Luodevesi.
Korakeli oli -- kuten selvästi huomasin, ennenkuin siitä erosin --
sangen turvallinen alus minun kokoiselle ja painoiselle henkilölle ja
suoriutui kepeästi laineikossa; mutta ohjattavaksi se oli mitä
oikullisin ja itsepäisin kulkuneuvo. Teinpä mitä tahansa, niin se vain
kulki tuulen ja virran mukana enemmän kuin muuhun suuntaan, ja sen
vahvin puoli oli pyöriä ympäri. Itse Ben Gunnkin myönsi, että se on
"oikullinen ohjattava, ellet tuntene sen tapoja."
Kaikesta päättäen minä en tuntenut sen tapoja. Se kääntyi kaikkiin
muihin suuntiin paitsi sinne, minne minä tahdoin. Enimmäkseen se kulki
sivuittain ja varmaa on, etten minä koskaan olisi päässyt laivalle ilman
vuoroveden apua. Onneksi luode painoi minua oikeaan suuntaan, meloinpa
miten tahansa, ja siellä suoraan edessäni seisoi _Hispaniola_, niin
etten sitä vähällä olisi voinut väistääkään.
Aluksi se häämötti jonakin yön pimeyttä tummempana esineenä, sitten
alkoi sen mastojen ja rungon muoto erottua, ja seuraavassa
silmänräpäyksessä, kuten näytti (sillä mitä kauemmaksi minä jouduin,
sitä nopeampana luodevesi virtasi), olin jo sen ankkuriköyden kohdalla
ja pitelin siitä kiinni.
Köysi oli kireällä kuin jousen jänne -- niin voimakas oli virran paine.
Laivan sivuilla virtaava vesi liplatti ja solisi pimeässä kuin
vuoripuronen. Yksi ainoa sivallus vain merimiesveitselläni, niin
_Hispaniola_ lähtisi ajautumaan virran mukana.
Siihen asti oli kaikki niinkuin ollakin piti, mutta samassa juolahti
mieleeni, että pingoitettu köysi äkkiä katketessaan on yhtä vaarallinen
kuin potkiva hevonen. Vallan varmaa oli, että jos minä olisin kyllin
uskalias leikatakseni _Hispaniolan_ irti ankkuristaan, niin sekä minä
että venhoni saisimme heittää huiman kuperkeikan. Se hillitsi käteni, ja
jos onni ei olisi taaskin minua erikoisesti suosinut, niin olisi minun
täytynyt luopua aikeestani. Mutta heikot tuulen henkäykset, jotka olivat
alkaneet puhallella kaakosta ja etelästä, olivat yön tultua kääntyneet
lounaaseen. Parhaillaan asemaa mietiskellessäni tuli puuska ja painoi
_Hispaniolaa_ vastavirtaan; ja suureksi ilokseni minä tunsin
ankkuriköyden höltyvän ja käteni, jolla siitä pitelin kiinni, painuvan
silmänräpäykseksi veteen.
Silloin tein päätöksen, otin veitsen taskustani, avasin sen hampaillani
ja leikkasin säikeen toisensa perästä, kunnes vain kaksi oli enää
jälellä. Siihen keskeytin hommani katkaistakseni viimeiset säikeet vasta
sitten kun uusi tuulenpuuska taas vähentäisi pingoitusta.
Koko ajan olin kuullut äänekästä puhelua kajuutasta, mutta mieleni oli
niin täynnä toisia ajatuksia, etten sitä ollut paljon huomannutkaan. Nyt
joutilaana istuessani kävin tarkkaavaisemmaksi.
Toisen tunsin äänestä alilaivuriksi, Israel Handsiksi, joka ennen oli
ollut Flintin tykkimies. Toinen luonnollisesti oli punamyssyinen
ystäväni. Molemmat miehet tuntuivat olevan sangen juopuneita, ja
juominkeja yhä jatkui, sillä siinä kuunnellessani toinen miehistä avasi
peräikkunan ja heitti ulos jotakin, jonka arvasin tyhjäksi pulloksi.
Mutta he eivät olleet vain juovuksissa; kuulin selvästi, että he olivat
myöskin kauhean vihaisia. Kirouksia sinkoili kuin rakeita ja tuon
tuostakin syntyi sellainen rähäkkä, että minä jo odotin tappelua. Mutta
kerta kerralta riita loppui ja äänten murina jatkui hiljaisempana,
kunnes uusi meteli taas syntyi ja vuorostaan loppui pahemmitta
seurauksitta.
Rannalla minä puiden lomista näin suuren nuotiovalkean yhä iloisena
leimuavan. Joku lauloi pitkäveteistä, kulunutta merimieslaulua, jonka
jokainen värssy loppui venytettyyn loppuliritykseen ja jota selvästi voi
jatkaa niin pitkälle kuin laulajain kärsivällisyys riitti. Minä olin
matkalla sen monesti kuullut ja seuraavat säkeet muistuivat mieleeni:
"Seitsemänkymmentäviisi heitä matkalle läksi,
Nyt elossa heitä on enää vain yksi."
Minusta tämä surullinen runonpätkä liiankin hyvin soveltui seurueeseen,
joka äsken oli niin tuntuvia tappioita kärsinyt; mutta päättäen
kaikesta, mitä näin, olivat nuo merirosvot yhtä tunteettomia kuin meri,
jolla he purjehtivat.
Viimeinkin tuli odottamani tuulenpuuska, kuunari kallistui ja painuin
lähemmäksi. Minä tunsin köyden taas höltyvän ja voimakkaalla
sivalluksella katkaisin viimeiset säikeet.
Tuulen vaikutus veneeseeni oli perin vähäinen ja virta painoi minut
melkein samassa tuokiossa _Hispaniolan_ keulaa vasten. Samalla kuunari
alkoi hitaasti kääntyä asettautuen poikkivirtaan.
Minä ponnistelin henkeni edestä, peläten joka silmänräpäys alukseni
kaatuvan; ja huomattuani, etten kyennyt työntämään sitä suoraan ulos,
kuljetin sen pitkin laivan sivua peräpuolelle. Viimeinkin olin vapaa
vaarallisesta toveristani, ja juuri kun minä viimeisen kerran tyrkkäsin
venhettäni ulos laivan kyljestä, koskettivat käteni köyteen, joka
riippui kuunarin peräkaiteista. Silmänräpäyksessä minä tartuin siihen.
Vaikea minun on syytä tähän tekooni selittää. Alunpitäen tein sen
vaistomaisesti, mutta kun köysi oli kädessäni, ja minä huomasin sen
laivaan kiinnitetyksi, niin alkoi uteliaisuus saada minussa vallan ja
minä päätin vilkaista kajuutan ikkunasta sisään.
Minä vedin hiljakseen köydestä, ja kun arvelin olevani tarpeeksi
lähellä, kohottauduin suuresta vaarasta huolimatta puoleksi seisoalle ja
näin siten kajuutan katon ja osan sen sisustusta.
Kuunari ja sen pieni toveri soluivat nyt sangen hyvää vauhtia virran
mukana ja me olimme jo joutuneet nuotion kohdalle. Pienet, lukemattomat
laineet loiskivat sangen äänekkäästi laivan keulaa vasten, enkä minä
ymmärtänyt miksi se ei herättänyt vartijoissa epäilystä, ennenkuin sain
silmäni ikkunareunan yläpuolelle. Yksi ainoa silmäys olikin tarpeeksi ja
epävakaisessa venhossani en uskaltanutkaan temppua uudistaa. Minä näin
Handsin ja hänen toverinsa, toinen toistaan kurkusta kuristaen,
kamppailevan henkensä edestä.
Minä laskeuduin takaisin tuhdoille ja viime hetkessä sen teinkin, sillä
olin joutumaisillani suoraan mereen. Vähään aikaan en nähnyt mitään
muuta kuin nuo kaksi hurjistunutta, tummanpunoittavaa naamaa, jotka
yhdessä huojuivat savuavan lampun valossa. Minä suljin silmäni,
totuttaakseni ne jälleen pimeyteen.
Päätön laulu oli lopultakin päättynyt ja koko nuotioseurue oli yhtynyt
kuoroon, jonka niin usein olin kuullut:
"Viistoista miestä arkulla vainaan --
Huh-hah-hei ja rommia pullo!
Viina ja hiisi vei miehen hautaan --
Huh-hah-hei ja rommia pullo!"
Minä parhaallaan ajattelin, miten kovassa touhussa viina ja hiisi tänä
iltana olivat _Hispaniolan_ kajuutassa, kun korakelin äkkinäinen
keikahdus sai minut säpsähtämään. Samassa se teki jyrkän käänteen ja
tuntui muuttavan suuntaa. Vauhti oli sillävälin arveluttavasti
lisääntynyt.
Minä avasin heti silmäni. Ympärilläni pienet laineet vihaisesti sohisten
löivät vastakkain samalla pimeässä hiukan hohtaen fosforilta.
_Hispaniolakin_, jonka kölivedessä minä yhä keinuin, näytti empivän
suunnastaan. Minä näin pimeätä taustaa vasten sen mastojen vähän
huojuvan, ja kauemmin tarkattuani älysin senkin kääntyvän etelään.
Minä vilkaisin olkani yli ja hätkähdin. Siellä suoraan takanani, loimusi
nuotiotuli. Virta oli tehnyt suoran kulman ja vei mukanaan suuren
kuunarin ja pienen kieppuvan korakelin. Vauhtiaan lisäten, pärskyen yhä
korkeammalle ja loiskien yhä äänekkäämmin se kaartui ahtaan salmen läpi
ulos aavalle merelle.
Äkkiä edessäni kulkeva kuunari kallistui rajusti, painuen noin
parikymmentä astetta kyljelleen, ja melkein samassa kuului kajuutasta
kaksi perättäistä huudahdusta. Minä kuulin askeleita rappusista ja
arvasin, että juopottelijoilta oli viimeinkin riita keskeytynyt ja he
olivat älynneet onnettomuutensa.
Minä paneuduin pitkäkseni venhepahaseni pohjalle ja hartaana uskoin
sieluni Luojalle. Olin varma, että salmen suussa me joutuisimme
raivoaviin tyrskyihin, jossa minun vaivani pian loppuisivat; ja vaikka
minä olisinkin ehkä voinut tyynesti kuolla, en kuitenkaan voinut
kohtaloani tyynesti odottaa.
Tuntikaudet olin kai siten maannut laineiden sinne tänne viskelemänä,
tuon tuostakin saaden kuohuista vesisuihkun päälleni ja joka hetki
odottaen kuolemaa seuraavan hyökyaallon kainalossa. Vähitellen väsymys
minut voitti, mieleni herpautui ja aika ajoin vaivuin kesken
kauhujanikin horroksiin, kunnes uni viimein teki tehtävänsä ja minä
nukuin vaappuvassa venhossani uneksien kodista ja "Amiraali Benbow'sta."