Ottelissa olivat kaikki hellyyden ja kaipauksen kulussaan pidätetyt
lähteet päässeet valloilleen. Hän vaikeroi onnesta ja tuskasta, hän
raivosi ja hän siunasi. Vihdoin hän vaipui permannolle, rukoili, että
hän saisi kuolla, ja itki.
Elämän pyörää ei pysähdytetä niinkuin vaununpyörä seisahdutetaan. Se on
pillastunut pyörä.
Vuodet vierivät, pyörä vinkui ja soi. Syvälahden kartanon entinen herra
oli tarttunut lujasti kiinni eikä päästänyt otettaan. Oli hetkiä,
jolloin hän aavisti asioiden olevan hullusti. Mutta jos hän olisi
hellittänyt otteestaan, olisi hän voinut murskata päänsä, ja hänen
mukanaan koko hänen joukkonsa. Ja niin hän seurasi mukana vauhdissa,
hän ja hänen väkensä.
* * * * *
Vuodet kuluivat.