9. _Hyväntahtoisuus on voittamaton, ellei se ole teeskenteliäs hymy_
tai pelkkää näyttelyä. "Sillä mitä tekee väkivaltaisinkaan mies
sinulle, jos jatkuvasti osoitat hänelle hyväntahtoisuutta? Säveästi ja
levollisesti oikaise häntä, varoita häntä, jos hän koettaa tehdä
sinulle pahaa, sanoen: '_Ei niin, lapseni; me olemme luonnosta määrätyt
johonkin aivan toiseen; minulle ei varmaankaan tapahdu mitään
vääryyttä, mutta sinä teet vääryyttä itsellesi, lapseni_.' Ja näytä
hänelle lempeällä ja tahdikkaalla tavalla ja yleisiin näkökohtiin
vedoten, että asia niin on ja etteivät mehiläisetkään eivätkä muut
parvissa elävät eläimet menettele niinkuin hän. Ja tämä sinun tulee
tehdä suoralla, ystävällisellä tavalla, ei moittien, ilman vihaa ja jos
mahdollista kahden kesken." (XI, 18.)
"_Ei niin, lapseni_; sinä teet vääryyttä itsellesi, lapseni." Voiko
vanha-aika näyttää mitään tätä hellävaraisempaa tai mitään, mikä olisi
lähempänä kristinuskon henkeä kuin nämä yhdeksän elämän ohjetta? Ne
olivat sen miehen arvon mukaiset, joka, toisin kuin stoalaiset yleensä,
katsoi lempeyden hyveeksi ja katsoi sen todistavan sekä todellista
filosofiaa että todellista miehevyyttä. Niissä paljastuu alakuloisuuden
ja hyväntahtoisuuden sekainen mieliala, jolle on vaikea keksiä
vertauskohtaa. Ne osoittavat, kuinka täydellisesti Marcus oli itsessään
masentanut kaiken pikkumaisen nurjuuden ja kuinka vakavasti hän pyrki
täyttämään omia käskyjään, että ajatukset tulee aina pitää niin
leppeinä ja kirkkaina, että "jos joku äkkiä kysyisi: 'mitä sinä nyt
mietit?' sinä täysin avomielisesti voisit välittömästi vastata: 'sitä
tai sitä'." Lyhyesti, korkeimman kiitoksen niistä sanoaksemme: ne
olisivat ihastuttaneet sitä suurta kristittyä apostolia, joka
kirjoitti:
"Nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja,
olkaa pitkämielisiä kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta
kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toisianne
kohtaan ja kaikkia kohtaan." (1 Tess. V, 14-15.)
"Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niinkuin
veljeä." (2 Tess. III, 15.)
"Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä
on moitetta toista vastaan." (Kol. III, 13.) Niin, eivätkö ne myöskin
ole täydessä sopusoinnussa hänen henkensä kanssa, joka sanoi:
"Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, _niin mene ja nuhtele häntä kahden
kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi_."
Marcus Aureliuksen niinkuin niin monen muun elämässä me saatamme keksiä
hyvityksen suuren lain. Ylhäisessä asemassaan hän viimeisten
elinvuosiensa aikana joutui monen vilpillisen ja teeskentelevän ja
alhaisen ihmisen seuraan; mutta hänen nuoruutensa oli kulunut
onnellisemmissa olosuhteissa, ja se pelasti hänet vaipumasta sellaisten
ihmisten alakuloisuuteen, joille ei kukaan, oli mies tai nainen, voi
olla mieliksi. Nuorempana hän onneksi oli nähnyt kauniimpia puolia
ihmiskunnasta, ja näiden puhtaampien ja onnellisempien päiväin muistelo
oli hänelle kuin pelastuksen puu keskellä hänen hallituskautensa
katkeria ja kuohuttavia myrskyjä.