"Näet siis, Jane", päätti lady Ingleby liikuttavalla äänensävyllä,
"että kun Mikael ei palajakaan kotiin, olen todella yksin."
"Kun rakastaa Jim Airthia niinkuin sinä..." sanoi Jane Dalmain.
"Rakastin ennen", pisti lady Ingleby väliin.
"... rakastit ennen ja rakastat nyt", sanoi Jane Dalmain, "olisi tilasi
ollut paljon pahempi kuin yksinäisen naisen, jos Mikael todella olisi
tullut takaisin. Oi Myra! En voi kuvitellakaan sen kamalampaa oloa kuin
että nainen rakastaa yhtä miestä ja on samalla kiinnitetty toiseen koko
iäkseen."
"En olisi silloin sallinut itseni rakastaa Jimiä", väitti lady Ingleby.
"Lorua!" äännähti Mrs. Dalmain voimakkaalla äänenpainolla. "Myra
rakas, tuollaiset huomautukset vain raivaavat tietä paholaiselle ja
ovat hänen mielikuultaviaan. Useammat hyvät naiset ovat joutuneet
harhaan luottaessaan liiaksi kykyynsä hallita ja hillitä tunteitaan,
kuin suoranaisesta kiusauksesta laittomaan rakkauteen. Miesten laita
on erilainen; heidän kiusauksensa eivät ole niin hienoja. He tietävät
tarkoin mihin joutuvat, jos rupeavat leikittelemään tunteillaan.
Siksipä jos he aikovat lopulta tehdä oikein, huomaavat he vaaran jo
alusta pitäen. Meidän ei ole mahdollista kieltäytyä rakastamasta,
jos kerran olemme sallineet rakkauden vallita meitä rajattomasti.
Minä tiedän ettet sinä ensi asteella olisi välittänyt Jim Airthista,
jollet olisi ollut vapaa. Mutta kerta rakastuttuasi häneen -- jos niin
hirvittävä tapaus olisi sattunut kuin miehesi odottamaton palaus,
olisi ainoa varma ja kunniallinen keino sinulle ollut sanoa suoraan
lordi Inglebylle: 'Minä opin rakastamaan Jim Airthia luullessani sinut
kuolleeksi. Minä tulen aina rakastamaan Jim Airthia; mutta ennen
kaikkea halajan olla hyvä nainen ja uskollinen aviovaimo. Luota minuun
uskollisuuteeni; auta minua pysymään hyvänä.' Jokainen mies, joka on
sen nimen arvoinen, vastaisi luottamuksella sellaiseen vetoamiseen."
"Ja ampuisi itsensä", arveli lady Ingleby.
"Minä sanoin 'mies' enkä 'pelkuri'", huomautti Mrs. Dalmain hiukan
ivallisesti.
"Jane, sinä olet niin ankara vaatimuksissasi", sopersi lady Ingleby.
"e käyvät niin hyvin yhteen sinun liinakaulustesi, suorien pukujesi
ja isojen kenkiesi kanssa. Minä en voi kuvitellakaan itseäni
liinakauluksessa enkä seisovani Mikaelin edessä tunnustamassa että
rakastan Jimiä."
Jane Dalmain nauroi hyväntuulisesti, työnsi isot kätensä verkanuttunsa
taskuihin, ojensi näkyviin kookkaat ruskeat kenkänsä ja katseli niitä.
"Jos 'ankarilla vaatimuksilla' tarkotat sitä terveellistä
vastenmielisyyttä että kammoo suoran tilanteen sekottamista vilpillisen
viisastelun vyyhteen, niin tunnustan itseni siihen syntiin vikapääksi",
sanoi hän.
"Oi, älä matki Sir Deryckiä", rukoili lady Ingleby aivan muserrettuna.
"Sinun olisi pitänyt mennä hänelle vaimoksi! En ole voinut koskaan
ymmärtää kuinka sellainen taiteilija, sellainen runoilija, sellainen
valikoiva idealisti kuin Garth Dalmain on saanut päähänsä rakastua
_sinuun_, Jane!"
Äkillinen naisellisen hellyyden pilkahdus kirkasti Janen levollisia
kasvoja. "Vaimo" säteili niistä näkyviin yksinkertaisella,
itsetiedottomalla hohteella.
"En minäkään voi sitä ymmärtää", vastasi hän hennosti. "Kesti kolme
vuotta ennenkuin voin keksiä sen olevan kieltämättömän tosiasian."
"Minä otaksun että olette hyvin onnelliset", huomautti Myra.
Jane pysyi vaitonaisena. Ankarillakin luonteilla on pyhimysarkkusensa
joihin he kätkevät aarteensa, jottei uteliaan maailman silmät niitä
katseillaan loukkaisi.
"Muistan kuinka tuon surullisen tapahtuman jälkeen vihasin sitä
päähänpistoasi", jatkoi Myra, "että kytkit itsesi edelleen kiinni
sokeaan mieheen."
"Oh, hiljaa", sanoi Jane Dalmain nopeasti. "Maa jolleka astut on pyhä,
ja sinä unhotat ottaa kengät jaloistasi. Ensiksikin on suloisin asia,
mitä mieheni ja minun välillä koskaan on tapahtunut, se että opimme
yhdessä suutelemaan tuota ristiä."
"Kaikkein rakkahin vanha sielu!" huudahti lady Ingleby liikutettuna;
"sinä ansaitsit tulla onnelliseksi. Mutta siitä huolimatta en voi
ymmärtää miksi et mennyt Deryck Brandin vaimoksi."
Jane hymyili. Hän ei voinut itse saattaa miestään keskustelun
esineeksi; mutta hän antautui mielellään tähän arvostelevaan
pohdintaan, jotta johtaisi lady Inglebyn pois tämän omien huolien
muistelemisesta; siksipä hän otti puheenaiheeksi erinäisiä häntä ja
tohtoria koskevia seikkoja.
"Rakkaani", hän sanoi, "Deryck ja minä olimme kahta siksi vallan
erilaista ainetta, ettei meitä voitu juottaa yhteen avioliiton kautta.
Kaikki meidän mielipiteemme olisivat törmänneet yhteen ja kaikki meidän
erilaisuutemme ammottaneet näkyviin perin julmasti. Ominaisuudet,
jotka auttavat täydellistä ystävyyttä syntymään, eivät suinkaan aina
takaa täydellisen avioliiton muodostumista. Oli aika jolloin olisin
kernaasti ruvennut Deryckin vaimoksi jos hän olisi pyytänyt minua,
yksinkertaisesti siitä syystä että sokeasti luotin hänen arvosteluunsa
kaikista asioista, eikä ikinä olisi pistänytkään päähäni kieltää
häneltä mitään mitä hän pyysi. Mutta siitä ei olisi suinkaan ollut
seurauksena meidän molempien onni. Ei minulla myöskään ollut siihen
aikaan mitään käsitystä siitä mitä rakkaus todella on. Minä en
ymmärtänyt rakkaudesta enempää aina siihen asti kuin -- kuin Garth sen
opetti minulle, kuin sinäkään ymmärsit siitä ennenkuin kohtasit Jim
Airthin."
"Toivon ettet viittailisi Jim Airthiin", pyysi Myra väsyneesti.
"En koskaan halua enää kuulla hänen nimeään. Enkä voi sallia
sinun otaksuvan, että ikinä olisin voinut taipua sinun 'ankariin
vaatimuksiisi' ja tunnustaa Mikaelille rakastavani Jimiä. Minä en
olisi tehnyt mitään senkaltaista. Minä olisin alistunut olemaan
joka suhteessa Mikaelin mieliksi ja _olisin pakottanut itseni_ --
juuri niin, Jane; sinun ei tarvitse näyttää niin huvitetulta ja
epäuskoiselta; vaikka minä _en_ käytäkään liinakauluksia ja venekenkiä,
niin _voin_ silti pakottaa itseäni moniin asioihin -- minä olisin
pakottanut itseni unhottamaan että maailmassa on ollutkaan sellaista
ihmistä kuin Airthin ja Monteithin jaarli."
"Oi, säästä häneltä edes se!" nauroi Mrs. Dalmain. "Älä hauku
miesparkaa hänen arvonimillään. Jos hänen pitää killua hirressä, niin
anna hänen ainakin killua pelkkänä Jim Airthina. Jos miehen kohtalo on
olla jumalaton konna, niin olisi niin äärettömän paljon ilkeämpi olla
konnamainen jaarli kuin konna millä muulla elämänasteella hyvänsä.
Siis, rakkaani, ei kannata jatkaa keskustelua otaksutusta tilanteesta,
jossa sinun ääntäsi todennäköisesti ei tulla lainkaan ottamaan
kuuleviin korviin. Mutta onneksi ei myöskään lordi Ingleby palaja
kotiin."
"Onneksi!" ailahti lady Ingleby. "Totisesti, Jane, sinä et valikoi
käyttämiäsi sanoja, keksitpä niitä mitä vastenmielisimpiä. Olisitpa
kuullut kuinka tahdikkaasti tohtori puhui minulle siitä asiasta ja
kuinka hienotunteisesti hän viittasi kärsimääni tappioon."
"Rakas Myrani", sanoi Mrs. Dalmain, "minä en osota myötätuntoisuutta
väärää tunnetta kohtaan. Ja jos Deryck olisi tiennyt että sydämesi
jo on kiintynyt toiseen mieheen, niin olisi hän -- sen sijaan että
uhrasi sinun takiasi neljä tuntia kalliista ajastaan -- lähettänyt
vain kuudenkymmenen pennin sähkösanoman: 'Sähkösanoma oli petkutusta.
Vastaanottakaa sydämelliset onnentoivotukseni!'"
"Jane, sinä olet ihan raaka! Ja kun juuri olen kertonut sinulle näiden
kuluneiden viikkojen koko historian ynnä sen julman, sydäntäsärkevän
loppupäätöksen eilispäivänä, niin en voi käsittää kuinka voit
viittaillakaan sellaista kuin että sydämeni muka jo olisi kiintynyt
toiseen mieheen."
Yht'äkkiä Jane Dalmainin koko käytös muuttui. Hän lakkasi näyttämästä
kiusoittavan huvitetulta ja taukosi heiluttamasta ruskeata kenkäänsä.
Hän suoristautui tuolillaan, otti pois polven toisen päältä, ja nojaten
molemmat kyynärpäänsä niille ojensi hän isot kelpo kätensä lady
Inglebylle. Hänen jalopiirteiset kasvonsa, yhdellä haavaa suurenmoisen
ankarat ja hellät, kuvastivat täydellistä naisellista myötätuntoa
ja ymmärtämystä. "Ah, armaani", sanoi hän, "nyt on meidän tultava
itse asian ytimeen. Olen tähän asti vain leikillä pyörähdellyt sen
ympärillä, jotta saisit aikaa virota kaikesta edellisestä tuskallisesta
mielenjännityksestä ja jotta minä itse saisin oikean käsityksen sinun
asemastasi koko sen laajuudessa. Nykyhetken oleellinen kysymys on tämä:
Aijotko antaa anteeksi Jim Airthille?"
"Minä en saa koskaan antaa hänelle anteeksi", kuului lady Inglebyn
vastaus kuin matkojen takaa; "sillä jos antaisin hänelle anteeksi, en
voisi enää päästää häntä menemään."
"Ja miksi päästäisitkään häntä menemään, koska kerran hänen
poistumisensa tekisi koko elämäsi orvoksi?"
"Siksi", sanoi Myra, "että tunnen etten voi luottaa häneen; ja minä
en uskalla mennä vaimoksi miehelle jota rakastan niinkuin rakastan
Jim Airthia, jollen voi luottaa häneen yhtä ehdottomasti kuin luotan
Jumalaani. Jos rakastaisin häntä vähemmän, niin ehkä uskaltaisin. Mutta
minä tunnen häntä kohtaan jotakin jota en voi ymmärtää enkä määritellä;
sen vain tiedän että se aikaa myöten tekisi hänet niin rajattomaksi
herrakseni ja valtiaakseni että -- paitsi jos voisin ehdottomasti
luottaa häneen -- minua aivan pelottaa."
"Eikö mieheen saa luottaa enää koskaan", kysyi Jane, "jos hän
äkkinäisen, tulisen kiusauksen kiehtomana on kerran tullut pettäneeksi
luottamuksesi?"
"Se ei ole mitään kerrallista luottamuksen pettämistä", sanoi Myra.
"Se valaisee täydellisesti koko hänen rakkautensa luonteen -- _sen
lajisen_ rakkauden. Sen rakkauden intohimo tekee ihmisen itsekkääksi
-- itsekkääksi aina siihen määrään että unohtaa erotuksen oikean ja
väärän välillä ja on välinpitämätön onnettoman rakkaudenesineensä
menestyksestä. Minun uljaan nimeni saisi häväistä; kunniani polkea
lokaan; nykyisyyteni raiskata; tulevaisuuteni murskata; mutta mitäpä
_hän_ siitä välittää? Se rakkaus mahtui kokonaisuudessaan yhteen
ainoaan lauselmaan: 'Sinä olet minun, et hänen. Sinun täytyy lähteä
pois minun kanssani'. Minä en uskalla luottaa rakkauteen joka ei
punnitse oikean ja väärän välillä. Me katselemme sitä erilaisilta
näkökannoilta. _Sinä_ näet ainoastaan miehen ja hänen kiusauksensa.
_Minä_ tunnen rakkauden arvaamattoman aarteen; siksi synti sitä
rakkautta vastaan tuntuu minusta anteeksiantamattomalta."
Mrs. Dalmain katseli vakavasti ystäväänsä. Hänen järkähtämättömissä
silmissään kuvastui syvä suru.
"Myra", sanoi hän, "sinä olet ehdottomasti oikeassa määritelmissäsi ja
johdonmukainen johtopäätöksissäsi. Mutta sinun erehdyksesi on tämä.
Sinä et tee mitään myönnytystä sellaiselle äkilliselle, epätoivoiselle,
ylivoimaiselle kiusaukselle, joka saattoi Jim Airthin lankeamaan.
Muista mitä kaikkea hän olikaan kärsinyt siihen saakka. Muista sitä,
Myra! Hän oli niin yksinään maailmassa; ei äitiä, ei vaimoa, ei naisen
huolenpitoa. Ja sitten nuo kymmenen kovaa vuotta, pahemmat kuin mikään
yksinäisyys, kun hän kärsi harhakuviensa tyhjiinraukeamisen kauhuja,
petetyksitulemisen häpeää, maanpakolaisuuden katkeruutta, ylvään
nimensä lokaan polkemista. Kaikkea tätä vastaan kamppaili hän kymmenen
pitkää vuotta, taisteli miehuullisen taistelun ja selvisi lopulta
voittajana. Sitten -- ankarana, karaistuna, yksinäisenä miehenä --
miehenä joka oli kehittynyt korkeimpaan määrään miehen itsehankittua
itsenäisyyttä -- kohtasi hän sinut, Myra. Hänen ihanteensa palasivat,
puhdistuneina ja lujentuneina kärsimysten kireässä tulessa. Rakkauskin
tuli, tällä kertaa niin jättimäisenä voimana, että varhaisen nuoruuden
heikko liekki sen rinnalla tuntui vain vaivaiselta virvatulelta. Se
näytti uudelta ja koettelemattomalta kokemukselta, jonka veroista hän
ei ollut voinut uneksia elämän sisältävänkään. Kolmen viikon ajan
hän sai siitä nauttia; se kasvoi varmuudessa, kehittyi rikkaudessa
päivä päivältä; mutta sitä hillitsi teidän kärsivällinen odotuksenne
puhkeamasta täyteen kukkaansa. Sitten tuli isku -- niin hirvittävän
raskas hänen hienotunteisuudelleen ja hänen miehekkäälle ylpeydelleen:
kaamea tietoisuus siitä että hänen oma kätensä oli tuottanut
tappiota ja surua sinulle, jota hän olisi tahtonut suojella tuskan
valjuimmaltakin varjolta. Sitten hänen erehdyksensä myöntäessään väärän
ylpeyden astuneen teidän välillenne. Kolme viikkoa kalvavaa nälkää
ja katumusta; sitten sinun kutsusi, joka näytti vihdoinkin lupaavan
onnea kaiket surut kestettyä; sillä -- muista se -- kun _sinä_ olit
ennättänyt tyytyä hänen päätökseensä muka ehdottomasti lopullisena,
niin ettei uutinen lordi Inglebyn palauksesta sinusta enää merkinnyt
mitään tappiota sinulle ja hänelle, oli _hän_ vähitellen tullut
järkevämmälle katsantokannalle, jonka mukaan hän ei itse asiassa
ollutkaan kadottanut sinua. Sinä kutsuit häntä, ja hän tuli -- vielä
kerran hehkuen rakkaudesta ja varmuudesta -- ainoastaan kuullakseen
ettei hän vain ollut kadottanut sinua itseltään, vaan sai luovuttaa
sinut toiselle miehelle. Oi Myra! Etkö sinä voi tehdä myönnytystä
sellaisen hetken synnyttämälle tuliselle hulluudelle? Etkö voi huomata
että miehen todellinen voima hetkeksi kääntyi väärään suuntaan, lyöden
hänet itsensä maahan? Sanoit minulle nimittäneesi häntä pelkuriksi ja
petturiksi! Olisit voinut yhtä hyvin lyödä häntä! Sellaiset sanat sinun
huuliltasi tehosivat varmastikin väkevämmin kuin mitkään iskut. Myönnän
että hän ansaitsi ne; mutta olihan Pyhä Pietarikin kolmesti pelkuri ja
petturi, mutta hänen Herransa, tehden myönnytyksen kiusauksen äkkiä
mukaansatempaavalle puuskalle, ei kuitenkaan epäillyt hänen rakkautensa
alttiutta, vaan antoi hänelle tilaisuuden kolme kertaa julkisesti
tunnustaa syntinsä ja rakkautensa ja antoi hänelle sitten anteeksi. Jos
Jumalallinen rakkaus voi tehdä sen -- oi Myra, voitko _sinä_ päästää
rakastajasi lähtemään taas maailmaan, yksinään ja ilman anteeksiantavaa
sanaa huuliltasi?"
"Kuinka minä tiedän että hän halajaa minun anteeksiantoani, Jane?
Hän jätti minut kuohuvan raivon vallassa ollen. Ja kuinka voi minun
anteeksiantoni saavuttaa hänet, vaikka olettaisi hänen haluavankin sitä
tai minun myöntävän sen? Missä hän nykyään on?"
"Hän jätti sinut epätoivoissaan", sanoi Mrs. Dalmain "ja -- hän on
kirjastossa."
Lady Ingleby lennähti pystyyn.
"Jane! Jim Airthko tässä talossa! Kuka hänen salli tulla?"
"Minä sen tein", vastasi Mrs. Dalmain levollisesti.
"Minä toin hänet salaa tänne. Ei kukaan nähnyt meidän käyvän sisään
taloosi. Sen vuoksi minä lähetin vaunut tulemaan tyhjinä edeltäpäin
saavuttuamme puistotielle. Me kävelimme lehtokujaa pitkin, käännyimme
polkua pitkin parvekkeen juurelle ja pujahdimme sisään alemmasta
ovesta. Hän on istunut kirjastossa siitä alkaen. Jos päätät ettet tahdo
nähdä häntä, niin voin mennä alas ja ilmottaa sen hänelle; hän voi
poistua kuten tulikin, ilman että kukaan talonväestäsi tietää hänen
olleen täällä. Myra rakas, älä näytä niin hämmästyneeltä. Istuhan
toki ja päättäkäämme keskustelumme... Kas se oli oikein. Sinä et saa
hätäillä. Päätöstä, joka vaikuttaa miehen koko elämään, ei tehdä
kädenkäänteessä, ei tuntikaudessakaan. Lordi Airth ei halua väkisin
päästä puheisiin kanssasi, enkä minäkään tahdo yllyttää sinua siihen.
Hän ei hämmästyisi jos toisin hänelle sanan, ettet sinä mielelläsi
tahdo tavata häntä."
"Enkö mielelläni?" huudahti Myra ristien kätensä. "Jane, jospa
tietäisit mitä minulle merkitsee pelkkä ajatuskin hänen näkemisestään,
niin et sanoisi 'etten mielelläni' vaan 'etten uskalla'."
"Annahan minun kertoa miten me tapasimme toisemme", sanoi Mrs.
Dalmain, välittämättä Myran viime huudahduksesta. "Minä tulin
Charing Crossin asemalle hyvissä ajoin; poikkesin kirjakauppaan
ostamaan lisää sanomalehtiä; varasin itselleni tyhjän vaununosaston
ja istahdin sohvaan odottelemaan rauhassa junan lähtöä. Jim Airth
pyrähti asemalle viime tuokiossa, niin että hänellä oli vain minuutti
aikaa lunastaakseen pilettinsä ja ennättääkseen mukaan. Hän syöksähti
asemasillalle juuri kuin juna rupesi liikkumaan; hänellä ei ollut
aikaa etsiä tupakkavaunua, vaan avasi oven minun osastooni, säntäsi
suinpäin sisään ja tölmähti istumaan sanomalehtieni päälle; rupesi
sitten pyytelemään anteeksi holtittomuuttaan ja keksi viimein olevansa
tuomittu istumaan tuntikauden kahdenkesken sen ystävän kanssa, jolle
olit lähetellyt joka viikko kirjeitä Cornvallista ja josta nähtävästi
olit hänelle kertonut kauniita juttuja -- tahi joka tapauksessa asioita
jotka saattoivat hänet ottamaan minut uskotukseen. Hän tunsi minut
eräästä äskettäin otetusta valokuvastani, jota olit näyttänyt hänelle."
"Minä muistan", sanoi Myra. "Säilytin sitä kirjesalkussani. Hän otti
sen siitä ja katseli sitä monesti. Minä puhuin hänelle usein sinusta."
"Hän esitti itsensä yksinkertaisen suoravasti", jatkoi Mrs. Dalmain,
"ja sitten -- emme kumpainenkaan tienneet kuinka se oikein kävi
päinsä -- juttelimme muutaman minuutin perästä keskenämme kuin vanhat
tuttavat. Minä luulen että hän puolestaan käsitti minun kykenevän
vastaisuudessa lohduttamaan sinua -- näetkös että sinä olet hänen
ainoa ajatuksensa; myöskin luulen hänen toivoneen että hän minun
välitykselläni saisi sinun myöntämään hänelle sen mitä varten hän oli
matkalle lähtenyt -- mahdollisuuden esittää sinulle anteeksipyyntönsä.
Luonnollisesti ei meillä kummallakaan ollut vähintäkään aavistusta
siitä ettei eilinen sähkösanoma ollut todenperäinen. Hän aikoo lähteä
Amerikkaan aivan pian, mutta ei voi pakottaa itseään jättämään taakseen
Englantia ennenkun on pyytänyt ja saanut sinulta anteeksi. Hän olisi
kirjoittanutkin, mutta ei tuntenut kykenevänsä tulkitsemaan asiaansa
kuivilla paperilehdelle häthätää töhrätyillä selityksillä. Hänen
rakkautensa sinuun on sitä hyvin suurta, oikeata rakkautta, Myra."
"Oi Jane", voihkasi lady Ingleby, "minä en voi päästää häntä menemään!
Ja kuitenkaan -- _en voi_ mennä naimisiinkaan hänen kanssaan. Minä
rakastan häntä koko olentoni joka hiukkasella, ja kuitenkaan en voi
luottaa häneen. Oi Jane, mitä minun pitää tehdä?"
"Sinun pitää antaa hänelle tilaisuutta korjata erhetyksensä ja näyttää
olevansa se mies joksi hänet tunnemme. Sano hänelle ilman mitään
selittelyjä samaa kuin juuri sanoit minulle: _ettet voi päästää häntä
menemään_; ja tarkkaa kuinka hän vastaanottaa sen. Kuulehan, Myra.
Harvojen viime tuntien odottamattomat tapaukset oikeuttavat sinut
suomaan Jim Airthille tämän tilaisuuden. Sinun ei pidä ilmaista hänelle
viime uutisia. Vuosia sitten kun Garth ja minä olimme korjaamattoman
erehdyksen kautta joutuneet samallaiseen toivottomaan asemaan, keksi
Deryck keinon jolla pääsimme selviämään siitä. Hän neuvoi Garthia
_tuntemaan sokeutensa_ ja lausumaan mielipiteen, joka hänellä olisi
voinut olla ainoastaan näkevänä; se selvittäisi sotkuisen vyyhden.
Minun ei ole tarvis väsyttää sinua kaikkien yksityisseikkain
mainitsemisella; mutta niin juuri kävikin kuin Deryck aavisti, ja
siitä oli tuloksena meidän suuri onnemme. No, nyt sinun asemassasi
ollen pitää sinun antaa Jim Airthille tilaisuus tulla _tuntemaan
hulluutensa_, saavuttaa takaisin itsekunnioituksensa ja osottaa
ansaitsevansa sinun luottamuksesi. Oletko kertonut kenellekään toisesta
Kairon sähkösanomasta?"
"En ole nähnyt ketään", sanoi lady Ingleby, "siitä hetkestä alkaen kuin
Sir Deryck lähti luotani ja sinä astuit sisään."
"Se on hyvä. Siis olette sinä ja Deryck ainoat ihmiset koko Englannissa
jotka siitä tietävät. Jim Airth ei aavistakaan että hänen asemassaan
on sitten eilispäivän tapahtunut mitään muutosta. Käsitätkö mitä se
hänelle merkitsee, Myra?"
Lady Inglebyn kalpeat kasvot lehahtivat helakan punaisiksi. "Oi Jane,
minä en uskalla! Jos hän taasen hairahtuisi..."
"Hän ei hairahdu", vastasi lady Dalmain hyvin päättäväisesti; "mutta
jos hän niin tekisi, niin hän osottaisi -- kuten sanoit -- olevansa
arvoton nauttimaan sinun luottamustasi. Sitte -- voit antaa hänelle
anteeksi ja päästää hänet menemään."
"Oi Jane, minä toivoisin ettet sinä olisi niin täsmällinen ihminen.
Minä olen niin peloissani; mutta oikeassa sinä olet. Ja, oma rakas
kulta, älä jätä minua. Ole minun luonani tämä koetus loppuun asti."
"Minä en ole poissa Garthin luota ainoatakaan yötä, kuten tiedät",
sanoi Mrs. Dalmain. "Mutta hän ja pikku Geoff saapuivat tänä aamuna
Overdeneen; ja jos sinun autonkuljettajasi voi kyyditä minut sinne
illaksi, niin olen luonasi niin kauvan kuin tarvitset minua."
"Ah, minä kiitän sinua", sanoi lady Ingleby. "Ja nyt sinä, Jane, olet
tehnyt kaiken voitavasi minun hyväkseni; ja Jumala vain tietää mitä
se oikein merkitsee. Nyt haluan olla aivan yksin tunnin ajan. Minä
tunnen että minun täytyy astua ratkaiseva askel ja päättää siitä mitä
minun oikeastaan on tehtävä. Minä olen sen velkapää Jimille, velkapää
itselleni, ollakseni varma siitä mitä aijon sanoa, ennenkuin näen
hänet. Tilaa sinä teetä kirjastoon. Sano hänelle että tahdon tavata
hänet, ja odotustunnin päätyttyä lähetä hänet tänne. Mutta, Jane,
-- älä hiiskahda sanallakaan siitä mitä meidän kahden kesken nyt on
puhuttu. Saanko luottaa sinuun?"
"Rakkaani", sanoi Mrs. Dalmain hellästi, "minä näyttelen osani loppuun
asti!"
Hän nousi pystyyn ja seisoi uunimatolla katsellen miehensä maalaamaa
muotokuvaa lordi Inglebystä.
"Ja kuule, Myra", sanoi hän viimein, "minun ei tarvitse huomauttaa
että olet tekemisissä sinulle tähän asti vielä aivan oudon tunnelaadun
kanssa. Et koskaan ennen ole läheisesti tuntenut sellaista luonnetta
kuin Jim Airthilla on. Hänen rakkautensa sinuun ja sinun rakkautesi
häneen sisältää syvyyksiä, joista sinulla ei vielä ole ollut käsitystä.
Muista se, kun teet johtopäätöksiäsi. Mieluimmin olisin sanonut: anna
vaistosi äläkä järkesi johtaa itseäsi!"
"Minä ymmärrän tarkotuksesi", vastasi lady Ingleby. "Mutta minä en
uskalla olla vaistosta enkä järjestäkään riippuvainen. Minä en ole
tähän asti ollut mikään uskonnollismielinen nainen, Jane, sen tiedät;
mutta -- minä olen oppinut viimein vaikka myöhäänkin olemaan sitä;
ja minkä olen uskonnosta oppinut, sitä koetan käytännössä toteuttaa.
Minä tunnen olevani niin hämärässä ja vaikeassa asemassa, että olisin
halukas sanomaan: '_Siinäkin_ Sinun kätes johtaa minua, ja Sinun oikea
kätes tukee minua'."
"Ah, sinä olet oikeassa", sanoi Jane syvimmällä, vakavimmalla
äänellään; "se on paras kaikista. Jumalan käsi yksin johtaa sinua
varmasti, pimeydestä valkeuteen." Hän kietoi käsivartensa hetkeksi
hellästi ystävättärensä vyötäisten ympäri.
Sitten sanoi hän: "Minä lähetän hänet tunnin kuluttua luoksesi", ja
lähti huoneesta. Lady Ingleby jäi yksin.
Viideskolmatta luku.