PASTORI. Hm--En minä oikein ymmärrä sitä lasta. En ymmärrä oikein. Hän
on alusta pitäin ollut niin omituinen. (Istuu pöydän ääreen, ottaa
kynän käteensä ja katselee kirjoituksiaan.)--Kun oli semmoisessa
mielenliikutuksessa että melkein itki--
ELISABETH (tulee oikealta, sadenuttu päällä, hattu päässä; puhuu
ruokasaliin.) Kyllä,--tuokaa vaan sisään, kahvi maistuu nyt hyvältä.
PASTORI. Jopa sinä olet kotona.
ELISABETH. Jo. (Heittää päällysvaatteet eteiseen.) Oletko kaivannut?
Minä aina tartun kiinni siellä työhuoneella, etten tahdo päästä
ollenkaan pois. Kovasti mukavia, ne lapset.
PASTORI. Että sinä sentään heität Maijua niin paljon yksin. Ei se ole
hyvä.
ELISABETH. Kuinka niin? Suuri tyttö, kyllä, hän jo osaa itseään hoitaa.
PASTORI. Elä ole siitä ihan varma. Onpa meillä ollut vaikeita
kokemuksia juuri hiljan. Jos käy vielä samoin kuin--
ELISABETH. Sinä tarkoitat Hannaa ja Jussia?