Puoliääneen pyrskähti oppilaista joku nauramaan, kun Masa seuraavana
aamuna tuli kouluun. Toiset katsoivat häneen säälimättömästi, toiset
säälivästi hymyillen. Vain joku oli, joka ei nauranut eikä hymyillyt,
ihmetellen vain kysyi silmillään.
Masa kesti sen kaiken ja pääsi paikalleen istumaan. Avasi kirjan ja
syventyi sitä lukemaan.
-- Katso sen tukkaa, kuuli hän takanaan kuiskattavan ja huomaamattaan
vei hän käden päähänsä. Tukka tuntui olevan vanukkeinen. Eiliseltä.
Takaa kuului pidätetty hihitys. Se sai Masan poskilihakset
nytkähtämään ja silmät välähtämään.
Opettaja tuli luokalle. Veisattiin virsi ja opettaja luki rukouksen.
Loi sitten tarkastelevan katseen yli luokan. Pysähtyi Masaan ja kysyi:
-- Missä Saari oli eilisen päivän?
Koko luokka hiljeni.
Masa katsoi pulpettiin eikä vastannut mitään. Opettaja odotti. --
Mikset sinä vastaa? kysyi sitten. Masa katsoi vain pulpettiin eikä
vastannut.
-- Mikset sinä vastaa? uudisti opettaja tiukemmin.
Masa ei vastannut.
-- Olitko sairas? Masa ei vastannut.
-- No mutta -- miksi et sinä sano mitään? ihmetteli opettaja. Nouse
seisomaan ja selitä missä olit eilisen päivän. Sairastitko vai miksi
et tullut kouluun?
Masa nousi seisomaan, mutta ei sanonut mitään.
-- Tämähän on merkillistä! hymähti opettaja ja loi kummastelevan
katseen yli luokan.
Oppilaista toiset ihmetellen, toiset pelokkaina katsoivat Masaan.
Joidenkin kasvoilla väreili ivahymy. Korpisen Rikku nauroi melkein
ääneen, pyöri ja heittelehti tuolillaan kuin olisi istunut elohopean
päällä. Vuoroin avasi suunsa kuin jotain sanoakseen; vuoroin levitti
sen leveään naurun virniin.
-- Mitäs se Korpinen siellä? Istu rauhassa! sanoi opettaja
kiusaantuneesti.
-- No, kun Masa -- Saari -- tuli eilen Ratulan Jussin olkikuormassa,
rähähti Rikku.
Opettajan katse naulautui Rikkuun.
-- Mitä? Olkikuormassa! -- --?
-- Niin. Ratulan Jussin olkikuormasssa se tuli, kun me menimme
kotiin, kielitteli Rikku.
Opettajan puolittain hämmästynyt, puolittain epäilevä katse viipyi
vielä Rikussa. Vähitellen se kuitenkin lipui Masaan.
-- Mitenkä se asia nyt oikein on Saari? Sanopa, missä olit
eilispäivän.
Masa ei sanonut mitään. Poskilihakset vain nytkivät ja silmät
välähtelivät Rikkuun päin.
-- Oletko sinä tullut Ratulan olkikuormassa? Mistä? Ja minkätähden?
Selitäpäs nyt!
Masa ei sanonut mitään.
-- Miksi et sinä vastaa?
Opettajan äänessä kuului jo nousemassa olevaa kiukkuakin.
Luokalta ei kuulunut hiiskausta. Rikkukin oli jäänyt nauru kasvoilla
odottamaan.
Opettaja odotti vähän aikaa.
-- Jahah! Vai et sinä aio sanoa, missä olit eilen, sanoi sitten
kylmästi, laskeutui alas kateederilta ja hitaasti tuli pitkin
käytävää. En minä jouda tässä koko tuntia sinulta vastausta onkimaan.
Masan luo tultuaan tarttui opettaja hänen otsatukkaansa ja käski
tulla peremmälle. Vastaanpanematta antoi Masa viedä itseään. Se
sai Korpisen Rikun nauramaan koko suullaan. Käsiään polviin takoen
ja takapuoltaan nostatellen hän nauroi ja yritti saada toisiakin
nauramaan. Siellä täällä joku koettikin väkinäisesti hymyillä.
-- Seiso siinä ja muistele, missä olit eilisen päivän, sanoi opettaja
ja asetti Masan seisomaan kateederin viereen luokkaa vastapäätä. Itse
nousi hän kateederille, koputti sormillaan pöydänkanteen ja käski
olla hiljaa.
-- Hiljaa! uudisti vaativammin ja katsoi Rikkuun, joka yhä vain
riemuitsi, kuin olisi saanut siihen jonkinlaisen erikoisoikeuden.
-- Korpinen tulee myös tänne, sanoi opettaja kuivasti.
Rikun nauru jähmettyi ja hän jäi tuijottamaan opettajaan
kiittämättömyyden ja väärinymmärryksen uhrina.
-- No! Tule vain, tule! kiristi opettaja. Vai pitääkö minun tulla
sinuakin tukasta taluttamaan.
Itkua tehden vääntäytyi Rikku seisaalleen ja läksi laahustamaan.
-- Seiso tuossa! käski opettaja ja viittasi kateederin toiselle
puolelle. --
Vihdoinkin päästiin alkamaan tunti.
Sen loputtua käski opettaja Masan ja Rikun mennä paikalleen. Masan
hän määräsi illalla jäämään.
Masa jäi.
Likemmä tunnin sai hän istua illan hämyisessä koulusalissa, ennenkuin
opettaja tuli ja alkoi jälleen tutkia, missä hän oli eilispäivän
ollut.
Masa ei vastannut mitään. Härkäpäisesti vain altakulmain mulautti,
kun opettaja uhkasi rangaistuksella.
-- No seiso sitten siinä! tiuskasi opettaja ja hermostuneesti
liikehtien meni omalle puolelleen.
Masa seisoi.
Illan hämy yhä tummeni ja hiljaisuus tiheni. Pyöreänaamainen
seinäkello vain yksitoikkoisesti tikutti.
Vihdoin kuului taas ovenkäynti. Voimistelusalista alkoi kuulua
luokkasaliin suuntautuvia askeleita. Ovi avautui ja opettaja tuli
luokkasaliin.
-- Koko ajanko sinä olet seisonut! ihmetteli hän, kun tapasi Masan
seisomassa samassa asennossa, mihin hänen lähtiessään jäi.
-- Niin, sanoi Masa hiljaa.
Opettaja hymähti itseään syyttävästi ja asettui istumaan pulpetille
Masaa vastapäätä.
-- En minä sinulle mitään pahaa tahdo, alkoi hän puhella.
Päinvastoin. Minä olen aina toivonut sinulle kaikkea hyvää ja
myötätunnolla ottanut osaa kohtaloosi. Varsinkin sen jälkeen, kun se
veljesi, Jukka, vai mikä hänen nimensä oli --
Siihen katkesi opettajan lause ja hän jäi katsomaan Masaan, joka
tärisi kuin ylimääräisesti kuormitettuna, ja jonka silmistä tipahteli
kyyneleitä pulpetille -- -- --
Opettajankin alkoivat huulet nytkiä ja posket vavahdella. -- --
Hiljaa pani hän kätensä Masan pään päälle ja vapisevalla äänellä
kuiskasi:
-- Saat mennä kotiin.
Masa etsi tarpeelliset kirjat pulpetin laatikosta ja läksi
hissuttamaan pois.
Opettaja seurasi hänen menoaan. Vielä sittenkin, kun Masa jo oli
sulkenut oven takanaan, istui hän pulpetilla miettivän hiljaisuuden
täyttämässä luokkasalissa, ja raskain ilmein katsoi sinne, johon Masa
hänen näkyvistään katosi.