JUSSI. Hyvää iltaa!
PASTORI. Sinunko kynästäsi on lähtenyt tämä hävytön kirjoitus
»Aamuruskoa» vastaan?
JUSSI. Minun.
HANNA. Tämän päivän lehdessä varmaan?
PASTORI. Sinun kynästäsi? Todella sinun kynästäsi? Sitä en olisi
kuitenkaan uskonut. Täytyy tunnustaa: minä olen niin hämmästynyt, etten
tiedä mitä sanoa.
HANNA. Voi, Jussi, mitä olet sinä kirjoittanut?
PASTORI. Pitkälle olet ehtinyt vähässä ajassa. Kotona sinulla vielä oli
hiukkasen omaatuntoa jäljellä, et silloin näin ilkeästi sentään olisi
kirjoittanut omaa isääni vastaan.
JUSSI. Ensiksikin tuo kirjoitus ei ole nimenoman teitä vastaan
kirjoitettu, ja toiseksi--olettehan itse sanonut, ettei teillä enää ole
poikaa, siitä seurannee, ettei ole minulla enää isää.
HANNA. Pappa rakas--tulkaa istumaan tänne.
PASTORI. Sinä rohkeat vielä puhua puolestasi? Sinä seisot siinä
avoimella otsalla ja katsot minua suoraan silmiin? Etkö ymmärrä edes
hävetä?
JUSSI. Tuotako kirjoitusta? En--sitä en tosiaankaan häpeä. Onhan se
vaan vastaus »Aamuruskon» hyökkäykseen. Vai luulitteko saavanne
solvaista minua mielin määrin ja kivittää minut vaikka kuoliaaksi,
ilman että olisi teillä pelkoa vastustamisesta? Siinä surkeasti
petyitte. Minä en ole semmoinen raukka, että minut noin ykskaks' vaan
muserrettaisiin ja poljettaisiin jalkojen alle. Oho--vähäpä olisi
minussa silloin kuntoa. Ei--sana sanasta, kaksi parhaasta, siinä ei
arvella yhtään. Ette minun suutani hevillä saa tukkoon, sen lupaan.
HANNA. Pappa ei kuuntele häntä, hän on vihan vallassa nyt eikä tiedä
mitä puhuu.
PASTORI. Minä en sanoisi mitään, jos rehellisesti itseäsi puolustaisit,
jos pysyisit asiassa ja koettaisit kumota väitteitämme, selittää
kantaasi, miten parhaiten voit. Mutta totuutta on vaikea kumota,
siinäpä se! Sen vuoksi tartut tällaisiin aseihin. Vakavaan puheesen
sinä vastaat ivalla ja kevytmielisellä pilkalla. Mitä luulet sillä
voittavasi? Naurajat saat puolellesi ja ymmärtämättömät, mutta kaikki
ne, jotka kykenevät vähänkin ajattelemaan, ne sinua halveksivat.
JUSSI. Erehdytte. Teidän kirjoituksenne »Aamuruskossa» oli päinvastoin
siihen määrään typerä, ettei kannattanut muulla tavalla vastata. Te
olette joutuneet naurun alaisiksi, mutta syyttäkää itseänne.
Kirjoituksessanne annoitte minulle mainiot aseet käteen, enkä minä ole
niin jalomielinen, että laskisin hyvää tilaisuutta ohi menemään, koska
kerran ollaan sodassa toisiamme vastaan. Ette sitä itsekään tekisi,
niin Jumalan miehiä kuin olettekin.
HANNA. Voi, Jussi, miksi olet noin paha?
JUSSI. Siksi, että he ensin ovat olleet minulle pahoja. Ja siksi, etten
minä ole sinuksi. Sinä sitä annat menetellä kanssasi kuinka hyvänsä,
sinua saa huoleti solvaista ja potkia tieltä pois. Ei tarvitse urosten
peljätä, että heitä potkaistaan takaisin. Sinä kärsit hiljaisesti ja
nöyrästi, et avaa suutasi koskaan itseäsi puolustamaan. Mutta sano,
mitä olet siitä kostunut? Oletko ehkä pehmittänyt heidän sydäntänsä?
Kaukana siitä--!
PASTORI. Jatka, jatka! Anna tulla enemmän samaan suuntaan. Vahinko,
ettei ole äitisi täällä näkemässä ja kuulemassa minkälaisia hedelmiä
hänen kasvatuksensa on tuottanut.
JUSSI. Äitipä katseleekin minua toisilla silmin. Hän näkee, etten minä
ole juoppo enkä renttu enkä tylsistynyt, kykenemätön, pahanpäiväinen
nahjus, jommoiseksi olisin tullut teidän käsissänne. Äidille kiitos
siitä, että olen saanut vapaasti kehittyä, että minulla on voimaa ja
kuntoa jotain toimittamaan maailmassa.
HANNA. Mutta ikävällä mielellä hän sinua nyt kuuntelisi, Jussi. Surua
herättäisi hänessä jok'ainoa sanasi, ole siitä varma. Sillä hän ei
ikinä ole sinua kehoittanut näin pappaa kohtelemaan, ei esimerkillä
eikä neuvoilla.
JUSSI. Ei tosin olekaan; vaan sen on oma järkeni minulle opettanut.
Olenhan nähnyt, mihinkä ehdoton alttiiksiantamus vie. Isässä ei
milloinkaan olisi sorron halu päässyt noin kasvamaan, jos äiti olisi
ollut hiukan jäntevämpi eikä liiallisella lempeydellä pitkin matkaa
antanut sille yllykettä--
PASTORI. Mitä--! Minäkö sortanut?--Onko äiti valittanut--?
JUSSI. Ei--hän ei ole koskaan valittanut. Hän on kestänyt ja kärsinyt,
ja alistunut ja antanut anteeksi kovat sanat ilman että pyydettiinkään.
Ja siinä hän juuri teki väärin.
HANNA. Kuinka voit niin sanoa, Jussi?
JUSSI. Hän teki väärin ensiksikin isää kohtaan, joka senkautta pääsi
paatumaan itsekkäisyydessään ja kovuudessaan ja pitämään menettelyään
oikeana. Hän teki väärin meitä kohtaan, jotka hänen jälkeensä jouduimme
tuon itsekkäisyyden ja kovuuden esineiksi.
HANNA. Että sinä julkeat syyttää äitiä! Jumalan kiitos, hän ei
kumminkaan ole tätä kuulemassa.
PASTORI. Hävyttömyydelläsi ei ole enää rajaa!
JUSSI. Ymmärtäkää minua oikein. Minä en sanallakaan tahdo mammaa
nuhdella, sillä hän ei ole aavistanut mitä seurauksia hänen liiallinen
hyvyytensä tuottaisi muille, luuli kaiken riippuvan siitä, että hän
itse jaksoi kärsiä. Nyt täytyy minun korjata hänen erehdyksensä,
asettua sitä jäykempään vastarintaan ja antaa jok'ainoa isku hörymättä
takaisin. Minä näytän sekä äidille että sinulle, millä tavalla
tänlaisissa kohdissa on meneteltävä.
HANNA. Ei, Jussi, ei, ei! Äiti on oikeassa, sinä väärässä. Ei pahaa
voiteta pahalla. Ei väkivaltaisuutta, ei aseita. Ei huonoja keinoja
oikealle asialle. Järkiään toisella tavalla se voitolle pääsee.
JUSSI. Kyllä! Vallan toiseen kokemukseen sinunkin olisi pitänyt tulla.
PASTORI. Herkiä! Sinussa asuu villityksen henki. Mainiosti osaat sinä
sotkea ja velloa asioita. Mainiosti kääntää kaikki omaksi eduksesi,
lykätä syyt muiden niskoille ja asettaa itsesi kauniimpaan valoon.
Toden totta! Enkö seisonut siinä jo suu kiinni ja ollut vähällä
hämmentyä itsekin taitavasta puheestasi. Mitä sitten enää
ihmettelenkään naisia, että joutuvat sinun vaikutuksiesi valtaan,
varsinkin Maiju, joka on vielä nuori, kokematon, tykkänään lapsi--Niin,
nyt olin vähällä unohtaa--missä Maiju? Kutsukaa häntä tänne puheilleni
heti.
HANNA. Maiju ei ole kotona, pappa.
PASTORI. Ei kotona? Mihin hän on mennyt?
HANNA. Teaatteriin. Aikoja sitten. Hänellä kun on koetusnäytäntö
tänään.
PASTORI. Kas niin! Tämä turhanpäiväinen väittely--! No, ei auta; minä
lähden sinne.
HANNA. Teaatteriin? Mitä varten, pappa?
PASTORI. Estämään häntä. Minun lapseni ei saa näyttelijänä esiintyä.
JUSSI. Ette kumminkaan mahda--? Sehän olisi julkinen häväistys.
PASTORI. Sekö, että isä vaatii kuuliaisuutta lapseltaan? Sinulla on
kumma käsitys kunniasta ja häpeästä. Mutta--sitä en ihmettele.
JUSSI. Mitä sanottaisiin, jos vapaamielinen isä tunkisi kirkkoon ja
väkipakolla estäisi poikaansa saarnaamasta?
PASTORI. Onko se mielestäsi sama asia?
JUSSI. Jotakuinkin.
PASTORI. Sinun kanssasi ei kannata sanaa vaihtaa. Ole oloillasi sinä.
Minä koetan palauttaa edes yhden lapsistani vielä oikealle tielle.
HANNA. Onko taiteilijan tie sitten väärä, pappa? Onko hänen työnsä
vähemmästä arvosta kuin muiden? Hänen rehelliset pyrintönsä--ovatko ne
tuomittavat?
PASTORI. Minä en tuomitse niitä. Kuka sen on sanonut, että minä
tuomitsen? Olenhan päinvastoin aina myöntänyt, että taiteellakin voi
olla merkityksensä. Ei siitä ole puhetta. Mutta minun lapseni ei saa
näyttelijäksi ruveta. Minä sen kiellän, ja minulla on siihen oikeus.
JUSSI. Maiju raukka--mikä hänelle tulee eteen. Papiksi hän ei kelpaa,
saarnastuoli on siksi liian pyhä paikka, ettei se ole naisille--
HANNA. Voi, elkää menkö, rakas pappa. Maiju ei sitä kestäisi, hän on
ilmankin niin heikko. Hyvä pappa, ajatelkaa häntä.
PASTORI. Ajatteliko hän minua, kun karkaamalla läksi kotoa? Syntiä
seuraa rangaistus, se hänen piti tietää. Heitä minut irti, Hanna!
HANNA. Pappa, kuulkaa minua, edes tämä ainoa kerta--!
JUSSI (katsoo kelloaan). Kaikessa tapauksessa olette nyt myöhästynyt.
Hän näyttelee parastaikaa.
PASTORI (ryntää ulos). Se oli teidän syynne!
HANNA. Mitä hän aikoo? Keskeyttääkö näytännön?
JUSSI. Se voisi häneltä syntyä.
HANNA. Vaan millä tavalla?
JUSSI. Kuka sen tietää. Minun ei tee mieli mennä katsomaan.
HANNA. Ja mitä sitten seuraa?
JUSSI. Mitäkö seuraa? Suuri skandaali, arvatenkin. Perhana sentään.
HANNA. Elä edes kiroa.
JUSSI. Mitäs tässä muutakaan voin?
HANNA. Emmekö millään tavalla saattaisi sitä estää?
JUSSI. Emme nyt enää. Että minä yhtäkaikki päästin hänet menemään!
Olisi pitänyt asettua oven eteen ja sulkea häneltä tie. Se minun olisi
pitänyt tehdä! Pöllö, mikä olin.
HANNA. Ei, tyyneesti, rauhallisesti olisit puhunut. Olisit kohdellut
pappaa rakkaudella--
JUSSI. Mene rakkauksinesi! Etkö jo vihdoinkin huomaa, ettei sillä
päästä mihinkään? Voimaa täällä kysytään, ei rakkautta. Ottiko sinua
isä lukuun ollenkaan, sano?
HANNA. Ei ottanut.
JUSSI. Tietääkö hän ylipäätään, että sinua on olemassakaan? Sinua tai
äitiä? Muulloin kuin milloin hän teitä halveksien sysää syrjään?