Tummat laineet
puhuvat tummalle rannalle
sanoinlausumattomia sanoja
ja kivet paljastavat viluiset hampaansa.
Me näemme villejä kuvia:
kai näkki karilla soittaa
turhia toiveitaan.
En tiedä, onko tämä viimeinen kerta,
kun seisot nojaten käteeni.
Olen kuullut:
En voi,
sinun huuliltasi,
valkeilta ja väsyneiltä.
Ja myrskyn läpi singahtaa viiltävä ääni,
kun näkki karilla soittaa
nyyhkyttäviä virsiään.
Tyhmä näkki.
Sinun tukkasi on vaalea, oi kuule,
sinun silmäsi ovat kuin ulappa.
Ja minäkö katson niihin tänään
viimeisen kerran?
Ja näkki painaa päänsä
ja on kauan vaiti.
Sen tuska on äkkiä noussut minun sydämeeni.