XXII.

Kontolan täti istui yksikseen aamiaispöydässä syksyisen kyynelherkän

aamuauringon valaisemassa tupasessaan. Mutusteli perunoita

hampaattomilla ikenillään ja sormin murenteli leipää suuhunsa. Oven

käynnin kuullessaan kääntyi katsomaan, että kuka nyt jo näin aikaisin

tulee -- sunnuntaiaamuna.

-- Täti, sanoi tulija hiljaa, painoi toisen käden silmilleen ja

toisella otti tukea muurista. -- Jäsys siunatkoon! Sannako? --

huudahti täti. Mikä sinun on!?

-- Oi täti! voihkasi Sanna, kurotti kättään tätiä kohti ja näytti

painuvan lattiaan.

Täti hyökkäsi apuun ja talutti Sannan sänkyynsä. Korjasi sängyn

reunalle velttona retkahtaneen Sannan käden sänkyyn ja jäi

säikähtyneenä katsomaan Sannaa, joka makasi silmät suljettuna ja suu

avoinna ja hengitti epätasaisesti huohottaen.

-- Mitä Jumalan tähden -- Kun on kuin kuoleman käsistä päässyt,

puheli täti itsekseen eikä voinut lähteä vuoteen äärestä

ennenkuin Sannan hengitys alkoi tasautua ja hän muutenkin näytti

rauhoittuneemmalta. Silloin uskalsi täti hiljalleen ruveta

aamuaskareitaan suorittelemaan.

Hän luuli Sannan jo vaipuneen syvempäänkin uneen. Mutta yhtäkkiä

Sanna kuiskasi:

-- Täti.

-- Mitä? kysyi täti ja meni luo.

-- Minä tapoin sen, sanoi Sanna.

-- Tapoit? Minkä?

-- Sen -- --? Korpisen Rikun -- --

-- Korpisen Rikun, parkaisi täti. Mitä Jumalan tähden sinä -- --

-- Niin -- -- En minä sitä tappanut -- -- Mutta sen -- -- Lapsen

-- -- Kun minä makasin Saarenpään peräsängyssä, niin se tuli siihen

kitisemään -- -- Ja silloin minä -- -- Eikä se sitten enää

kitissyt -- --

Huohottaen ja suurella vaivalla sai Sanna sen sanotuksi ja

katkonaisesti hengittäen vaipui jälleen horrokseen.

Täti seisoi ja tuijotti Sannaan hämmästyneeksi kysymykseksi

jähmettyneenä. Pani kätensä ristiin ja hitaasti kääntyi katsomaan

taakseen kuin sieltä selitystä ja neuvoa etsien. Kääntyi jälleen

Sannaan päin ja jäi kaiken muun unhottaen siihen tuijottamaan

ja odottamaan. Seisomaan väsyttyään, haki tuolin sängyn luo ja

hetkeksikään katsettaan Sannasta irroittamatta, istuutui sille.

Häntä alkoi ahdistaa kamala luulo. Niin kamala, ettei hän uskaltanut

sitä selvään ajatellakaan. Mutta kun muisti, mitä Sanna oli sanonut,

niin ei voinut sitä torjuakaan.

-- Tappanut, se sanoi. Korpisen Rikun -- -- Lapsen -- --

Täti vavahti ja katsoi Sannaan aivan kuin olisi tahtonut nähdä hänen

lävitseen ja siten saada selvyyden. Sannakin vavahti, avasi silmänsä

ja näytti hämmästyvän, kun näki tädin. Rauhottui kuitenkin pian ja

kuiskasi:

-- Täti.

-- Mitä? kysyi täti nousten ja sänkyyn kumartuen.

-- Muistaako täti mitä Saarenpään emäntä siellä kirkossa sanoi? kysyi

Sanna.

Täti nytkähti taaksepäin.

-- E-en minä muista -- sopersi hän. Sanna näytti hetken yrittävän

muistaa.

-- Voi kun ei kukaan muista, vaikeroi sitten. Täti hätäytyi. Mutta

samassa Sanna jo ilahtuneena huudahti:

-- Täti, nyt minä muistan kuinka Saarenpään emäntä sanoi. "Tutki

minua Jumala ja koettele minua. Ja jos minä väärällä tiellä lienen,

niin saata minua iankaikkiselle tielle." Niin hän sanoi, täti. Hän

rukoilee aina niin. Siihen raamattuunkin, joka minulle rippikoulussa

annettiin, hän kirjoitti niin. Antakaa täti minulle se raamattu.

-- Mi-missä se on -- en minä tiedä --, änkytti täti.

-- Se on siellä piirongin päällä Miskan kuvan takana, sanoi Sanna

aivan selvästi.

Täti joutui avuttomaksi. Sanna katsoi odottaen ja ihmeissään kun ei

täti liikahda.

-- Oi täti -- minä olen niin sairas, parahti sitten yhtäkkiä ja

rupesi haikeasti itkemään. Älkää olko täti minulle vihainen! Olkaa

edes te minulle hyvä!

Taas loi täti pelästyneen, apua ja neuvoa etsivän katseen

ympärilleen. Unhottui pitempäänkin katsomaan ikkunan takana olevaa

pihlajaa, jota myrskyä lähenteleväksi yltynyt tuuli ravisteli, niin

että ensimäiset kellastuneet lehdet karisivat irti ja menivät tuulen

mukana.

Vasta kun Sannan itku lakkasi kuulumasta, kääntyi hän sänkyyn päin.

Sanna makasi rauhallisena avosilmin ja katsoi ylisängyn pohjaan kuin

olisi jotain miettinyt. Käänsi vihdoin päänsä tätiin päin.

-- Täti, sanoi hiljaa. Minä olen ollut väärällä tiellä. Mutta

Saarenpään emäntä vie minut oikeaan. Eikö niin täti?

-- Niin vie. Ja Jumala, sanoi, täti.

-- Ja Jumala, myönsi Sanna. Eikös tätikin tule sille oikealle tielle?

-- Tulen.

-- Kun minä ensin paranen.

-- Niin -- -- kun sinä ensin paranet, kuiskasi täti ja pidätetystä

itkusta täristen kumartui pyyhkimään silmiään hameen helmaan.

Kun hän siitä kohosi ja katsoi sänkyyn, niin Sanna jo taas nukkui.

-- Lapsi parka, kuiskasi täti, pitkän aikaa Sannaan katsottuaan,

suoristi hiukan edusverhoja ja meni laittamaan kahvipannua takalle,

että on edes kahvia antaa Sannalle, kun hän taas herää. Juuri kun

hän aikoi istua kahvia jauhamaan, vilahti ikkunan ohi miehen pää ja

hartiat.

-- Kuka herran tähden tähän nyt -- hätäili täti, meni kiiruusti

sulkemaan sängyn edusverhot ja asetti tuolit sängyn eteen

järjestykseen. Parhaiksi ehti hän jälleen istuutua ja asettaa

kahvimyllyn syliinsä, kun tupaan tuli herrahtavasti puettu mies.

-- Päivää, täti, tervehti tulija.

-- Päivää, vastasi täti kylmästi ja ulos katsoen jauhoi kahvia.

-- Eikö täti tunne? kysyi tulija ja tuli kädestä pitäen tervehtimään.

-- Kukahan tässä kaikkia ohiajavia joutaa tunnustelemaan, vastasi

täti yrmeästi ja vastahakoisesti antoi kätensä.

-- Minä olen Masa, sanoi tulija.

-- Masa? Mikä Masa? sanoi täti yliolkaisesti ja jauhoi kahvia.

-- Se -- Masa. Onpas täti nyt! Katsokaa edes!

Täti katsoi tulijaan.

-- Ethän sä vain ole sepän Masa, sisar-vainaan poika? tunnusteli.

-- Sehän juuri minä olen.

-- No -- hyvä ihminen! Kun en minä ollenkaan ymmärtänyt ajatellakaan!

Käy istumaan!

-- Kiitos! Tavataan sanoa, ettei oikein jouda istumaan. Ja minun on

nyt vähän sillä tavalla, että minä en jouda pitkiä aikoja olemaan.

Kolmen tunnin kuluttua pitää jälleen olla tuolla naapurikunnan

Metsäkylässä, sanoi Masa.

-- Metsäkylässä, ihmetteli täti. Sieltäkö sinä tulet?

-- Sieltä. Sain lainata pyörän ja päätin käydä täällä asioita

utelemassa. Kun ei ole tämän pitempi matkakaan, selitti Masa. Ja nyt

sitten ensiksi: missä Sanna sisko mahtaa mennä? Tietääkö täti sen?

-- Ky-yllähän minä tiedän -- -- vastasi täti hieman epävarmalla

äänellä.

-- Ei kai hän Saarenpäässä enää ole?

-- Eei -- Hän joutui pois heti kun ne isäntä ja emäntä kuolivat. Olet

kai kuullutkin, kuinka niiden kävi?

-- Olihan siitä lehdissä. Ja minä silloin jo ajattelin Sannaa. Mutta

oli silloin vielä omatkin asiat siinä kunnossa, että oli täysi niiden

kanssa. Piikana Sanna on?

-- Piikana -- --

-- Minulla olisi nyt tiedossa hänelle hyvä paikka siellä kaupungissa,

sanoi Masa. Sen vuoksi minä tänne näin ohimennen poikkesinkin

sanomaan teille, että te käskisitte Sannan järjestää asiansa niin,

että voi lähteä mukanani, kun kahden viikon kuluttua tulen uudestaan

tänne. Otatteko sen tehdäksenne?

-- Miksen minä -- -- Vaikka -- --

-- Mitä vaikka? uteli Masa.

Tädin silmät kyyneltyivät.

-- Sitä vain -- jotta ei Sannasta taida nyt olla sen paikan ottajaksi.

-- Kuinka --? kysähti Masa.

-- Sanna on täällä, sanoi täti silmiään pyyhkien.

-- Täällä? huudahti Masa ja etsivin silmin katseli kautta tuvan.

-- Tuolla sängyssä se on, viittasi täti.

-- Onko hän sairas!?

-- On, sai täti sanotuksi ja puhkesi nyyhkimään.

Masa seisoi ällistyneenä. Hiipi sängyn luo, avasi hiljaa edusverhoja

ja katsoi sänkyyn. Sanna yhä nukkui. Masa sulki edusverhot ja tuli

takaisin tädin luo.

-- Onko hän jo kauan ollut täällä? kysyi kuiskaten.

-- Tänä aamuna tuli.

-- Tänä aamuna! Yksinkö?

-- Yksin -- lapsi parka, nyyhki täti. Masa ei ymmärtänyt mitä pitäisi

tehdä.

-- Olisiko tässä lähellä lääkäriä tai sairaanhoitajatarta tai muuta

sellaista? kysyi vihdoin.

-- Ei ole. Ja tuskin ne tässä mitään auttaisivatkaan. Tämä ei taida

ollakaan mitään Jumalan tautia, nyyhki täti.

-- Kuinka? Mitä täti tarkoittaa? Täti puhkesi itkemään.

Masa katsoi ihmeissään vuoroin tätiin, vuoroin sänkyyn. Kävi jo

uudelleen verhojen taaksekin katsomassa. Mutta kun Sanna yhä vain

nukkui, niin tuli jälleen tädin luo. Itkien katsahti täti Masaan,

mutta ei saanut mitään sanotuksi.

-- Mitä täti tarkoittaa? Ettekö voi sitä sanoa? Minulle! pyysi Masa.

-- Kun en itsekään tiedä. Jos luulenkin vain turhia.

-- Mitä te luulette? Sanokaa se! pyysi Masa edelleen.

-- Minä luulen jotta -- kipeästi nyyhkien painoi täti päänsä alas --

jotta hän on tehnyt -- -- lapsenmurhan -- --

-- Häh! pääsi Masalta. Sannako?

-- Niin.

Ja kuin itseään puolustaakseen kuiski täti kaikki, mitä Sanna oli

sanonut.

Masa jähmettyi paikalleen seisomaan. Harppasi sitten sängyn luo ja

riipaisi edusverhot auki.

Sanna alkoi rauhattomasti kähmiä ja ensin mumistuaan jotain, josta

ei saanut mitään selkoa, hän yhtäkkiä itkunsekaisesti, mutta muuten

aivan selvästi huusi:

-- Emäntä -- emäntä --! -- Kuoli se, sanoi sitten väsyneesti.

-- Älkää kiusatko! Älkää lyökö! parkaisi vielä, ja taas epäselvästi

mumisten riuhtoi kuin jostain irti päästäkseen.

Masa katsoi Sannaan särkynein ilmein, ja tutisevan vanhuksen tavoin

päätään nyökyttäen sanoi:

-- Sisko rukka! Näinkö siis sinunkin piti joutua -- --

Lause katkesi ja päännyökkäily taukosi. Kasvojen ilme ikäänkuin

koveni. Ja viipyi tuokion ennenkuin hän jatkoi:

-- -- porvarillisen siveyden uhriksi?

Se tuli puolittain sähisemällä. Ja hänen kätensä tärisivät hiukan.

Sanna kai kuuli Masan sanat. Silmänsä hän kuitenkin avasi. Ja

nähdessään miehen katsovan edusverhojen raosta, alkoi hän molemmin

käsin torjua, ja huutaa kuin kuoleman hädässä.

Masa poistui sängyn luota.

-- Kenties te olette, täti, oikeassa! Kenties hän on tehnyt sen!

kuiskasi hän tädille, ja painautui penkille istumaan pään käsien

varaan painaen.

Tädin huulet tärisivät ja silmistä juoksi virtanaan kyyneleitä. Hän

teki liikkeen kuin tahtoisi hän hyväillä Masaa.

Vähään aikaan ei kuulunut muuta kun heikkoja nyyhkeitä sängystä

peiton alta, jotka nekin hiljalleen loppuivat.

Masa vihdoin katkaisi hiljaisuuden, nousi ja viittasi tädin tulemaan

kanssaan ulos.

-- Se on, täti, sittenkin sillä tavalla, että olkoon miten onkin,

niin se mikä on tapahtunut, se on tapahtunut, eikä sitä voi millään

tapahtumattomaksi saada, sanoi hän porstuaan tultua, ja kelloonsa

katsoen lisäsi:

-- Minun täytyy nyt lähteä. Hoitakaa te Sannaa.

-- Onko sulia niin välttämätöin kiire, hätäili täti. Etkö sä nyt

edes hetkeä vielä jouda olemaan? Edes kahvia juomaan. Se olisi heti

valmista -- puolikeittämissä jo -- mutta kun tässä on mennyt ihminen

aivan sekaisin, pahoitteli täti.

-- Ei -- kyllä minun nyt täytyy lähteä. Toverien antamat tehtävät

täytyy ennen kaikkea suorittaa. Hoitakaa te Sannaa ja -- Masa kaivoi

kukkaron taskustaan ja pisti sieltä setelin tädin kouraan -- tuossa

on vähäsen ensi aluksi. Kun kahden viikon kuluttua tulen takaisin,

niin katsotaan sitten, mitä voidaan tehdä, -- jos nimittäin kruunun

hurtat eivät jo sitä ennen Sannaa vie, sanoi hiljemmin ja toisaanne

kääntyen.

-- Niin -- en suinkaan minä tiedä, alistui täti. Mutta olisi ollut

niinkuin turvallisempaa, kun sinäkin olisit tässä. Kun sen noin piti

käydä -- lapsiparan.

-- Mitäpäs minäkään tässä voisin tehdä. Jos se nyt kerran niin on

käynyt, niin siihen täytyy alistua.

-- Niin -- huokasi täti, niinhän se on ihmisen tässä maailmassa, että

siihen sen täytyy tyytyä, mitä Korkeimmalta sallittu on.

-- No hyvästi nyt vain, sanoi Masa tädin käteen tarttuen. Älkääkä nyt

itseänne sairaaksi murehtiko. Sillä ei asia ainakaan parane.

-- Ei suinkaan paranekaan, mutta -- täti huomasi setelin kourassaan.

-- Mitäs sä tätä rahaa mulle -- Jäikös sulle itselle mitään? Ota

tämä, kyllä minä tässä muutenkin toimeen tulen.

Täti tarjosi seteliä Masalle.

-- Pitäkää vain se, torjui Masa. Jäihän sitä vielä minullekin. Ja

eikö tuota uutta saane, kun loppuu.

-- Mikä sä nyt sitten oikein olet -- en ole vielä sitäkään tullut

kysyneeksi? uteli täti. Oletko sä joku virkamies -- vai -- --?

-- Enhän minä mitään erikoisia. Olen nyt tällä kertaa vain sellaisena

lähettinä.

-- Lähet -- -- Oletko sinä lähetyssaarnaaja? ihastui täti.

-- Een, torjui Masa, ei ainoastaan sanoilla ja äänellä, mutta

käsilläänkin ja koko olemuksellaan.

Täti ikäänkuin painui kokoon.

-- No mikäs --? Kun sä sanoit jotta lähetys -- --? nurkui hän.

-- Sellainen puoluelähetti minä olen, selitti Masa.

Sosialistiagitaattori, jos täti siitä paremmin ymmärtää.

-- Kuinka sä oikein sanoit? Sosialisti -- --?

-- Sosialistiagitaattori, saneli Masa harvaan. Pelkääkö täti

sellaista.?

-- Oikeinko sellainen Jumalan kieltäjä? kysyi täti nopeasti,

sivuuttaen Masan kysymyksen.

-- Kuinka sen kukin ottaa, hymyili Masa vain ja meni pyöränsä luo.

Oli juuri hyppäämäisillään satulaan, mutta samassa irroittikin

vasemman käden ohjaustangosta ja sen satulaan iskien kääntyi yhä

portailla seisovalle tädille sanomaan:

-- Se on täti sillä tavalla, että ei tämäkään toimi mitään hauskaa

ole. Ja jos en minä olisi juuri nyt sattunut tänne tulemaan, niin

minä olisin kukaties hyvin pian sen jättänytkin. Mutta nyt en minä

sitä jätä. Äsken tänne tullessani minä muistin Jukka-vainaan kuoleman

ja kaiken mitä sen yhteydessä minulle tapahtui -- senkin kun olin

häntä täältä etsimässä enkä löytänyt. Se jo pani mieleni kuohumaan.

Ja kun nyt tulin Sannaa etsimään enkä löytänyt häntäkään -- en

ainakaan sitä Sannaa, jota etsin -- niin nyt olen niin kypsytetty ja

kärvennetty, että en enää lakkaa suutani soittamasta enkä muutakaan

toimimasta, ennenkuin -- ampuvat kuulan kallooni. Hyvästi täti!

Masa kääntyi rajulla liikkeellä, tarttui molemmin käsin

ohjaustankoon, hyppäsi satulaan ja läksi kiitämään pois.

Täti jäi portaille seisomaan ja Masan jälkeen katsomaan. Vasta kun

Masa katosi näkyvistä, kääntyi hän tupaan menemään ja raskaasti

huokaisten itsekseen kuiskasi:

-- Eikö siis yhdestäkään tullut oikeaa ihmistä!