HANNA. Serenaadi--! Ylioppilaat laulavat sinulle.
MAIJU. Ylioppilaat? Voi, tulta, tulta! Hanna kulta, sytytetään kaikki
lamput ja kynttilät.
HANNA. Kyllä, kyllä.--Istu rauhassa sinä, minä sytytän... Ja avaan
vielä ikkunankin.--
MAIJU. Kuinka kauniisti he laulavat!
HANNA. Ihmeen kauniisti. Ja kuule--siellä on katu täynnä ihmisiä.
MAIJU. Voi sentään, kuinka ovat ystävällisiä. Kun tulivat vielä
laulamaankin. Kuule, Hanna, minä rakastan noita ihmisiä niin, niin--
niin että tahtoisin syödä ylös heidät.
HANNA. Olehan nyt vaiti. Kuunnellaan.
MAIJU. En malttaisi kuunnella, kun sydän on haljeta ilosta. Tahtoisin
että tätä kestäisi sata vuotta, ei, tuhat, miljoonia. Juuri tämmöistä
kuin tämä hetki on. Etkö sinäkin tahtoisi, sano.
HANNA. Tsh! Ollaan hiljaa.
MAIJU. Niin, ollaan hiljaa.--Mutta, Hanna--!
HANNA. Mitä?
MAIJU. Pitäisikö minun mennä ikkunaan kiittämään sitten kun lopettavat?
HANNA. En minä oikein tiedä. Mutta eiköhän. Kyllä minä luulen.
MAIJU. Voi että Jussi nyt juuri sattui menemään pois. Hän sen parhaiten
ymmärtäisi.
HANNA. Kyllä se kaikessa tapauksessa olisi kohteliaampaa.
MAIJU. Mutta mitä minä sanoisin? Neuvo, Hanna kulta.
HANNA. Eihän sinun tarvitse muuta kuin kiittää.
MAIJU. Eikö jotain semmoista, että minä tahdon koko elämän-ikäni
rakastaa ja palvella isänmaata?
HANNA. Ei, ei!--Ei! Maiju, parempi kun teet sen ilman ennenaikaisia
lupauksia.
MAIJU. Sitten kiitän vaan, niinkö? Mitä, Hanna, sano!
HANNA. Eläs--! Kukahan siellä on ensimmäisessä bassossa, jolla on niin
kaunis ääni?
MAIJU. Voi, kun et sinä neuvo.
HANNA. Nyt lopettivat. Jos tahdot kiittää, niin joudu sukkelasti.
MAIJU. Ja sanon kuinka?
HANNA. Kiitän sydämestäni--mene, mene!
MAIJU (ikkunassa). Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni!
LAULAJAT (ulkoa). Eläköön Maiju Valtari, eläköön!
MAIJU (kiittää iloisesti ja hämillään). Hanna, mitäs minä nyt sanon?
HANNA (nousee). Eläkööt Suomen ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja
toivo!
MAIJU. Eläkööt Suomen reippaat ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja
toivo! Eläköön rakas isänmaa!