KERTTU. Saanko puhua suoraa kieltä, koska olemme sukulaisia?
VALTER. Pyydän--tehkää se!
KERTTU. Te ette loukkaannu?
VALTER. En, totisesti!
KERTTU. No niin, sitten sanon ensiksikin parempi ryhti! (Valter ojentaa
itseään.)
KERTTU. Sulavammat liikkeet, vilkkaampi havainto, notkeampi käytös ja
kuulkaa te tietysti osaatte ranskaa?
VALTER (hämillään). Valitettavasti--en oikein.
KERTTU (uhkaa leikillisesti sormellaan). Ai, ai, hyvä serkku, teillä on
vielä paljon oppimista. Kun tulette Stockholmiin minua tervehtimään,
täytyy teidän olla kaikin puolin _korrekt_.--muuten en tunnusta teitä
langokseni.--No, ei vaaraa, meistä kyllä tulee hyvät ystävät.
VALTER. Se olisi hartain toivoni!
KAUPPANEUVOS. Ehkäpä sinä, Berthaseni, otat ohjataksesi Valteria,--hän
kun ei tunne suuren maailman tapoja.
KERTTU. Te haluatte sitä, serkku?
VALTER. Olisin erinomaisen kiitollinen.
KERTTU. Ooh, sitten laitan minä teistä oikean salonkiherran,
ritarillisen ja huomaavaiseri erinomattainkin naisia kohtaan, niin,
semmoisen gentlemanin, joka ennemmin menisi surman suuhun, ennenkuin
sanoisi naiselle epäkohteliaan sanan.
VALTER. Teidän edestänne, armas serkku, olisin valmis heti kohta
menemään surman suuhun.
KAUPPANEUVOS. Kas, kas, hyvä alku!
VALTER. Anteeksi--serkku--teidän kenkänne nappi on auennut, sallikaa
minun panna se kiinni.
KERTTU. Olkaa niin hyvä. (Valter koettaa panna sitä kiinni, vaan ei
onnistu.)
KERTTU. Ettehän te saa sitä kiinni? Teidän kätenne vapisevat.
VALTER. Niin, ne--vapisevat.
KERTTU (nauraen). Antakaa olla, ei se nyt onnistu teille.