Hän oli silloin niin kiukuissaan, että kun ne tarjosivat hänelle
ruokia tädille vietäväksi, niin hän paasasi ne kaikki pöydän alle.
Täyden rokkavadinkin viskasi Sikkarin emännän päähän. Ja niin läksi.
Eikä ole sen jälkeen talossa käynyt.
Kukas niiden käski sillä tavalla häntä herjata! Eihän se hänen syynsä
ole, että hänen vanhempansa ovat kuolleet köyhinä ja hän on köyhäksi
orvoksi jäänyt! Eikä hän ole koskaan heidän tielleen tupannut eikä
heidän omaansa pyytänyt. Ei suinkaan hän Saarenpäähänkään olisi
mennyt, jos ei häntä olisi viety.
Nyrkkiin puristuneet kädet vapisivat ja pää painui jälleen pöytään.
Kun ne kehtasivat ne liinatkin viedä! Sen pöytäliinankin, jonka hän
teki aivan itse. Itse kutoi kankaan, itse piirsi mallin ja illoin
ja öin neuloi ja niin hartaasti yritti valmiiksi, jotta saisi
Juhannusaattona asettaa sen pöydälleen, kun Miska oli luvannut tulla.
-- Ja saikin hän sen valmiiksi -- mutta -- -- Hän neuloi siihen kaksi
toisiinsa kietoutunutta ruusua. Toinen niistä oli hän ja toinen oli
-- -- Miska -- --
Ja nyt se liina on Sikkarin Hildalla -- ihmisellä, joka itse ei saisi
painohakaa puseroonsa neulotuksi!
Sannin nyrkki iski pöytään, niin että kampa ja hiusneulat hypähtivät.
Piika -- kunnanvaivainen! Jolla ei ole ihmisellistä pukuakaan. Mitä
tekee sellainen nuorisoseuran kesäjuhlassa? uhmaili hän, mutta
samalla kuitenkin kurotti käsillään kuin jotain pois pyrkivää
tavoittaakseen. Hän ei ollut käynyt kertaakaan seuratalolla sen
jälkeen, kun Saarenpäästä viime kesänä läksi. Hänellä ei ollut ollut
sellaista pukuakaan, jolla olisi kehdannut mennä. Nyt hänellä olisi,
mutta -- -- hän muisti Hilman puvut -- kehtaako silläkään mennä?
Nauravat. Ja Miskakin saa hävetä hänen tähtensä. Miska -- Miska -- --
Taas kurotti hän käsiään kuin jotain pidättääkseen.
Hän muisti kamarinsa Saarenpäässä, sen pöydät, piirongin, vuoteensa,
ikkunaverhot, kukat ja kaikki. Muisti Helunan ja Mansikin, muisti
nimikko-lampaansa, kanat ja Maija-kissan. Muisti ne ruusupensaat,
jotka he isännän kanssa istuttivat puutarhaan, kukkapenkit
ja kyökkikasvit, joita hän oli kitkenyt ja kastellut. Muisti
vähäpuheisen ja ujon, mutta helläsydämisen isännän, ja toimekkaan,
hyvätuulisen emännän. Muisti viime vuoden Vappu-illan, jolloin
Varsanniemen Miska saattoi häntä kotiin seuratalolta.
Ja nyt ne ovat kaikki poissa -- -- muilla -- -- Miska --?
Miskakinko toisilla -- --?
Säikähtyneenä katsoi hän eteensä. Huulet alkoivat nytkiä, silmät
räpyttää.
Hiljaa parahtaen heittäytyi hän seipäistä ja maalaamattomista
laudoista kyhättyyn luhdinsänkyyn niin että olkipatja kahahti. Painoi
päänsä tyynyyn ja purskahti itkuun.