ELISABETH. Etkö sinä kuule, Maiju?
MAIJU.--kahdeksankolmatta--voih, nyt se meni! ja se oli mamman syy,
minä olen aina ennen saanut sata täyteen, mutta kun mamma tuli siihen
keskeyttämään. Ei anneta minun milloinkaan rauhassa päästä yhtä ainoata
peliä loppuun, vaikka se ei kestäisi kuin neljänneksen tuntia
korkeintaan.
ELISABETH. Sinä et ollenkaan ajattele, mitä kaikkea meillä vielä on
tehtävänä siksi kuin Jussi ja Hanna tulevat.
MAIJU. Huomiseen ennättää jos mitä.
ELISABETH. Onko sinulla edes matto jo valmiina?
MAIJU. Tänä iltana minä sen lopetan yks' kaks'.
ELISABETH. Yks' kaks'! Niin sinä aina sanot ja joka kerta tulee
kumminkin lopulta tulinen kiire.
MAIJU. Mamma nyt ei hätäilisi.--Aamulla leivotaan peparkakut, niin ovat
tuoreita ja hyviä heidän tulemaansa.
ELISABETH. Pane nyt pois tuo pallo, se minua ihan kiusaa.
MAIJU. Panenhan minä.
ELISABETH. Suuri tyttö ja viitsii leikkiä vielä aivan kuin pieni lapsi.
MAIJU (panee pallon pois). »Suuri tyttö!» Hyvä! muistaako mamma nyt,
että itse on sanonut minua suureksi tytöksi?
ELISABETH. Muistan, tietysti.
MAIJU. Ettei enää sanota, kun huvituksiin pyrin: »Mitä? Lapsihan sinä
vielä olet!»
ELISABETH. Niin, mutta sehän on vallan toinen asia.
MAIJU. Mitä varten toinen asia? Joko minä olen lapsi, taikka minä en
ole lapsi--
ELISABETH. Eläkä nyt intä siellä suotta. Katsotaanpas tätä mattoa.
Mutta--hyvänen aika--täällähän on vielä ommeltavaa kuinka ja paljon.
MAIJU. Puolessa tunnissa se on tehty.
ELISABETH. Ehkä minä tämän otan huostaan.
MAIJU. Ei, mamma antaa tänne, kyllä minä sen itse lopetan.
ELISABETH. Mene sinä ennemmin asialle. Pitäisi saada toppa sokuria ja
leiviskä kahvia kotiin.