HERRA ORELL. Mitä tämä on? Kuka on neiti Helmin sulhanen? (Paperilippu
lennähtää piirin keskeen.)
HERRA ORELL. Kirje? Vastaus kirjeen kautta!
ROUVA TALLQVIST. Mitä siinä on? Lukekaa pian.
HERRA ORELL. »Helmi Vesterholmin sulhanen esitetään teille hetikohta,
jos lupaatte ottaa hänet suosiollisesti vastaan, ja jos rouva Tallqvist
suostuu antamaan sisarensa tyttären hänen omakseen.»
ROUVA TALLQVIST. Suostun, suostun. Tietysti minä suostun.
LEHTORI VIRTALA. Te annatte lupauksenne, vaikk'ette aavista, kuka
sulhanen onkaan.
ROUVA TALLQVIST. Annan, ilman minkäänlaista epäilystä.
LEHTORI VIRTALA. Ai, ai, eikö se ole varomatonta?
NEITI TÖRNE. Helmiä ne henget vaan suosivat--mutta ei minua.
ROUVA RAMSTEDT (yksinkertaisesti). Kummallista--kun hengillä näyttää
olevan ihan sama maku kuin ihmisilläkin.
NEITI TÖRNE. Siinä tapauksessa ne mahtavat teistä pitää hyvin vähän.
ROUVA RAMSTEDT. Paljon mahdollista.
HERRA ORELL. Vahvistanko siis hengille teidän lupauksenne, rouva
Tallqvist?
ROUVA TALLQVIST. Tehkää se.
HERRA ORELL. Rouva Tallqvist suostuu antamaan sisarensa tyttären sille
sulhaselle, jonka te meille esitätte. Me siis odotamme teidän
toimenpiteitänne.
ROUVA RAMSTEDT. Siihen ei suuria toimenpiteitä tarvita, jos sulhanen
on, niin kuin luulen, herra Orell itse.
LEHTORI VIRTALA. Niin, kuinkahan ne aikovat häntä meille esitellä? Soma
nähdä.
ROUVA TALLQVIST. St, st! Minä tiedän, mitä tulee tapahtumaan, minä
tiedän! Henget nostavat hänet tuolineen päivineen tuonne pöydälle.
LEHTORI VIRTALA. Herra Orellin? E-eihän toki?
ROUVA TALLQVIST. Niitä kummia on ennenkin tapahtunut.
ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele! Kunhan eivät vaan minuakin nostaisi?
NEITI TÖRNE. Ei, hyvä rouva Ramstedt, te olette liian lihava.