"Pysähtykää!" viittasi Herra.
Ja Lucifer katseli, kuinka hän kumartui Eevan puoleen ja, puhaltaessaan
hänen sieraimiinsa elävän hengen, kosketti hänen huuliaan omillaan.
"Tämä on hyvin kaunis katsella!", sanoi Herra ja hän kääntyi Aatamin
puoleen aikoen sulkea haavan, josta kylkiluu oli otettu -- -- --
Silloin ojensi Lucifer kätensä, pysäytti Herran ja sanoi:
"Älkää sulkeko ... te olette ottanut häneltä paljon -- hänelle täytyy
antaa jotain sijaan. Sylkekää, Herra, sylkekää maahan, ja käskekää
enkeleitä tekemään samoin!"
"Onko se tarpeellista?" kysyi Herra viivytellen.
"Kyllä, jos miehen tulee rakastaa naista. -- Ja jos hänen sen vuoksi
tulee kiittää teitä!" vastasi Lucifer peittäen katseensa.
Niin sylki kaikkivaltias -- ja hänen enkelinsä sylkivät -- ja Lucifer
sylki viimeksi -- ja teki syljestä multakokkareen maahan -- ja tällä
mullalla täytti hän paikan, mistä kylkiluu oli otettu -- -- --
Sitten sulkivat Herra ja Lucifer yhdessä suuren haavan -- eikä
jälkeenpäin voinut ollenkaan huomata, mistä Eeva oli otettu.
Ja he ottivat pois unen miehen silmistä ja hänen aisteistaan.
Ja hänen silmänsä ja aistinsa aukenivat ... ja hän nousi seisomaan
suoraksi kuin ei hänelle olisi tapahtunut mitään.
Ensin katseli hän suoraan eteensä -- mutta Aatamin katse ei näyttänyt
kiintyvän Herraan, ei hänen enkeleihinsä, eikä Luciferiin.
Silloin katsahti hän sivulleen ... ja hänen suuret hirvensilmänsä
suurenivat äkkiä voimakkaasti -- ja hän tempasi jalat puoleensa
nykäyksellä kuin olisi hän tahtonut repiä maan rikki -- ja hän astui
askeleen Eevaa kohti ... ja seisattui paikoilleen, tuijottaen.
Hän oli liittänyt kätensä lanteilleen -- ei katsellut miestä, eikä
toisia -- ei mitään ... mutta hän hymyili raskaasti kuin unessa.
"Mies ei näe meitä -- nainen ei näe häntä eikä meitä... Missä viipyy
minun ylistyslauluni?" kysyi Herra Luciferilta.
Ja kaikkivaltiaan ääni kuului kovalta ja moittivalta: "Täytyykö minun
katua, että minä taas kutsuin sinut luokseni ja pyysin sinun apuasi?
Kas mitä hyötyä sinun avustasi on ollut! Nuo molemmat tuossa ovat kuin
muutkin puhumattomat!"
"Älä vihastu, Herra, vaan ole kärsivällinen; Eevasta puuttuu vielä yksi
seikka."
"Tarvitseeko hänkin multaa? Sen olisit voinut heti sanoa!" puhui Herra
ja varjo verhosi hänen otsaansa.
Enkelit painoivat silmänsä alas. Ja maan yli kävi humina -- ja aurinko
poltti -- ja ukkosilma oli tulossa. Lucifer muisti sen viimekerrasta,
kun salama syöksi hänet taivaasta.
Mutta hän ojensi rauhallisesti vasemman kätensä; otti oikealla terävän
okaan -- piirsi okaalla naarmun käsivarteensa -- nosti sen Eevan pään
yli ja sanoi:
"Katso ylös!" -- -- --
Eeva kohotti silmänsä, nuo lämpimät, nöyrät silmät ja työnsi pehmeällä
ja sulavalla liikkeellä tukan aaltoavan virran pois päälaelta -- -- --
-- -- -- Silloin putosi yksi ainoa pisara Luciferin verta ja sattui
hänen silmäkulmaansa. Ja väristys kävi hänen ruumiinsa läpi; hänen
katseensa tuli suureksi ja loistavaksi -- hymy levisi poskille,
huulille ja leualle -- niin kuin aurinko kohottautuu aivan vähän
merestä ja kiinnittää ensimäiset etsivät säteensä rannan korkeihin
seetripuihin.
Hän _näki_ heidät kaikki: Herran, Luciferin, enkelit -- mutta hänen
katseensa kiintyi Aatamiin.
Hän sai hänen ensimäisen hymynsä.
Ja kun Eeva näki sen vaikutuksen, pakeni hän -- hymyillen ja sentään
peloissaan kuin nuori antilooppi -- hypähtäen korkealle yli kallion --
kiiruhtaen ja kimmeltäen -- tukan levitessä viittovina siipinä -- pois
metsää kohti.
Hypähtäen ja huudahtaen syöksyi Aadam kuin hirvi hänen jälkeensä
-- -- -- -- --
Ja nyt kuului vierivien kivien jyminää, taittuvien oksien paukkinaa,
jokien ja purojen loiskinaa ... ja puitten pimento sulkeutui heidän
jälkeensä.
Nyt lauloivat enkelit. Ei, ne riemuitsivat -- tunkeutuivat joukottain
esille -- tahtoivat seurata paenneita -- -- --
Herra kutsui heidät takaisin kuninkaallisesti hymyillen.
Hän kääntyi Luciferin puoleen:
"Kuulitko -- hän huusi? Ja näitkö -- hän hymyili? Ja tiedätkö mitä se
hymy ilmaisi?" kysyi Herra ja hänen katsantonsa oli taas iloinen; hän
muistutti omaa kesäpäiväänsä.
Lucifer hymyili, ja hänen hymynsä oli pilkallista: "Sinun
ylistysvirtesi ei vielä kaikunut -- ja me saamme kaikki odottaa sitä
hieman. Mutta ennen kuin se kaikuu, oi Herra -- tahdon minä poistua
ollakseni turvassa!" sanoi Lucifer, ja hänen kauniit huulensa ohenivat,
ja hänen tumma katseensa paloi.
"Mene!" sanoi kaikkivaltias tyynesti. "Mene rauhassa sinne, mistä olet
tullut! Se olkoon meidän lahjamme avustasi, että sallimme sinun lähteä
rauhassa luotamme. Sillä sinä tarkoitit pahaa -- ja pahuuteen sinä
pyrit niinkauan kuin minun kaunis maani seisoo. Älä luule, että
tarkoituksesi jäi meiltä huomaamatta. Me rakastamme sinua tänä suurena
päivänä -- niinkuin me aikojen alussa sinua rakastimme. Emme tule
koskaan olemaan välinpitämättömiä sinuun nähden -- sinun viisautesi on
liian suuri, sinun voimasi monessa meidän voimamme kaltainen. Mutta me
olemme nähneet sinun lävitsesi -- niin pohjattomalta kuin katseesi
näyttääkin. Meidän katsettamme ja ajatuksiamme et sinä koskaan alusta
alkaen nähnyt -- ja sinä et koskaan saa nähdä niiden loppua."
Niin puhui Herra.
Lucifer kumartui -- astui esiin -- ojentautui ja sanoi hillitysti,
uhmaavasti:
"En kiitä kiitoksestasi!
"Minä tiedän, että sinun täytyy käyttää hyväksesi minua ja meikäläisiä.
Muuten olisi sinun valtasi aikoja sitten kukistanut minut.
"Palvelijoillesi tuolla, jotka näyttävät minusta aivan tarpeettomilta,
voit antaa rauhasi.
"Se on laiha palkkio, mutta se näyttää riittävän heille.
"Sinä otit minut avuksesi luomisen mestarityössä. Mutta sillä jaoit
sinä maan meidän kesken. Minä osaan suojella omaa osaani.
"En saavu koskaan kutsumatta. Mutta jos minua kutsutaan, vaadin minä
palkkani.
"Tämä on rehellistä peliä. Kysy tyhmiltä palvelijoiltasi, jotka
nimittävät minua valehtelijaksi.
"Hekin ottavat kerran maksun -- niinkuin sinä, oi Herra, otit maksun
ihanasta työstäsi suutelemalla lastasi.
"Minulta, yhtä vähän kuin sinulta, ei mikään jää huomaamatta. Sinä olet
suurin, mutta minä seuraan kohta jäljissäsi.
"Ja sinun ja minun välilläni on maa, joka on minusta yhdentekevä -- ja
ihmiset, joille minä uhraan kaikki toimeni ja ajatukseni.
"_Heissä_ me kohtaamme -- heistä me taistelemme, Herra!
"Ja nyt tahdon sanoa sinulle tämän:
"Sinä saat nauttia maan ihmisten ylistyslaulusta!
"Ja se on kutkuttava korviasi ... niinkuin kevään raitis henkäys
kutkuttaa sinun sieraimiasi, mistä miehen ja naisen elämä tuli esiin --
tuo onnellinen sattuma. Se tulee ilahuttamaan sinun sieluasi, niinkuin
tämän kesäpäivän loiste, jonka keskellä sinä tunnet itsesi suureksi ja
mahtavaksi, iloiseksi ja oikeamieliseksi -- -- --
"Sitten saapuu syksyn karvas maanhaju -- kirjavien lehtien lakastunut
kauneus -- _minun_ tuoksuni, _minun_ kauneuteni!
"Sekin on ylistyslaulua ... naisen kirkuna synnytystuskissa ... miehen
hätäkarjuna raatelevien petojen ahdistaessa ... miehen raivonhuuto, kun
mies tappaa miehen naisesta taistellessa -- naisten kiljuna, kun naiset
vihaavat ja ahdistavat toisiaan... Lasten huuto vanhempiaan vastaan
-- -- -- vanhempien kiroukset lasten yli -- -- -- koko tuo halpa,
julma, ähkyvä, lepertävä laulu kovasta leivästä, suloisesta
intohimosta, katkerasta puutteesta ja talvesta, autiosta, autiosta,
autiosta talvesta!
"Sekin on ihmisten ylistysvirttä -- ei _minun_, vaan _sinun_ Luojan,
Ylläpitäjän, Isän, Herran kunniaksi" -- -- -- -- --
Ja nyt kuului suhina. Lucifer oli näin sanoen kohottanut suuret, mustat
siipensä, jotka heittivät varjon kauas maan yli -- sinne, missä
karkoitettu enkeli pakeni Herran vihaa peljäten.
"Ottakaa kiinni hänet, tuo röyhkeä pilkkaaja!" huusivat taivaan
sotajoukot, Rafael etunenässä.
"Olemme myöntäneet hänelle vapaan lähdön. Antakaa hänen mennä
rauhassa!" -- -- -- sanoi Herra.
Ja tyynenä, käsittämättömänä suuntautui hänen katseensa metsää kohti,
joka oli sulkeutunut hänen lapsiensa takana.