Avoimessa ikkunassa istuin huoneessani vielä kauvan valveilla.
3
Ponnahdin vuoteeltani pystyyn, kuin joku asia olisi unessa minulle äkkiä
selvinnyt. -- Mikä se oli? -- Olin eilen ollut raukkamies! Tärkein
elinkysymykseni on nyt jo tänään ratkaistava!
Kello oli vasta neljä, ja aamuaurinko paistoi hauskasti huoneeseen.
Pukeuduin nopeasti, avasin ikkunaoven ja astuin huoneeni edustalla
olevalle parvekkeelle Oli keveä hengittää, aurinko oli jo alkanut
karkoittaa yön utuisia harsoja. Tuoksua, vihannuutta, väriloistoa oli
ympärilläni; -- valkoisia, sinisiä, kullankeltaisia, tummanpunaisia
kukkia väikkyi puutarhassa. Lehtokertut livertelivät vanhain saarnien ja
korkeiden koivujen oksilla.
Alakerrassa ikkuna kirahti. Setä Malmfelt, puolipukeissa ja sikari
suussaan, kurkisti ulos.
"Aha, oletko jo hereillä? Sepä hauska. -- Hyvää huomenta! -- Tulenkin
heti luoksesi sinne."
Hän astui huoneeseeni, puolileikillinen ilme kasvoissaan. "Näyttää
siltä, kuin hyvä omatunto saisi ihmiset hereille, yhtä hyvin kuin
pahakin. Pelkään, että minussa on hiukan niinkuin itsesoimausta ja
talonpoikaiskatumusta."
"Setä tarkoittaa eilistä vetoaan."
"No, itse vetosummasta en niinkään välittäisi. -- Vaikka tietysti saanen
kyllä eukoltani kuulla, että minulla on 'kalliit elämäntavat'. -- Mutta
asia muodostuu minulle todelliseksi kunnia-asiaksi! Sitä enemmän, kun
Wallenberg pani vetoon Lankinsuon riitajutun. Koko maassa tulevat
nauramaan vetoamme, ja vanhat kertomukset Lankinsuosta joutuvat
uudestaan kaikkien hampaihin."
"Jos Lankinsuo jaetaan, niin Holman osuus siitä siis olisi tuhannen
markan arvoinen?"
"Jaosta olisi arvaamaton voitto kummallekin talolle! Parasta tekomaata
32 hehtaaria makaa joutilaana. Luja savipohja, -- melkein metrin
vahvuudelta mustaa ruoppaa, ja päällinnä vain ohut kerros kontua ja
pehkua. Viljeltynä tulee suosta kymmenen-jyvän maa. Koko suon arvo on
vähintään 25 tuhatta markkaa. Holman ja Lahisten manttaalit ovat yhtä
suuret. Maa tulisi jaettavaksi tasan kahtia."
Purskahdin väkisinkin nauruun. -- "Olen aina tiennyt savolaiset
itsepintaisimmiksi kaikista itsepintaisista suomalaisista. Mutta miten,
taivaan nimessä, koko riitaa on lainkaan viitsitty jatkaa? Sovintohan
olisi ollut paras."
Malmfelt hymyili. -- "Kaksi vuotta sitten tarjosin sovintoa juuri
kahtiajaon perustalla. Tarjous hylättiin. -- Kun en voinut suorastaan
kääntyä Wallenbergin puoleen, käytin välittäjänä Lauri Hiertan
asianajotoimistoa. Wallenberg ei itse ole lakimies, ja hänellä on
vakinaisina asianajajina Svartström & Ikävalko. Välittäjältäni sain
kuulla, että Wallenbergin ja hänen asianajajiensa kesken on tehty
välikirja, jonka mukaan Wallenberg on maksava kolmetuhatta markkaa, jos
tekee sovinnon Lankinsuon riitajutussa."
"Riita on tietysti tullut ajan pitkään hirveän kalliiksi?"
"Minulle vähemmän, -- esiinnyn itse persoonallisesti oikeuksissa. Mutta
Svartström & Ikävalko käyttävät Wallenbergiä lypsylehmänään.
Wallenbergin lasku oikeudenkuluistaan nousi viime käräjillä 24.
tuhanteen markkaan, -- ymmärrettynä _cum grano salis_!" -- Malmfelt
naurahti. -- "Minä tietysti esitin melkein yhtä suuren vastalaskun.
Luemme kulut Aatamin ajoista alkaen."
-- "Ja jos toinen tai toinen lopullisesti voittaa?" --
-- "Niin oikeudenkulut 'kuitataan vastakkain tasan, asianlaatuun
nähden', kuten tavanmukainen lauselma kuuluu."
Tämä kuuluisa riitajuttu tuli yhä hupaisemmaksi, jota enemmän sai sen
saumoja tarkastella. Pyysin sentähden, että Malmfelt kertoisi minulle
riidan vaiheet alusta pitäen.
Hän alkoi puhua tyynellä, asiallisella, huvittavalla tavallaan. Silloin
tällöin hän hymyili tyytyväisesti, kuin onnellinen perheenisä,
kertoessaan rakkaan esikoisensa oikullisesta sisusta ja juonittelevista
kepposista.
"Lankinsuon aikaisempaa nimeä ei tunneta. Riitamaa on Holman ja Lahisten
ulkoniittypalstalla." -- Hän meni pöydän luo ja piirsi paperille hiukan
vinokulmaisen suunnikkaan muotoisen kuvan. -- "Tämä on ulkoniittypalsta.
Väliraja käy etelästä pohjoiseen, tästä yli entisten luonnonniittyjen,
jotka nyt ovat peltoina, suon laitaan saakka. Lankinsuo on tämä
pitkänsoikea monilokeroinen kuvio keskellä maapalstaa. -- Yli suon ei
isonjaonkarttaan ole merkitty mitään rajaa. -- Heti suon takana jatkuu
väliraja samaa suuntaa eteenpäin, suoraan pohjoiseen, yli hakamaan ja
aidasmetsän, aina palstan päähän saakka. Jos raja jatkuisi yli suon,
jäisi riitamaata jotenkin saman verran kummallekin puolen rajaa. Mutta
nyt se ei jatku!"
-- "Siis suota ei isossajaossa ole lainkaan jaettu!" --
-- "On kyllä! _Kaikki maat jaetaan isossajaossa._ -- Anna anteeksi, että
minun täytyy käyttää eräitä lakitieteellisiä kardinaalilauseita! --
Isonjaon aikana se muuten ei ollut suota, vaan suoniitty. Karttaan on
merkitty: 'Pensaita kasvava suoniitty, niitetään paikoittain'. (Måssäng,
bevext med buskar, afmejas somligstädes.) -- Tosiasia on, että koska
väliraja ei käy suon ylitse, niin se käy pitkin suokuvion laitaa, --
joko suon länsipuolitse, taikka suon itäpuolitse. Huomattava on, että
aikaisemmissa jakokartoissa yksinkertaiset kuviorajoitukset useinkin
muodostavat tilojen välisen rajan. Isojako toimitettiin v. 1806. Tässä
suhteessa ei siis voi isonjaon-maanmittaria mitenkään moittia. Ainoa
puutteellisuus on siinä, että maanmittari, viimeistellessään
jakokarttaa, on sattumalta unhottanut merkitä talon litteraa tälle
suoniitylle. Siinä olisi oleva joko littera L, tai H: Lahisten, tai
Holman merkki. -- Kumpiko, on vaikea tietää! -- Kysymykseen ei saada
valaistusta jakokirjasta, jossa kumpaisenkin talon kaikki etäisimmät
niityt ovat yhdistetyt yhteen ainoaan loppusummaan. Tässäkin summassa
nähdään ainoastaan jyvityksen aiheuttama n. k. muunnettu ala; todellista
pinta-alaa ei ole lainkaan mainittu. Kun siis pinta-alatietojakaan
jakokirja ei anna siitä, kuinka paljon maata kummallakin talolla on
oleva ulkoniittypalstalla, -- mene, tiedä silloin, kummalleko riitamaa
todellisuudessa kuuluu!"
"Oikeastaan on siis riidelty paavin parrasta."
"Eipä aivan niinkään! Isäni ja Lahisten vanhan herran eläessä, pidettiin
riitamaalla kolmet, neljät maanmittarinkatselmukset. Viimeinen
maanmittari, vanha Blanck vainaja, vihdoin paalutti riitamaan erilleen.
Se on nyt sitä myöten aidassa."
"Kummanko talon nautittavana se on?"
"Ei kummankaan! -- Ihan saman kysymyksen teki isäni Blanck vainajalle.
Insinööri löi nyrkkinsä toimituspöytään ja tiuskaisi: 'sitä ei saa
kumpikaan nauttia, ennenkuin riita-asiasta on oikeudenkäynnin kautta
saatu lainvoimainen tuomio'. -- Tässä sitten tapahtui pieni lystikäs
välikohtaus!" -- Malmfelt nauroi makeasti.
-- "Asia oli tämä: Seuraavana kesänä saapui insinööri Blanck
päiväläisineen niitylle ja aikoi itse ruveta riitamaata niittämään.
Isäni renkeineen ja torppareineen joutui hätään. Sillaikaa kuin Holman
miehet pitivät vieraita tulijoita silmällä, sai isäni Blanckin
houkutelluksi viidakkoon ja antoi hänelle kelpo selkäsaunan."
-- "Koko juttuhan on kuin hullunkurinen, vanha kansannäytelmä!" --
Nauroin kohti kurkkuani.
"Mutta kuulehan, kuinka sitten kävi! -- Blanck lähti Lahisiin
valittamaan kärsimäänsä pahaa kohtelua. Lahisten vanha herra vei hänet
riihen taakse ja antoi ukolle uudestaan selkään. -- Toisena kesänä
Blanck ei enää saapunutkaan niitylle, mutta riitamaa sai nyt
_Lankinsuon_ nimen."
"Niinkö? -- Minua kohta alussa kummastutti tämä outo nimi. -- Mutta
kuulkaa, setä, eikö insinööri Blanck olisi yksinkertaisesti voinut jakaa
riitamaan kahtia? Olisi ajanut linjan, rakentanut pyykit ja sanonut:
alkakaa nauttia kumpikin omaa puoltanne!"
"Ei lainkaan! Hän silloin olisi 'tehnyt riidanalaiseksi sen, mikä ei
sitä ole, ja antanut aihetta uusiin riitoihin'. -- Riitamaan
puoliskoista ei ole koskaan riidelty. Maa kokonaisuudessaan kuuluu joko
Lahisille, tai Holmalle. -- Ukko Blanck vainaja oli taitava maanmittari
ja tiesi kyllä, mitä hän teki."
"Myöskin niittohommissaan?"
"Meidän kesken sanoen, hän oli suuri ilveilijä ja pilkkakirves. Hän
tahtoi pitää paholaisen irvipeiliä riitelevien silmien edessä. --
Blanckin selkäsaunan jälkeen isäni ja Lahisten herra ensin jo olivatkin
melkein taipuvaiset sovintoon. Mutta riita virisi uudestaan
ilmiliekkiin, kun vanhukset rupesivat keskenään väittelemään siitä,
kumpiko oli omassa asiassaan antanut Blanckille ojennuksen, ja kumpiko
sivullisena henkilönä, naapurin pyytämättä, pidellyt pahoin ukkoa. --
Väittely tapahtui luonnollisestikin kirjeellisesti! Minulla on vieläkin
eräitä näitä kirjeitä isä-vainajani säilöissä tallella. -- Ne ovat
kirjoitetut niin kohteliaaseen muotoon, että kohteliaisuus muuttuu
ilmeiseksi ivaksi. -- No niin, riita jatkui edelleen toistakymmentä
vuotta. Entinen suoniitty pelehtyi yhä enemmän ja on nyt puhdasta suota.
Lahisten herra oli sillä välin omalta puoleltaan riitamaata löytänyt
kolme vanhaa kytöpohjaa. Hän nyt _ylimuistoisen nautinnon_ oikeudella
voitti jutun kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa. Juuri näihin
aikoihin isäni kuoli, ja kahta kuukautta myöhemmin Lahisten vanha herra.
-- Ukko Wallenberg oli tulinen mies, kiukkuinen kuin ampiainen. --
"Mutta tahdon jatkaa! Juttu oli nyt -- noin yhdeksäntoista vuotta sitten
-- joutunut minun käsiini. Vastapuolekseni sain G. A. Wallenbergin, joka
isänsä kuoltua otti Lahisten kartanon haltuunsa. -- Olen koko ajan
pysynyt ainoastaan puolustuskannalla; hyökkääjänä on ollut Kustaa II
Aadolf. Säästän aina varsinaiset valttini viime tinkaan, -- Senaattiin,
-- ja olen sillä keinoin jo kaksi kertaa saanut riitajutun romahtamaan
takaisin kihlakunnanoikeuteen.
"Ensi kerralla kirjoitin Senaattiin kymmenen riviä, jossa pontena oli:
_isojako tekee ylimuistoisen nautinnon pätemättömäksi_. -- Tätä
yksinkertaista seikkaa ei hovioikeus ollut huomannut.
"Lahisten asianajajiksi tulivat nyt Svartström & Ikävalko, ja he olivat
saaneet onkeensa, että ylimuistoinen nautinto on isonjaonkin jälkeen
voimassa _ulkoalueilla_. He vihdoin olivat, monien mutkien perästä,
voittaneet jutun kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa, sen nojalla,
että tämä ulkoniittypalstalla oleva riitamaa oli ulkoalue, johon
Lahisilla oli ylimuistoinen nautinto.
"Senaattiin kirjoitin jälleen lyhyesti, että _ulkoalue voi sijaita
ainoastaan vieraan jakokunnan piirissä_. Riitamaa on Kaislahden kylän
jakokunnan maiden keskellä, johon jakokuntaan sekä Holma, että Lahinen
kuuluu.
"No niin, riitajuttu osotettiin Senaatista toistamiseen takaisin
kihlakunnanoikeuteen. Tämä tapahtui kaksi vuotta sitten."
Olin kuunnellut tätä asiallista, hassua kertomusta kuin jotain
rosvoromaanijuttua. Muistaessani herra Wallenbergin uhkausta,
palatessamme viime yönä Pässinmutkasta, lausuin:
"Mutta nythän, Lahisten herran puheista päättäen, asia ensi
syyskäräjillä on saava sedälle vaarallisen käänteen."
"Hätä ei ole sen suurempi kuin ennenkään. Lahisilla on aukumenttitila
naapurijakokunnassa. He nyt ajavat sitä väitettä, että Lankinsuon
riitamaa on _Lahisten aukumentin ylimuistoinen ulkoalue_. Mutta Holmalla
on myöskin naapurijakokunnassa aukumenttitila, heti edellisen vieressä,
vieläpä likempänä Lankinsuota. Sitä paitse on huomattava, että Lahisten
näennäinen etusija tässä riidassa on riippunut ainoastaan siitä, että
Lahisten puolella riitamaata on tavattu _kolme vanhaa kytöpohjaa_. --
Ensiksikin on mahdotonta todistaa, minkä tilan torpparit ovat maailman
sivussa täällä kytöviljelyksiä harjoittaneet. Entisinä aikoina ei
koskaan tehty kirjallisia torpankontrahteja. -- Toiseksi Wallenberg ei
tiedä, että Holman puolella riitamaata on myöskin löydetty _kolme vanhaa
kytöpohjaa_. Tämän seikan olen visusti pitänyt salassa, ja tuon sen
esiin vasta viime tingassa, Senaatissa."
Malmfeltin suu kävi leveään hymyyn: "Hyvin hoidettuna, voi riita
helposti jatkua vielä parikymmentä vuotta eteenpäin."
Kaikesta voi nähdä, miten Malmfelt nautti, ajatellessaan entisiä
taisteluita sekä vastaisia sotajohteellisia liikkeitään.
Mutta äkkiä hän kääntyi totiseksi: "Oikeastaan olemme joutuneet syrjään
koko nykyisestä asiastani. Mainitsin jo, että olen kerran tehnyt
Wallenbergille sovintotarjouksen. En voi tarjousta enää uudistaa. Olen
pakotettu parhaan kykyni mukaan jatkamaan riitaa. Minun strategiakseni
täytyy jäädä pikkupoikien menettelytapa korttipelissä, kun 'näännytetään
repoa'. -- Mutta toiselta puolen, nythän Wallenberg itse on tarjonnut
sovintoa, -- vedon muodossa! Jo tältä kannalta katsoen, soisin
sydämestäni voittavani tämän vedon. Lisäksi vedon voittaminen on minulle
todellinen kunnia-asia. Itse vetosummasta en huoli vähääkään.
Päinvastoin maksan mielelläni tuhannen markkaa sille, joka paljastaa
Wallenbergin kirotut viljelystemput. -- Totta puhuen, tulinkin sitä
varten sinun puheillesi. Sinä tunnet fysiikat ja kemiat ja voisit ehkä
auttaa minua."
"Herra Wallenbergin 'maahengen salaisuus' tuntuu todella
mielenkiintoiselta. Jos voisin, auttaisin setää mielelläni. -- Mutta
tietysti ilman palkkiota. -- Asia on minusta kuitenkin kovin hämärä.
Herra Wallenbergillä ei luonnollisestikaan voi olla syvempiä,
itsetakeisia tietoja esimerkiksi kemian alalla."
"Mitä siihen tulee, erehdyt täydellisesti. Wallenberg on oppinut,
monipuolinen, etevä mies. Hän ensin aikoi lääkäriksi ja on yliopistossa
tehnyt laajoja fysikaalisia ja kemiallisia töitä. Muistan, miten hänestä
ylioppilaspiireissä odotettiin jotain erinomaista! Kun vanhempi veli
kuoli, hän kuitenkin kivulloisen isänsä pyynnöstä luopui
lääkärinurastaan ja sai sittemmin Lahisten kartanon haltuunsa."
"Se muuttaa asian kerrassaan. Nyt alan toivoa, että voimme päästä
Wallenbergin kokeiden perille." -- Minä innostuin kokonaan tähän
tehtävään. Asia alkoi tuntua jännittävältä. Minkä toinen on keksinyt,
voinee toinen saada vihjotuksi esiin ja kokoon sommitelluksi, kun
kumpikin liikkuu samalla tasolla.
"Omasta puolestani epäilen", lausui Malmfelt miettiväisenä, "että
Wallenbergillä on Pässinmutkassa jonkinlaiset sähkökommervenkit. --
Kuten tiedät, otamme kaikki isommat kartanot, kirkonkylää myöten,
sähkövoimamme Maanilankoskesta. -- Professori Lemströmhän teki kokeita
sähkön vaikutuksesta kasvullisuuteen, ja hänen oli tapa aina kesäisin
viettää pari viikkoa Lahisten vanhan herran perheessä. Kuka tietää, mitä
kaikkea nuori Wallenberg ylioppilaana sai onkeensa ukko Lemströmin
pakinoista."
"Lemström oli kyllä moniyritteliäs mies, mutta käsitti asioita yleensä
liian mekaanisesti. Hän jännitti peltosarkojen ylitse hienoja
teräspiikkilankoja eristettyjen patsasten väliin, metrin päähän
toisistaan. Sähkökoneen positiivinen napa oli lankojen yhteydessä, ja
pysyväinen sähkövirta sai tehdä vaikutustaan aamusta iltaan kesäkuun
puolivälistä viljan leikkuuseen saakka. Lemström sai kyllä verraten
aikaisen ja jotenkin runsaan sadon, mutta hänen kokeellaan ei --
ainakaan tässä muodossa -- ole suurempaa käytännöllistä merkitystä.
Myöhemmät kokeilut tällä alalla, joita on tehty Amerikassa ja Ranskassa,
näkyvät sen sijaan ansaitsevan suurempaa huomiota. Sähkövirran voimaa on
koeteltu sovelluttaa eri tavoin eri kasveihin nähden, ottamalla samalla
huomioon myöskin kasvien eri kehitysasteita. Esimerkiksi itämisaikana on
voimakas sähkövirta kasveille suorastaan vahingoksi, -- heikko sitä
vastoin useille eduksi. Insinööri Pilland näkyy uusimmilla kokeillaan
saavuttaneen eräissä tapauksissa todella erinomaisia tuloksia. --
Voisimmehan ajatella, että Wallenberg olisi ryhtynyt kokeilemaan
Pillandin viittaamaan suuntaan. Kuinka hyvänsä, tämä seikka on helposti
tutkittavissa! -- Voimme heti kohta mennä Pässinmutkan peltoa lähemmin
tarkastamaan. Onhan mahdollista, että Wallenberg on jännittänyt
sähkölankojansa aivan alas, lähelle maata, itse laihon sisään."
Aamu oli varhainen, ja kaste kimmelteli heinikossa, kun
metsästyssaappaat jalassa saavuimme Pässinmutkan pellolle. Painalluin
kulkemaan pitkin piennarta syvälle rukiiseen ja tästä hiivin varovasti
läpi viljan kahden saran poikki, kopeloiden maata jaloillani,
kohtaamatta merkkiäkään sähkölangoista. -- Olettamus ei siis ollut
oikea!
Itse asiassa minä en ollut uskonutkaan, että herra Wallenbergin
"maahenki" olisi millään tavoin "sähkökommervenkkien" yhteydessä. Hän
oli eilen ylvästellen puhunut muun muassa "maailman mätänemisestä" ja
lannasta, joka otetaan "ilmasta" Lahisten patentin mukaan.
Oma ajatukseni alkoi kypsyä yhä enemmän. Wallenbergin "ihan uusi
maahenki" oli epäilemättä karjatarhaan ja lantakasoihin liittyvä. Minun
täytyi lähteä Lahisiin ja jollakin verukkeella saada Wallenbergiä
näyttelemään navettaansa, talliaan ja karjapihaansa. Voisinhan puhua
hänen kuuluisista lehmistään ja liinakko-oriistaan.
Wallenberg oli kyllä vakuuttanut, ettei hänen oma väkensäkään tunne
niitä keinoja, joita hän oli Pässinmutkassa käyttänyt. Missään
tapauksessa hän ei kai sentään ole voinut toimia niin salaperäisesti,
ettei hänen hommistaan _jotain_ puheltaisi Lahisten kartanossa. Ja ne
puheet tiettävästikin ovat kulkeutuneet myös Holmankin väentupaan.
Palatessamme takaisin huoneeseeni, sanoin sentähden Malmfeltille, että
pyytäisin saada Holman pehtoria puheillemme.
Pehtori Viklund oli nuori, älykkään ja reippaan näköinen mies.
Malmfeltille olin maininnut tahtovani yksin johtaa kuulustelua.
"Viiklunti varmaan osaa sanoa, mitä Lahisten herra teki keväällä
Pässinmutkan laihossa?"
"Minä olen monta kertaa sitä kysynyt Nukariselta, mutta hän vain
valehtelee, tai nauraa vasten silmiä."
"Kuka on Nukarinen?"
"Lahisten pehtori. -- Useana aamuna keväällä, jo kello neljältä, --
ihmisten maatessa, -- olivat kahden Pässinmutkassa. Lahisten patroona
oli itse mukana, ja pehtori kylvi, mitä lienee kylvänytkään! Hän ensin
sanoi kylväneensä heinänsiementä laihoon, mutta kun minä ajoin sen
valeeksi, puhui hän hiirenherneistä. -- Mutta tottahan minä tiedän,
miten hiirenherneet lentelevät pitkin."
"Mitä Viiklunti itse arvelee?"
"Minä luulen, että Lahisten patroona on kovasti kieltänyt pehtoria
puhumasta kellekään halkaistua sanaa konsteistaan. -- Että heillä
konstit on ollut, sen kyllä näkee Pässinmutkan rukiista. -- Ja parina
aamuna kävivät pellolla oikein vesiruiskujen kanssa."
"Mitä muut siitä puhuvat Lahisten kartanossa?"
"Kaikki tehtiin salassa. Kukaan ei tiedä asiasta mitään. Ainoastaan
Alviina" --
"Kuka on Alviina?"
Rehellisen Viklundin naama levisi päivänpaisteiseen hymyyn. "Hänellä on
niinkuin ylihoito navetan puolella. On käynyt karjakkokoulua. -- On
niinkuin parempia." --
"No niin Alviina --?
"Lahisten patroona on uskotellut hänelle, että lehmät lakkaavat
lypsämästä, jos päästää ketään sivullista navettaan. Navetanlattiaa
Alviina itse pesee aamuin illoin Jordanin vedellä, jota muka Aaron ja
ylimäiset papitkin olivat antaneet kansalle. -- Kerran lauantai-iltana
Alviina vielä oli navetassa, ja minä menin sinne häntä hakemaan. Hän oli
heti vastassa ovella ja kielsi kivenkovaan minua tulemasta sisään. Kun
sanoin, 'älä nyt ole tuhma', hän rupesi itkemään ja vakuutti, että
lehmät olivat pitkin vuotta antaneet parempaa maitoa kuin ennen, ja että
Jordanin vesi heti menettää tehonsa, jos tulen kynnyksen yli. -- Piispa
itse kuuluu niin sanoneen! -- Myös hän ei olisi nytkään saanut puhua
Jordanin vedestä mitään. Kun minä rauhoitin häntä ja sanoin, 'ethän sinä
olekaan puhunut siitä mitään', niin hän sanoi: 'En olekaan, sillä muuten
saisin patroonalta sellaisen kyydin, että saisin hakea itseni ja
kamssuni maantieltä yläveräjän takaa! -- Ne on just'ikään patroonan omat
sanat!'" --
Malmfelt ja minä vaihdoimme silmäyksen. Lähtökohta oli selvä. Toiselta
puolen oli ilmeistä, että Wallenberg ei laskisi minua jalallanikaan
takapihansa puolelle. Tietysti hän nyt vedonlyönnin jälkeen tulisi
olemaan vielä entistäkin varovaisempi. -- Muuten itse asia jo alkoi
ollakin minulle melkein selvä: maahenki, joka mädättää ilman!
"Ja Viiklunti varmaan uskoo Jordanin veden taikoihin?" kysyin leikillä.
Viklund hymähti merkitsevästi. Vihdoin hän hitaasti ja oraakelimaisesti
vastasi: "Lahisten patroona on oppinut ja viisas mies, mutta kova herra.
Hän osaa ylläpitää kartanossaan komentoa tahtonsa mukaan ja tietää myös,
mitä naisväelle sopii syöttää. -- Naiset aina viljelevät virsikirjoja ja
sellaisia", hän lisäsi hymyillen.
Viklund alkoi miellyttää minua yhä enemmän. Hän oli järkevä ja
luotettava mies. -- Minun täytyi ottaa hänet uskotukseni.
"Kuulkaas nyt, Viiklunti! Minä aion vielä tänä aamuna mennä Lahisten
navettaan -- vesi-ja sähköjohtojen korjaajana. Sitä varten tarvitsisin
teidän pyhäpukunne."
Viklund näkyi tuumailevan hämmästyttävää uutista kaikilta puolilta.
Vähitellen asia nähtävästi alkoi jossakin määrin hänelle selvitä.
Ilmeisesti häntä kuitenkin joku seikka epäilytti. Raappien
korvallistaan, hän vihdoin sanoi: "Minä pelkään vaan, herra tohtori,
että se puku tunnettaisiin Lahisissa."
-- "Aha! Viiklunti tarkoittaa, että Alviina on sen lauantai-illoin
nähnyt liian usein?"
Viklund hypiskeli hämillään hattunsa liertä. Hän vältteli pilaani ja
ehdotti: "Minä luulen, että rättäri Rimpeliinin puvusta tulisi hyvä!"
"No niin, tuokaa nyt heti rättäri Rimpeliinin pyhäpuku tänne. Myös hattu
tai lakki, -- niin, ja kaulahuivi! Saappaita en tarvitse. -- Ja
Viiklunti ymmärtää: ei kumpikaan teistä puhu sanaakaan tästä! -- Vielä
yksi asia: Tuokaa myöskin pienet teräslankapihdit ja muita
pikkukapistuksia, joita monttööri tarvitsee."
Viklund hymähti ja lähti oitis.
"Hän ei ole puusta pudonnut, teidän pehtorinne. Tuntuu olevan
ajatteleva, ymmärtävä mies", lausuin Malmfeltille.
"Hän on käytännöllinen maatöissä, valpas ja tarkka toimissaan. -- Muuten
suuri don Juan, kuten rehellisen maalaispojan tuleekin olla. Jos vuoden
jokaisena sunnuntain-vastaisena yönä syttyisi tulipalo Holmassa, niin
Viklund ei koskaan olisi tavattavissa kello yhdentoista ja neljän
välillä."
-- Malmfelt oli, Viklundia puhutellessani, ensin huolestuneena kävellyt
edestakaisin huoneessa. Vähitellen hänen kasvoihinsa oli tullut
jännittynyt piirre, ja nyt entinen leikillisyys oli jälleen hänessä
vallallaan. Hän pysähtyi eteeni, löi minua olkapäähän ja naurahti:
"Luulen, että Mr Sherlock Holmes jo on saanut jutun jyväsimeensä. Olipa
maailman onni, että tulit meille! Minä itse en lainkaan ymmärrä mitään
tästä. Olen yhtä ymmällä kuin ennen. -- Onko se kemiaa?"
"Se on kemiaa! -- Vaikken seitsemän päivän kuluessa pääsisikään Lahisten
navettaan ja takapihoille, niin luulen, että voimme umpimähkään, --
voiton ja tappion uhalla -- ilman muuta esittää herra Wallenbergille
ratkaisumme. Varmuushan kuitenkin on paras! -- Mutta asiasta toiseen:
Milloin Holman suuri kivinavetta rakennettiin?"
"Se on jo kauvan ollut meillä. Isäni sen vanhalla iällään rakensi."
"Oliko siinä heti alussa nykyinen tuuletus- ja ilmanvaihtojärjestelmä?"
"Kyllä oli. -- Isäni oli juuri palannut Tanskasta ja Ruotsista, ja
navetta laitettiin skoonelaiseen malliin."
"Kuulkaa nyt, setä, -- miettikää tarkoin, ennenkuin vastaatte! --
Puhuiko isänne koskaan ikänsä loppupuolella, tai ovatko koskaan
maanviljelijätuttavanne, joilla on uudenaikaiset, tilavat navetat,
valitelleet, ettei karjanlanta enää kasvata jyvää, niinkuin ennen? --
Enhän itse ole käytännöllisiin maanviljelysasioihin perehtynyt, mutta
nyt juuri johtuu mieleeni, hypoteesini edellytyksenä, tämä
mahdollisuus."
"Isälläni oli kyllä tapana sitä alinomaan valittaa, mutta hän kaikessa
muussakin aina ylisti vanhoja hyviä aikoja. -- Ja totta puhuen, myöskin
Ruuth yhtä päätä jankuttelee: 'Minä luulen, ettei -- lanta enää ole --
lantaa!' -- Olen aina luullut, että Ruuth tällä lausunnollaan on
ainoastaan tahtonut alleviivata vanhoillisuuttaan. -- Onko siinä jotain
muuta?"
"Meillä on nyt koko salaisuus täysin selvillä! Kunnioitukseni herra
Wallenbergiä kohtaan kohoaa ylimpään huippuunsa. -- Minkä moni muu on
huomannut, sen on hänkin havainnut: karjanlanta huononee nykyaikaisissa
navetoissa! Mutta hän on tieteellisesti arvostellut kysymystä, mikä on
syynä tähän ilmiöön? -- Tajuttuaan syyn, hän on ottanut avukseen kemian
ja sillä keinoin hankkinut itselleen uuden kotimaisen apulannan. Hänen
karjanlantansa ei navetassa enää huonone, ja sen ohella hän saa
ilmaiseksi, ikäänkuin lahjaksi, lannoitukseen erinomaisen arvokkaita
lisätuotteita. Herra Wallenberg on epäilemättä nerokas mies! Hänellä on
kriitillinen kyky ja luova mielikuvitus. Johtopäätöksiensä arvoa hän
tutkii kokeiluilla. -- Professori Lemströmiltä hän tiettävästikään ei
ole saanut ensimäistä aihetta näihin tuumiinsa. Hän on kyllä omin päin
miettinyt asiaa ja sen mukaan ryhtynyt toimiin. -- Mutta tässä tuleekin
Viklund tavaroineen. Kello on jo kuusi, ja minun pitää olla Lahisissa,
ennenkuin herra Wallenberg alkaa pitää aamukomentoa kartanossaan." --
-- "Hyvä on, Viiklunti, -- puku ja lisäksi mäyrännahkalaukku, -- sopii
vallan mainiosti! -- Ja oikein johtolankakimppu laukussa. Eipä paremmin
voisi olla! -- Nyt Viiklunti pitää huolen siitä, että piha, matkaan
lähtiessäni, pysyy puhtaana rengeistä ja piioista. -- Niin ja vielä! --
Kun Viiklunti menee ohi keittiön, niin käskekää tuoda kahvia tänne
ylös."
Setä Malmfelt joutui hätään kahvin johdosta.
"Ei, paras setä, -- kahvi on kyllä hyvä sisäisestikin käytettynä, mutta
tarkoitin oikeastaan kahvia ulkonaista käytäntöä varten. Ihonvärini
sopii huonosti monttöörin tamineihin, ja Viklundilta kuulimme, että
Alviina on nähnyt maailmaa niinkuin laajemmalti." --
Vasta nyt, pukeutuessani, tulin ajatelleeksi, kuinka väärin tein
Lahisten herraa kohtaan. Aioin salakavalasti tunkeutua hänen alueelleen
urkkimaan toisen luvallisia toimia, joita tämä itse oli pitänyt tarkoin
salassa. Herra Wallenberg oli aina ollut ystävällinen minua kohtaan,
vieläpä viime kesänä osottanut minulle aivan erinomaista
vieraanvaraisuutta. Tahdoinkin jo luopua koko puuhasta.
Mutta Malmfelt käänsi kaikki pilaksi. -- "Älä nyt turhia! Asiahan koskee
vetoa! -- Kuka leikkiin lähtee, saa leikin kestää. Sodassa ja
rakkausseikoissa on kaikki luvallista."
"Rakkausseikoissa, -- niin!"
Huomasin, miten Malmfelt huvitettuna vilkaisi minuun sivulta päin.
Lopetin kiireesti pukeutumiseni. -- _Où est la femme?_
Olin nyt, maalaisen kannalta katsoen, varmaankin pulska poika. Sinisessä
cheviotipuvussa ja korea villahuivi kaulassa! Kun takin ylimäinen nappi
oli kiinni, ja se rinnasta sekä olkapäistä mukaantui tiiviisti ruumiin
mukaan, olin pyöreä ja pullea nuorimies, niin että syystäkin saatoin
ihailla itseäni. Jaloissani minulla oli omat saappaani. Olin
herrastelevan keikaileva.
Tuhrin vielä kasvoni ja käteni ruskealla kahvivedellä. Ei paremmasta
apua! Takin ulkopuoliseen povitaskuun pistin muistikirjan lyijykynineen
selvästi näkyviin. Piti esiintyä kirjoitustaitoisena, liikkuvana
toimimiehenä.
Malmfelt oli ihastuksissaan ja nauroi leveintä nauruaan: "Nyt luulen,
että Lahisten herrasta teit pietin. Vaikka näkisikin sinut, ei hän sinua
tuntisi."
"Itse asiassa koen puolustaa itseäni sillä, että Lahisten herran
salaisuus ei oikeastaan enää olekaan mikään salaisuus. Ja sitä paitse,
minussa on vielä jäljellä melkoinen määrä ylioppilashuliviliä. Osakunnan
kuraattorina olen saanut elää vallattomimman nuorison parissa, ja
entinen poikamaisuus pyrkii tänään väkisinkin esiin. Sitä lieneekin
alkujaan minulla veressäni."
Otin mäyrännahkalaukun olalleni ja sain päähäni hiukan virttyneen,
mustan huopahatun.
"Hyvästi nyt! -- Jollen palaa takaisin tunnin, parin päästä, niin on
paras, että naarailette Kaislahden pohjaa", nauroin mennessäni.
"Onnea matkalle!"
Lähdin kulkemaan talonpäädyn ympäri, mennäkseni pitkin peltokujaa oieti
maantielle, kun takanani kuului raikas, heleä nauru.
Katsoin taakseni. Avoimessa ikkunassa hulmahtivat palttinauutimet, ja
niiden keskeltä kurkisti esiin pieni, aamunsirkeä, punaposkinen,
pörrötukkainen pää.
"Herra professori!" hän ilkkui. -- "Luulin teitä ensin miksi
mustalaiseksi, mutta tunsin teidät sitten profiilista. -- Mitäs ihmettä
nyt?"
"Hyvää huomenta, neiti! Saanko tulla katsomaan teitäkin profiilista?
Tuntisin sen miljoonien joukossa."
"Ei, ette saa tulla likemmäksi lainkaan! -- Mutta mitä kepposia te nyt
olette tekemässä?"
"Lähden vain Lahisiin salapoliisina. Te saatte kuulla asian lähemmin
isältänne. Minä palaankin takaisin melkein siksi, kuin te olette
pukeutunut."
Vielä kauvan kuulin hänen nauraa hihittävän jäljessäni.
4.
Sain pian nähdä, että valepukuni kelpasi. Maantiellä tuli Lahisista päin
mies, -- mahdollisesti pehtori, -- niittokoneen kanssa.
Pysähdyin, kysyäkseni hovin nimeä.
"Lahisiksihan sitä on täällä mainittu. -- Kenenkä puulaakin mies sinä
olet?"
"Oman puulaakini mies." -- Sylkäisin tiepuoleen ja jatkoin matkaani. Hän
oli luullut minua jonkun tukkiyhtiön metsänlukijoiksi.
Lahisissa oli kaksi uljasta navettaa. Hiukan pienemmän -- nähtävästi
uudemman -- navetan keittohuoneen ovi oli auki. Astuin sisään ja aloin
tyhjentää tavaroita laukustani muuripadan pankolle.