Matkallamme Hämeenlinnaan kertoi Eriika meille, että hänellä oli jo
muutamia vuosia ollut oma pesu- ja silityslaitos Helsingissä. Eräs
rikas rouva oli ystävällisyydessään perustanut sen hänelle. Kahdeksan
kesää oli hän jo ollut pesijättärenä eversti Ehreströmin omistamassa
Korven kartanossa. Hän ei osannut kyllin kiittää sekä herrasväkeä
että talousmamsellia ja sanoi että muut palvelijat olivat mitä
parhaita tovereita. Eriika piti kesäkuukausia vuoden onnellisimpana ja
hauskimpana aikana.
— Parempaa kotia ei saata ajatella. Kaikkialla on puhdasta ja
siistiä minne ikinä katsookin, mutta kyllä sekä rouva että mamselli
vaativatkin järjestystä ja siisteyttä jokaiselta. Kaikki käy siellä
kuin nuottien mukaan. Jumala armahtakoon sitä, joka hutiloi! Mamselli
Borgin kanssa ei ole leikittelemistä, parasta vaan on tehdä, kuten
hän käskee ja pitää joka kapine sillä paikalla, jonka hän on sille
osoittanut. Mutta kyllä hän onkin sitten ihminen, joka ymmärtää
kaikki ja osaa kaikki! "Minähän olen käynyt kaikki arvoasteet läpi"
on hänellä tapana leikillisesti sanoa. Hyvin nuorena aloitti hän
halvimpana astioidenpesijänä Tukholman linnassa ja 24 vuotiaana jätti
hän kuninkaan keittiön mitä parhaimmilla todistuksilla varustettuna.
Everstin rouva kutsuu häntä "aarteeksi". Mamselli Borgin johdolla
voi jokainen, joka vain tahtoo oppia ruuanlaittoa ja kaiken, mitä
herrastalossa vaaditaan. Hänestä tulee Iidan emäntä. Maalla ei everstin
rouva puutu ollenkaan talouteen eikä keittiöpalvelijoiden asioihin,
ne kuuluvat mamsellille. Tahtomatta pelotella neuvon sinua kuitenkin,
Iida, heti mukautumaan hänen toivomuksiinsa.
Iida heitti niskojaan ja sanoi:
— Jos se mamselli rupeaa liiaksi juonittelemaan kanssani, niin voinhan
muuttaa, niin minulla on tapana tehdä. En siedä enempää kuin tahdon.
— No kunhan Ida vain koettaa, niin menee kaikki kyllä hyvin. Sinä, joka
olet niin nuori, et ole varmaan vielä paljon kokenut? — arvelin minä.
— Nuori! — sanoi hän nauraen pilkallisesti. — Kun täyttää jo pian 16
vuotta, niin kyllä tässä selviää! Toista oli, kun olin holhouksen
alaisena lasten kodissa. Siellä paimensi johtajatar aamusta iltaan.
Nythän saa olla oma herransa!
— Minne Ida joutui lastenkodista? — kysyi Eriika.
— Johtajatar oli niin olevinaan, kun hän oli hankkinut minulle paikan
sukulaistensa luokse, erääseen talonpoikaisperheeseen maalla. Olin
silloin 13 vuotias. Mutta en viihtynyt siellä, sillä en pitänyt pienten
lasten hoitamisesta ja sikojen ruokkimisesta. Sentähden menin puolen
vuoden kuluttua Porvooseen erään nimismiehenlesken kanssa. Hän oli
kyllä hyvä ja ystävällinen, mutta niin kauhean saita, etten voinut
pysyä hänen luonaan. Sitten sain hyvän paikan erään nuoren parin luona,
mutta kun he saivat pienokaisen, tulin liiaksi sidotuksi, harvoin,
tuskin koskaan sain mennä ulos. Kun siellä kävi liian ikäväksi,
kirjoitin tädilleni Helsinkiin ja pyysin häntä hankkimaan minulle
paikan siellä. Hän teki sen, ja minä jouduin erään herrasväen luokse
pääkaupunkiin. Sekä herralla että rouvalla oli virka, ja minä tulin
kuin taloudenhoitajaksi heille ja sain huolehtia koko kodista sanoi
Iida kerskuen.
— Sillonhan sinulla oli hyvä ollaksesi. Miksi et pysynyt heillä? —
kysyin ininä.
Iida tuumi hetkisen ja sanoi sitten tärkeän näköisenä:
— Niin, näettekös, minä tunsin itseni vähän heikoksi ja rasittuneeksi,
jonka tähden käännyin erään yhdistysrouvan puoleen, ja hän arveli, että
minun pitäisi saada raitista maailmaa, ja hän se on hankkinut minulle
paikan everstin herrasväen luona.
Sipoon Grennukseenko Iida joutui lasten kodista? — kysyi Eriika.
Hämmästyneenä vastasi Iida:
— Niin, juuri sinne. Kuinka ihmeessä voi Eriika arvata sen?
— Koska minäkin olen ollut lastenkodin lapsi ja palvelin ensiksi
Grennuksessa. Se on hyvä paikka. Siellä sai oppia paljon sellaista,
mikä myöhemmin elämässä on ollut suureksi hyödyksi. Lastenkotia
pidän vieläkin hyvänä kotinani, ja Grennuksen vanhukset ovat kuin
vanhempiani. Kiitollisuudella siunaan kaikkea, mitä lastenkodin
johtajatar on opettanut minulle, ja suuren kiitoksen olen Grennuksen
asukkaille velkaa. — — —Ei, mutta tuollahan on jo Hämeenlinna, tässä
meidän on mentävä junasta — jatkoi Eriika ja alkoi nostella tavaroitaan
hyllyltä.
Olen varma siitä, että Eriika oli iloinen, kun keskustelu Iidan kanssa
keskeytyi, sillä huomasin kyllä, kuinka häntä vaivasi kuulla nuoren
tytön puhuvan halveksuvasti hyväntekijöistään.
Vasta kun olimme lähtemässä vaunusta, huomasin että eräs vanha rouva
istui oven vieressä. Hän oli aivan varmaan kuullut keskustelumme, koska
hän juuri ennenkuin juna pysähtyi, sanoi Iidalle:
— Nuori tyttö, katsokaa minun harmaita hiuksiani, olen jo 80 vuotias ja
koetellut elämää. "Kyllä maailma maksaa", sanoo suomalainen sananlasku.
Rakas lapsi, ota aina kiitollisuudella vastaan vanhempien hyvät neuvot.
— Sitten tarttui hän Iidan käteen sanoen:
— Jumala olkoon kanssasi!
Iida tuijotti hämmästyneenä vanhukseen, niiasi ja näytti nololta
laskeutuessaan vaunusta.
Hämeenlinnasta jatkoimme matkaa höyrylaivalla pitkin Vanajavettä. Iida
istuutui heti yksin keulaan, joko hän häpesi tai oli kenties suuttunut
meihin. Hetkisen kuluttua näimme hänet vilkkaassa keskustelussa erään
nuoren talonpojan kanssa, joka tarjosi hänelle makeisia.
Epäilen, ettei hän tule sopimaan mamselli Borgin kanssa, — kuiskasi
Eriika osoittaen Iidaa. Ajattelen kaikkea sitä vaivaa, mikä lastenkodin
johtajattarella on ollut turvattomista, köyhistä lapsista — ja sitten
palkitaan hänet kiittämättömyydellä! Minä jos kukaan tiedän, miten
monenlaisia tyttöjä siellä on. Johtajatar ja yhdistyksen rouvat tekevät
kaiken, minkä voivat, kasvattaessaan meistä kunnollisia palvelijoita.
Mutta olen huomannut että nuoren tytön huonot taipumukset ilmenevät
vasta, kun hän on jättänyt lastenkodin ja on omin neuvoinsa maailmalla.
Olen vakuutettu, että sekä johtajatar että rouvat ovat saaneet
tietää, kuinka epävakainen Iida todella on, ja sitä varten ovatkin he
kääntyneet everstin rouvan puoleen saadakseen Iidan mamselli Borgin
johdettavaksi. Siellä jos missään voi Iidasta tulla kunnon palvelija.
Ei mamselli Borg ole vain yhtä eikä kahta kasvattanut. Kunpa hänellä
vain olisi ajan mittaan kärsivällisyyttä Roosan kanssa.
— Hän näyttää olevan sekä kiivas että ylimielinen, mutta eiköhän se ole
enimmäkseen lapsellista ymmärtämättömyyttä? Luulen, että hän pohjaltaan
on hyvä tyttö — sanoin minä, ja ajatukseni lensivät Roosaan. Nämä
molemmat muistuttivat paljon toisiaan.
— Toivokaamme parasta — sanoi Eriika miettivästi.
Kolme tuntia kestäneen laivamatkan jälkeen laskettiin Korven laituriin,
jossa kahdet ajoneuvot olivat meitä vastassa. Nyt oli jälellä vain
tuskin tunnin matka taloon.
Jo kaukaa näkyi Korven kartanon komea päärakennus kohoavan kunnaalla
tuuheiden puiden ympäröimänä.
Keittiön portaiden vieressä seisoi mamselli Borg, iloisen pyylevä,
vanhahko henkilö ja otti meidät vastaan. Sitten tulivat sisäkkö,
englantilainen kamarineiti ja väen taloudenhoitaja toivottamaan meidät
tervetulleiksi. Kaikki näyttivät hyvin iloisilta nähdessään taas
Eriikan, huomasi että hänestä pidettiin.
Mamselli Borg vei minut erääseen pieneen huoneeseen omansa vieressä.
— Tämä on Matildan huone, ole kuin kotonasi täällä! — sanoi hän
ystävällisesti. — Kun Matilda on siistiynyt matkan jälkeen, niin tule
luokseni, niin menemme saamaan ruokaa.
Kun hän oli mennyt, katselin ympärilleni sievässä huoneessa, joka
vaaleine, kukikkaine seinäpapereineen teki hyvin iloisen vaikutuksen.
Sänky, piironki, pesuteline, tuolit ja pöydät olivat kaikki maalatut
vaalean tammen värisiksi. Akkuna oli hedelmäpuutarhaan päin, jossa
omenapuut olivat täydessä kukassa. Akkunassa oli kotikutoiset puna- ja
valkoraitaiset uutimet, ja pöydällä akkunan edessä oli kielomaljakko.
Seinällä vuoteen yläpuolella riippui taulu, jonka alla seisoi:
"Onnellinen ja tyytyväinen". Taulussa oli pieni tupa, portaalla lojui
kissa nuollen käpäläänsä. Suuren kukkivan puun alla istui penkillä
vanha mummo sukankudin kädessä. Veräjällä seisoi nuori mies. Sehän
oli kuva meidän tuvastamme siellä kotona — äidistä, mirristä — —
ja Jannesta! Tuo taulu tuli minulle rakkaaksi ja kun jätin Korven
kartanon, sain sen everstin rouvalta, ja se riippuu vielä tänäkin
päivänä sänkyni yläpuolella.
Eräs ovi oli auki, olin utelias ja kurkistin, siellä oli pieni
vaatesäiliö. Seinällä riippui neljä esiliinaa, koruompelulla koristettu
tarjoilua varten, suuri valkea vuoteiden laittoa varten ja karkeampi
astioiden pesua varten. Neljäs oli vahakankaasta ja käytettiin sitä
luultavasti hopeita kirkastettaessa. Pari irtohihoja oli kiinnitetty
pesuesiliinaan ja vahakangasesiliinan taskusta pisti esille harmaa
sormikaspari, — kaikkea oli ajateltu. Kädet eivät saaneet tulla rumiksi
hopeita kirkastettaessa. Piirongilla, joka oli peitetty valkealla
liinalla, oli sievä tarjoiluhilkka.
Nautittuamme palvelusväen ruokailuhuoneessa hyvän aterian, saattoi
mamselli Borg meidät arkihuoneeseen, jossa everstin rouva tahtoi
toivottaa meidät tervetulleiksi. Hän pyysi Eriikaa huolehtimaan pesusta
yhtä hyvin, kuin hän oli tehnyt sen edellisinäkin kesinä.
Sitten ilmoitti hän Iidalle, että mamselli Borg oli hänen emäntänsä,
ja että hän toivoi, että Iida kaikessa noudattaisi tarkoin mamsellin
määräyksiä ja talon sääntöjä.
Kääntyen minuun sanoi everstin rouva, että hän itse ohjaisi minua
tehtävissäni ja että hän toivoi minun tuntevan talon tavat ennenkuin
eversti ja neiti Kate palaisivat ulkomailta. Hän pyysi minua aina
kysymään häneltä neuvoa, kun en tiennyt, miten piti tehdä, hän tahtoi
mielellään auttaa minua. Tämän kaiken sanoi hän hyvin ystävällisesti ja
kuului niin sievältä, kun hän puhui murtaen englanniksi.
Kamarineiti Polly kuljetti minua sitten ympäri taloa ja näytti minulle
joukon kauniita huoneita. Yläkerran salin parvekkeelta oli laaja
näköala. Kauempana näkyi suuri selkä, alhaalla rannalla oli pappila ja
punaseksi maalattu kirkko, ja alapuolellamme oli suuri puisto.
Pollyn oli hyvin vaikeata lausua ajatuksensa ruotsiksi, mutta hän
koetti kuitenkin selittää ja kuvailla kaikki minulle niin hyvin kuin
osasi.
Ensimäisenä iltana, jolloin istuin hänen huoneessaan, ehdotti hän, että
"vaihtaisimme tunteja". Minä puhuisin ja lukisin ruotsia hänen kanssaan
ja hän opettaisi minulle englantia. Alotimmekin jo seuraavana iltana ja
ennen pitkää olimme molemmat tehneet aimo edistysaskeleita.
Professorin perheessä saamani hyvät opetukset auttoivat minua aika
pian perehtymään talon tapoihin ja muutamien päivien kuluttua osasin
jo kattaa pöydän ja tarjoilla everstin rouvan toivomuksen mukaisesti.
Aluksi oli kuitenkin aika vaikeata muistaa, mikä kuului kahvi-,
aamiais- ja päivällispöytään, kun kuhunkin näistä piti olla eri
pöytäkalusto ja eri pöytähopeat. Ensimäisinä päivinä piti minun usein
pyytää neuvoa everstin rouvalta ja mitä suurimmalla kärsivällisyydellä
näytti hän aina, miten minun oli tehtävä. Kerran kerroin hänelle
tikapuista, jotka professori pyysi minun tuomaan sisään, kun olin
unohtanut hänen suola-astiansa, ja hän nauroi sydämellisesti, sanoen
"very good". [Sangen hyvä.]
Everstin rouva koristi aina itse ruokapöydän kukkasilla, myöhemmin
joutui se neiti Katen tehtäväksi.
Joka lauantai-ilta klo 4 piti meidän palvelijattarien mennä vuorotellen
liinavaatekamariin, jossa everstin rouva oli itse suurten liinakaappien
ääressä ja antoi pöytäliina-, pyyheliina-, esiliina- ja muun varaston,
minkä kukin tarvitsi tehtävissään viikon kuluessa. Samalla jätettiin
takaisin ne, mitä oli kuluneella viikolla käytetty, kamarineiti laski
ne, samalla kun kukin sai itse taittaa joka esineen ja panna sen
likavaatearkkuun. Tällä tavoin ei mitään koskaan kadonnut.
Joka kahden viikon perästä kantoi Polly herrasväen vaatteet Eriikalle
pestäväksi. Palvelusväellä oli oma erityinen pesijättärensä. Kun Eriika
ennen mankeloimista veti vaatteet silityshuoneessa, piti hänen aina
tarkoin katsoa oliko jotakin kulunut ja tarvitsi korjausta. Polly ja
sisäkkö istuivat siellä aina saapuvilla parsiakseen ja paikatakseen
sen, mikä oli mennyt rikki.
Jos joku palvelijoista huomasi pienimmänkään reiän niissä
pyyheliinoissa tai muissa tavaroissa, mitä oli saanut, oli se heti
parsittava. "Pienestä reiästä tulee niin helposti suuri", sanoi
everstin rouva antaessaan kullekin meistä lippaan kaikenlaisine
ompelutarpeineen.
Paremmin järjestettyä taloa ei voinut ajatellakaan. Kaikilla meillä oli
määrätty työmme, eikä kukaan saanut sekaantua toisen tehtäviin, kunkin
oli hoidettava omat askareensa.
Herrasväen aterioiden jälkeen pesin minä tarjoiluhuoneessa kupit,
lasit ja hopeakalut, se kuului miespalvelijan tehtäviin, missä
sellainen oli, kun Iidan sitävastoin piti keittiössä pestä lautaset ja
vadit. Iidan tehtäviin kuului myös kattaa ja tarjoilla palvelusväen
ruokailuhuoneessa. Sisäkkö auttoi häntä pesemään meidän astiamme.
Toisessa rakennuksessa huolehti väen taloudenhoitaja renkien ja
navettaväen ruuasta. Siellä oli oma erikoinen taloutensa. Polly nauroi
sydämellisesti, kun lausuin hänelle ihmettelyni siitä, kuinka hyvin
kaikki oli järjestetty. — Kaikissa hienoissa englantilaisissa taloissa
tehdään näin! "That's it!", niin pitää olla!
Kaikki olisi käynyt rauhallisesti ja hyvin ellei Iida olisi alkuaikoina
tuottanut usein huolta mamselli Borgille huolimattomuudellaan ja
suurella leväperäisyydellään.
Vaikka mamselli oli usean kerran näyttänyt, miten Iidan piti asettaa
ja järjestää siinä säiliössä, joissa palvelijoiden ruoka säilytettiin,
tapahtui joka päivä kuitenkin laiminlyöntejä. Hänen oli mahdotonta
muistaa peittää ruoka, vaikka sitävarten oli erityisiä kansia ja
voipaperia. Leivän jätti hän esille, sensijaan, että olisi pannut
sen läkkilaatikoihin, joita oli hyllyllä. Mamselli koetti oikein
suurennuslasin avulla näyttää Iidalle, miten vastenmielistä oli syödä
leipää, lihaa tai muuta, mikä oli ollut säiliössä tomulle ja kärpäsille
alttiina. Mahdotonta oli hänen myöskin saada Iida pyyhkimään joka aamu
säiliön hyllyjä peittävät vahakankaat.
Ruokasäiliössä ja kellarissa, joissa herrasväen ruoka säilytettiin,
hallitsi ja vallitsi mamselli Borg yksinään. Välistä otti hän Iidan
sinne mukaansa näyttääkseen, miten piti olla. — Hilloastioiden,
pullojen ja muiden pitää olla riveissä kuin hienoimmassa apteekissa!
Millainen taloudenhoitajatar minä olisin, jos antaisin pölyn ja
kärpästen päästä isäntäväkeni ruokaan? Sehän olisi epäsiisteyden
huippu! — kuulimme hänen eräänä päivänä sanovan Iidalle. Me oikein
ihailimme mamselli Borgin suurta kärsivällisyyttä.
Eräänä iltana, kuin istuimme sireenimajassa keittiön portaiden
vieressä, tuli kysymys nuorista köyhistä tytöistä, jotka joutuvat
kokemattomina maailmaan. Se oli kysymys, joka oli erittäin lähellä
mamselli Borgin sydäntä. Hänhän oli itse kokenut ja nähnyt niin paljon
elämässä. Nyt hän oli ottanut oikein tehtäväkseen auttaa ja neuvoa
nuoria, milloin vain voi.
— Minä toivoisin neuvoillani voivani tehdä heille helpommaksi hypätä
loukkauskivien yli elämän koulussa — sanoi hän niin sydämellisen
ystävällisesti, kyynelten loistaessa hänen suurissa, ruskeissa
silmissään. — Älkää luulko, että elämä on aina ollut minulle ruusuilla
tanssimista, ei, suruja ja vastoinkäymisiä riittää kyllä kullekin.
Mamselli Borg ihmetteli suuresti, ettei jokainen emäntä, jolla on
nuori, kokematon palvelijatar, istuta häneen puhtauden ja järjestyksen
tärkeyttä, sekä opeta häntä hoitamaan hyvin ja siististi keittiötä,
keittoastioita, säiliöitä ja ruokaa.
— Mitä hyödyttää koota ruokasäiliöön lukemattomille vadeille ja
lautasille ruuanjätteitä seisomaan, kuivamaan ja homehtumaan, sen
sijaan että käyttäisi ne niin pian kuin mahdollista tai antaisi ne
köyhille. Nehän täyttävät aivan tarpeettomasti säiliön hyllyt ja sehän
on sitäpaitsi tuhlausta. Minun mielestäni voisivat lastenkodit ottaa
tehtäväkseen kasvattaa kelvollisia keittäjättäriä. Nuorille tytöille
pitää opettaa, että vain huolimattomuudesta ja hutiloidessa lyödään
paloja isäntäväen pöytäkalustosta ja emaljoiduista kasareista. Heidän
täytyy nähdä tekevänsä väärin, kun eivät tarkoin varo herrasväkensä
tavaroita. "On helppo leikata leveitä hihnoja toisen nahasta", sanoi
minulle eräs emäntäni, kun kerran annoin kerman olla lämpimässä
ja hapantua, sen sijaan että olisin keittänyt sen. Täytyy ajoissa
opettaa nuorille, että kaiken voi käyttää. Jopa kuninkaallisen
Majesteetin keittiössäkin otimme talteen vähimmänkin, sen opetti
meille ranskalainen keittiömestari. Oli aivan ihmeellistä nähdä,
mitä erinomaisia pikku ruokalajeja hän sai aikaan ruuan tähteistä.
Joskaan ne eivät koskaan joutuneet kuninkaan pöydälle, niin saimme me
syödä ne. Niin — jopa leivänmurutkin, jotka lakastiin ruokapöydiltä,
koottiin ja niillä ruokittiin taivaan lintuja. — — — Muistan että
kuulin kerran erään kuuluisan lääkärin sanovan: — "Jokaisen kodin
pitäisi ottaa tunnuslauseekseen: 'Puhtaus ja järjestys'. Siten
estettäisiin moni sairaus ja karkotettaisiin moni taudinsiemen. Ihmiset
käyttävät yleensä aivan liian vähän aurinkoa, ilmaa ja vettä. On esim.
perheitä, jotka muuttavat keväällä maalle ja jättävät kaupunkikotinsa
panematta toimeen perinpohjasta puhdistusta. Seinille ja uunin
päälle saa talven tomu jäädä. Ei keittiötä eikä säiliöitä siistitä
ennen matkalle lähtöä. Huoneissa pingotetaan paksu paperi akkunoiden
eteen, jotta oikein estettäisiin auringonvaloa tunkeumasta sisään.
Peljätään seinäpapereiden ja huonekalujen haalistumista. Silloin
saavat taudinsiemenet rauhassa lisääntyä. Paljon parempi olisi ollut,
että aurinko olisi saanut tappaa ne. Syksyllä siistitään sitten.
Parina päivänä tuuletetaan huoneita, samalla kun apuvaimo, useinkin
ilman valvontaa, panee toimeen puhdistuksen sangen huolimattomasti ja
pintapuolisesti huoneustossa, jonne kolmen kuukauden aikana ei ole
päässyt raitis ilma eikä taivaan hyvää tekevä valo." — Tämän sanoi
kokenut lääkäri, ja hän oli oikeassa. — Hetken kuluttua lisäsi mamselli
Borg painokkaasti: "Ja ajatelkaa, kuinka koi lisääntyy kaikkialla."
— Meillä Englannissa ei tehdä niin, me rakastamme puhtautta, ilmaa ja
aurinkoa. Siellä on kaikki erittäin terveellisesti järjestettyä — sanoi
Polly suoristautuen.
— Niinpä kyllä! Meillä on teiltä paljon oppimista. Te olette tervettä,
karaistua väkeä, ja se on seurauksena kylmistä aamukylvyistänne ja
nukkumisesta avoimen akkunan ääressä vuodet läpeensä. Kotona Ruotsissa
ja täällä Suomessakin tehdään nykyisin kaikki mikä voidaan, jotta
saataisiin elämä niin terveydenvaatimusten mukaiseksi kuin suinkin.
Minähän olen myöskin palvellut jonkun aikaa Englannissa ja tiedän
miten hyvin englantilainen talo on järjestetty. Kaikki, minkä siellä
sain oppia, on ollut minulle hyvään tarpeeseen. Mutta, rakas Polly,
meidän pohjoismaalaisten, jotka olemme tottuneet lämpimiin uuneihimme
emmekä tarvitse koivupuuta säästää, on vähän vaikeata sietää teidän
huoneidenne koleutta kylmänä vuoden aikana. Teidän luonanne palellutin
käteni — sanoi mamselli laskien leikkiä.
Polly nauroi sydämellisesti vastatessaan:
— Oho! On ihmeellistä etten koskaan palele täällä, vaikka teidän
talvenne ovat paljon ankarammat kuin meidän ja käyn kuitenkin paljon
ohuemmin puettuna kuin te muut.
Sitten sanoimme toisillemme hyvää yötä ja menimme sisään.
Nuo sireenimajassa vietetyt iltahetket olivat hyvin hauskoja. Oli
sekä huvittavaa että opettavaa kuulla mamsellin ja Pollyn kertovan
muistojaan ja kokemuksiaan. Oli kuin olisi avautunut uusia näköaloja.
Me muuthan olimme nähneet vasta niin vähän.
Ensialuksi istui Iida harvoin kanssamme. Hän piti parempana mennä
kylään etsimään nuorisoa. Niin pian kuin hän oli saanut päivän tehtävät
suoritetuksi, lähti hän matkaan. Tavallisesti tuli hän kuitenkin
ajoissa kotiin, meidän piti nim. kaikkien mennä nukkumaan klo 11
illalla, se kuului talon sääntöihin. Pari kertaa olivat kyllä Eriika ja
sisäkkö, jotka asuivat samassa huoneessa hänen kanssaan, valittaneet
että heidän yöleponsa oli häiriytynyt, kun hän oli tullut myöhemmin
kotiin. Mutta senjälkeen kun Iida oli saanut siitä ankaran varotuksen
mamselli Borgilta, ei sitä enää tapahtunut.
Mamselli tuli päivä päivältä tyytyväisemmäksi häneen, ja Iida koetti
kyllä parastaan, mutta hän näytti usein niin väsyneeltä ja veltolta,
että me luulimme hänen muistamattomuutensa voivan johtua heikkoudesta,
jonkatähden mamselli antoi hänelle vahvistavia lääkkeitä.
Selitys tuli kuitenkin muutamien päivien perästä.
Eräänä yönä oli mamselli herännyt nauruun ja meluun, ja kun hän
kurkisti akkunasta saadakseen tietää mitä oli tekeillä, näki hän Iidan
ja muutamia nuoria miehiä keittiön portaiden vieressä. Seuraavana
aamuna meni hän aikasemmin kuin tavallisesti keittiöön ja löysi
silloin Iidan makaamasta tuoleilla. Hän nukkui raskaasti. Mamselli ei
sanonut tästä Iidalle mitään päivän kuluessa, vaan antoi hänen kuten
tavallisesti hoitaa tehtävänsä. Seuraavana aamuna löysi hän hänet taas
makaamasta keittiössä, ja koko sen päivän oli Iida erittäin väsynyt ja
muistamaton.
Herrasväen päivällisen jälkeen otti mamselli Iidan mukaansa
vierashuoneeseen, missä everstin rouva istui. Siellä kysyi hän Iidalta,
missä tämä oli viettänyt viime yöt. Iida ei vastannut, seisoi vain ja
tuijotti säikähtyneenä everstin rouvaan.
Kysymys uudistettiin. Iida rupesi itkemään kiihkeästi, sanoen että hän
oli ollut kylällä tansseissa.
— Onko Iida pyytänyt luvan mamsellilta? — kysyi everstin rouva.
— En, minä unohdin! — vastasi Iida nyyhkyttäen.
— Sellaista ei pidä unohtaa! Miksi makasit sitten keittiössä? — lisäsi
mamselli vakavalla äänellä.
— En uskaltanut häiritä Eriikaa ja sisäkköä — kuiskasi Iida ääneensä
nyyhkien.
Oletko usein ollut yhtä myöhään ulkona? — Nyt oli mamsellin ääni ankara.
— Kyllä välistä, kuri minua on houkuteltu tulemaan — änkytti Iida.
Kun mamselli ihmetteli, että Iida oli mennyt samaan aikaan muiden
kanssa nukkumaan, kertoi Iida aivan avomielisesti ja kiihkeästi itkien,
että hän oli maannut täysin puettuna vuoteessa ja kun muut olivat
nukahtaneet, oli hän hiipinyt ulos.
Säälivästi katsoi everstin rouva Iidaan, kun mamselli Borg sanoi
rauhallisella mutta päättävällä äänellä:
— Iida, ellet tahdo mukautua everstin rouvan ja minun vaatimuksiini,
niin olet täysin vapaa jättämään paikkasi täällä. Kun sekä everstin
rouva että minä tiedämme yhdistysrouvain kautta, että isäsi ja
äitipuolesi ovat toivoneet, että tulisit heidän luokseen, olemme
päättäneet, että saat matkustaa kotiin. Olet itse kertonut minulle
kuinka sinua pahoinpideltiin omassa kodissasi ja sitten jouduit
lastenkotiin. Hyvät vieraat ihmiset ovat ottaneet sinut hoiviinsa ja
kohdelleet sinua rakkaudella, mutta kun et näy käsittävän sitä etkä
panevan arvoa siihen, mitä hyväntekijäsi ovat sinulle tehneet, niin
saat palata omaistesi luokse. Tahdotko tehdä sen, rakas lapsi? Mieti
hetkisen!
Kouristuksen tapaisesti itkien pyysi Iida everstin rouvalta ja mamselli
Borgilta anteeksi ja sanoi, ettei hän koskaan enää olisi tottelematon
kunhan vain saisi jäädä paikkaansa.
Tämä tuli tyttöraukan elämän käännekohdaksi. Siitä hetkestä alkaen oli
mamselli oikein tyytyväinen häneen. Ja Iida haki nyt aina kiitollisena
meidän seuraamme sireenimajassa.
Eräänä päivänä sai mamselli sähkösanoman, että hänen ainoa veljensä,
joka oli hovimestarina eräässä Helsingin suurimmista hotelleista, oli
kuolemankielissä ja tahtoi tavata häntä.
Everstin rouva kehoitti häntä matkustamaan ensimäisellä laivalla. Rouva
lupasi sillä aikaa itse huolehtia taloudesta ja pyysi minua auttamaan
Iidaa ruuanlaittamisessa.
Ennenkuin mamselli matkusti, antoi hän meille määräyksensä ja pyysi
Iidan tarkoin huolehtimaan siitä, mitä hänen tehtäviinsä kuului, ja
antoi hänelle pienen kirjan sanoen:
— Tähän olen kirjoittanut yhtä ja toista, niin ettet unohda mitään.
Lue välistä sitä ja ajattele minua. Anna kaiken mennä samaa latua kuin
minun kotona ollessanikin.
Joka aamupäivä oli everstin rouva kiertokäynnillä keittiöpuolella,
tarkastaen huolellisesti joka paikan. Eräänä päivänä sattuivat hänen
silmänsä keittiön pyyheliinanaulakkoon. Hän kutsui Iidan luokseen ja
kysyi osoittaen erästä lasipyyhettä?
— Onko nokikolari ollut täällä, vai mistä johtuu, että pyyhe on noin
musta?
— Ei, mutta katsokaas rouva, minä tulin erehdyksessä pyyhkineeksi
siihen veitset.
— Enkö ole antanut Iidalle veitsipyyhkeitä? Kyllä varmaan, tuossahan
riippuukin yksi omalla paikallaan.
Iida näytti pelästyneeltä.
— Minun jokaisessa pyyhkeessäni on selvillä, punaisilla kirjaimilla
kirjoitettuna mihin tarkoitukseen sitä on käytettävä, senvuoksi pitää
Iidan olla kiltti ja katsoa tarkoin, ettei sitä käytetä muuhun. Osaahan
Iida lukea? — Iida niiasi. — Hyvä on — sanoi rouva ja meni tarkastamaan
ruokasäiliötä. Ja kun hän huomasi kaiken siellä olevan mallikelpoisessa
kunnossa, nyökäytti hän ystävällisesti Iidalle sanoen:
— Niin pitää olla, mamselli olisi kyllä tyytyväinen!
Kun hän sitten kurkisti säiliöön, jossa harjat ja pölyliinat pidettiin,
huudahti hän kauhistuneena.
— Ei, mutta mitä tämä merkitsee, että pölyliinani on tullut sekä
keltaseksi että mustaksi. Ole hyvä ja ota se naulakosta, että saan
lähemmin katsoa sitä! — Rouva silmäili kysyvästi Iidaa, joka kuiskasi
vapisevalla äänellä:
— Mamsellin lamppu savutti eräänä iltana, ja minä pyyhin kasvien lehdet
— — —
— Minun pölyliinaani — täydensi rouva lauseen. Kasvin lehdethän ovat
rasvaisia ja lampun noki niin vastenmielisen öljyistä. Iida, sellainen
on emäntänsä tavaroiden turmelemista. Tässähän riippuu sieniä juuri
kasvien pesemisiä varten! Kuinka voi pyyhkiä pölyjä niin likaisella
liinalla? Sitäpaitsi tahdon sanoa Iidalle, etten soisi keittiössä
käytettyjen liinavaatteiden olevan likaisempia kuin on välttämätöntä.
Pane nyt tämä tarkoin mieleesi, Iida hyvä.
En luule että Eriikan tarvitsi sen jälkeen valittaa rouvalle, että
keittiöpyyhkeet eivät tahtoneet tulla oikein valkeiksi pesussa.
* * * * *
Everstin rouva oli saanut kirjeen mamselli Borgilta, joka kertoi, että
hän oli kadottanut veljensä ja saattanut hänet hautaan. Seuraavana
päivänä tulisi hän kotiin.
Kun Iida oli panemassa kuntoon mamselli Borgin huonetta, — se kuului
hänen tehtäviinsä, — kurkisti everstin rouva ovesta ja huomasi Iidan
seisomassa keskellä lattiaa lukien puoliääneen erästä kirjaa: —
"Mamselli Borg sanoo, kun viikkosiivous" — —
— Mitä Iida lukee? — keskeytti rouva hänet hyvin hämmästyneenä.
Iida näytti kirjaa sanoen:
— Kyllä oli onni, että mamselli Borg kirjoitti minulle muistiin neuvot,
muutoin olisin alkanut siivoukseni väärässä järjestyksessä. Ajatelkaas
rouva, minä pyyhin jo lattian ja huomasin silloin vasta, että olin
unohtanut pölyyttää pöytäliinat. Nyt minun pitää alkaa siivous
uudelleen — sanoi hän ja poimi kiireesti kaikki pöytäliinat pois.
Everstin rouva pyysi saada nähdä kirjan, istuutui mamsellin
keinutuoliin ja luki ääneen:
— Mamselli Borg sanoo: "Kun pannaan toimeen viikkosiivous huoneessa,
avataan luonnollisesti kuten aina akkunat ja otetaan sitten pois kaikki
liinat piirongeilta ja pöydiltä." — Kun everstin rouva oli vielä istunut
hetkisen ja silmäillyt kirjaa, ojensi hän sen Iidalle. Hymyillen
taputti hän häntä olalle sanoen:
— Olipa kiltisti, että mamselli on kirjoittanut kaikki nämä hyvät
säännöt Iidalle. Lue aina tätä kirjaa Iida, kun olet epätietoinen,
miten on tehtävä. Kutsukaamme kirjaa: "Mamselli Borg sanoo". Säilytä se
rakkaana muistona hyväätarkoittavalta, kiltiltä mamsellilta.
Kun rouva sitten kulki huoneeni läpi, jossa sattumalta olin ollut
tapahtuman todistajana, kuiskasi hän minulle:
— Matilda, olen vakuutettu, että mamselli saa vielä iloa suojatistaan.
Nuori tyttö parka, häneltähän on puuttunut rakastava äiti, joka
olisi johtanut hänen askeleitaan — tässä huokasi hän astuessaan
ruokailuhuoneeseen.
Ja minä olen varma, että Iida osasi tuon pienen kirjan sisällön
paremmin kuin katekismuksen.
Syvään surupukuun puettuna tuli mamselli hyvin alakuloisena takaisin
matkaltaan.
— Työ on surullisten ajatusteni paras viihdyttäjä — sanoi hän
surumielisesti ja ryhtyi heti jokapäiväisiin tehtäviinsä.
Hän näytti tyytyväiseltä huomatessaan kaiken olevan mitä parhaimmassa
kunnossa, ja Iidan halu koristaa hänen huoneensa kukilla, liikutti
häntä syvästi.
Viikon kuluttua odotettiin everstiä ja neitiä kotiin, ja jokainen
meistä sai yllin kyllin tehtävää. Kaikki vierashuoneet ja herrain
huoneet, joita ei tähän asti oltu käytetty, pantiin nyt kuntoon.
Iltasin oli meillä kuitenkin hetkinen aikaa kokoontua sireenimajaan.
Kun eräänä iltana istuimme siellä, lähetti mamselli Iidan asialle
puutarhurin luokse. Kun hän oli mennyt sanoi mamselli:
— Nyt pidän oikein tuosta tytöstä ja näen, että hän on minuun
kiintynyt. On oikein liikuttavaa, kuinka hän koettaa tehdä meille
kaikille mieliksi. Ensi aikoina, jolloin hän oli täällä, uskalsin
tuskin toivoa, että onnistuisimme saamaan hänestä huolellisen ja
hyvän tytön. Huomasin että hän aika usein narrasikin. Minusta hän
tuntui ikäänkuin kiilalta, joka ei sopinut meidän rakennukseemme.
Huoaten lisäsi hän: — Olen sydämestäni rukoillut Jumalaa auttamaan
meitä löytämään oikean tavan johtaa häntä. Jumala tahtoi varmaan vain
aluksi koetella kärsivällisyyttämme? Minun pitää sentään sanoa, että
Iidan muuttuminen parempaan päin on mennyt tavattoman pian. Hänen
velttoutensa ja haluttomuutensa olivat sairaloisuutta. Hän oli valvonut
liiaksi ja ollut ehken ravitsevaa ruokaakin vailla luultavasti jo
monta vuotta. Nyt hän on nukkunut kyllikseen ja saa hyvän ruoan. Tehän
näette jo ruusut hänen poskillaan. Näinä aikoina olen ajatuksissani
usein pohtinut palvelijattaren kohtaloa. Tiedättekö ystäväni, mitä
olen keksinyt, niin kummalliselta kuin se kuuluukin — niin, että
yhtä vaikeata kun on näyttelijättärenkin, joka on kotoisin kehnosta,
köyhästä kodista, heti näytellä maailmannaisen osaa, yhtä mahdotonta
on yksinkertaisen metsätorpan tytön yht'äkkiä sopeutua hienon
talon tapoihin ja oloihin. Keneltä ja mistä hän olisi sen oppinut?
Palvelijatar muuttaa paikasta toiseen — hänhän näyttelee hänkin,
niin sanoakseni, eri osia. Jokaisessa sivistyneessä kodissa on eri
tavat ja kuinka monet eivätkö vaadi, ajattelemattomasti kyllä, että
yksinkertaisen, kokemattoman nuoren tytön pitää heti tuntea ne. Ei ole
aina niin helppoa näytellä arkielämän näyttämöllä. Kaikki täytyy ensin
oppia. Ymmärrättekö minua oikein?
— Yes, yes [Kyllä, kyllä.] — huudahti Polly — minä olen jo näytellyt
niin monta eri osaa eri maissa.
— Polly, olkaa hyvä ja kertokaa meille lapsuudestanne, — pyysi Eriika.
— Ja kuinka Englannissa kasvatetaan tyttöjä kamarineideiksi — ja miten
Polly sai ensimäisen paikkansa — lisäsin minä.
— Sen teen mielelläni joskus toisten. — Hän hypähti pystyyn huudahtaen:
"Nyt hyvää yötä. Everstin rouva soittaa!"
Ja hiljaa hyräillen juoksi hän sisään.
* * * * *
Muutamien kylmien, sateisten päivien jälkeen paistoi aurinko taas
säteilevän kirkkaasti, ja ilma tuntui lämpimältä. Everstin rouva oli
matkustanut Hämeenlinnaan ottamaan everstin ja neiti Katen vastaan.
Vasta seuraavana päivänä odotimme heitä kotiin aamiaiselle klo 12.
Koko päivän oli mamselli ollut työssä leivintuvassa. Kuskin vaimo, joka
oli ennen palvellut keittäjänä everstillä Pietarissa, auttoi häntä
pikkuleipien leivonnassa. Puutarhuri, herra Svensson ja puutarharenki
Jensen olivat koristaneet huoneet ja parvekkeet kukkasilla ja
kasveilla. Kun kaikki olimme saaneet työmme valmiiksi klo 7 illalla,
pyysi mamselli meidät sireenimajaan teelle. Puutarhurin rouva, väen
taloudenhoitajatar ja kuski vaimoineen olivat myöskin kutsutut.
— Everstin rouva oli tahtonut niin — kertoi mamselli ottaessaan meidät
vastaan.
Odottaessamme väen taloudenhoitajatarta, joka ei voinut tulla teelle
aikaisemmin kuin klo 1/2 8, muistutti Eriika Pollya hänen lupauksestaan
kertoa meille lapsuudestaan. Polly, joka harvoin sanoi ei, otti matalan
tuolinsa, hän istui aina lasten tuolilla, asetti sen keskelle majaa,
kumarsi käsi sydämellä sanoen vallattoman iloisesti:
— All right [Kas niin.], ystäväni, sen tahdon tehdä, kunhan sallitte
minun samalla ommella koruompelustani — hän ei voinut koskaan istua
toimetonna.
Puutarhuri sanoi nauraen — eläköön vapaus — ja sitten kertoi Polly
meille, että hän oli syntynyt Intiassa, jossa hänen isänsä oli
suorittanut sotapalveluksensa. Hänen molemmat vanhempansa olivat
Englannista kotoisin.
Kun isän palvelusaika päättyi, muuttivat he takaisin Lontooseen. Intian
ilmasto oli kuitenkin vaikuttanut niin pahasti hänen isänsä terveyteen,
että hän kohta heidän tultuaan Englantiin kuoli; hänen äitinsä jäi nyt
varattomaksi neljän pienen lapsen kanssa. Eräs varakas, lapseton täti
oli kyllin ystävällinen ottaakseen huolehtiakseen Pollyn kasvatuksesta.
Täti oli nuorena ollut kamarineitona hienoissa taloissa ja toivoi, että
Pollykin kasvatettaisiin siksi. 16 vuoden ikäisenä oli Polly lopettanut
koulunsa ja puhui silloin paitsi äidinkieltään myöskin ranskaa, saksaa
ja vähän espanjaa. Sitten sai hän suorittaa koruompelukurssin ja oppia
kynsien hoitoa sekä hienoa kampaamista, jonka jälkeen täti piti häntä
valmiina ottamaan paikan.
Joka päivä osti täti Lontoon suurimman ilmoituslehden ja tutki
"Palvelukseen halutaan", eikä kestänyt kauan ennenkuin hän nykäsi
koukkua. — Eräässä Lontoon hienoimmista hotelleista asuva rouva
vapaaherratar halusi kielitaitoista kamarineitiä, joka olisi
halukas matkustamaan ulkomaille. Polly puettiin niin sievästi ja
yksinkertaisesti kuin suinkin ja nyt vei täti hänet näytteille.
Saavuttuaan hotelliin kysyi täti ovenvartialta rouva vapaaherratarta,
ja eräs nauhoilla koristettu poika saattoi heidät suurten, hienojen
hallien kautta, korkeiden peilien ohi, suuren sekä mustan että valkean
palvelushenkijoukon töllistelemänä vapaaherrattaren hienoon huoneeseen.
— Minä kuljin kuin unessa, kaikki tuntui minusta aivan "Tuhannen ja
yhden yön sadulta" — sanoi Polly. — Minä kuulin ikäänkuin etäisyydestä
kuinka tätini ja vapaaherratar sopivat asiasta — 100 markkaa
kuukaudessa, kaikki vapaata, lähtö parin päivän perästä Pariisiin,
jossa rouva tapaisi miehensä, paroonin. Minun mielipidettäni asiassa ei
otettu ollenkaan huomioon. Vapaaherratar ojensi minulle ystävällisesti
kätensä ja antoi 2 puntaa — Iida kuiskasi: "kuinka paljon se on?"
— Mamselli vastasi hänelle kiireimmiten: "50 markkaa". — "pikku
ostoksiin" ja sanoi toistaiseksi "au revoir" [Hyvästi.], ja sitten
kuljin tädin perästä alas leveitä, punaraitaisilla, paksuilla matoilla
peitettyjä marmoriportaita. Alakerran hallissa tuli ovenvartia tätiä
vastaan kysyen miten oli käynyt. "Otettu", kuulin tädin vastaavan ja
ovenvartia onnitteli minua sydämellisesti sanoen, etten olisi koskaan
voinut saada parempaa emäntää. Paroonia ei hän tuntenut, mutta hän oli
kuullut kerrottavan, että rouva oli vain vanhempiensa tahdosta mennyt
naimisiin hänen kanssaan. Rouva oli amerikatar ja oli useita kertoja
ollut vanhempiensa kanssa Lontoossa. Hänen isänsä oli espanjalaista
syntyperää, oli tullut Amerikaan nuorena suutarin oppipoikana ja
päässyt siellä ennenpitkää ahkerasti työtä tekemällä monimiljonääriksi.
Äiti oli amerikatar, ehkä vielä kauniimpi kuin vapaaherratar. "Meidän
hotellimme on ylpeä voidessaan lukea heidät kantavieraittensa joukkoon,
anteliaampia ihmisiä ei voi ajatellakaan", kehui ovenvartia. "Pari
kuukautta senjälkeen, kun rouva oli mennyt naimisiin, kuolivat hänen
vanhempansa, ja ollen ainoa perillinen sai hän miljoonat." — Tässä
kutsuttiin ovenvartia puhelimeen, niin että täti ei suureksi harmikseen
saanut kuulla enempää, jonkatähden me menimme kotiin.
Polly nousi, ja juuri samassa silmänräpäyksessä kurkisti väen
taloudenhoitaja majaan sanoen:
— Hyvää iltaa. Anteeksi, että olen viipynyt.
— Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tervetuloa, tervetuloa!
Taloudenhoitajatar on hyvä ja istuu — sanoi mamselli ja kääntyen Iidaan
lisäsi hän: — Nyt on Iida hyvä ja tuo tänne ulos kaikki mitä tarvitaan.
Ehkenpä Jensen on hyvä ja auttaa Iidaa kantamaan teepöydän.
— Pelkään että häiritsin. Eikö Polly juuri kertonut jotakin hauskaa
tarinaa kysyi taloudenhoitajatar hämillään.
— Eihän toki, ette te häirinnyt meitä ollenkaan. Minä olin jo
lopettanut kertomukseni ja aioin mennä sisään ottamaan ylleni lämpimän
nutun, on viileätä — ja niin kiiruhti Polly iloisesti laulaen taloa
kohti.
— Tavattoman korea tyttö — sanoi puutarhuri Svensson, näyttäen
ihastuneelta.
— Ja ajatelkaas mitä kaikkea tuo nuori tyttö jo on nähnyt ja kuullut —
lisäsi kuski tarkoittavasti.
— Niin niin, kun palvelee, saa sekä nähdä että kuulla! Polly on
viisas ja sydämestään hyvä tyttö. Everstin rouva oli onnellinen
saadessaan sellaisen kamarineidin. Ja sitä miestä sopii onnitella, joka
voittaa hänen suosionsa — puhui mamselli auttaessaan Iidaa teepöydän
kattamisessa.
— Taitaa jo ollakin joku, joka on voittanut hänet — laski rouva
Svensson leikkiä.
— Kyllä todellakin! Eräs nuori, saksalainen teknikko Pietarista
muistuttaa itsestään usein, joka viikko tulee häneltä kirje — sanoi
mamselli päättäväisesti.
— Hän on kunnollinen nuori mies — kertoi kuskin vaimo tärkeän
näköisenä. Olen usein tavannut hänet Pietarissa. Everstin rouvahan
kutsuu hänet aina meidän nuorisoiltoihimme. Kyllä on enemmän kuin
ystävällistä, että rouva kokoaa pari kertaa kuukaudessa nuo yksinäiset
ulkomaalaiset nuoret kotiinsa. Ja ajatelkaapas kuinka rikkaaksi tuo
teknikko tulee ajan pitkään. Hänhän on varakkaan pohjois-Saksassa
asuvan tehtaanomistajan ainoa poika.
Samassa tuli Polly ja keskeytti hänet, huudahtaen:
— Sella neiti tarvitsee jotakin lämmintä hartioilleen, kas tässä,
ottakaa minun suojahuivini!
— Kiitos, sydänkäpyseni! Saanko nyt todellakin lainata Pollyn
hienoimman itäintialaisen suojahuivin? — kysyi mamselli.
— Persialaisen, pyydän — vastasi Polly, samalla kun hän kietoi
suojahuivin mamsellin ympärille. — Katsokaas ystäväni, kuinka Sella
neiti näyttää hauskalta! Punainen väri pukee häntä!
Everstin lapset ja Polly kutsuivat mamselli Borgia aina "Sellaksi".
Mamselli tarjoili itse teen, samalla kun Iida kuljetti ympäri suurta
voileipävatia.
— Kun tuli puhe "Sella neidistä" niin tulin ajatelleeksi nuorta Herbert
herraamme! Milloin tulee se reipas poika kotiin? — kysyi herra Svensson.
— Elokuun ensimäiseksi päiväksi, jolloin neitimme täyttää 20 vuotta.
Poika parka — ajatelkaahan että hänen pitää oleilla 2 kuukautta
yksinkertaisessa maalaispappilassa. Minusta olisi yhdessä kuukaudessa
ollut kylliksi. Olkaa niin hyvä, rouva Svensson, ja ottakaa, keittiössä
on kyllä enemmän voileipiä. Iida, ole hyvä ja tuo toinen vati ja tuo
myöskin kakku ja pikkuleipäkori — pyysi mamselli.
— Yksi kuukausi olisi ollut hänelle aivan liian lyhyt aika oppiakseen
suomea. Miksi pitikään Herbertin hankkia ehdot tuossa vaikeassa
kielessä, hän olisi voinut urheilla vähemmän ja lukea enemmän — lausui
Polly innokkaasti.
— Hän kirjoitti minulle eilispäivänä, että hän kaipaa pikku käyntejään
Sellan säiliössä — niin — sen lupaan, että se rakas poika saa
mielellään tyhjentää kaikki hillo- ja pikkuleipäpurnukkani. Ottakaa
lisää, ystäväni, maistakaa englantilaista korinttikakkua, olkaa hyvät
— pyysi mamselli. Niin, kyllä tulee elämää taloon, kunhan nuoret
tulevat kotiin! Neidin syntymäpäivänä pidetään suuret nuorisokutsut ja
tanssiaiset illalla. Vain kerranhan elämässään täyttää 20 vuotta. —
Serkku, nuori Yrjö herra, tulee vartavasten tänne Marstrandista pariksi
päiväksi ollakseen mukana tanssiaisissa.
— Ehkenpä se merkitsee jotakin? — tuumi kuski.
— Kukapa tietää? — laski Polly leikkiä. — Minä olisin niin iloinen jos
noista kahdesta nuoresta tulisi pari.
— Polly, ei, älkää toivoko sitä, he ovat vielä aivan liian nuoria.
Herra Jensen, ottakaa enemmän voileipää! — kehoitti mamselli — Iida
on oikein kunnostautunut, ne ovat aivan yhtä hyviä kuin tanskalaiset
voileipänne.
— Ei mutta mitä kuulenkaan? Onko Jensen tanskalainen? "Jeg synes got om
Kongens by", [Minusta näyttää kuninkaan kaupunki hyvältä.] — huudahti
Polly hyvin hämmästyneenä.
— Niin, tahtoo sanoa, että isäni oli Tanskasta kotoisin ja muutti
sitten Ruotsiin, jossa hänestä tuli alempi puutarhuri Haagan linnaan —
vastasi Jensen kainostellen.
— Saanko tarjota teille toisen kupin? Teidän pitää syödä itsenne
kylläisiksi, sillä emme saa muuta, illallisruokaa — sanoi mamselli, ja
kaikki nousivat ja lähenivät teekeittiötä.
— Tuumin juuri tässä kuinka monta eri kansallisuutta meitä on
täällä tänä iltana? Lasketaanpas! Alotamme neiti Pollysta,
intialaisenglantilainen — sanoi Svensson huvitettuna.
— Englantilainen, if you please [Olkaa hyvä.] — sanoi Polly laskien:
yksi — Jensen, tanskalainen: kaksi; mamselli Borg ja minä ruotsalaisia:
kolme — jatkoi Svensson.
— Hyi häpeä, Svensson, joka unohtaa vaimonsa, minä lienen toki myös
ruotsalainen, tiedän mä — puhkesi rouva Svensson puhumaan lyöden
miestään keveästi käsivarrelle.
— Ja minä en oikeastaan ole ruotsalainen, vaikka olen Ruotsissa
kasvatettu — selitti mamselli. — Olen syntynyt Ranskassa, äitini oli
ranskatar. Isääni en muista, äitini kertoi, että hän oli kuollut
heti syntymisen! jälkeen, ja kun ei äidilläni ollut mitään tuloja,
rupesi hän lasten opettajaksi erääseen hienoon taloon. Hänen isäntänsä
nimitettiin Ranskan ministeriksi Tukholmaan, siten joutui äitini
sinne. Minut otti hän myös mukaansa. Ranskalaista syntyperääni ja
korkea-arvoisten henkilöiden suosituksia on minun kiittäminen siitä,
että sain alottaa urani Tukholman kuninkaallisen linnan keittiössä.
Kuningas Kaarle XV on omakätisesti laatinut minulle todistuksen, että
olen harjoitellut linnassa. Ruotsia kutsun toiseksi isänmaakseni. —
Saanko tarjota Pollylle vähän lisää leipää; ottakaa lisää, ystäväni,
kursailematta!
— Soo, senpätähden tunteekin mamselli niin perin pohjin ranskankielen,
arveli herra Svensson. — Eivät kaikki kykene näyttämään kuninkaallista
todistusta.
— Siis: englantilainen, tanskalainen, ruotsalainen, ranskalainen —
laski Svensson. — Nyt meillä on neljä kansallisuutta. Edelleen!
— Me muut olemme kait suomalaisia? — kysyin minä.
— Ei toki, Eriikahan on norjalainen, tiedän mä — sanoi kuski
päättäväisesti.
— Niin, vanhempani olivat kyllä kotoisin Norjasta. Olin niin pieni, kun
he kuolivat, että tuskin muistan heitä. Mutta sen tiedän, että olen
syntynyt Kotkassa, ja että hyvät suomalaiset ovat pitäneet minusta
huolta — huokasi Eriika.
— Varmasti on Eriika siis norjalainen, niin hauskaa. Viisi — laski
Polly vallattomasti.
— Ja nyt tulee numero kuusi, itsepäiset suomalaiset — sanoi kuskin
vaimo nauraen.
— Kuusi — hyvä niinkin! Kuusi kansallisuutta, kaikki erilaisia aineksia
ja kuitenkin näin yksimielisiä. Niin pitää ollakin! Saanko pyytää
mamsellia antamaan minulle vielä kupin teetä, olen niin janoinen! —
pyysi Svensson, ojentaen kuppiaan.
— Kyllä mielellään. Jos miespalvelija Aleksei olisi täällä, niin olisi
meitä yksi kansallisuus lisää, siis seitsemän. Olkaa hyvä, herra
Svensson! — pyysi mamselli antaessaan teekupin.
— Aleksei, niin — missä hän nyt on? kysyi kuski uteliaasti ja sytytti
sikaarin.
— Pelloillaan etelä-Venäjällä korjaten arpuuseja, joita ei kukaan
halua ostaa. Hän kirjoitti minulle niitä olevan niin runsaasti, että
ne saavat jäädä pelloille mätänemään, kun ei kukaan tahdo maksaa edes
kahta kopeekkaa parista. Kyllähän oli hyvä, että Aleksei sai periä
pienen maapalasen isänsä jälkeen, mutta se näkyy tuottavan hänelle
enemmän huolta kuin iloa — arveli Svensson ja otti palan kakkua.
— Onpa hyvä, että Alekseilla on hyvä paikka meillä. Kyllä hän taitaa
tulla mielellään takaisin syksyllä — lisäsi mamselli suoristautuen.
— Svensson nousi hattu kädessään ja kumartaen mamselli Borgille puhui
hän juhlallisella äänellä:
— Suuri kiitos runsaasta kestityksestä! Pyydän kiittää mamselli
Borgia kaikkien puolesta. Nämä hauskat illat sireenimajassa ovat
unohtumattomia hetkiä. Kiitämme Iidaa myös kaikesta vaivasta, mikä
hänellä on ollut! Iida niiaili ja vääntelihe hämillään.
— Kiitos kestityksestä kuuluu rakkaalle emännällemme, joka pyysi
minun järjestämään tämän pienen juhlan. Minä kiitän teitä kutakin
hauskuudesta, jota levitätte! On ilahduttavaa että toveruus on hyvä,
niin pitää aina ollakin. — Nyt nousi mamselli, teki vanhanaikuisen
kumarruksen lisäten — kiitos ystäväni! Katsoen Iidaan jatkoi hän
ystävällisellä tavallaan — nyt on Iida kiltti ja korjaa pöydän.
— Ja sitten saamme kuulla Polly neidin kertovan edelleen — hymyili
Svensson.
— No, no — sitä ette saa — sanoi Polly iloisesti, on mahdollista, että
saatte kaukaisessa tulevaisuudessa lukea jatkon. — Kun kaikki näyttivät
hämmästyneiltä, lisäsi hän:
— Kun tulen vanhaksi ja harmaaksi, aion ruveta ansaitsemaan rahaa
julkaisemalla "Polly neidin muistelmia". Jos nyt kerron teille
surullisennaurettavat kohtaloni ei luultavasti kukaan teistä osta
kirjaani. — Kaikki purskahtivat nauramaan.
Kun olimme sanoneet toisillemme "hyvää yötä" ja olimme juuri
eroamaisillamme, kuulin mamselli Borgin sanovan:
— Tahdotteko, herra Svensson, tarjota minulle käsivartenne, niin
kuljemme kappaleen matkaa puutarhaan katsomaan joko karviaismarjat ovat
pian kypsiä.
Hän oli väsymätön! Aina huolellinen ja toimelias.
* * * * *
Sireenit olivat kauan sitten kukkineet, ja kesä oli jo pitkälle
kulunut. Sireenimaja oli ollut tyhjänä monena kauniina iltana, meillä
ei ollut kellään ollut aikaa etsiä sieltä lepoa, sillä siitä asti, kun
eversti ja neiti olivat tulleet kotiin, oli meillä usein vieraita, ne
tulivat ja menivät ja uusia odotettiin alituisesti. Korven kartano oli
kuulu suuresta vieraanvaraisuudestaan.
Mutta huolimatta siitä oliko perhe yksin tai oli sillä vieraita,
ei koskaan muutettu talon jokapäiväisiä tapoja. Everstin rouva
halusi, että kaikki menisi vanhoja latujaan. — Se juuri lisää suurta
kodikkuutta — kuultiin monen vieraan sanovan.
Aamukahvin jälkeen kokoontui herrasväki aina kirjastoon, jossa everstin
rouva luki ääneen aamurukouksen ja sunnuntaisin oli kertakaikkiaan
sanottu, että ne palvelijat, jotka eivät olleet menneet kirkkoon,
saivat olla mukana yläkerran hallissa kuulemassa everstin lukemaa
saarnaa klo 12. Tuota juhlallista hartaushetkeä ei kukaan meistä
tahtonut laiminlyödä, jonka tähden asetimme aina työmme niin, että
olimme silloin vapaat.
Nuori herra Herbert oli tullut kotiin neidin syntymäpäiväksi, ja hänen
mukanaan tuli eloa taloon. Hän levitti iloa ja hauskuutta minne vain
tuli ja oli kaikkien meidän suosikki! Hän muistutti suuresti isäänsä
siinäkin, että hänellä oli aina ystävällinen sana jokaiselle. Hänet
näki kaikkialla ja hän ennätti olla kaikkien kanssa. Milloin kulki
hän pelloilla isänsä ja pehtorin kanssa, milloin luki hän ääneen
äidilleen tahi pelasi krokettia sisarensa kanssa, milloin auttoi hän
vanhaa tallirenkiä, Mattia, hevosten sukimisessa, ja usein näki hänet
kanaeukon muassa etsimässä kananpoikia.
Niin, ja joka päivä tuli hän aivan hengästyneenä hyökäten keittiöön ja
huusi:
— Sella, Sella, olen niin janoinen, mitä tarjotaan? — ja silloin oli
hauskaa nähdä hänen ja mamsellin kulkevan käsikädessä ruokasäiliöön.
Siellä oli tuoli ja pöytä erityisesti hänen varalleen ja siellä
tarjoili mamselli kultapojalleen kaikkia mahdollisia herkkuja.
Neidin syntymäpäivää oli vietetty ilolla ja innolla. Noin 40 nuorta
oli saapunut erityisellä laivalla italialainen soittokunta mukanaan
Helsingistä. Iloisen päivällisen aikana vaihtelivat laulu ja soitto ja
iltasella oli tanssiaiset. Tanssien välillä kävelivät nuoret puistossa,
joka oli valaistu keltaisilla lyhdyillä.
Emme olleet koskaan nähneet neitiämme niin iloisena ja kauniina.
Yksinkertainen valkea puku ja vaaleat ruusut hänen tummissa hiuksissaan
pukivat häntä erinomaisesti! Kun hän kerran kulki ruokailuhuoneen
akkunan ohi kauniin serkkunsa, maisteri Yrjö Ehreströmin käsivarteen
nojaten, kuiskasi Polly minulle:
— Matilda, näettekö, miten herttainen meidän neitimme on! Katsokaa
hänen vartaloaan, se on puhtaasti englantilainen, eikä kellään muista
neideistä ole sellaista ryhtiä kuin hänellä. Heistä tulee sorja pari!
Katsokaas vain, kuinka maisteri pyrkii hänen suosioonsa! Kyllä pian
tulee kihlajaiset. — — —
Soitettiin, minun piti mennä viemään lisää virvoitusjuomia.
Vasta kello 4 aamulla pääsimme nukkumaan ja tuntui kyllä jaloissa, että
oli ollut täydessä toimessa koko vuorokauden läpeensä!
Seuraavana päivänä lopetettiin heinänteko eräässä ulkotalossa pitämällä
suuret kahvikestit heinäväelle. Riemun vallitessa ajoivat nuoret sinne
viidessä kukilla koristetussa heinähäkissä. Metsästysvaunuissa, joita
ohjasi Herbert herra, istuivat italialaiset soittaen ja laulaen koko
matkan. Everstin rouva ja mamselli Borg menivät vaunuilla runsailla
ruokavaroilla varustettuina. Eversti oli lähtenyt jo aikaisin aamulla.
Niityllä oli suuri kiire. Työ kävi joutuisasti soittokunnan soittaessa
kappaleen toisensa jälkeen.
Lepohetkinä tarjoilivat nuoret neidit kahvia väelle ja everstin rouva
ja mamselli kehoittivat ystävällisesti kaikkia ottamaan kylliksi
leipää. Leikin ja laulun kaikuessa ajettiin heinät latoihin.
Tuli ilta. Aurinko laski suurena kultaisena kehränä, kun herrasväki
ja heinäväki palasivat taloon. Pihalla oli pitkät pöydät valmiiksi
katettuina. Ruoka tarjoiltiin esi-isien aikuisilta tina- ja
puulautasilta, ja kotitekoinen olut juotiin kiiltävän puhtaista
puuhaarikoista. Illalliseen ottivat osaa niin hyvin herrasväki kuin
palvelijatkin.
Tuo iloinen päivä päätettiin tanssimalla korean riu'un ympärillä,
jonka puutarhuri oli edellisenä päivänä pystyttänyt neidin kunniaksi,
vilkkaaseen tanssiin ottivat sekä vanhat että nuoret osaa.
Vieraat olivat viipyneet neljä päivää Korven kartanossa ja joka
päiväksi oli eversti keksinyt uuden ohjelman nuorille joten aika meni
ilossa ja humussa.
Kun kaikki olivat matkustaneet, kuulin everstin sanovan neiti Katelle,
kun tämä kietoen käsivartensa isän kaulaan kiitti häntä sydämellisesti
iloisista, onnellisista päivistä:
— Rakas, kallis tyttöseni, vanhempasi iloitsevat suuresti kun teillä on
ollut hauskaa. Äiti ja minä pidämme siitä, että nuoret huvittelevat.
Näetkös lapseni, aika on niin lyhyt ja vain kerranhan elämässään ollaan
nuoria. Vakavuus kohtaa kyllin aikaisin meitä kutakin ja sitten suuteli
hän sydämellisesti tytärtään otsalle.