ja mitä sinä tahdot!, jolloinka Hemma oli havannut, että virkamahti
makaa maan raossa, kajuutan permannolla, ja kiireesti hän oli käynyt
hakemassa lakkinsa, asettanut sen nokan miltei nenälleen, että alhaalla
haapiossaolijat paremmin näkisivät hänen virkamerkkinsä ja huutanut
nojaten molemmin käsin kaiteeseen:
-- Te korpit ja kaarneet! Kuka teistä on varastanut purjeet?! Minä
tahdon tarkastaa teidän haapionne, jokahisen, niin monta kuin teitä on!
Soutakaa ohi tästä! Ihan laivan vieritse! Vuorotellen, yksitellen!
Päivän kultapyörä oli jo maan itäpuolella kohonnut, kevätkylmästä
merestä ja sen sinisessä varjossa maan länsipuolella tapahtui
laivarikkoisen peräntaitse komea aamuparaati: Yksitellen siitä lipui
hitaasti ja tahdissa soutaen saaren koko kalastajahaapiolaivasto
ja ylhäisenä, kuin ennen kaartin kenraali, kuin amiraali Nelson,
otti Hemma karvain mielin vastaan tämän paraatin ja havaitsi, ettei
ainoassakaan haapiossa ollut mitään, joka ennen olisi kuulunut tähän
laivarikkoiseen. Hemma loi terävät kotkansilmänsä jokaisen haapion
pohjalle erikseen. Korkealta paikaltaan hän hyvin näki jokaisen
haapion ja havaitsi, ettei niissä ainoassakaan ollut mitään, joka
olisi peittänyt niiden kaaret. Ihan selvästi hän eroitti jokaisen ohi
lipuvan ja aallokossa keinuvan haapion kaaret. Pelkkiä kaaria hän vain
näki, eikä hän jaksanut muuta tarkatakaan. Hän kykeni kuitenkin niin
paljon ajattelemaan, tai ainakin tajuamaan, että jos haapion kaaret
näkyvät, ei haapiossa ole mitään varastettua tavaraa, purjeita, köysiä,
lokkeja, tai mitä hyvänsä, mikä yön kuluessa on laivasta kadonnut. --
"Kaaria vain! Hyvä on!! Kaaria vain!" -- Ne kyllä vääristelivät ja
kiemurtelivat hänen silmissään kuin käärmeet, kuin aaltojen harjat,
peijakas, kuinka nuo kaaret elämöivät ja tanssivat hänen silmissään!
Lyökööt nyt joutavat mitä häränpyllyä hyvänsä, kunhan näkyvät, kunhan
niitä ei mikään peitä! Hyvä on! Hemma viittasi hyväksyvästi kädellään
viimeisen haapion jälkeen ja huusi: "Hyvä on! Tarkastus on päättynyt!
Menkää kotiinne!" Yhdestä ja toisesta haapiosta huutelivat kuitenkin
peränpitäjät Hemmalle: "Hyvää huomenta tullisökäri! Miten yö on
kulunut? Hyvin luultavasti, koska laivan rikiin on tullut noin puhdasta
jälkeä! Niin -- kova tuuli! Myrsky repinyt ja vienyt sen tiensä
purjeet, niinkuin köydet ja lokitkin! Hahahaha!" ja koko haapiolaivasto
yhtyi nauruun: "Ha ha ha ha!", ja rannikon vuoret, vai vuorten
peikotko, matkivat naurua: "Ha ha ha ha!", ja se oli Hemmasta ilkeää
kuunnella, peräti ilkeää.
Mutta vielä ilkeämpää tapahtui vähäistä myöhemmin, nelisen viikkoa
tästä paraatista lukien.
Silloin alkoi ruoska vallesmannin työkammiossa vaikutuksensa saaren
kansan keskuudessa ja jatkui sen vaikutus koko Markus Markulinin
valta-ajan, hänen kuolemaansa asti.
Perämies, tuo kelmi, tuo ilkeämielinen Pelto-Kallu, joilla nimityksillä
häntä Hemma oli kutsunut jo ennen näitä tapauksia, oli tiennyt heti
ensi päivästä alkaen tuon ruoskan olemassaolosta ja että siinä on
nyt se "keino", jota tullaan käyttämään Linkreenin keinon asemesta,
ja pelkässä ilkeämielisyydessään, vakain tuumin ja virkamiestä
harhaanjohtaakseen, koetti hän saada Hemmaa epäilyksenalaiseksi
ja ensimmäiseksi ruoskituksi. Hän jos kukaan päivästä päivään,
rantakäräjillä ja muualla, puhui aina samasta asiasta, siitä nimittäin,
että Hemma emäntineen muka harmaalla tullihaapiolla oli soudellut
pitkin yötä laivasta kotiinsa ruokatavaraa. -- Niihin aikoihin kävi
Hemman emännällä paljon muita kylän emäntiä vieraisilla, niillä
tunneilla päivästä, jolloinka päivällistä keitetään -- etenkin
sunnuntaisin -- katastamassa, onko siinä mitään perää, mitä kylä
hokee, että Hemmalassa muka keitetään yhtenään ja yhtenään rusina-
ja luumusoppia, syödään laivakeksiä ja makaroonilaatikoita ja
leivotaan vehnäsiä enemmän kuin talonpoikaisten ihmisten on tapana
ja enemmän kuin kenenkään tavallisen tullisökärin tuloilla kannattaa
ja havaittiin, että niin se on, että siellä eletään kuin pappilassa
piispankestien aikana. Että ilkeävätkin! Salaisivat edes saaliinsa!
Pelto-Kallu kulki talosta taloon kyselemässä, että "Onkohan siinä
mitään perää?... -- Vielä mitä, valehtelevat joutavat!" -- "On,
itse olen nähnyt!", vakuutettiin kaikkialla. "Mistä lienevät muista
laivarikoista saaneet?", epäili Kallu taas tahallaan. "Muista tai
tästä! Muuttaakos se asiaa!"
"Selvä on, selvä on!", tuumi Pelto-Kallu ja hiipi eräänä kesäiltana,
yllämainittuna aikana, vallesmannin luo.
-- Kylässä hokevat...
-- No?! Sinulla on vähän väliä hokemisia, mutta ei koskaan todistajia!
-- Kyllä minä hankin todistajatkin...
-- Hanki, ja älä tule ennen minun silmieni eteen!
Kun Pelto-Kallu alkoi sitten tositoessa hakea kylästä todistajia,
levisi huhu tästä Sika-Hemman ja hänen emäntänsä korviin, jotka
alkoivat tutkia, mikä into Pelto-Kallulla on niin paljon nähdä
vaivaa sen suolalaivavainaan vuoksi. Heille selvisi pian asia ja
Hemma oli joskus eläissään oppinut sen elämänviisauden, että "Epäile
enin sitä, joka enin intoilee toisten syyttelyssä" ja rupesi Hemma
ahkerasti liikuskelemaan Kallun aittojen tienoilla ja kun Kallu, pahaa
aavistamatta, tuli ranta-aitastaan tai saraimestaan ulos ja avasi
sitä varten oven auki, sattui Hemma kuin muulla asialla juuri silloin
sivuuttamaan aitan tai saraimen miltei kynnyksen editse ja loi sangen
pikaisen mutta tarkan silmäyksen aittaan tai saraimeen aivan nurkkia
myöten, ja onnistui huomata usean kerran ja varmasti, että Kallun
aitoissa ja saraimissa on liikoja purjeita, lokkeja ja nuoria.
Tapahtui omituinen kaksintaistelu -- tai oikeammin kilpajuoksu.
Kylä jakaantui kahteen leiriin, kallulaisiin ja hemmalaisiin.
Hemmalaiset ryhmittyivät eri kohtaan rantakäräjilläkin ja kallulaiset
taas eri kohtaan.
Kallu epäonnistui alun pitäen todistajien hankinnassa. Kaikki ne, jotka
aikaisemmin olivat varmana asiana kertoneet kylällä, että Hemmalassa
muka syödään ja juodaan suolalaivasta saatua tavaraa, viittasivat nyt
kädellään halveksivasti Kallulle ja sanoivat: "Oleksä ihan hullu! Kuka
nyt sitä menee valalleen ottamaan, mistä Hemma on rusinansa ja muut
tavaransa saanut! Enhän minä tuhma ole! Älä luulekaan!" Toiset olivat
sävyisämpiä ja sanoivat: "Jaa! Se on sillä tavalla, että siihen asiaan
en minä osaa sanoa sitä enkä tätä ja jos minut valalle viedään niin
minä sanon totuuden, etten ole nähnyt mitään enkä tiedä asiaan mitään.
Minulla on sellainen tapa, etten pistä päätäni reikään, johon se uhkaa
jäädä kiinni! Mene pyytämään vain muita!"
Hemma myöskin tahtoi hankkia todistajia ja sitä varten joskus koetti
sivuuttaa vierasmiesten kanssa ohi Kallun avonaisten ranta-aittojen
ovien, mutta vieraat miehet väittivät, etteivät nähneet kerrassa mitään
-- eivät suorastaan ennättäneet nähdä muuta kuin puoli hämärän aitan
tai saraimen.
Kallu huomasi Hemman kavalat aikeet ja päätti muuttaa seuraavana
yönä salatavarat parempaan talteen, mutta Hemma luki Kallun silmästä
kysymyksen: "Mitäs sä mies oikeen täällä minun aittojeni ympärillä
hääräät?", josta Hemma havaitsi, että aurinko ei saa laskea enää tämän
asian yli ja meni vallesmannin puheille.
Hän tapasi Markuksen istumassa kirjoituspöydällään ja soittamassa
viulua.
-- Hyvää päivää vallesmanni!
-- Päivää päivää! Olkaa hyvä -- istukaa.
-- Kiitos, onhan tässä tänään saanut istuakin. Minähän se tulin vain
vallesmannille ilmoittamaan, että -- kun ne kylässä hokevat...
-- Niin niin. Kylässä hokevat nykyään yhtä ja toista. Perämies kävi
äskettäin myös täällä... Onko teillä todistajia?
-- Ei ole todistajia... Todistajia ei ole. Minä itse olen todistaja.
-- No?!
-- Asia on sillä tavalla, että -- että, että -- minun kai olisi tämä
asia pitänytkin ensin ilmoittaa tullivanhimmalle, vaan kun tämä
perämies, jota asia oikeastaan koskee, on vallesmannin alainen, niin
ajattelin, että on parasta ilmoittaa asia vallesmannille.
Hemma seisoi vallesmannin edessä hiukan kumarassa ja hymyilevänä ja
luoden silmänsä milloin vallesmannin olkapäähän, milloin korvaan,
milloin leukaan, milloin mihinkin, mutta ei koskaan silmiin. Se oli
Hemman tapa. Hän jatkoi puhettaan, hiljentäen ääntään ja pitäen pitkiä
äänettömiä välejä.
-- En minä sitä epäile, että perämies olisi mitään varastanut siitä
suolalaivasta, mikä hajosi keväällä Mustaankallioon. -- Kylä vain hokee
-- olisi saatava selvyys. -- Eihän se passaa, että valtion virassa
olevaa miestä syytetään -- tai epäillään -- varkaudesta -- vieläpä
laivarikkovarkaudesta -- joka on pahempaa kuin tavallinen varkaus --
johan sitä voi sanoa merirosvoukseksi.
-- Onko teillä vierasmiehiä, kysyn minä vielä kerran! Mitä kylä huhuaa,
sille en anna mitään arvoa. Näyttäkää toteen!
-- Ei tätä voi näyttää toteen vierasmiehillä -- tämä on sellainen asia.
Minä sattumoiltaan, vastoin tahtoani, jouduin vilkaisemaan Pelto-Kallun
ranta-aitan ovesta sisään tässä yhtenä päivänä ja enhän minä voinut
estää itseäni näkemästä, että aitassa oli sen suolalaivan purjeita,
lokkeja ja köysiä. Minkäs minä sille voin! Kun äkkiä avaantuu ovi
auki kenenkä edessä hyvänsä niin eihän kukaan silloin käännä silmiään
muualle vaikka tahtoisi ja vaikka joutuisi näkemästään käräjiin
todistamaan. -- Niin se minulle kävi ja vallesmannin pitäisi nyt heti
lähteä tarkastamaan mitä sillä perämiehellä aitoissaan on.
-- Jaaha. Käykäähän istumaan. Minulla on myös vähän sanottavaa ja se
käy paremmin laatuun kun molemmat istutaan.
Hemma istuutui.
Markus sytytti sikarin palamaan ja jatkoi puhettaan Hemmalle.
-- Tiedättekö te -- oletteko te itsekään selvillä, millä asioilla te
oikeen nyt kuljette?
-- Tämähän on puolittain -- niinkuin virkamatka...
-- Virkamatka! Hahahaha! Virkamatka! En totisesti osannut odottaa
teiltä sellaista vastausta! -- Ilmiantajana te kuljette! Pahanilkisenä
nuuskijana!
-- Mutta se on totinen tosi, mitä minä sanoin.
-- Voi olla, voi olla. Enhän minä tiedä. Mutta ajatellaanpas, että
se ei olisikaan totta. -- Minä kysyn teiltä nyt paria kolmea asiaa
ja toivoisin, että saisin selvät vastaukset. -- Ensiksi: Tiedättekö
te, mitä se merkitsee, että kannellaan valtion virkamiestä vastaan,
nimittäin tätä minun perämiestäni vastaan, ja kantelija itse myös on
valtion palveluksessa? Onko teillä tietoa, oletteko edes ajatellut,
mikä tästä olisi seurauksena? -- Jaaha, no, ette ole ajatellut ettekä
pysty ajattelemaan nytkään. Minä sanon siis teille, että se merkitsee
linnaa teille itsellenne ja leivättömyyttä teidän perheellenne! Sitä se
merkitsee! Ja toiseksi: Teistä itsestänne kuuluu myös rumia juttuja.
Oletteko kuullut, mitä kylällä teistä itsestänne jutellaan?
-- Haastetaanhan sitä kylällä paljonkin. Kyllä se on totinen tosi,
etten minä siitä suolalaivasta vehnäjauhosäkkiä tuonut, enkä
rusinalaatikkoa, enkä mitään muutakaan. Se on valetta ja vihapuhetta!
-- No -- annetaan nyt rusinain, vehnäjauhojen -- keksien ynnä muiden
olla sinänsä, mutta lisäksi väitetään, että te olisitte maannut
humalassa koko yön siellä laivassa. Miten on sen asian laita?
-- Humalassa!
-- Niin.
-- En, herra vallesmanni -- siitä minä menen vaikka valalle! Kaula
poikki, jos niin on asia!! Mistä minä olisin humalaan joutunut!?
-- Siitähän tässä kysymys olisikin! Minulla on monta todistajaa, että
te aamulla vielä olitte humalassa. Aijon nostaa teitä vastaan syytteen
väkijuomaan varkaudesta ja niiden nauttimisesta ja humaltumisesta
virantoimituksen aikana laivarikkoisessa aluksessa raskauttavain
asianhaarain vallitessa.
Syntyi pitkä vaitiolo.
Markus veteli sankkoja savuja sikaristaan ja puhalteli niitä Hemmaa
kohti, joka vaikeni, nojasi kyynäspäitään polviinsa ja pyöritteli
sinertävää virkalakkia hyppysissään, niisti välillä nenäänsä ja näytti
surkealta, vaikka koettikin yhä vielä hymyillä. Viimein sanoi Hemma,
katsomatta vallesmanniin:
-- Ei nyt oteta tätä asiaa niin raskaalta kannalta...
-- Kuulehan! Jos sinä tässä kahden kesken avoimesti ja rehellisesti
tunnustat ryypänneesi silloin siellä laivassa, maanneesi lopun yön
humalaisena kajuutassa, jolla aikaa varkaat pääsivät riisumaan laivaa
purjeista ja köysistä ynnä muusta, niin minä en nosta sinua vastaan
kannetta, kun olet noin vanha mies, vaan annan tämän kerran anteeksi.
Sinä olet vanha mies, enkä minä haluaisi raahata sinua linnaan...
Hemma vaikeni vielä. Lopulta hän änkytti:
-- Ei -- tuot noin -- vallesmannin pidä luulla, että minä siellä
laivassa mitään -- tuot noin -- varastin...
-- Minä en luule mitään. Minä tiedän.
-- No se oli sillä tavalla, jos nyt asia sanotaan halki ja ihan
niinkuin se oli...
-- Niin niin! Niin se on sanottava!
-- että kun minä menin alas kajuuttaan -- kun oli niin kylmä yö ja kun
huomasin, ettei kajuutan ovi ollut lukossa -- että kajuutan pöydällä
oli viskipullo ja ryyppylasi --
-- Ei totta jumalaut siihen pöydälle mitään jäänyt, kun minä sieltä
läksin!
-- No kaapissa sitten -- enhän minä sitä niin muista. Ja kun kaapin
ovikaan ei ollut lukossa -- ihan auki taisi olla -- niin minä ajattelin
-- tuot noin -- että se oli jätetty, se pullo ja lasi, minua varten
siihen. Useinhan sattuu, että laivan päämies tarjoaa vahdissa olevalle
tullimiehelle ryypyn vilussa.
-- Niin niin. Se on eri asia, jos tarjotaan, mutta kuka teille siellä
tarjosi!?
-- No -- minä ajattelin, niinkuin jo sanoin, että se on jätetty
minua varten, että voin ottaa ryypyn lämpimikseni. Mistäs tämä tuhma
talonpoika sitä niin vissiin ymmärtää...
-- Te siis nyt tunnustatte asian?...
-- Se riippuu siitä, minkä asian.
-- No sen, hyvänen aika, että omin lupinne otitte kaapista viskipullon!
-- No -- jos sitten otin...
-- Varastitte! Jumaliste! Minä suutun ja ammun teidät siihen seinää
vasten, ellette tunnusta!
-- No -- va-varastin sitten...
-- Ja ryyppäsitte itsenne humalaan!
-- Humalaan en ryypännyt! Humalaan en ryypännyt -- herra vallesmanni!
Hemma ravisteli päätään ja puhui kovalla äänellä ja punaisena.
Vallesmanni sieppasi ruoskan seinältä, hirvensarvinaulakolta, jossa
kaikki metsästystarpeet riippuivat.
-- Joko tunnustatte, vai ette!?
-- Tunnustan tunnustan. Eihän tässä nyt tarvitse ruoskaa ruveta
heiluttamaan! -- Ihminen tässä olen minäkin!
-- Ihminen! Elukka sinä olet! Joit siaksi itsesi laivalla! Humalassa
olit! Sikahumalassa olit!
-- No, -- no -- älä helvetissä lyömään rupia! Taisinhan minä olla
humalassa.
-- Sinä olit humalassa!
-- Olin olin.
-- No -- ja makasit koko yön kajuutassa ja annoit ryöstää laivan!
Niin! Mitäs se maksaa! Se olet sinä, joka maksat kaiken sen, mitä sinä
yönä laivasta varastettiin! No! Mitäs sinulla on siihen sanottavaa!
-- Makasit kajuutassa koko yön humalassa ja annoit rosvota laivan!
Tunnusta!
-- No -- jos lienen maannut -- En minä mitään muista.
Hemman ääni vapisi jo itkussa ja Markuksen kävi häntä sääliksi.
-- Sinä makasit humalassa kuin sika ja annoit rosvojen ryöstää laivaa!
No --
-- Minä en muista mitään. Se on ihan totinen tosi. Minä en muista
mitään, mitä sinä yönä tapahtui.
-- Sinä olit siis niin humalassa, ettet muista mitään!
-- Kerrankos tämä syntinen ihminen lankeaa...
-- Sinä olet nyt tunnustanut rikoksesi ja minä olen antanut sanani
ja pidän myös, vaikka olisin sen antanut rosvolle tai murhamiehelle,
ja mitään juttua tästä sinulle ei tule, mutta selkääsi sinä tästä
ruoskasta saat ja saat vielä tänään, mutta sitä ennen täytyy meidän
jutella myös perämiehen kanssa. -- Miina hoi! Tulehan tänne!
Miina oli kuunnellut kaiken aikaa eteisen oven takana ja oli saanut
selvän joka sanasta. Hän oli kiljahtanut peljästyksestä silloin, kun
vallesmanni huusi Hemmalle: "Jumaliste! Minä ammun sinut!" -- Miina
ei ollut tällä kertaa kutsuttaessa kaukana. Hän oli heti sisällä ja
katseli kysyvänä ja veikeänä vallesmannia.
-- Mene ja kutsu perämies heti tänne!
-- Pelto-Kalluko?
-- Niin niin!
-- Heti paikalla!
Pelto-Kallu seisoi vallesmannin edessä noin viiden minuutin kuluttua.
Hän mörähti hyvän päivänsä vain vallesmannille, eikä ollut tullimiestä
näkevinäänkään.
Hänen nenänsä tuhisi pahasti. Hänen oli vaikea hillitä itseään. Hän
muistutti petoa, joka on joutunut pyydykseen.
-- Sinulla luultavasti on jo vieraatmiehet tiedossasi?, sanoi
vallesmanni, katsomatta Kallua, koputellen ruoskan kovaa nuppia pöytään.
-- Mitäs vieraitamiehiä minulla olisi!, tuhisi Kallu nenässään.
-- Eihän minulla mitä vierasmiehiä ole. Mitäs vallesmanni sitten
tarkoittaa?
-- Tällä tullimiehellä on vieraita miehiä sinua vastaan.
-- Minua!
-- Niin.
Kallu kääntyi tullimieheen päin, kävi istumaan käskemättä ja puheli
tullimiehelle, tekeytyen ystävälliseksi:
-- Eikös se olisi ollut sinullekin Hemma parempi, että olisit tullut
ensin minun puheilleni. Kahden kesken olisi juteltu asiat selväksi ja
sovittu keskenään, jätetty kaikki niin ikään. Tuhmahan sinä olit, kun
tänne tulit! Eksä ymmärrä, että omaan kaulaasihan sinä nyt hirttonuoraa
panet -- höhöhöhö.
-- Enhän minä sinua mistään syytä! Minä tulin vain tänne vallesmannin
luo pyytämään yhtä asiaa. Kun kylä hokee, että sinulla on aitoissasi
niitä keväisen suolalaivan tavaroita, purjeita ynnä muuta, niin minä
meinaan, että mentäisiin tarkastamaan. Sitä varten minä olen täällä.
Tulin ensin vallesmannin luokse, koska hän sen asian parhaiten
ymmärtää. Tullivanhimman luo jos olisin mennyt, olisi tarkastus jo
pidetty ja sinä luultavasti istuisit raudoissa. Minä en tahdo sinulle
mitään pahaa, sitä varten minä tulin tänne vallesmannin puheille ensin
-- ajattelin, että eiköhän vallesmanni keksi jotain keinoa, miten asia
saataisiin menemään niin, ettei sinulle tulisi mitään pahaa. Sinun
hyvääsi minä katson. Minä en tahdo kenellekään mitään pahaa. Koetetaan
nyt kolmin miehin neuvotella, miten tämä asia saataisiin menemään
niin, ettei tule mitään melua. Eiköhän ole parasta, että käydään
katsomassa sinun ranta-aittasi ja saraimessasi, että mitä siellä on ja
annetaan muidenkin nähdä, että lakkaavat puhumasta siitä, että sinulla
on salattua laivarikkotavaraa. Onhan suuri häpeä koko saarelle, että
ruunun miehestä kulkee niin rumia juttuja!
-- Entäs sinusta itsestäsi!, sanoi Kallu mahdollisimman hiljaa.
-- Jaa -- kyllä minä olen valmis näyttämään kaiken ja saan todistukset
kauppiailta minä päivänä hyvänsä, mitä keltäkin olen ostanut. Toistahan
se on sinun! -- Ja mitäs tässä turhaa puhutaan. Jos vallesmanni ei
halua ryhtyä mihinkään, niin minä menen tullivanhimman puheille.
Kyllä se mies tietää mitä tekee. Lakihan se on siinä kohdassa selvä,
nimittäin merilaki, että jos tullimies pyytää virka-apua vallesmannilta
ja vallesmanni ei anna --
-- Minä annan kyllä virka-apuani teille molemmille, sanoi vallesmanni
korkealla äänellä. -- Lurjukset!
Hemma nousi seisomaan. Näytti siltä, että hän aikoisi lähteä.
-- Istukaa paikallanne, tullimies!, komensi Markus. -- Jaa, ehkä on
parempi, että puhuttelen perämiestä kahden kesken ja panen teidät siksi
aikaa talteen. Minä tarvitsen vielä teitä molempia.
Näin sanoen nousi Markus tuolistaan ylös, ohjasi Hemman keittiöön,
lukitsi kamariin vievän oven, otti avaimen taskuunsa, sanoi Miinalle:
"Pidähän silmällä tätä tullimiestä, ettei pääse karkaamaan", lukitsi
myös eteiseen vievän keittiön oven, pani avaimen taskuunsa ja tuli
takaisin virkakammariinsa, istuutui jälleen tuoliinsa ja sanoi Kallulle:
-- Sanohan nyt ihan suoraan, paljonko ja mitä lajia sen suolalaivan
tavaraa sinulla on? Minä kirjoitan tässä luettelon. Tullimiehen kanssa
tässä jo luettelo tehtiin.
Seurasi parinkymmenen sekunnin äänetön hetki, jolla aikaa Pelto-Kallu
ennätti kuvitella jos jonkinlaisia mahdollisuuksia. Hänhän ei
oikeastaan tietänyt mitään siitä, mitä tässä oli aikaisemmin tapahtunut
tullimiehen ja vallesmannin välillä. Kallu ajatteli, kuultuaan
vallesmannin puhuvan luettelosta, joka on tehty tullimiehen kanssa,
että se voi olla luettelo siitä, mitä tullimies itse on varastanut.
Onkohan tuo tunnustanut ja tehnyt luettelon ilman tarkastusta? Ei!
Sitä se ei ole tehnyt. Sillä pejuonilla taitaa olla -- ja onkin --
jotain tietoja siitä, mitä minulla on ja on luetellut, mitä luulee
tietävänsä, tai mitkä määrät mitäkin tavaraa on minulla nähnyt ja nyt
minun muka olisi täydennettävä luetteloa. Sitä se on! Mitään muuta se
ei luultavasti ole. --
-- No! Antaapas tulla vain!, kehoitteli vallesmanni, kynä valmiina
kirjoittamaan.
Kallu siristeli oikeaa silmäänsä, istui kumarassa, käsivarret polvilla
ja sormet vuoroin ristissä ja vuoroin sormenpäät vastakkain ja väliin
hän naksutteli sormiensa niveliä ja koetti vanhaa keinoaan, ymmärtää
tahallaan väärin kysymyksen. Kieräilevään tapaansa hän siis vastasi:
-- Jaa -- että Hemma on jo tunnustanut ja tehnyt luettelon? Minun
olisi kuultava se luettelo -- enhän minä muuten voi sitä oikoa, tai
lisäellä -- enkä minä totta puhuen -- mitään hänen asiaansa tiedäkään!
Vallesmanni lukee nyt sen luettelon, niin sittenpähän näen, tiedänkö
minä mitään siihen lisätä vai en.
Silmänräpäyksessä oli Markus pystyssä ja komensi Kallua hampaittensa
välistä sihisten ja kaapaten ruoskan oikeaan kouraansa:
-- Takki päältäsi pois! Paikalla! -- Niin! -- Istu istu! -- Niin --
tässä on minulla luettelo ja luen siitä lakipykäliä sinun harteihisi!
Sinä luontokappale!
Hän tarttui vasemmalla kädellään Kallua niskasta kiinni, painoi
pään entistäkin kumarampaan ja löi Kallua solmuruoskalla harteihin
kymmenkunta kertaa ja kysyi: "Joko riittää luettelon lukeminen?! Vai ei
vielä!" ja iski taas kymmenkunta kertaa ja kysyi uudestaan:
-- Jokohan alat puhua!? Sanohan nyt omasta suustasi, minkälaista
tavaraa sinä varastit suolalaivasta sillä aikaa, kun tullimies, tämä
Hemma, makasi humalassa kajuutassa?! Minä olen nyt kahteen kertaan
lukenut sinun selkääsi tämän luettelon. Pitääkö minun vielä jatkaa? No!
-- Hemma on vikapää kaikkeen!
-- Mihin kaikkeen?!
-- Jos ei Hemma olisi maannut humalassa, en minäkään olisi joutunut
menemään sinne laivaan. Hemmassa kaikki syy on!
-- Minä en nyt kysele, kuka on syyllinen, vaan mitä suolalaivan tavaraa
sinulla on?
Vallesmanni istui jälleen tuolillaan, kynä paperilla, valmiina
kirjoittamaan. Ruoska oli valmiina pöydän kulmalla.
Kallu istui myös jälleen entisessä asennossaan, liivisillään. Hän
katseli vallesmannin kynänvarren yläpäähän molemmat silmänsä karsaina
ja alkoi:
-- Saraimessa on vokkaraakapurje ja molemmat vokkamärssypurjeet.
Ranta-aitassa on isoraakapurje ja isot märssyt. Ei minulla muita
purjeita ole, vaikka kuoliaaksi ruoskisit! Saatana!!
-- Älä kiroile!
-- No mitä tässä muutakaan osaa tehdä!
-- Eikö muita purjeita ole!?
-- Ei ole -- johan sen sanoin!
-- Laivastahan puuttui sinä aamuna myös perämaston purjeet!
-- Jaa -- ne minä unehutin. -- Perämaston purjeet ovat saraimessa.
-- Entä köydet ja lokit?
-- Ne ovat kaikki hyvässä järjestyksessä siellä missä purjeetkin.
-- Kuka oli sinulla apuna?
-- Muija oli mukana molemmilla kerroilla.
-- Minä en vie sinua enkä muijaasi käräjille, usko se, mutta jos
vielä mitä hyvänsä sinua vastaan ilmaantuu kannetta ja ilmiantoja tai
valituksia, niin ruoskaa saat! Minä en tutki tästä lähin -- ruoskaa
annan. Minä en lähde kenenkään kanssa tästä lähin käräjöimään! Ruoskaa
annan! Lautamies ei tule tästä puoleen tässä piirissä hyötymään. Tämä
ruoska on nyt lautamiehenä sekä lakina! Pane mieleesi se -- jos sinua
enää perämiehenä tarvitsen. Taitaa olla parasta, että annan sinulle
eropassin samalla.
-- Älä hyvä vallesmanni tee sitä! Ruoski vaikka joka päivä, mutta
anna olla perämiehenä, johan minulle nauraisi koko maailma, jos minä
mistaisin ammattini! Älä hyvä vallesmanni erota minua!
-- "Hyvä vallesmanni!" -- Kyllähän sinä nyt osaat puhua, mutta kunhan
olisin kulkemassa perässäsi näkymättömänä tuolla kylällä, niin
taitaisin kuulla toisenlaista virttä laulettavan!