PASTORI. Arvasin juuri. Vai ne olivat sinun kirjoittamiasi.
JUSSI. Pappa ne siis luki?
PASTORI. Illalla ne vasta luin oikein, silloin vaan silmäilin. Mutta
nyt hain lehdet uudelleen käsille, nähdäkseni, minkälainen kynä
sinulla on.
JUSSI. Noo ja mitä pappa sanoo siitä?
PASTORI. Ooja,--hyvä vallan. Sujuva ja selvä.
JUSSI. Samaa ne ovat kehuneet, toveritkin. Ja »Suomettareen» pyysivät
vaan enemmän semmoisia.
PASTORI. Sinulla on lahjoja, sinun pitäisi antautua tykkänään
sanomalehti-alalle.
JUSSI. Tietääkö pappa--minä olen juuri sitä ajatellut. Sepä hauskaa,
että tuumamme sattuivat noin yhteen.
PASTORI. Minulla on jo valmiina ehdotuskin. Tämä meidän lehtemme
»Aamurusko»--olet kai sitä seurannut siellä Helsingissä?
JUSSI. No, enpä sanottavasti. Mutta tunnen minä sen kannan yhtä hyvin.
PASTORI. Vakava, kristillismieiinen lehti.
JUSSI. Niin, kyllä tiedän.
PASTORI. Olemme sitä koettaneet täällä tukea yksissä miehin.
JUSSI. Illalla kuulin, että pappakin on antanut siihen apuaan.
PASTORI. Olen vaan kirjoittanut yhden ja toisen artikkelin. Mutta nyt
tulen jo syksystä vallan päätoimittajaksi--
JUSSI. Eikös mitä! Pappako sanomalehden toimittajaksi?
PASTORI. Ja tässä suhteessa luotin juuri pääasiallisesti sinuun.
JUSSI. Minuun?
PASTORI. Kuules nyt, kuinka olen ajatellut.--Sinä tulisit olemaan sekä
sihteerinä että apulaisena. Kokoilet uutisia, kirjoittelet novelleja,
»kaikenlaista» ja sen semmoista, pientä, kevyttä. Pääkirjoituksista me
kyllä pitäisimme huolen.
JUSSI. Ja lehden kanta tulisi olemaan entisellään?
PASTORI. Jyrkemmäksi minä sen tahdon. Lehti on tähän saakka ollut liian
laimea, välistä melkein väritön. Enemmän pontevuutta vaaditaan, jos
mieli jotain vaikuttaa.
JUSSI. Ei, pappa--ei ole minusta siihen toimeen.
PASTORI. Miksi ei olisi? Kykenet nyt jo vallan hyvin, sen näkee
kirjoituksistasi »Suomettaressa». Ja lisää totut, kun pääset työhön
oikein käsiksi.
JUSSI. En minä sen puolesta epäile. Mutta minä kun olen täydellisesti
vapaamielinen, pappa. Ja pyrkisin kehittymään juuri realistiseen
suuntaan; Enhän minä silloin voi kuulua konservatiiviseen lehteen,
millään lailla.
PASTORI. Vapaamielinen, sinä--? Pyrkisit kehittymään realistiseen
suuntaan--? Tuohon roskatasaiseen--Mitä joutavia! Sinulla ei vielä ole
omia, vakavia mielipiteitä. Tuolla ijällä tavallisesti häilytään sinne
tänne. Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä suunnassa
mitään kehitystä hyvään ole, vaan kehitystä pahaan, itsensä
ryvettämistä. Lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun. Vapaamielinen! Vielä
vain! Olet saanut sen päähäsi siellä Helsingissä, kun toiset ovat
tyrkyttäneet.--Mutta onpa sinun aika jäädä kotiin, näemmä. On
tosiaankin!
JUSSI. En minä ole enää mikään poikanulikka, pappa.--On minussa jo
siksi miestä, että osaan itsenäisesti ajatella ja arvostella asioita.
PASTORI. No, enhän minä sitä tarkoittanut.--Tahdon vaan sanoa, että
olet vaikutusten alainen, niinkuin nuorena ylipäätään ollaan. Mutta
sitä paitse--mitä sinun kantasi oikeastaan tähän kuuluu? Ei sitä
kysytä. Kirjoittelet viivan alle tai viimeisille sivuille jotain
leikillistä päivän tapauksista tai niin poispäin. Yhtä toista, mitä
sattuu. Keveitä, helposti sulavia pätkiä vaan. Vakavammista asioista
sinun ei tarvitse puhua sinne eikä tänne. Saat niistä häiritsemättä
pitää omat ajatuksesi, jos niin haluat.
JUSSI. Ei pappa ottaisi samoilla ehdoilla osaa vapaamielisen
sanomalehden toimitukseen.
PASTORI. Se on vallan toista. Eri asia tykkänään. Kuinka sinä voit
verratakaan? Minulla on varmat vakuutukset, jotka perustuvat
ilmoitettuun sanaan. Ja minä olen pappina velvoitettu taistelemaan
kirkon ja kristinuskon puolesta.--Vaan siitä emme nyt huoli riidellä.
Niinkuin jo sanoin, sinulta ei vaadita enempää kuin antaa voit. Eikä
sinun tarvitse puuttua näihin kysymyksiin ollenkaan. Vallan tarpeetonta
ylimalkaan, että nuoret puhuvat asioista, joita he eivät kumminkaan
ymmärrä. Parempi kun malttavat mieltänsä, siksi kuin viisastuvat ja
pystyvät niitä oikein arvostelemaan.
JUSSI. Pappa aivan erehtyy tuossa. Se on juuri kritiikki, joka
on nuorten paras ase nykyaikana. Kritiikki, joka hävittää
auktoriteetti-uskot ja ennakkoluulot kaikilla aloilla puhumattakaan
tyhjänpäiväisistä houreista, joista ihmisparat kerrassaan päästetään
vapaiksi.
PASTORI. Kyllä kai! Lapsellista suunpieksämistä vaan, ei muuta mitään.
Mutta siitäkin täytyy tehdä loppu, ennenkuin saavat kansan villityksi.
--No niin, päätetty asia siis! Sinä jäät kotiin ensi vuodeksi?
JUSSI. Ei, pappa, heittäkää pois koko tuuma. Minä en voi kirjoittaa
siihen lehteen.
PASTORI. Ole vaiti! Sinä voit, ja sillä hyvä. Minä takaan, ettei tule
mitään vaikeuksia. Ja pääsethän sitä paitse erillesi, jos siksi näet.
Otamme jonkun toisen sijaasi, sillä se on tehty. Mutta nyt koetamme
aluksi yhdessä, isä ja poika.
ELISABETH (tulee ruokasalista). Tuletteko ruualle? Siellä on aamiainen
pöydässä.
PASTORI (katsoo kelloaan). Minä en jouda. Täytyy lähteä kirjapainoon.
Kumma, etteivät ole vielä tuoneet korrehtuuria sieltä.--Niin, Jussi,
mieti nyt asiaa, niin huomaat itsekin, että se on hyvä kaikin puolin.--
Noin tunnin päästä tulen takaisin, silloin toivoakseni olet jo
selvillä. (Menee.)
JUSSI. Minä en rupea siihen lehteen, en millään ehdolla! Pappa ei saa
minua siihen, ei vaikka--! Mutta kyllä hän minua nyt kiusaa,
luultavasti, kaiken kesää.--En tiedä kuinka siitä tekisi lopun.
ELISABETH. Tuskinpa hän kiusaa, jos kerran varmasti päätät. Eihän pappa
voi sinua pakoittaa. Tulisit muuten syömään nyt, siellä perunat
jäähtyvät.
JUSSI. Ei minulla ole nälkä, enkä minä välitä.
ELISABETH (ottaa käsityön). Voi, kuinka olet kärsimätön. ja kuinka
vähästä sinä joudut suunnilta pois. Olisit edes Hannan sijassa, mitä
silloin sanoisit!
JUSSI. Hannan sijassa? Mikä hänellä on hätänä?
ELISABETH. Kyllä kuulet.
JUSSI. Tuoltahan Hannan ääni kuuluu ruokasalista yhtä iloisena kuin
ennenkin.
ELISABETH. Niin--kuulukoon vaan.
JUSSI. Ettäkö hän sitten salaa jotain,--ja teeskentelee iloisuutta?
(Ruokasalin ovelle.) Hanna; tules tänne!
ELISABETH. Ei,--anna hänen syödä.
HANNA. (tulee). Mitä tahdot, Jussi?--minä olen, mamma, lopettanut.
JUSSI. Kuule--mikä sinua vaivaa?
HANNA. Ei mikään.--Kuinka niin?
JUSSI. Kun mamma sanoo.
ELISABETH. Hanna ei itse vielä tiedä koko asiasta.
HANNA. Mistä asiasta?--Mamma, mistä?
ELISABETH. Että sinun nyt, lapseni, täytyy lopettaa kesken
jatko-opisto.
HANNA. Voi, minkätähden?
ELISABETH. Pappa tahtoo. Papalla ei ole varaa kustantaa sinua enää.
JUSSI. Sanoiko hän niin?
ELISABETH. Sanoi.
HANNA. Ja sikseenkö sitten jäisivät kaikki luvut? Ijäksi päiviä?
ELISABETH. En tiedä mitään neuvoa.
HANNA. Jospa voisin itse ansaita jollain tavalla?
ELISABETH. Millä, hyvä lapsi?
HANNA. Jos saisin koti-opettajan paikan.
ELISABETH. Ja kaksisataa markkaa palkkaa korkeintaan. Ei sillä säästöjä
tehdä.
HANNA. Niin,--ei sillä tehdä säästöjä.
JUSSI. Vai ei ole varaa! Tietäähän sen. Kun täytyy sanomalehtiä
kustantaa. Ja hämmentää ihmisten järkeä. Eihän semmoisen »jalon
harrastuksen» rinnalla ole mikään minkään arvoista.
ELISABETH. Jussi, elä puhu noin!
HANNA. Puhtaaksikirjoitusta minä myöskin voisin toimittaa.
ELISABETH. Siitäkään ei suurta etua olisi.
HANNA. Eikö minulle sitte aukeaisi mitään mahdollisuutta?--Eikö
milloinkaan?
ELISABETH. Rakas lappi!
JUSSI. Elä ole pahoillasi, Hanna. Kyllä minä pidän sinusta huolen.
HANNA. Hyvä Jussi! Sinulla on tarpeeksi huolta vielä omasta
tulevaisuudestasi.
JUSSI. Yksi vuosi enää jäljellä, eikö niin?
ELISABETH. Yksi vuosi.
JUSSI. Sinä tulet lopettamaan jatko-opiston, luota siihen. Minä
kustannan, minä hankin rahoja.
HANNA. Kuuleeko mamma, kuinka hyväsydäminen hän on?
JUSSI. Puhu siinä nyt hyvistä sydämistä!
ELISABETH. Mutta millä sinä, Jussiseni, rahoja hankkisit, paremmin kuin
Hannakaan?
JUSSI. Työlläni. Sepä kumma, ettei tänlainen mies maailmassa työtä
löytäisi.
HANNA (laskee kätensä hänen kaulalleen). Minäpä en ota sinun rahojasi.
Jonkun keinon vielä keksin, millä itse pystyn ansaitsemaan.
JUSSI. Sinä otat, ja sillä hyvä.
HANNA. Mutta enpäs ota,--enpäs.--Sinä rakas, herttainen veli!
JUSSI. Elä nyt ole lapsellinen.--No niin, kas niin! Teillä aina pitää
oleman niitä tunteita.
MAIJU (ruokasalista). Martha--ottaa pian pois pelliltä loput! Elkää
antako palaa! (Tulee juosten, peparkaakku-talrikki kädessä, valkoinen
esiliina edessä, hihat ylöskäärittynä.) Hihei! Lämpimäisiä,--
peparkaakkuja! Missä herra Rastas? (Huutaa takaisin ruokasaliin.)
Martha, juoskaa sanomaan, että herra Rastas tulisi tänne heti paikalla.
Kiireimmän kautta!--ei aloteta kestiä, ennenkuin hänkin tulee.--Mutta
katsella saatte: Jussi, käännä silmäsi tänne'--ovatko kauniita? Tekeekö
mielesi?
JUSSI. Tuohan maistaa yksi.
MAIJU. Ei vielä, hyvä herra. »Snälla barn bruka vänta.»--Mammalle
annetaan jo edeltäpäin, jos mamma tahtoo, ei muille.
ELISABETH. Mammakin malttaa odottaa.
TEUVO (tulee oikealta).
MAIJU. Joutukaa, joutukaa, herra Rastas! Täällä on suuret
peparkaakku-kestit. Istukaa tuonne ja odottakaa. Nyt ne alkavat.
Mammalle ensin. Mamma saa ottaa kaksi.