MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro.
HANNA. Kuinka monta?
MAIJU. Yksi vaan!--Herra Rastas, olkaa niin hyvä!
TEUVO. Kiitoksia! Ka' nehän ovat ihan lämpöisiä vielä.
MAIJU. Juur'ikään uunista otetuita.--Jussi, sinä,--hyi, tuota veijaria,
kun sieppasi kaksi.--Noo, mitä mamma sanoo? Ovatko hyviä?
ELISABETH. Ei sovi moittia.
TEUVO.. Nämä ovat vallan mainioita.
MAIJU. Niin, enkös osaa leipoa, minä? ja kun niitä tuli vielä niin
paljon, likemmä kaksisataa, tietääkö mamma. Pellit eivät tahtoneet
riittää mitenkään. Semmoinen siunaus oli sillä taikinalla.--Ja,
arvaatteko, mistä se tuli?
HANNA. Noo?
MAIJU. Kun tein taikoja! Pyöritin ruukkua yhdeksän kertaa myötäpäivää
ja luin vispatessani. kolmasti »Isä meidän».
ELISABETH. Mutta Maiju!
MAIJU. Kas niin, onko sekin paha, että lukee »Isä meidän»? Tuossa se
nyt nähdään. Teinpä niin tai näin, minua aina torutaan. Olkoon, sama
se! En lue enää tuon koommin sitä rukousta.
HANNA. Kuinka silloin käy peparkaakkujen?
MAIJU (ottaa pallonsa esille). Käyköön kuinka hyvänsä, minä vähät!
Koska minun ei kerran anneta--Hanna, tule leikkimään kammaripeliä.
HANNA (siirtyy lähemmäksi). En minä osaa.
MAIJU. Pian sen opit. Katsele, kun minä heitän.
ELISABETH. Taas!
MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro.
MAIJU. Taas, mamma! Pikkuruisen vaan. Olenhan minä ollut niin ahkera
tänään.--Näes nyt, Hanna. Ensin otetaan näin: yksi, kaksi, kolme. Ja
sitten tulee tämä: yksi, kaksi, kolme. Sitten yksi, kaksi, jne.
JUSSI. Kuule, Teuvo! Mitä se oli kuin sinä matkalla puhuit »Nuoresta
Suomesta»? Etkö sanonut, että tarvitsevat lisävoimia toimitukseen?
Keneltä sen kuulit?
TEUVO. Heiltä itseltään, »Nuoren Suomen» miehiltä.
JUSSI. Milloinka?
TEUVO. Aivan hiljan. Siinä juuri lähtiessäni.
JUSSI. Ottaisivatkohan minut? Mitä luulet?
TEUVO. Sinut? No, tietysti ottaisivat mielellä hyvällä, siitä olen ihan
patentti.
JUSSI. Mutta jospa ovat jo saaneet.
TEUVO. Niin ottaisivat sittenkin. On sinun kynäsi jo siksi tunnettu.
Tahdotkos muuten, niin laitan heti sähkösanoman ja kysyn?
JUSSI. Laita!--Laitapas tosiaankin!
MAIJU (keskeyttää pallonlyönnin) Varro! Kuunnellaan mitä nuo puhuvat.
(Kuuntelee, kädet ja pallo selän takana.)
JUSSI. Niin saan sen asian selville heti.
ELISABETH. Rupeisitko sitten kumminkin sanomalehden toimitukseen,
Jussi? Ja äsken papalle niin jyrkästi kielsit.
JUSSI. Mutta tämähän on vallan toista, mamma. »Nuori Suomi» on
vapaamielinen. Siinä saan kirjoittaa aivan oman vakuutukseni mukaan.
Katsella asioita omalta kannaltani. Ei, tämä on tykkänään toista!
ELISABETH. Vapaamielinen, sanot? Se on sitten niitä lehtiä, joita pappa
juuri vastustaa? Niitä epäkristillisiä?
JUSSI. Ei, mamma pelkää suotta. Ei se itse asiassa ole enemmän
»epäkristillinen» kuin »Aamuruskokaan». Eroitus on vaan siinä, ettei se
pidä kristillisyyttä keppihevosenaan.
ELISABETH. Mutta, rakas lapsi, kun ne papan mielestä kumminkin ovat
vaarallisia.
JUSSI. Niin, minkä minä sille voin? Minun mielestäni taas hänen
kannattamansa lehdet ovat vaarallisia siinä, että ne ihmisiä
tyhmentävät. Eivät anna heidän vapaasti harjoittaa ajatuskykyään, vaan
sotkevat pois entisenkin.
ELISABETH. Ja mitä seuraa, jos te papan kanssa joudutte vastakkaisiin
lehtiin?
HANNA. Elä päätä vielä, Jussi! Mieti huomiseen.
JUSSI. Ei se miettimisestä parane. Tässä on mennyt aikaa hukkaan jo
liiaksikin, nyt ruvetaan työhön. Oikein innolla. Ja oma minun asiani,
ei siinä kysytä lupaa keneltäkään.
MAIJU (näpäyttää sormiaan.) Hyvä, hyvä! Juuri niin minäkin ajattelen.
(Pyörähyttää ympäri ja heittää pari kertaa palloa ilmaan.) Juuri niin
minäkin ajattelen.
TEUVO. Minä siis menen.
JUSSI. Mitä pikimmin.
TEUVO (menee eteiseen, josta samassa laskee kirjapainon pojan sisään).
Ylioppilas Valtaria? Käy sisään.--Jussi, täällä eräs poika sinua hakee.
JUSSI. Mikä asia?
POIKA. Pastori käski teitä tulemaan kirjapainoon nyt heti. Siellä on
»Aamuruskon» toimittajat, ja ne tahtoisivat teitä tavata.
JUSSI. Minua? Mitä ne minusta?
POIKA. En tiedä. Pastori ei sanonut muuta.
JUSSI. »Aamuruskon» toimittajat? Kyllä en lähde.
ELISABETH. Et lähde?--Vaikka pappa laittoi hakemaan?
JUSSI. Siellä syntyisi meille kiistaa, mamma, vieraiden ihmisten
kuullen. Ja mitä siellä teen, kun en kumminkaan aijo ruveta heidän
lehteensä?
ELISABETH. Jospa sentään kävisit edes ilmoittamassa?
JUSSI. Minä kirjoitan ennemmin. (Repäisee noteskirjastaan lehden, johon
kirjoittaa, antaa sen pojalle.) Vie tämä isälleni. (Poika menee.)
ELISABETH. Mitenkä kirjoitit, Jussi?
JUSSI. Suoraan vaan, niinkuin asia on.
ELISABETH. Senkin, että olet tarjoutunut »Nuoreen Suomeen»?
JUSSI. Sen myös.
ELISABETH (puoliääneen). Mitä tästä tulee!
HANNA. Sinulle aukeaa lavea työala, Jussi, sanomalehden toimittajana.
JUSSI. Niin, eikö totta? Nykyisenä murreaikana varsinkin, kun joka
haaralla vaaditaan uudistusta, ja syvää, perinpohjaista uudistusta.
HANNA. Miekkoinen! Nyt pääset tietämään, mitä elämä on.
JUSSI. Toisella kädellään saa heiluttaa miekkaa, toisella rakentaa.
MAIJU. Niinkuin Israelin lapset Jerusalemissa Nehemian aikaan.
JUSSI. Sattuva vertaus.
MAIJU. Onpa se sukkelaa! Jestapoo!
ELISABETH. No, Maiju!
MAIJU., Enhän minä sanonut kuin jestapoo. Onko se nyt mitä
vaarallista?--jos mamma tietäisi yhden asian, niin mammakin sanoisi
jestapoo.
ELISABETH. Yhden asian?
MAIJU. Joka on niin viisasta, niin äärettömän viisasta! Ja jota ei
tiedä kukaan muu paitsi Hanna ja minä. Elä virka mitään, Hanna.--»Tyst,
tyst, lilla råtta, katten söker efter dig.» (Heittelee palloaan.) Elä
hiisku, hiirulainen, katti...
JUSSI. Sano minulle!
MAIJU. E--oho! Vai minä sanoisin En--en, en, vaikka mikä olisi. Elä
luulekaan! (Heittelee palloa ja hyräilee.) »Jyrkän vuoren rinnassa
niitä kauniita kukkia kasvaa. Kahden nuoren rakkaus se palaa niinkuin
rasva--»
JUSSI. Kuule, ketä se koskee?
MAIJU. Minua! Ei ketään muuta kuin minua.--Niin, koskee se vainen
teaatteriakin--ja yleisöä--ja suomalaista taidetta--
JUSSI. No, minä jo arvaan. Sinä kai aijot näyttelijäksi.
MAIJU. Hyi, Jussi, kuinka sinä olet ilkeä.
HANNA. Siinä oli! Nyt on salaisuutesi ilmi.
MAIJU. Että sinä saatat olla, Jussi, niin hirmuisen paha.
JUSSI. Minunko syykseni sen panet? Itsehän sinä ilmoitit.