MAIJU. Hanna--se on vaan pakana-yhdistyksen ompelu-ilta--(hiljaa
nykäisten häntä). Ei mennä, elä lupaa!
ROUVA SAVÉN.--Ei »pakana-yhdistyksen», Maiju, vaan »lähetys-seuran».
MAIJU. Niin, niin, »lähetys-seuran»,--jossa pakanain lapsille ommellaan
vaatteita--(hiljaa) kiellä, Jumalan luoma--kiellä!
ROUVA SAVÉN. Niin, siellä ommellaan vaatteita noille alastomille
raukoille, jotka saavat kasvaa kuin metsän pedot, ilman hoitoa, ilman
kasvatusta, kaukana kristillisten ihmisten parista.
NEITI VUORIO. Villien keskessä, joilta oppivat vaan raakuutta ja
kaikkea pahaa, etteivät ymmärrä, poloiset, hävetä edes
alastomuuttaankaan. Eikö se ole kauheata?
ROUVA SAVÉN. Me olemme koettaneet tälläkin seudulla herättää sääliä
heitä kohtaan ja pastorin avulla olemme arvon saaneet ompeluseuran
kokoon. Siinä on nyt viisikymmentä jäsentä, kaikki hartaita
kristityitä, jotka mielellään uhraavat aikansa ja voimansa rakkauden
töissä.
NEITI VUORIO. Onhan meillä paljon ystäviä,--jos toiselta puolen on
paljon vastustajiakin, jotka eivät muuta tee kuin pilkkaavat ja ivaavat
meidän harrastuksiamme yksin julkisuudessakin.
HANNA. Ketkä on niin pahoja?
MAIJU. Niin--ketkähän ne ovat niin pahoja?
ELISABETH. Ei tarvitse heistä välittää.
ROUVA SAVÉN. Ei, tietysti. Ilolla kärsimme täällä häväistystä Herramme
tähden. Se on kunniamme. Ja tulevassa elämässä siitä palkan saavutamme.
NEITI VUORIO. Se vaan on surullista, että löytyy ihmisiä, jotka ovat
niin paatuneita--