ROUVA TALLQVIST. Mitä? Mitä? Oletteko kujeillut kanssamme?
NEITI TÖRNE (iloisesti). Eipäs olleetkaan henget, jotka sieltä aina
kieltäviä vastauksia minulle naputtelivat! Eivätpä arvon olleet! Jo
minä arvelinkin--!
HERRA ORELL. Tämä on--tämä on hävytöntä!
LEHTORI VIRTALA (nauraen). Oivallista! Oivallista!
HELMI. Täti, te annoitte hänelle jo anteeksi? Eikös niin?
ROUVA TALLQVIST. No, annoinhan minä ja sanassani pysyn, mutta tämä oli
sentään vähän liian--
RENNE. Te olette paras täti maailmassa!
ROUVA TALLQVIST. No niin, no niin! Hyvä herrasväki, pyydän teitä nyt
siirtymään ylös. Juodaan siellä malja näiden nuorten onneksi.
LEHTORI VIRTALA. Kiitoksia, kiitoksia.
LIISA. Onkos kukaan muistanut vehnäsiä katsoa?
HELMI. Voi, ei! Ne ovat unehtuneet tykkönään. Otetaan pian pois
uunista, Liisa hyvä. Kunhan eivät olisi palaneet. (Liisa ja Helmi
ottavat vehnäsiä uunista.)
RENNE. Rouva Ramstedt--miksi pakenitte sinne? Tulkaa tänne muiden
luokse.
ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, pois--elkää tulko lähelle. Lehtori Virtala,
suojelkaa--!
RENNE. Mitä? Pelkäättekö te minua?
LEHTORI VIRTALA. Sehän on Renne--Renne Hammar.
ROUVA RAMSTEDT. Elkää uskoko. Hän on henki, materialiseerattu henki!
RENNE (nauraen). Aivan oikein! Materialiseerattu henki.
LEHTORI VIRTALA. Toisin sanoen, ihminen, niinkuin te ja minä. Koetelkaa
hänen kättään--elkää pelätkö, pidänhän minä hänestä kiinni.--No, eikös
se ole lämmin, niin kuin ihmisen käsi ainakin? Kas niin, kunniasanalla,
häntä ei teidän tarvitse peljätä.
HELMI. Katsokaa, kuinka meidän vehnäset ovat kauniita. Eivät ole
palaneet yhtään.
LIISA. Se ennustaa onnea nuorelle pariskunnalle.
ROUVA TALLQVIST. Ylös, hyvät naiset ja herrat, ylös, siellä kahvipöytä
meitä odottaa. Herra Orell, tehkää hyvin--