Kun istun aarnihonkain alla
ja katson lonkia taivahalla,
niin tuulensiipien suhinaa
jo kuulen mä korvissani
ja paisuen hirmumyrskyksi
se lientävi taivahani. --
Ja nuo kun taivahat salamoi
ja pilven suonia ratkoo
ja nuo kun myrskyn soittimet soi
ja latvoja honkain katkoo,
niin onpa kuin luonnon valtimot
nyt auki jo valahtaisi
ja maat sekä taivahan kappaleet
kaikk' yhtehen uppoaisi...
Ma olen jo jumala mielestäin,
joka muotoja uusia luo,
on alkuaineiden kaaosta tuo --
Demiurgos hän miettivi näin:
ma loisin uudesta maailman,
ma löisin vangiksi salaman,
ja merten lainehet lannistaisin,
ja tuulet vuorehen tuivertaisin --
ja maahan, luontohon uutehen
myös uuden loisin ma ihmisen,
joka lailla Eevan ja Aatamin
sais periä ijäksi Eedenin,
näät syntiä en minä tahtoiskaan,
vaan tahtoisin taivaaksi kaiken maan,
jonka riemun kukkasin kylväisin
ja onnen kaarella kaartaisin
ja tähdet loistaisi aurinkoina
ja ihmiset leikkisi jumaloina --
ja minä itse -- kas, pitkäisen nuoli
nyt aarnihongan jo poikki löi...