_Vaeltaja_.
Siunattu ollos, nuori vaimo
ja imevä poika
rinnallasi
Suo minun kallioseinää vasten
jalavan varjossa
taakkani heittää,
vierelläs levätä.
_Vaimo_.
Mikä askar ajaa
päivän helteessä sinua
tomuista tietä?
Kannatko kaupungista
tavaraa?
Hymyilet kysymystäni,
matkamies?
_Vaeltaja_.
En tuo tavaraa kaupungista.
Viileäks muuttuu ilta.
Näytä minulle kaivo,
josta haet vettä,
rakas nuori vaimo.
_Vaimo_.
Vuoritietä ylös!
Kulje edellä! Pensaikon läpi
johtaa polku majalle,
missä asun,
kaivolle,
josta juon.
_Vaeltaja_.
Ihmiskäden jälkiä
viidakossa!
Noita kiviä et sinä asettanut,
antelias luonto.
_Vaimo_.
Ylemmäs!
_Vaeltaja_.
Sammalen peittämä templin pääty!
Tunnen sinut, luova henki!
Olet painanut leimasi kiveen.
_Vaimo_.
Eteenpäin, muukalainen!
_Vaeltaja_.
Kirjoitus kivessä tuossa!
Mahdoton lukea!
Kuluneet olette
uurretut sanat,
te joiden tuli todistaa
mestarinne hartautta
tuhansiin polviin.
_Vaimo_.
Ihmettelet, muukalainen
kiviä tuossa?
Ylhäällä on niitä paljon
majani luona.
_Vaeltaja_.
Ylhäällä?
_Vaimo_.
Suoraan vasemmalle
pensaikon läpi,
tänne.
_Vaeltaja_.
Musat ja Gratiat!
_Vaimo_.
Tuossa on majani.
_Vaeltaja_.
Temppelin rauniolla!
_Vaimo_.
Tuolla syrjässä
pulppuaa lähde,
josta juon.
_Vaeltaja_.
Hehkuen leijut
hautasi yllä,
Genius! Soraan
suistunut sun on
mestariluomas,
kuolematon!
_Vaimo_.
Varro, noudan ruukun
juodaksesi.
_Vaeltaja_.
Muratti on verhonnut
jumalaisen muotos.
Kuinka te nousette,
nousette tomusta,
pylväspari!
Ja sinä yksinäinen
sisar tuolla,
kuinka te kaikki, tumma sammal
päänne kiireellä, katsotte
kuninkaallisesti
kaatuneita siskojanne
jaloissanne.
Karhunmarjapensaan juurella
peittää niitä tomu ja maa
ja korkea ruoho huojuu yläpuolla.
Niinkö pidät arvossa, luonto,
mestariluomaasi?
Tunteettomana murskaat
pyhäkkösi,
kylvät sen rauniolle ohdakkeita.
_Vaimo_.
Kuinka poika nukkuu!
Tahdotko levätä majassa,
muukalainen? Vaiko mieluummin
viipyä taivasalla?
On jo kylmä. Ota poika,
että menen noutamaan vettä.
Nuku, rakkaani, nuku.
_Vaeltaja_.
Ihana on leposi!
Tai vahan-raikas
sun hengityksesi
Sinä, syntynyt raunioilla
pyhän muinaisuuden,
varjelkoon se hengellään sinua!
Ketä se ympäröi,
jumalten onnea, itsetuntoa
saa hän nauttia.
Nouse täytenä, oras,
kukkivan kevään
ihana ylpeys,
loistaos vertaistesi keskellä!
Kuihtuessa kevääsi
nouskoon rinnastas
täysi hedelmä
ja kypsyköön päivää kohti!
_Vaimo_.
Jumala siunatkoon nukkuvaa lasta! --
Voin tarjota sulle raikkaan veden lisäksi
vain palan leipää.
_Vaeltaja_.
Kiitos.
Kuinka ihanasti kaikki kukkii
ja viherjöi täällä!
_Vaimo_.
Mieheni hän pelloltaan
pian saapuu kotiin.
Viivy luonamme
ja kanssamme jaa ehtoollinen.
_Vaeltaja_.
Te asutte täällä?
_Vaimo_.
Niin, tuonne muurien väliin
isäni jo majan tiilistä
ja sorakivistä rakensi.
Nyt asumme me täällä,
isäni antoi minut peltomiehelle
ja kuoli syliimme. --
Heräätkö jo, sydänkäpyseni?
Kuinka ilakoikaan hän ja leikkii,
hän veitikka!
_Vaeltaja_.
Oi luonto, iki-itäväinen,
luot kaikki elon nautintoon
ja lapsillesi äidin tavoin
oot suonut perinnön, oot majan suonut.
On räystään alla pääskyn pesä,
se tunteetonna taideluoman keskeen
sen rakentaa.
Ja hyönteistoukka kutoo suvulleen
ylt ympär oksan talvimajan.
Ja menneisyyden
sa yleville raunioille
sun majas pystytät,
oi ihminen,
ja nautit elämästä haudoilla!
Jää hyvästi, sa onnellinen vaimo.
_Vaimo_.
Et tahdo jäädä?
_Vaeltaja_.
Herran huomaan!
Siunattu olkoon poikanne!
_Vaimo_.
Onnea tiellenne!
_Vaeltaja_.
Mihin johtaa vuoren taakse
polku tuo?
_Vaimo_.
Se Cumaan vie.
_Vaeltaja_.
Se onko kaukana?
_Vaimo_.