KERTTU. Ossoon minä vielä muitahi tanssia. »Hellun vaihtoo»--ootko sitä
nähnynnä?
VALTER. En.
KERTTU. Se on hyvin sommoo. Tämmöisiä askeleita siinä otetaan. (Tanssii
ja rallattelee.)
VALTER. Riittää jo, riittää jo! (Erikseen.) Varjele taivas, hän hyppii
kuin surviainen.
KERTTU. Ei sitä juur' voikaan tanssia ilman paria. Mutta yhtä minun
vielä pittää sinulle näytteek'. Se kumminnii' on sitä parasta.
VALTER. Minä olen aivan tyytyväinen jo näihinkin, joita olen saanut
nähdä. Elkää vaivatko itseänne.
KERTTU. Oo hupattamatta, mittee vaivoo siinä on? Katohan piäälle.
(Tanssii ja laulaa kimakkaasti, epäsointuun.)
"Roatikkoon, roatikkoon
Vanhat piiat pannaan,
Roatikkoon, roatikkoon,
Vanhat piiat pannaan.
Tuon, tuon Kyöpelin vuoren taa,
Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa"--
VALTER (erikseen). Sanokoon setä mitä hyvänsä, mutta minun täytyy
päästä hänestä erilleni.
KERTTU (jatkaa laulua ja tanssia).
"Tuon, tuon, Kyöpelin vuoren taa,
Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa".
VALTER. Lopettakaa, serkku. Minä tahtoisin puhua pari vakavaa sanaa
kanssanne.
KERTTU (läähättää). Hoastahan pois. Kyllä kuulen.
VALTER. Te tiedätte, että setä tahtoo meitä menemään naimisiin.
KERTTU. Ka', tiiänhän minä sen.
VALTER. Mistä lienee tuo tuuma pistänyt ukon päähän.--Ymmärrättehän,
ett'ei se meitä sido kumpaakaan. Elkää suinkaan antako pakottaa
itseänne. Punnitkaa asiaa tarkoin ja seuratkaa vaan omaa mieltänne.
KERTTU. Ka', mittee se punnihtemisesta paranoo? Tyyvynhän minä sinuun.
VALTER. Mutta ettehän te vielä tunnekaan minua. Ette tiedä olenko kala
vai lintu.
KERTTU. Kala vai lintu! Kovinpa luulet minua typeräks'. Et oo kala etkä
lintu,--immeinen oot, näenhän minä tok' sen verran.
VALTER. Mutta minulla on pahoja tapoja--minä juon.
KERTTU. Mittee se tekköö. Juovathan ne muuttii.
VALTER. Ja minulla on velkoja--niiden maksamiseen menee koko
omaisuutenne.
KERTTU. Ei tok' määkään. Kyllä minulla rahoja riittää.
VALTER (epätoivossa). Jos tietäisitte, kuinka minä tuhlaan. Minä vien
teidät ihan maantielle, teistä tulee vielä keppikerjäläinen lopulta.
KERTTU. Antaa tulla. En pelekee. Kävellään siittä yhessä mieron tietä
ja lauletaan: »Ja vaikkei ois ihtellä illallist' ja illallist' ja
illallist', Vaikkei ois ihtellä illallist', niin kulta se olla pittää.»
VALTER (erikseen). Kas niin, nyt se vielä rupeaa siinä veisailemaan!
(Kertulle.) Mutta eikö teitä ensinkään epäilytä mennä semmoiselle
miehelle, joka selvästi vaan rahojen takia ottaa teidät?
KERTTU. En ook' siitä en kerrassa millänikkään.
VALTER. Voi, minua onnetonta! Serkku,--kuulkaa, minä rukoilen teitä,
antakaa minulle rukkaset!
KERTTU. Rukkaset! Hui, hai! Vai minä sulle rukkaset antaisin! Ei tuu
kysymykseenkään.
VALTER. Hyvä, rakas serkku,--nähkääs, minä polvillani rukoilen teitä:
antakaa minulle rukkaset. Sanokaa enollenne, ettette rakasta minua,
ettette voi minua kärsiä, ettette millään ehdolla huoli minua
mieheksenne,--oi, elkää kääntykö pois, armahtakaa minua poloista, ja
minä olen teille ijäti kiitollinen.
KERTTU. Helpota, hyvä mies--herra siunaa, kun puristaa käten' ihan
mäsäksi. Ja minkälaiseks' siinä housusikin ryvetät--kaikennäköisiä
kujeita. Nousetko siitä!
VALTER. Yksi sana vaan, ja minä päästän teidät heti. Annattehan minulle
rukkaset, annattehan?
KERTTU. Enkä anna, en, en, en, en! Uskotko sen nyt viimennii, vai
pittääkö huutoo vielä kovemmin?
VALTER (nousee). Sitten ei auta muu, kuin että minä annan teille. Niin,
se on päätetty! Minä en ikinä teidän kanssanne vihille lähde. Ennen
istun ikäni ja aikani velkavankeudessa, jos niiksi tulee.
KERTTU. Vai niin? Vai semmoinen iäni nyt kellossa onnii. Et lähe
kanssani vihille? Sepä nähhään. Minä kun kantelen enolle, niin tiiät.
Vai rukkaset annat minulle? Hävytön! Mistä syystä? Enkö muka ole
tarpeeks' hyvä sinulle? Mokomallekin! Mitä sinulla on minua vastaan,
sano!
VALTER. Sinä--sinä olet--idiootti.
KERTTU. Iti-iti? Mikä min' oon? Sanoppa uuvelleen?
VALTER. Kuurolle ei kahta saarnaa saarnata.
KERTTU. Iti-iti-iti?
VALTER. Idiootti.
KERTTU. Itikka otti! Annahan olla, minä sanon enolle (itkien) että sinä
haukut minua itikan ottajaksi! (Itkee ääneen.) Ja että sinä----uhkaat
----antaa minulle----rukkaset. (Menee itkien paviljonkiin, jonka
ikkunaan hän kohta nauravana ilmestyy ja tarkastelee salavihkaa
Valteria.)
VALTER. En päivääkään minä voisi elää yhdessä tuon kanssa! Hulluksi
totta totisesti tulisin jo ennen iltaa. (Kävelee kiivaasti
edestakaisin.) Tuhat tulimmaista! Kamalampaa ihmistä ei löydy koko maan
päällä. Ja minunko pitäisi--ei, ennen vaikka hirteen! (Toini ja Heikki
tulevat. Kerttu katoo ikkunasta.)
HEIKKI. Oo, neiti Sidensnöre, jos voisitte lukea, mitä sydämeni
syvyydessä liikkuu--.
TOINI. Hiljaa, hiljaa--herrassööding Ryynänen kuulee.
HEIKKI. Mitä--hän on tosiaankin vielä täällä. Käännymmekö pois, että
saamme rauhassa keskustella?
TOINI. Ei, ei, jääkäämme tänne, ei hän meitä häiritse. Hän näyttää
olevan omien tunteidensa vallassa.
HEIKKI. Mutta Valter--mikä sinua vaivaa? Olethan aivan pois
suunniltasi, veli?
TOINI. Turha kysymys! Rakkauden kuumeessa hän vaan on, ettekö huomaa?
Onnellinen te, herra herrassööding, kun olette jo löytänyt omanne.
Sallikaa minun puristaa kättänne.
VALTER. Suokaa anteeksi--ei ole aikaa.--Heikki, missä on setäni?
HEIKKI. Tuolla alhaalla hän näkyi kävelevän.
TOINI. Sydämeni iloitsee teidän kanssanne, herra herrassööding.
VALTER (erikseen). Mene hornaan! Tuo on toinen hupsu. (Menee
vasempaan.)
HEIKKI. Niin--hän on päässyt toiveittensa perille, hän. Mutta minä,
poloinen, olen ijäisesti onneton.
TOINI. Onneton? Te, herra Hellstén? Miksi niin--jos saan luvan kysyä?
HEIKKI. Minä rakastan teitä, neiti Sidensnöre, rakastan ilman toivoa.
TOINI. Oi--ilman toivoa--mistä sen tiedätte?
HEIKKI. Te olette rikas, minä vaan köyhä konttoristi.
TOINI. Onko siis rikkauteni esteenä teidän rakkaudellenne?
HEIKKI. Voittamattomana esteenä. Minä en koskaan uskaltaisi pyytää
teitä vaimokseni.
TOINI. Surunne liikuttaa minua.
HEIKKI. Armahin, suloisin, neiti Sidensnöre! Uskallanko päättää
sanoistanne, että te,--ei, se on liian rohkea ajatus!
TOINI. Jalo nuorukainen, olkaa hyvässä toivossa, minä tiedän keinon,
millä tuo este saadaan poistetuksi.
HEIKKI. Te tiedätte? Oi, sanokaa se minulle, ja te teette minut
onnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä.
TOINI. Vallan yksinkertainen keino. Ettekö itse huomaa?