Minä harjaa linnan muurin
kävin Naurun kiltaa päin.
Ja rauhaton ritari laukkas,
ja rauhaton ritari laukkas
ja sen haamuratsun näin.
Minä kuulin: aarrekoira
juoks tietä haukkuen,
ja kirkon kukko huusi
yli märkäin katujen.
Ja kuolleet munkit astui
ja veisas kulkeissaan,
pyhä risti kunkin käässä
ja murhe kulmillaan.
Näin viimein oudon miehen:
se synkkä ja kamala on.
Se on kuin pitkäisen jymy,
se on kuin pitkäisen jymy:
se on ritari rauhaton.
* * *
Oli pertuskan nenässä lyhty.
Ja kannukset kimmeltäin
sen Vivikan ikkunan alle
minä ratsastavan näin.
Se kerjäs: yhden katseen
kun neito hälle sois
jo hautaan rauhassa laukkais
ja rauhassa maata vois.
Oi pieni Margareta:
yks katse mulle suo!
Ei heitetty sun ruumistas
linnan portin luo.
Ei piikkineito saanut
sua syliinsä kamalaan.
— Mutta kaunis Vivika Trotte:
hänet syöstiin kuolemaan.
Ja sydän ripustettiin
yli portin rautaisen —
Oi neiti Margareta,
minä tiedän kyllä sen,
minä tiedän, Margareta:
et voi mua rakastaa.
Minä ikinä en tulla
sun ikkunas alle saa.