Vuosia on taasen vierinyt, samalla kun minä olen yhä enemmän ja enemmän
eläytynyt professorin perheessä vallitseviin oloihin.
Kesät olemme viettäneet Niemenkylässä, oikeassa järjestyksen kodissa,
missä kaikki on pysynyt samassa kunnossa kuin mihin raatimiehen
rouvavainaja oli jättänyt sen. Mitään ei saanut muuttaa, — professori
tahtoi niin. Jopa pienten sydämenmuotoisten neulatyynyjenkin piti
riippua joka huoneen uutimessa. Ja professorin rouva kunnioitti
kaikessa miehensä toivomuksia.
Pikku Henri, vanhempiensa auringonsäde, kasvoi suuremmaksi ja
suuremmaksi, ja hänelle tuhlasivat raatimiehen rouvan vanhat uskotut
palvelijattaret nyt hellyyttään.
Niin Niemenkylässä vietetty aika oli levollinen ja rauhaisa.
Syyskuun lopulla muutimme aina Helsinkiin. Herrasväki asui raatimiehen
rouvavainajan suuressa kodissa, jonka eräs arkkitehti oli muuttanut
mukavaksi, uudenaikaiseksi huoneustoksi. Vanha salonki oli kuitenkin
entisellään aivan kuten vanhan rouvan aikana — professori tahtoi niin,
varsinkin, kun se oli erinomainen musiikkihuone. Ja tuossa suuressa
salongissa oli ikäänkuin menneen ajan ylhäisen hienouden tuntua.
Talvisin eli herrasväkeni keskellä soitannollista elämää. He
kävivät kaikissa suuremmissa konserteissa ja jos tulijoitakin
huomattavampia taiteilijoita kaupunkiin, niin varmasti käskettiin
heidät joko aamiaiselle tai päivälliselle. Professori Wallenborgin
koti oli laajalti tunnettu vierasvaraisuudestaan. Kun brüsseliläis-
tai pietarilaiskvartetti antoi konserttejaan, oli professori aivan
haltioissaan, ja kun se sitten soitti hänen kotonaan matineoissa — niin
silloinpa oli isäntäni vasta oikein omassa olossaan.
Pari kertaa kuukaudessa oli meillä niin sanottuja kvartetti-iltoja,
jolloin professori itse soitti oikeata stradivariustaan. Talon ystävät
näyttivät aina iloitsevan, kun heidät kutsuttiin näihin illatsuihin.
Niin, kyllä oltiin professorin talossa tilaisuudessa sekä kuulemaan
että nauttimaan laulusta ja soitosta.
Ja Janne? Niin, hän oleskeli enimmäkseen ulkomailla kenraalin ja
tohtorin kanssa. Milloin sain häneltä kirjeen Algeriasta, milloin
pyramiideilta ja milloin Norjasta, jossa hän sanoi parhaiten
viihtyvänsä. Hänen kirjeensä sieltä huokuivat pelkkää ihastusta, hän
näkyi oikein eläytyvän sikäläiseen matkailijaelämään ja haaveili
matkailijatulvan käännyttämistä Suomeen. — Tohtori se varmaan oli
herättänyt hänessä tuon ajatuksen.
Näytti todellakin siltä, kuin olisi Janne heittänyt senaatin
vahtimestarin toimen mielestään. Mutta mitä tulevaisuuden tuumia
hänellä nyt oli, en saanut selville.
* * * * *
Oli tavattoman ikävä ja kolea kevättalvi. Professorin rouva oli
pidemmän aikaa sairastanut kurkkutulehdusta ja vaikeata leiniä,
jonkatähden perhelääkäri lopulta kehoitti häntä matkustamaan etelään.
Professori ei tahtonut, että hän matkustaisi yksin, ja kun hän itse oli
estetty seuraamasta häntä, päätti rouva ottaa minut mukaansa. — Ja nyt
tuli kaikki, mitä Polly oli opettanut minulle, tarpeeseen kamarineidin
tehtävässäni.
Laittauduimme valmiiksi ja matkustimme ensimäisellä laivalla Lübeckiin.