Bellewin naama oli oleva seuraavina päivinä, kun hän laahaisi
miehevästi neljääsataa naulaansa Chilcootia ylöspäin.
Aamulla hän oli työn jäykistämä ja kylmän kohmetuttama. Hän ryömi
telttakankaiden seasta ulos, söi pari naulaa raakaa silavaa, sitoi
hihnoihinsa sata naulaa ja alkoi mennä kivistä tietä alaspäin. Muutama
sata metriä alempana tie kulki pienen vuorijäätikön poikki alas
Kraatteri-järvelle. Toisetkin kantajat menivät vuorijäätikön poikki.
Koko sen päivän hän kuljetti tavaroitaan jäätikön yläreunalle, ja kun
välimatka oli lyhyt, vei hän sataviisikymmentä naulaa kerrallaan. Hän
ei lakannut lainkaan ihmettelemästä, että jaksoi kantaa niin paljon.
Kahdella dollarilla hän osti eräältä intiaanilta kolme kovaa
laivakorppua. Lisäksi hän käytti suuren määrän rahaa silavaan. Siten
hän sai monta ateriaa. Pesemättömänä, viluissaan, vaatteet hiestä
märkinä hän nukkui toisen yön telttakankaiden seassa.
Aikaisin aamulla hän levitti jäälle tervavaatteen, pani sen päälle
kolme neljännestonnia ja lähti vetämään. Vuorijäätikön kaltevuuden
lisääntyessä hänen kuormansa vauhti kasvoi, kuorma ehätti hänet,
tempaisi hänet mukaansa ja luisti alaspäin hänen kanssaan.
Sata kantajaa taakat selässään pysähtyi katselemaan häntä. Hän huuteli
hurjasti varoituksia, ja tiellä olevat kompuroivat ja hoippuilivat
sivulle. Alhaalla jäätikön alareunalla kohosi pieni teltta. Se näytti
kiitävän häntä kohti, niin nopeasti se suureni silmissä. Hän jätti
kantajain polkeman tien sen kääntyessä vasemmalle ja törmäsi suunnalle,
missä oli tuoretta lunta. Se ryöppysi hänen ympärilleen ja hiljensi
hänen vauhtiaan. Hän huomasi teltan samassa, kun törmäsi sitä vasten ja
tulla tupsahti tervavaatteen päällä ja muonapussiensa seassa teltan
sisälle. Teltta horjahteli kuin juopunut. Kit huomasi olevansa sen
kylmässä höyryssä, kasvokkain hämmästyneen nuoren naisen kanssa, joka
ponnahti istumaan vaaleiden huopainsa seassa. -- Nainen oli sama, joka
oli sanonut Kitiä _chechaquoksi_ Dyeassa.
"Näittekö sitä ryöppyä?" kysyi Kit hilpeästi. [Alkukielessä:
_smoke_ (= savu, ryöppy). Siitä johtuu kertomuksen päähenkilön
nimi _Smoke Bellew_.]
Nainen silmäili häntä paheksuen.
"Siirtäisittekö säkin pois jalaltani?" kysyi nainen kylmästi.
Kit katsahti ja nosti nopeasti taakan pois.
"Ei se ollut säkki. Se oli minun polveni. Suokaa anteeksi!"
Tuo tiedonanto ei hämmentänyt naista. Hänen kylmäkiskoisuutensa oli
kuin haaste otteluun.
"Olipa hyvä, ettette kaatanut kamiinaa", sanoi neitonen.
Kit seurasi neidon katsetta ja huomasi rautapeltisen kamiinan ja
kahvipannun, jota hoiti toinen nuori nainen. Kit veti kahvin hajua
sieraimiinsa ja katsoi taas neitoseen.
"Olen _chechaquo_", sanoi hän.
Neidon vaivaantunut ilme osoitti, että hän oli selvillä siitä. Mutta
Kit oli ujostelematon.
"Olen heittänyt pois ampumavehkeeni", sanoi hän.
Tyttö tunsi silloin Kitin, ja hänen silmänsä välähtivät.
"En olisi luullut koskaan teidän pääsevän näin pitkälle", sanoi hän.
Kit niiskautti taas halukkaasti ilmaa.
"Kahvia totta tosiaan!" Hän kääntyi suoraan tytön puoleen. "Annan
teille pikkusormeni -- leikatkaa se ihan heti, teen teille mitä
tahansa, rupean orjaksenne yhdeksi vuodeksi ja yhdeksi päiväksi tai
joksikin muuksi sopivaksi ajaksi, jos annatte minulle kupin kuumaa
tuosta pannusta."
Ja kahvia juodessaan hän ilmoitti nimensä ja sai tietää tytön nimen --
Joy Gastell. Kit kuuli vielä, että tyttö oli maan vanhoja asukkaita.
Oli syntynyt eräällä kauppa-asemalla Suuren Orjajärven rannalla ja
lapsena kulkenut isänsä kanssa Kalliovuorten yli ja tullut alas
Yukoniin. Hän oli isänsä kanssa menossa sisämaahan.
Ottaen huomioon sen tosiasian, että tyttö oli vielä valkoisten
huopainsa alla, Kit ei pitkittänyt keskustelua, vaan kieltäytyi
sankarillisesti juomasta toista kuppia kahvia ja lähti itse sekä vei
matkatavaransa pois neitosen teltasta. Sittemmin hän teki useita
johtopäätelmiä: tytöllä oli huomattava nimi ja huomattavat silmät; hän
saattoi olla enintään kahdenkymmenen tai yhden- tai kahdenkolmatta
vuoden ikäinen; hänen isänsä täytyi olla ranskalainen; tytöllä oli oma
tahto ja hehkuva luonne; hän oli saanut kasvatuksensa jossakin näiden
erämaiden ulkopuolella.