LIISA. Käske heitä menemään hiiteen.
RIIKKA. Taivas varjele, minäkö uskaltaisin! Tulkaa nyt vaan heti, ei
teidän auta kieltäytyä.
HELMI. Sano tädille, että minä en pääse, en mitenkään, kun leivät eivät
vielä ole uunissakaan.
RIIKKA. Saattaahan se Liisakin ne paistaa.
LIISA. Ooho? Vai minä ne ottaisin vastuulleni? En ensinkään, liputa
vaan tiehesi siitä.
RIIKKA. Te ette sitten tule?
HELMI. En.
LIISA. Ei pääse leipomiselta. Johan sen kuulit.
RIIKKA. Mutta saatte te taaskin toria, jahka vieraat ovat menneet.
(Juoksee pois.)
HELMI. Vähät siitä, ennemmin minä toki niitä kestän.
LIISA. Nyt alkakaa tuoda peltiä uuniin.
HELMI. Eihän se vaan liene liian tulinen. Jos vielä palavat meidän
vehnäset, niin annetaan minulle kahdenkertaiset torat. (Asettaa peltiä
lapiolle, jolla Liisa työntää ne uuniin.)
LIISA. Eivät pala. Kyllä minä takaan.
HELMI. Hiljaa nyt Liisa, varokaa ettei pelti kolahda, silloin ne kohta
laskeutuisivat. (Kumartuu katsomaan uuniin, kun Liisa asettaa sinne
peltiä, menee sitten ja tuo toiset pellit, jotka samoin pannaan
uuniin.)
LIISA. Kas niin, olkoot nyt siellä herran rauhassa puoli tuntia.
(Asettaa suupellin kohdalleen.)--Mutta saapas nähdä, eikö tule rouva
kohta teitä hakemaan täältä. Minusta ihan tuntuu siltä.
HELMI. Eihän tuo toki tulle!--Ja vielähän minulla on työni kesken.
Kaapinpulla leipomatta. (Kaapii veitsellä pytyn reunat.) Ohoo--täältä
tulee meille hyvät maistiaiset, Liisa.
LIISA. Kuulkaa,--nyt siellä kohoo joku rappusia ylös.
HELMI. Kohotkoon vaan. Minulla ei ole aikaa henkien kanssa
seurustelemaan, sen hän saa itse nähdä. (Hieroo kaikin voimin taikinaa,
selin oveen.)
RENNE (tulee sisään). Päivää, Helmi!
HELMI. Jumala sinäkö se olitkin, Renne? Kuinka sinä uskalsit tulla
tänne? Ajatteles, jos sattuisivat näkemään sinut ikkunasta.
RENNE (reippaasti). Kun näkivät niin näkivät. Ei he kumminkaan ilenne
tulla minua pois ajamaan. Vai mitä luulet?
HELMI. Siihen ei ole takeita. Ja tiedätkös, täti saattaa olla täällä
minä hetkenä hyvänsä.