Kun sai itse olla rauhassa, niin antoi muidenkin olla. Pilkkasanoihin
ja härnäilemisiin vastasi vihaisilla silmäinväläyksillä. Mutta jos
joku käsin otti kiinni, niin silloin iski vastaan käsin, jaloin ja
hampain. Suuremmiltaan sai ja pienemmilleen antoi selkään. Välillä
murjotti omaan kuoreen sulkeutuneena.
-- On kuin mikäkin mörrikkä. Niinkuin karhu, sanoivat ihmiset ja
lapsiaan varoittivat, että antakaa sen olla rauhassa. Älkää olko
huomaavinanne vaikka se mitä tekisi. Mutta jos kimppuun käy, niin
kyllä minä -- -- --
Kaikki tietysti eivät voineet antaa Masan olla rauhassa. Heidän
täytyi saada härnätä häntä ja haukkua milloin ruoti-Masaksi,
ruotipaapaksi, karmankeliksi, kunnankarooksi, pitäjänpässiksi ja
milloin miksikin. Ja kun ei pelkällä sanomisella saatu Masaan
vaikutetuksi, niin käytiin käsin kiinni. Silloin Masa aina maksoi
luonnossa. Ja niin pysyi ainainen "korkeajännitys" Masan ja kylän
muiden poikain, sekä heidän välityksellään hänen ja poikain
vanhempain välillä.
Koulussa jännitys harvemmin pääsi purkautumaan teoiksi. Siellä
opettaja, aina kun yhteenottoja sattui, otti selvän kahnauksen
syistä, jolloin tavallisesti selvisi, että alkusyy oli muualla eikä
Masassa. Ja rangaistukset lankesivat sen mukaisesti.
Kesäisillä paimenretkillä ei tällaista oikeudenjakajaa ollut
ja niillä suoritettiin tappeluita melkein joka päivä. Masan
häviölle joutuessa yhteenotto päättyi hävinneen puolen uhkaavaan
äänettömyyteen, toisen puolen alakynteen jäädessä se päättyi tämän
itkien ja kiroten esittämiin uhkauksiin:
-- Mä sanon isälle! Sanon jo!
Koulutehtävät Masa suoritti yhtä hyvin kuin joku toinenkin.
Luontaisten lahjojen ohessa siihen vaikutti halu noudattaa
oikeudentuntoisen opettajan tahtoa, sekä eräänlainen hiljainen
koston- ja kunnianhimo. Hän on yhtä hyvä kuin hekin.
Ylemmille osastoille tultaessa ja kehnompain ainesten joukosta
pois jäätyä, toverit vähitellen lakkasivat häntä härnäilemästä ja
kiusottelemasta. Antoivat hänen olla rauhassa. Eikä hänkään heidän
rauhaansa häirinnyt.
Kotona suoritettavat tehtävät hänelle määräsi emäntä, isäntä kun
uhkauksensa mukaisesti ei sekaantunut Masan asioihin. Ei edes Masan
lukemisintoa häirinnyt, vaikka pitikin lukemista työmiehelle kaikkein
hulluimpana hommana. Mutta eihän se minun takkiani laahaa. Itsepähän
tuon edestään löytää, ajatteli ja hillitsi itsensä. Ja kun kyläläiset
tulivat poikainsa puolesta Masan päälle kantamaan, sanoi hän vain:
-- Pitäkööt puolensa. Tai jos eivät voi pitää, niin antakoot Masan
olla rauhassa.
-- Rauhassa, matkivat kantelijat. Kukahan tämän rauhaa pyytäisi
häiritä, mutta kun -- --
-- No Masa nyt ei ainakaan kenenkään rauhaa häiritse, sanoi isäntä
sillä tavalla, että kantaja ymmärsi enemmän sanomisen turhaksi.
-- Vielä tuota puolustaa -- muutamaa, mutisi vain ja meni pois.
Kun Mikku tuli sille iälle, että alkoi kelvata paimenen virkaan,
ja Masaa alettiin käyttää töissä aikaihmisten mukana, loppuivat
paimenkahakat ja niistä johtuvat kantelut. Niistäkin harmeista siis
päästiin. Ja elämä oli melkein siedettävää taas.
Ja niinpä kävikin, että kun Masan huutolaisaika loppui, haastoi
isäntä häntä edelleenkin jäämään taloon.
-- Alan jo käydä vanhaksi, ja kun tässä on nyt jo molemmin puolin
toisiinsa opittu, niin eikö se lie näin parasta. Kyllä minä palkkaa
maksan sen kuin joku toinenkin.
Masa ei ollut sitä asiaa koskaan johtunut ajattelemaan eikä osannut
siihen mitään vastaankaan sanoa.
-- Kuinka paljon noin niinkuin arvelisit pitäväsi saada palkkaa?
kysyi isäntä vielä.
Masa ei osannut siihenkään mitään sanoa. Ei hän ollut sitäkään tullut
koskaan ajatelleeksi.
-- Niin no -- kyllähän me siitä sovimme. Kyllä minä sinulle aina sen
maksan kuin joku toinenkin, vakuutti isäntä.
Varsanniemen Ruokko-Masasta tuli siis Varsanniemen renki-Masa. Ja kun
hän samoihin aikoihin kävi rippikoulunkin, tuli hänestä myös raavas
poika.
Se ei vaikuttanut mitään muutosta hänen ulospäin näkyvään elämäänsä.
Hän teki työnsä samoin kuin ennenkin, oli yhtä vähäpuheinen ja
itsekseen elelevä kuin ennenkin, ja kaiket joutoajat lueskeli
lainakirjoja, niinkuin ennenkin.
Joskus vain ajatteli, että hänkin on nyt raavas poika ja renki, jolle
maksetaan palkkaa. Silloin aina mieleen läiskähti jotain omituista,
sellaista ujostuttavaa. Ja siellä jossain syvemmällä asuva arka kaiho
ja kaipaus jonnekin ikäänkuin heräsi. Ja syttyi aavistus jostain
salaperäisestä, joka on jossain ja joka tuossa tuokiossa voi tulla
esille.