Löi sydämeni: ratsahille!
Kuin aatos oli tehty työ!
Loi ilta varjot maisemille
ja vuorilla jo vartoi yö.
Ja sumussa ja pimennossa
jo seisoi rivit tammien
ja pensastossa, viidakossa
kaikk' kului silmät pimeyden.
Kuu pilvivuoren takaa nousi,
ui unisena esihin
ja tuulen siivet hiljaa sousi,
soi ilma oudoin sävelin.
Yön kauhut kasvoi vastahani,
mut rohkeuteni karttui vain.
Mun poltti tuli suonissani,
mun hehkui liekki rinnassain
Sun näin, ja ilo silmistäsi
se kohta syttyi minuhun.
Mun sydämeni vierelläsi
koht' oli, itse olin sun.
Jo oli rusko, valon tuoja,
sun kasvos rakkaat kullannut
ja hellyytes mua kohtaan -- Luoja!
sit' toivoin, mut en ansainnut.
Jo kevätaamu poies vie mun,
ja eron raskas hetki lyö.
Sun suudelmissas autuus riemun,
sun silmissäsi tuskan yö!
Ma lähden -- kyynel puserrettu
sun poskellasi kimaltaa.
Mik' onni olla rakastettu,
mik' onni itse rakastaa!