Tämä on viimeinen lauluni sinulle:
iankaikkisuus kulki ohitseni
kauhistavin siivenhavinoin.
Maa järkkyi.
Sieluuni valahti räikeä ääni
kaukaisesta maailmasta,
joka on tulisena pallona
pudonnut avaruuteen
kummallisen sattumalta.
Käsivarsissani oli tosin hirveä väkevyys:
minä olisin kyennyt murskaamaan,
minä olisin kyennyt luomaan.
Mutta sittenkin olin pieni poika,
niin viattoman mitätön,
sidottuna kapaloihin.
* * *
Oi sinun silmäsi,
oi sinun silmäsi!
Ensin riuduttavat kuin pouta,
sitten kylmät kuin hallayö!
Tuuli on tullut:
se on pudottanut kukat sinun hiuksiltasi.
Lempeät sadut ovat juosseet katseestasi.
Tukkasi raivoaa
autioitten kasvojesi yllä.
Niin minun väkevyyteni meni pois —
en tiennyt varmasti,
oliko sitä koskaan ollut.
Minä vaivuin piestynä eteesi,
kauhea armaani:
iankaikkisuus kulki pauhaten ohitseni,
mitään ei ole enää,
mitään ei ole ollut.