Kääpiö Frocin.
Kuningas Mark on tehnyt sovinnon Tristanin kanssa. Hän on antanut
hänelle luvan palata takaisin linnaan, ja niinkuin ennenkin nukkuu
Tristan jälleen kuninkaan huoneessa läheisimpien ja uskottujen parissa.
Hän saa tulla ja mennä milloin mielensä tekee: kuningas ei enää
kiinnitä siihen minkäänlaista huomiota. Mutta kukapa voisi kauan pitää
rakkauttaan salassa! Voi, rakkautta ei voi ihmisten silmiltä piilottaa!
Mark oli antanut anteeksi petturi-parooneille, ja kun Dinas
Lidanilainen muuanna päivänä kaukaisesta korvesta löysi
kyttyräselkäisen kääpiön kurjana ja kodittomana, vei hän hänet
kuninkaan luo, joka armahti häntä ja antoi anteeksi hänen tihutyönsä.
Mutta hänen hyvyytensä vain kiihoitti paroonien vihaa; ja kun he
uudelleen olivat yllättäneet yhdessä Tristanin ja kuningattaren,
liittoutuivat he, tehden seuraavan valan: Ellei kuningas karkoittaisi
sisarenpoikaansa maasta, vetäytyisivät he kaikki vankkojen linnojensa
suojaan ja alottaisivat sodan kuningasta vastaan. He kutsuivat
kuninkaan neuvotteluun:
"Herra, rakasta meitä tai vihaa meitä mielesi mukaan; mutta me
vaadimme, että karkoitat Tristanin maasta. Hän rakastaa kuningatarta,
sen näkee kuka tahansa; mutta me emme siedä sitä."
Kuningas kuulee heidän puheensa, huokaa, painaa päänsä alas ja
vaikenee.
"Niin, kuningas, me emme siedä sitä, sillä me tiedämme nyt, että tämä
uutinen, joka ennen oli sinulle yllätys, ei enää hämmästytä sinua ja
että sinä ehdoin tahdoin annat suostumuksesi heidän rikokselleen. Mitä
siis aiot tehdä? Tuumi asiaa ja ota hyvät neuvot varteen! Mitä meihin
tulee, niin me vetäydymme paroonikuntiimme ja viemme myös naapurimme
pois hovistasi, sillä me emme voi sietää sitä, että he jäävät sinne.
Sellaiset ovat ne vaaliehdot, jotka sinulle tarjoamme; valitse siis!"
"Jalot herrat, kerran uskoin niitä rumia puheita, joita esititte
Tristanista, ja kaduin sitä katkerasti. Mutta te olette vasallejani
enkä tahdo kadottaa miesteni alamaista palvelusta. Antakaa siis minulle
hyvä neuvo, otan sen teiltä vastaan ja te olette sen minulle velkaa.
Tiedätte hyvin, että kaikki liikaylpeys ja kohtuuttomuus on minulle
vierasta."
"Siispä, jalo herra, kutsuttakaa tänne kääpiö Frocin. Te ette luota
häneen tuon puutarha-seikkailun vuoksi. Eikö kuitenkin juuri hän ollut
lukenut tähdistä, että kuningatar tulisi sinä iltana petäjän
siimekseen? Hän tietää enemmän kuin yhden asian; kysykää neuvoa
häneltä."
Tuo kirottu kyttyräselkä riensi heti saapuville ja Denoalin syleili
häntä riemuissaan. Kuulkaa siis, minkä kavalan juonen hän neuvoi
kuninkaalle:
"Sire, käske sisarenpoikasi heti huomenna aamun koittaessa nelistää
kiireimmän kautta Cardueliin viemään kuningas Artturille
pergamenttikääry-sanomaa, joka on hyvin tarkasti sinetillä suljettu.
Kuningas, Tristan nukkuu aivan vuoteesi vieressä. Lähde huoneestasi
ulos juuri kun kaikki vaipuvat uneen, ja minä vannon sinulle
Jumalan nimen ja Rooman lain kautta, että jos hän rakastaa Isoldea
mielettömällä rakkaudella, niin tahtoo hän puhua hänen kanssaan ennen
lähtöään; mutta jos hän tekee sen minun tietämättäni tai sinun
näkemättäsi, niin saat tappaa minun. Muuten anna minun hoitaa tämä
tapaus mieleni mukaan, varo ainoastaan puhumasta Tristanille tästä
sanansaattajatoimesta mitään ennen maatapanoa."
"Olkoon kuten sanot", vastasi kuningas Mark.
Silloin kääpiö keksi ruman sala-ansan. Hän meni leipurin luo ja osti
neljällä kuparirahalla hienonhienoa jauhoa, jonka hän kätki mekkonsa
alle. Kylläpä piti ollakin ovela, keksiäkseen sellaisen tempun! Kun yö
tuli, kun kuningas oli syönyt ilta-ateriansa ja kaikki hänen miehensä
olivat käyneet makuulle viereiseen tilavaan saliin, tuli Tristankin,
kuten tavallisesti, kuningas Markin makuusuojaan.
"Armas sisarenpoikani, minulla on teille eräs tehtävä: te ratsastatte
Cardueliin kuningas Artturia tapaamaan ja viette hänen luettavakseen
tämän suljetun kirjelmän. Tervehtäkää häntä minun puolestani, älkääkä
viipykö hänen luonansa kauemmin kuin päivän."
"Kuningas, heti huomenna lähden matkaan."
"Niin, huomenna, mutta jo ennen päivän koittoa."
Tristanin sydän on kiihkeän levoton. Hänen vuoteensa ja kuningas Markin
vuoteen väliä oli ainakin keihään mitta. Hänessä syttyi hurja halu
saada puhua kuningattaren kanssa, ja hän teki mielessään sellaisen
päätöksen, että aamun koitossa, jos vain Mark nukkuisi, hän pyrkisi
tämän lähelle. Oi, Jumala, mikä mieletön ajatus!
Kääpiö nukkui myös tapansa mukaan kuninkaan huoneessa. Kun hän luuli
kaikkien jo nukkuvan, hän nousi ja ripotteli Tristanin ja kuningattaren
vuoteitten väliin tuota hienoa jauhoa: jos jompikumpi rakastavaisista
vain lähtisi toistaan tapaamaan, jäisi hänen jalkansa jälki jauhoon.
Mutta Tristan, joka ei nukkunut, näki, mitä kääpiö puuhasi.
"Mitä tämä tietää? Tuolla kääpiö-lurjuksella ei ole tapana toimia minun
edukseni. Mutta tällä kertaa hän pettyy: kuka hullu hänelle jättäisi
askeltensa jälkiä!"
Puolen yön aikaan kuningas nousi ja meni ulos ja samoin teki
kyttyräselkäinen kääpiö. Huoneessa oli pimeä: ei mikään vahakynttilä
tai lamppu valaissut sitä. Tristan nousi seisomaan vuoteessaan. Jumala,
miksi saikaan hän sellaisen mielijohteen! Hän liittää jalkansa yhteen,
arvioi välimatkan, tekee hypyn ja putoaa suoraan kuningattaren
vuoteeseen. Mutta kaikeksi onnettomuudeksi oli edellisenä päivänä hänen
ollessaan metsällä suuren metsäsian torahammas haavoittanut häntä
jalkaan, ja, mikä vielä pahempi, haava ei ollut mitenkään sidottu. Tuon
ponnahduksen voimasta se repeytyy auki uudestaan ja alkaa vuotaa verta;
mutta Tristan ei huomaa verta, joka vuotaa siitä ja ryvettää hurstit
punaisiksi. Ja ulkona kuunvalossa loihtukeinojensa avulla kääpiö
huomasi, että rakastavaiset olivat yhtyneet. Riemusta väristen hän
sanoi kuninkaalle:
"Mene nyt katsomaan, ja ellet nyt löydä heitä yhdessä, niin saat
hirttää minut!"
He lähtevät siis kaikin kuninkaan huoneeseen, kuningas, kääpiö ja nuo
neljä konnaa. Mutta Tristan on kuullut heidän tulonsa: hän syöksyy
seisaalle, hyppää jälleen ja pääsee omaan vuoteeseensa ... mutta voi,
veri on sillä välin jo ehtinyt purskahtaa haavasta ja tahria jauhot.
Ja nyt astuvat sisään kuningas, paroonit ja kääpiö, joka näyttää valoa.
Tristan ja Isolde ovat nukkuvinaan; he ovat makuukammiossa aivan
kahden, paitsi Perenistä, joka nukkui Tristanin jaloissa eikä
hievahtanutkaan. Mutta kuningas huomasi heti, että hurstit vuoteella
olivat aivan punaiset ja että jauho lattialla oli tuoreen veren
tahrima.
Silloin nuo neljä paroonia, jotka vihasivat Tristania hänen urheutensa
vuoksi, tarttuvat kiinni häneen, samalla kun he uhkaavat ja pilkkaavat
ja pistelevät kuningatarta, toivottaen hänelle hyvää tuomiopäivää. He
keksivät myös vertavuotavan haavan.
"Tristan", sanoo kuningas, "nyt eivät mitkään vastatodistelut voi teitä
enää pelastaa: huomenna on teidän kuoltava."
Tämä huutaa:
"Armahda minua, jalo herra! Jumalanpojan tähden, joka kärsi meidän
edestämme, jalo herra, sääli meitä!"
"Ylevä ruhtinas, kosta häpeäsi!" vastaavat konnat.
"Armas eno, en itseni vuoksi rukoile teitä. Mitä merkitsee minulle
kuolema! Ellen pelkäisi teitä vihoittavani, saisivat nuo pelkurit heti
kalliisti maksaa sen loukkauksen, että ovat käyneet käsiksi minuun,
jota he muuten eivät koskaan olisi uskaltaneet tehdä ilman teidän
suojelustanne; mutta kunnioituksesta ja rakkaudesta teitä kohtaan
antaudun armoillenne, tehkää kanssani, miten haluatte. Tässä minä olen,
kuningas, mutta armoa kuningattarelle!"
Ja Tristan lankeaa nöyrästi polvilleen hänen jalkojensa juureen.
"Armoa kuningattarelle, sillä jos tässä linnassa on yksikin sellainen
mies, joka on kylliksi rohkea pysyäkseen edelleen siinä valheessa, että
olisin rakastanut häntä rikollisella rakkaudella, niin saa hän tehdä
välinsä selväksi kanssani kahdenkesken taistelukentällä. Sire, armoa
hänelle, Jumalan Kaikkivaltiaan nimessä!"
Mutta nuo kolme paroonia ovat jo sitoneet köysiin Tristanin ja
kuningattaren. Ah, jospa hän olisi tiennyt, ettei hän saisi todistaa
viattomuuttaan yksityisessä taistelussa, olisivat he mieluummin saaneet
vaikka silpoa hänet elävältä, ennenkuin hän olisi antanut sitoa itseään
kurjan uhrin tavoin!
Mutta hän pani uskalluksensa Jumalaan, hyvin tietäen, että
kaksintaistelussa ei kukaan uskaltaisi kohottaa asetta häntä vastaan.
Ja varmasti hän olikin oikeassa turvatessaan Jumalan apuun. Kun hän
vannoi, ettei hän milloinkaan ollut rakastanut kuningatarta
rikollisella rakkaudella, nauroivat konnat ilkeästi tälle hävyttömälle
valheelle. Mutta kutsun teidät todistajikseni, jalot herrat, jotka
tunnette totuuden ja merellä tyhjennetyn lemmenkalkin kohtalokkaan
lumon, valehteliko hän todellakin? Ei teko, vaan teon tuomio määrää
rikoksen. Ihminen näkee, mikä pinnalla on, mutta Jumala katsoo
sydämeen, ja hän yksin on oikea tuomari. Hän on säätänyt niin, että
jokainen syytetty saa puolustaa oikeuttaan taistelulla ja hän itse
taistelee silloin viattoman puolella. Sentähden Tristankin vetosi
oikeuteen ja taisteluun ja varoi millään tavoin loukkaamasta kuningas
Markia. Mutta jos hän olisi voinut aavistaa, mitkä tapaukset olivat
hänen edessään, olisi hän varmasti tappanut konnat. Ah, Jumala, miksi
ei hän tehnyt niin!