Ketä, Genius, et hylkää
hänt' ei sade eikä myrsky
vavisuta sydämessä.
Ketä, Genius, et hylkää,
hälle synkkä sadepilvi,
hälle raju myrskykuuro
vastaan laulaa,
niinkuin laulat,
leivo, tuolla.
Ketä, Genius, et hylkää,
hänet nostat liejun yli
tulisiivin.
Niinkuin kevein kukkaisjaloin
ylvääst' yli liejun käy hän,
tappain Python käärmeen,
Pythius Apollo.
Ketä, Genius, et hylkää,
annat untuvat sa alleen,
kun hän kalliolla nukkuu,
siivin hellin häntä suojaat
lehdon yössä.
Ketä, Genius, et hylkää,
hänet lumituiskussakin
lämmität sa.
Lämpöön runottaret kaipaa,
lämpöön sulottaret kaikki.
Runottaret, tulkaa,
tulkaa, sulottaret!
Tuoss' on vesi, tuossa maa
ja veden ja maan poika tässä,
maan, min yli vaellan
jumalten lailla.
Olette puhtaat niinkuin veden sydän,
puhtaat niinkuin maan ydin,
leijutte ympärillä, kanssanne nousen
veden yli, maan yli
jumalten lailla.