(Sama huone. Martha pesee ryömyllään lattiata ja hyräilee virttä. Maiju
tulee oikealta, laahaa tyynyä ja peitettä mukanaan sohvalle, johon
laittautuu pitkäkseen.)
MARTHA. Nooh--mitä kummaa! Siihenkö nukkumaan.
MAIJU. Niin, kun siellä on niin paljon kärpäsiä minun kammarissani,
ettei saa rauhaa.
MARTHA. Eikö sitten ole aika nousta järkiään ylös, kello kohta
yhdeksän?
MAIJU. Yhdeksän, tai kymmenen, tai yksitoista--se ei liikuta minua.
Makaan koko päivän, aamusta iltaan, ja huomenna teen samalla tavalla,
ja ylihuomenna myös. Ja tästä lähtein joka ikinen päivä. Kuuletteko,
joka ikinen päivä!
MARTHA. Kyllähän minä kuulen. Mutta herranen aika--minkätähden?
MAIJU. Sentähden, kun en viitsi nousta ylös. Kun minun ei kannata
nousta ylös, ymmärrättekö?
MARTHA. Ei kannata nousta ylös?
MAIJU. Ei kannata, ei maksa vaivaa, eikä ole tarpeellista.
MARTHA. Olisitte jäänyt sitten omaan kammariinne ennemmin, ettehän te
täällä miten, kun tulevat kotiin pastori ja rouva, hyvästä lykystä
sattuu vielä vieraitakin käymään.
MAIJU. Hiljaa nyt, että saan nukkua.
MARTHA. Nukkukaa vaan minun puolestani, kyllä pidän suuni kiinni. (Hän
luuttuaa, rymyilee tuolien kanssa ja alkaa uudelleen virttään.)
MAIJU (nousee ja tiuskaisee). Hiljaa, että saan maata! Kuinka monta
kertaa pitää sanoman yhtä samaa asiaa?
MARTHA. Herra Jumala, tottahan minun täytyy huonetta siivota, ei siinä
mikään auta. Vai vastaatteko jos jätän kesken?
MAIJU. Siivotkaa sitten, mutta elkää rymytkö.
MARTHA. No noh, nukkukaahan pois, minä koettelen liikkua hiljaa. (Pesee
ja jatkaa taaskin virttään. Maiju nytkähyttelee ja voihkii
kärsimättömästi moniaita kertoja, vaan Martha ei sitä huomaa.)
MAIJU (hyppää istualleen). Tarvitseeko sitä veisata silloin kun
luuttuaa, mutta Martha varsin tekee minulle kiusaa, etten saisi nukkua.
Kaikki ihmiset ovat minulle niin pahoja ja ilkeitä, niin että--(Puhkeaa
itkuun). Eikä ole muuta kuin pelkkää onnettomuutta ja ikävää--yhyy!--ei
mitään muuta koko maailmassa--yhyy!--
MARTHA. Voi minun päiviäni! Enhän minä tietänyt, että se teitä niin
vaivasi, kun hiljaa tässä vaan hyräilin. Elkää nyt tuota itkekö, osaan
kait minä olla laulamatta, jos niiks' tulee.
MAIJU. Kun saisin edes kuolla, en muuta toivoisi.
MARTHA. Kuolla? Hyvä Isä tokkii! Nuorella ijällä?
MAIJU. Minä en kestä tätä, en. Menen järveen, lopetan itseni.
MARTHA. Siunaa ja varjele tuota lasta, kuinka puhuu! Vai järveen!
Elkää, herran tähden, enää toista kertaa päästäkö suustanne semmoisia.
MAIJU. Mitä varten minä sitten eläisin, sanokaa, mitä varten? Kun on
niin ikäväkin, ettei tahdo tulla toimeen.
MARTHA. Kovin te olette äreä tänä päivänä. Mikä teitä oikeastaan
vaivaa? Ette mahda olla terve.
MAIJU. Kertokaa minulle nyt jotain hauskaa, Martha. Jotain oikein
hauskaa, joka edes naurattaisi pikkuisen.
MARTHA. Kun minä vaan osaisin, niin kyllä kertoisin. Antaapahan olla--
ei, ei juohdu nyt mieleen mitään semmoista.
MAIJU. Kertokaa mitä hyvänsä, vaikka kuinka hassua, kunhan vaan
kerrotte. Minä tulen ihan hulluksi muuten tästä ikävästä.
MARTHA. No vartokaahan--minä kerron satua. Tämmöistä: »Oli ennen
onnimanni, Onnimannista matikka, Matikasta maitopyörä, Maitopyörästä
pytikkä, Pytikästä pöytäristi, Pöytärististä ripukka--»
MAIJU. Ei sitä, ei sitä!
MARTHA. »Ripukasta rintasolki, Rintasoljesta sopukka, Sopukasta Suomen
kirkko, Suomen kirkosta kipinä--»
MAIJU. En minä sitä tahdo, en!
MARTHA. »Kipinästä kirjanmerkki, Kirjanmerkistä meteli, Metelistä
meijän herra, Meijän herrasta hevukka--»
MAIJU. Heretkää--! Voi, herranen aika, kun te vielä kiusaatte minua
ihan tahallanne--
MARTHA. Kas niin, nyt se itkee taas! No, jo tuli kummat, kun ei ole
apua mistään. Meni sekin Teuvo herra pois.
MAIJU. Mitäs hän olisi ruvennut olemaan tämmöisessä ikävässä.--Voih,
minä ihan kuolen!
MARTHA. Kyllä ei ole Maiju nyt terve. Eiköhän olisi parasta mennä
tohtoriin?
MAIJU. Missähän mammakin on?
MARTHA. Eikö liene lasten työhuoneella. Siellähän se on ollut
myötäänsä, siitä saakka kuin Hanna ja Jussi läksivät. Menenkö hakemaan?
MAIJU (Väsyneesti). Eikä.--Antaa olla.
MARTHA. Mitäs minä nyt osaisin teille neuvoa? Kuulkaapas--!
MAIJU. Mitä sitten?
MARTHA. Nouskaa oikein ravakasti ylös, pankaa päällenne ja menkää
kävelemään. Noh?
MAIJU. En.
MARTHA. Taikka ruvetkaa työhön. Laitetaanpas yhdessä teidän kammarinne
uuteen järjestykseen tänä päivänä. Muutetaan huonekalut, siirretään
sohva nurkkaan ja--
MAIJU. En viitsi, en vaikka--!
MARTHA. Ottakaa sitten jotain muuta työtä. Korjatkaa mustan hameenne
helma, näkyy olevan jo rikki.
MAIJU. En, en, en, en! En huoli työtä minkäänlaista.
MARTHA. Mutta joka ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä.
MAIJU. Niinpä olen sitten syömättä.
MARTHA. Ai, ai, ai, ai! Teitä vielä Jumala rankaisee, Maiju. Nostaa
leivän korkealle.
MAIJU. Kun minulla olisi edes jokukaan ihminen, jonka kanssa voisin
neuvotella ja johon voisin luottaa. Mutta kun ei ole ketäkään, ei yhtä
ainoata.
MARTHA. Onpa teillä pappanne ja mammanne.
MAIJU. Pappa ei välitä lapsistaan mitään. Hänelle on yks' sama, jos
meitä on tai ei.
MARTHA. Eikö välitä?--Herranen aika, kaikkia teidän päähänne pistääkin.
Vai ei välitä!
MAIJU. Jospa minä kertoisin teille yhden asian, Martha. Mutta
lupaatteko olla vaiti?
MARTHA. Lupaan, tietysti.
MAIJU. Kunniasanalla!
MARTHA. No niin, kunniasanalla!
MAIJU. Kuulkaa sitten (nousee istualleen). Se oli pappa, joka ajoi
Jussin ja Hannan kotoa pois.
MARTHA. Olkaa nyt--! Pastoriko ajoi pois? Omat lapsensa?
MAIJU. Niin, eikö se ole hirveätä? Sitä vartenhan minä olen itkenyt
niin paljon näinä päivinä.
MARTHA. Ilmankos se on rouvakin ollut niin suruissaan. Ja niin
hajamielinen, ettei tiedä mitä tekee tai puhuu.--Hyvät ihmiset sentään!
Semmoisia herttaisia lapsia, joista pitäisi olla suurin ilo hänellä.
Ihanko ijäksi ne ajettiin pois?
MAIJU. Ihan ijäksi! Ajatelkaa, ihan ijäksi!
MARTHA. Ja mistä syystä?
MAIJU. Ei syytä tuon taivaallista. Jussiin vaan suuttui ja Jussin hän
oikeastaan taisi ajaakin. Hanna meni mukaan, kun kävi Jussia sääli, ja
minä olisin kanssa mennyt, mutta eivät laskeneet. Pakoittavat minua
tahallaan tekemään jotain hurjaa. Eikä olekaan enää kaukana siitä.
Saavat sitten olla mielissään.
MARTHA. Elkää, hyvä Maiju, puhuko noin yhtäkaikki. Se on ihan syntiä.
MAIJU. Vaan minäpä en tämmöiseen elämään tyydy, en! (Eteisessä
soitetaan.)
MARTHA. Menenkö avaamaan?
MAIJU. Katsokaa ensin, kuka siellä on.
MARTHA (menee eteiseen). Herra Rastas. Laskenko sisään?
MAIJU. Laskekaa kaiken mokomin. Ja pyytäkää odottamaan siunaama hetki,
minä pistän päälleni. (Hän juoksee oikeaan. Teuvo tulee sisään ja
Martha heti jäljessä.)
MARTHA. Parhaasen siivoon te nyt tulittekin. Käykää edes tuonne
pastorin kammariin siksi aikaa, kun saan täällä huonekalut paikoilleen.
TEUVO. Enkö minä saa jäädä tänne? Vai olenko tiellä?
MARTHA. No, eipä justiin. Jos herra on hyvä ja istuu tuonne sohvaan.
TEUVO. Kyllä.--No, ja mitenkä täällä on jaksettu muuten? Terveenäkö on
Maiju neiti?
MARTHA. Tervennä on.
TEUVO. Ja kaikki voivat hyvin.
MARTHA. Hyvin, mikäs siinä!--Herra kait asuu maalla nyt?
TEUVO. Maallahan minä. Lappalassa täällä likellä.
MARTHA. Ooho, vai Lappalassa. Jalanko sieltä tultiin?
TEUVO. Jalan, tietysti.
MARTHA. Niin pitkän matkan päästä. Mutta on siinä astumista.
TEUVO. Peninkulma--mitäs tuo on näin nuorelle miehelle.--Ei Maiju neiti
taida olla kotona?
MARTHA. Kotona on. Kyllä hän tulee tuossa paikassa, kun saa vaan
leningin päälleen.
TEUVO. Vastako on noussut ylös?
MARTHA. E--oho! Vai vasta noussut ylös! Kun on tok' jo leiponutkin
monet taikinat tänä aamuna ja tehnyt jos jotain. Rehkinyt tuolta aina
neljästä saakka.
TEUVO. Neljästä saakka? Ei vähä mitään.
MARTHA. Siitä se vielä kerran maailmassa tulee rivakka emäntä taloon.
Kuka hänet sitten saaneekin.
TEUVO. Niin, kukahan saanee--? Kuulkaa onko hänellä jo sulhasia?
MARTHA. No, niitä nyt on jos kuin!
TEUVO. Oikeinko todella?
MARTHA. Ka, oikein todella. Mitäs minä siitä valehtelisin. Kaikkihan ne
ovat tään kaupungin herrat rakastuneet Maiju neitiin. Ettekö ole
kuullut?
TEUVO. En.--No, ja Maiju? Kehen hän on rakastunut?
MARTHA. Ei minun tietääkseni kehenkään. Aikaista tuo vielä olisikin
Maijulle naimisiin mennä. Ennättää siihen lystiin aina. Koti tässä
hyvä, ei muuta kuin olla lellottaa.
TEUVO. Niin, vaan muistaakos Martha, kuinka Kantelettaressa sanotaan:--
»Vesille venosen mieli tervatuiltakin teloilta. Neidon mieli miehelähän
kultaisestakin kodista»?