Väsymys ja raukeus alkoi suorastaan kirvellä, ja velttona mukautui
ruumis kaikkiin alustansa epätasaisuuksiin. Päätä pakotti ja
silmäluomien välistä tihkui kuuma vesi.
Raskas musta verho levisi kaiken ylitse.
Hän tunsi makaavansa ohuen hyvin epävarman verkon päällä, josta
milloin tahansa voi pudota alas jonnekin pohjattomaan. Hän pelkäsi,
ja yritti pitää itsensä mahdollisimman koholla ja keveänä. Kuitenkin
verkko hiljalleen kallistui ja hän luisui sen reunaa kohti. Luisui ja
luisui ja yhtäkkiä kierähti verkolta pois -- ja heräsi.
Heti vaipui hän kuitenkin uudelleen horrokseen. Makasi pohjattoman
äkkijyrkänteen reunalla ja piti toisella kädellään lujasti kiinni
jostain, ettei vain putoaisi. Joku seisoi siinä vieressä, takoi
raipalla saappaittensa varsiin ja vaati häntä nousemaan ja lähtemään
jonnekin. Jyrkänne veti häntä, hänen kätensä irrottui siitä josta hän
kiinni piti, hän kierähti jyrkänteen reunalta -- ja heräsi taas.
Hän muisti että hänellä on joku tärkeä tehtävä, joka on vielä
suorittamatta. Joku hyvin tärkeä. Ja jos ei hän sitä suorita, niin
tapahtuu hänelle jotain hyvin pahaa. -- -- Jotain -- -- pahaa -- --
pahaa -- -- Suuria koiria alkoi liikkua hänen ympärillään. Nuuhkivat
ja irvistelivät ja olivat niin vihaisen näköisiä. Eikä hän päässyt
ylös. Koirat tulivat hiiviskellen yhä lähemmäksi ja lähemmäksi ja
yhtäkkiä koko lauma hyökkäsi hänen päälleen. Hän parkaisi, heräsi ja
ponnahti istualleen.
Oli aivan nokipimeä. Eikä risausta kuulunut.
Hän pyyhkäsi otsaansa.
Mitäs se olikaan kun hänen piti tehdä -- --?
Ja missä hän oikein on --?
Jälleen pyyhkäisi hän otsaansa ja laski käden sivulleen. Se osui
sammalen päälle koholle jääneeseen nuoraan. Hän vavahti ja äkkiä
nykäisi kätensä takaisin.
Ja jäi tuijottamaan pimeään.
Vähän aikaa niin istuttuaan hän uudelleen tavoitti nuoraa. Se tuntui
tutulta. Hän veti sen syliinsä, kuletti sitä kouransa lävitse ja
koetti pinnistää muistiaan.
Vihdoin tuli nuoran päässä oleva silmukka hänen kouraansa.
Hän hätkähti niin että hengitys salpautui. Ja muisti missä on ja mitä
varten on tänne tullut.
Hänhän on tullut tänne -- hirttämään itsensä -- -- Etteivät ihmiset
saisi hänelle sanoa että hän on -- -- huora -- --
Kuin ankarasta vilusta väristen nousi hän seisaalleen, puristi nuoraa
lujasti kädessään ja läksi kiiruusti kävelemään. Löi otsansa puuhun
ja alkoi kulettaa kättä kasvojen edessä, etteivät oksat silmiin
sattuisi. Satutti jalkansa useamman kerran. Ja kaatuikin. Mutta aina
vain pyrki eteenpäin.
Aluksi hän uskotteli etsivänsä paikkaa missä tehdä sen mitä varten on
tänne tullut. Mutta sitten hän ei enää ajatellut mitään. Kulki vain
pimeässä metsässä kuin jonkun kulettamana. Ja kaikin keinoin yritti
suojella itseään, ettei haavaa eikä mitään muutakaan vammaa saisi.
Taas hän satutti jalkansa ja kaatui. Ja kun hän yritti siitä nousta
vihlasi koko ruumista kuin olisi monella veitsellä viilletty yhtaikaa.
-- Nyt se tulee, välähti hänen mielessään, ja tuskaisesti voihkaisten
painui hän sammalikkoon suuren kiven vierelle.
Poltto lieveni pian. Mutta nousta hän ei jaksanut. Suoristi vain
itsensä kiven viereen makaamaan. Ja sai hämärtyneeseen tajuntaansa
kuvan että makaa sairaana pikkutyttönä Saarenpään peräsängyssä. Ja
emäntä sieltä lattialta sanoo: "Siunaa nyt Sanni itsesi."
Hän risti kätensä ja siunasi itsensä.
Samassa jo taas vihlasi kuin olisi monilla veitsillä viilletty
yhtaikaa.