Silver lähettiläänä.
Aivan oikein! Aitauksen takana seisoi kaksi miestä, joista toinen
heilutteli valkoista vaatetta, ja toinen, ei sen vähäpätöisempi kuin
itse Silver, seisoi liikkumattomana hänen vieressään.
Aamu oli vielä varhainen ja kolein mitä koskaan olen tuntenut; kylmyys
tunkeutui luihin ja ytimiin. Taivas oli kuulakka ja pilvetön ja puiden
latvat rusottivat punaisina nousevan auringon hohteessa. Mutta paikka,
missä Silver luutnanttineen seisoi, oli vielä varjossa, ja he seisoivat
polviaan myöten valkeassa sumussa, jota suo yön aikaan oli henkäillyt.
Kylmyys ja sumu yhdessä olivat huonoja merkkejä saaren ilmastosta. Tämä
oli epäilemättä kostea, kuumeinen ja epäterveellinen paikka.
"Pysykää seinien suojassa, miehet", kapteeni virkkoi. "Uskallan kymmenen
yhtä vastaan siitä, että tässä piilee joku konnankoukku."
Sitten hän huusi rosvoille:
"Ken siellä? Seis, taikka ammumme."
"Neuvottelulippu", huusi Silver vastaukseksi.
Kapteeni oli eteisessä ja pysyttelihe huolellisesti suojassa siltä
varalta, että aikomuksena olisi salakavala hyökkäys. Hän kääntyi meihin
päin ja virkkoi:
"Tohtorin vahti käy paikoilleen. Tohtori Livesey ottaa pohjoissivun, Jim
itäisen, Gray läntisen. Muut lataavat pyssyt. Joutuin, miehet, ja
varovaisesti!"
Sitten hän kääntyi jälleen kapinoitsijoihin.
"Mikä sitten on neuvottelulippunne tarkoitus?" hän huusi.
Tällä kertaa toinen mies vastasi:
"Kapteeni Silver haluaa tulla sinne ehdoista pakisemaan."
"Kapteeni Silver! En tunne sitä miestä. Ken hän on?" huusi kapteeni. Ja
me kuulimme hänen itsekseen lisäävän: "Kapteeni, totta tosiaan. Onpa
sekin virkaylennys!"
Pitkä John vastasi omasta puolestaan.
"Minä, herrani. Nämä miespoloiset ovat valinneet minut kapteenikseen,
kun te hylkäsitte laivan, herrani", -- hän pani erityisen painon sanalle
"hylkäsitte." -- "Me olemme taipuvaiset alistumaan, jos ehdoista voidaan
sopia. Minä pyydän ainoastaan teidän kunniasanaanne, kapteeni Smollett,
siitä että laskette minut ehjin nahoin tästä aitauksesta ja annatte
minulle yhden minuutin poistumisaikaa ennenkuin ammutte."
"Minulla ei ole, mies hyvä", kapteeni Smollett lausui, "vähääkään halua
puhella kanssanne. Mutta jos teillä on jotakin minulle sanottavaa, niin
tulkaa vain. Mutta jos tässä piilee joku juoni, niin on se teidän syynne
ja Herra armahtakoon silloin teitä."
"Se riittää, kapteeni", John Silver huudahti iloisesti. "Teidän sananne
on kylliksi. Minä tunnen herran, totta totisesti."
Me näimme, että lippua pitelevä mies koetti pidättää Silveriä. Eikä se
niin ihmeellistä ollutkaan, kun otti huomioon kapteenin ynseän
vastauksen. Mutta Silver nauroi hänelle ja taputti häntä hartioille,
aivankuin olisi hänestä ollut mieletöntä puhua vaarasta tässä
tapauksessa. Sitten hän lähestyi aitausta, heitti sauvansa toiselle
puolen, sai koipensa ylös ja hyppäsi tavattoman ketterästi ja taitavasti
aitauksen yli.
Minä tunnustan peittelemättä, että tuo kaikki kiinnitti huomioni niin
kokonaan, ettei minusta vartijana ollut vähääkään hyötyä. Olinpa jo
jättänyt itäisen ampumareikänikin ja hiipinyt kapteenin selän taakse.
Hän istui nyt mietteissään kynnyksellä, pää käsien varassa ja
kyynärpäitään polviin nojaten ja katse tähdättynä veteen, joka
hiljakseen pulppusi rautakattilasta hietikolle. Hän vihelteli itsekseen
jotain laulun pätkää.
Silver sai kauheasti ponnistella päästäkseen ylös kummulle. Kun rinne
oli jyrkkä ja täynnä paksuja kantoja ja hieta pehmeätä, oli hän
sauvoinensa siinä yhtä avuton kuin laiva vastatuulessa. Mutta hän
laahusti äänettömänä ylöspäin ja pääsi viimein kapteenin eteen, jota hän
tervehti komeimmalla tavallaan. Hänellä oli mitä upein puku yllään;
suuri sininen takki, täynnä messinkinappeja, ulottui melkein polviin
asti. Takaraivolla komeili nauhoitettu lakki.
"Siinähän te olette", kapteeni virkkoi päätään kohottaen. "Parasta on
istuutua."
"Ette siis aio laskea minua sisään, kapteeni", valitteli Pitkä John.
"Aamu on sangen kylmä näin ulkona hiekalla istua."
"Ei se muuta asiaa, Silver", kapteeni vastasi. "Jos teitä olisi
haluttanut pysyä kunniallisena miehenä, istuisitte nyt keittiössänne.
Oma syynne! Te olette joko laivakokkini -- ja silloin teitä kohdellaan
hyvin -- taikka kapteeni Silver, halpa kapinoitsija ja merirosvo, ja
silloin saatte mennä hiiteen!"
"No, no, kapteeni", kokki vastasi istuutuen hietikolle, kuten oli
pyydetty, "mitäpä siitä; saattepahan ojentaa minulle kätenne
auttaaksenne minut jälleen ylös. Onhan teillä aika soma paikka tässä
asuttavana. Ahaa, tuolla on Jim! Hyvää huomenta, Jim! Tohtori,
kohteliain tervehdykseni! Kas, siellähän te olette kaikki kuin herran
kukkarossa, niin sanoakseni!"
"Jos teillä on jotain asiaa, mies, niin parasta on se sanoa", kapteeni
virkkoi.
"Oikeassa olette, kapteeni Smollett", vastasi Silver. "Velvollisuus
ennen kaikkea, siitä ei pääse mihinkään. Tuota -- se oli ovela temppu,
se viime-öinen, teidän puoleltanne. Joku teistä käsittelee hyvin
taitavasti käsikankia. Enkä minä aio kieltää, ettei joku meikäläisistä
vähän säikähtänyt -- taikka ehkä kaikki säikähtivät ja minä myös, ja se
ehkä on syynä siihen, että minä olen tässä sovintoa hieromassa. Mutta
huomatkaa, kapteeni, se ei ole toiste onnistuva. Me pidämme vahtia ja
vähennämme hiukan rommiannoksia. Te kai luulette, että me olimme
hutikassa joka mies. Minä sanon teille, että minä olin selvä, olin vain
lopen väsynyt; ja jos minä olisin sekuntiakaan aikaisemmin herännyt,
niin olisin tavannut teidät teossa. Se miesrukka ei ollut vielä kuollut,
kun kierroksellani saavuin hänen luokseen."
"Entä sitten!" kapteeni Smollett virkkoi järkähtämättömän tyynenä.
Koko Silverin puhe oli hänelle alusta loppuun arvoitus, mutta sitä ei
olisi voinut huomata hänen äänestään. Mutta minulle alkoi asia valjeta.
Ben Gunnin viimeiset sanat johtuivat mieleeni. Minä aloin aavistaa, että
hän oli käynyt tervehtimässä merirosvoja, kun he kaikki makasivat
juovuksissa nuotion ympärillä, ja minä laskin mielissäni, että meillä ei
ollut enää kuin neljätoista vihollista vastassamme.
"Tällainen on nyt asia", virkkoi Silver. "Me haluamme aarteen ja me
tahdomme sen -- se on meidän vaatimuksemme.
"Te, luullakseni, haluatte pelastaa henkenne, se on teidän
vaatimuksenne.
"Teillähän on kartta, vai mitä?"
"Ehkä", vastasi kapteeni.
"Niin, niin, teillä se on, minä tiedän sen", vastasi Pitkä John. "Ei
teidän tarvitse olla noin äreä minulle, siitä ei ole hyötyä vähintäkään,
uskokaa pois! Minä tarkoitan, että me tahdomme karttanne. Minä en ole
omasta puolestani aikonut teille mitään pahaa."
"Sellaista puhetta älkää minulle syöttäkö, mies hyvä", keskeytti
kapteeni. "Me tiedämme tarkoilleen mitä te aiotte tehdä, mutta me emme
siitä välitä; sillä nyt te näette, että ette voikaan aikomustanne
toteuttaa."
Kapteeni silmäili häntä tyynesti ja alkoi täyttää piippuaan.
"Jos Abe Gray --" Silver huudahti.
"Seis, mies!" kapteeni ärjäsi. "Gray ei ole kertonut minulle mitään ja
minä en ole häneltä mitään kysellyt, ja minä soisin teidät ja hänet ja
koko tämän saaren hiiden kattilaan. Nyt sen kuulit, mies."
Tämä pieni vihanpuuska näytti jäähdyttävän Silveriä. Hän oli jo alkanut
puhua pöyhkeästi, mutta nyt hän hillitsi kieltään.
"Saman tekevä", hän virkkoi. "En tahdo määritellä, mitä herrat pitävät
meritapoihin sopivana ja mitä eivät. Huomaan, että aiotte panna
piippuun, kapteeni. Anteeksi, jos seuraan esimerkkiä."
Hän täytti piippunsa ja sytytti sen, ja sitten he istuivat kotvan aikaa
äänettöminä piippuaan imeskellen vuoroin toisiinsa tuijottaen, vuoroin
taas piippujaan painellen ja kumartuen sylkäisemään. Heitä katseli kuin
ilveilijöitä.
"Kuulkaas nyt", Silver jälleen aloitti. "Te annatte meille kartan,
aarteen löytääksemme, ja lakkaatte ampumasta merimiespoloisia ja
rusikoimasta nukkuvien kalloja. Jos te siihen suostutte, niin annamme me
teidän valita. Joko te tulette kerallamme laivaan, sittenkun aarre on
sinne saatu, ja minä vannon kunniani kautta, että teidät lasketaan
kaikessa rauhassa jossain maihin; taikka jos se ei teille ole mieleen,
kun muutamat miehet kantavat teitä vastaan kaunaa torumisistanne, niin
saatte jäädä tänne. Me jaamme ruokavarat kanssanne miestä myöten ja minä
vannon kuten äskenkin lähettäväni ensimmäisen laivan, jonka vain
tapaamme, noutamaan teitä täältä. Teidän täytynee myöntää, että tämä on
suoraa puhetta. Edullisempaa ehdotusta ette voine toivoakaan. Ja minä
toivon" -- hän koroitti ääntänsä -- "että kaikki tässä majassa miettivät
sanojani, sillä minkä olen yhdelle sanonut, se on tarkoitettu kaikille."
Kapteeni Smollett nousi istualtaan ja kopisti tuhkat piipustaan
vasempaan kämmeneensä.
"Siinäkö sanottavanne?" hän kysyi.
"Viho viimeiseen sanaan, tuhat tulimmaista!" vastasi John. "Kieltäkääpä
vain, niin puhelen teille ainoastaan musketin kuulilla."
"Hyvä on", kapteeni virkkoi. "Kuulkaa nyt mitä minä sanon. Jos te
tulette tänne yksitellen ja aseettomina, niin lupaan minä panna teidät
jok'ainoan rautoihin ja viedä kotia Englantiin asianmukaisesti
tutkittaviksi. Jos siihen ette suostu, niin lähetän minä, niin totta
kuin nimeni on Aleksander Smollett ja taistelen hallitsijani lipun alla,
teidät kaikki ahvenien valtakuntaan. Te ette voi löytää aarretta. Te
ette pysty kuljettamaan laivaa -- teissä ei ole ainoatakaan siihen
kykenevää. Te ette ole taistelussa meidän veroiset -- Gray näytti pitkää
nenää viidelle teikäläiselle. Teidän laivanne on tyynessä, te olette
tyynellä rannalla, kuten itsekin tulette huomaamaan. Minä seison tässä
ja sanon sen teille, ja ne ovat viimeiset hyvät sanat, jotka minulta
saatte; sillä totta totisesti minä lähetän kuulan selkäänne ensi kerran
teidät jälleen tavatessani. Tiehesi, mies! Korjaa luusi täältä ja pian."
Silverin naama oli näkemisen arvoinen, hänen silmänsä leimusivat
raivoisina. Hän pudisti piippunsa tyhjäksi.
"Auttakaa minut ylös!" hän huudahti.
"En minä ainakaan", vastasi kapteeni.
"Ken tahtoo auttaa minut ylös?" hän karjui.
Ei kukaan meistä liikahtanut. Syytäen suustaan mitä kauheimpia
sadatuksia hän ryömi pitkin hietikkoa siksi kunnes sai kiinni eteisen
pylväästä ja sen avulla jälleen pääsi seisoalleen. Sitten hän sylkäsi
lähteeseen.
"Tuoss' on!" hän huusi, "tuoss' on ajatukseni teistä. Ennenkuin on tunti
kulunut, minä korvennan teidän töllirähjänne tuhannen nuuskaksi.
Naurakaa, vietävät, naurakaa vain! Ennenkuin tunti on kulunut, nauratte
te toisessa maailmassa. Ne, jotka kuolevat, saavat silloin pitää itseään
onnellisina!"
Ja kauheasti kiroten hän nilkutti tiehensä. Neljän tai viiden
epäonnistuneen yrityksen perästä neuvottelulippua kantanut mies auttoi
hänet aidan yli ja seuraavassa tuokiossa hän hävisi metsään.