Kotiin lähdettäessä yritti hän jäädä eteiseen ja toisten mentyä aikoi
käydä opettajalta kysymässä. Mutta kun Aappolan Niilo huusi: Tule jo
Masa -- niin ei hän jäänytkään.
Ja huomenna on viimeinen koulupäivä! Ja ylihuomenna on kuusijuhla!
Yöllä näki hän unta, että Korpisen riihen nurkkaa nostettiin. Monta
miestä oli paksuilla puukangilla vääntämässä. Ja kun nurkka kohosi
tarpeeksi korkealle, ilmaantui sen alle Jukka. Miehet nykäisivät
kanget pois ja nurkka romahti Jukan päälle.
Masa parkaisi ja heräsi.
Kun hän jälleen sai unesta kiinni, oli hän opettajan luona
paitasillaan. Sitten hän oli huimaavan korkealla kapean seinän
päällä. Siellä puhalsi kylmä tuuli. Lähellä oli toinen seinä. Hänen
olisi pitänyt hyvin kiireesti päästä sille ja sieltä sitten tikapuita
alas. Mutta ennenkuin hän ehti niin kauas, että olisi uskaltanut
hypätä, alkoikin seinä huojua ja luhistua -- --
Masa heräsi taas ja huomasi pudonneensa lattialle.
Aamulla taas kouluun mennessään hän päätti luopua koko ajatuksesta.
Kun ei siitä kuitenkaan mitään tule! Eikä ole väliäkään. Ei Jukka
osaa joulukuusta kaivatakaan. Kun ei ole ennenkään sitä nähnyt, eikä
nytkään saa mitään siitä kuulla. Ja tokko siinä mitään nähtävää
liekään -- --. Kuusessa -- --.
Mutta kun hän tuli koulun eteiseen, eikä siellä ollut ketään, pujahti
hän pimeään voimistelusaliin. Sielläkään ei ollut ketään. Hän
asetti lakkinsa ja kirjansa uunin vieressä olevalle pöydälle, hiipi
varpaillaan opettajan kamarin ovea kohti, tarttui lukon painimeen,
ja säikähti niin, että oli polvilleen lysähtää, kun ovi avautui ja
kirkas valo tulvahti vastaan. Jollain tapaa hilautui hän kamarin
puolelle.
Opettaja istui pöydän ääressä kirjoittamassa. Oven käynnin
kuullessaan kääntyi katsomaan ja näytti ällistyvän, kun näki, kuka
tulija oli. Masa seisoi katse lattiassa ja odotti, että opettaja
käskee hänen mennä ulos. Kuitenkaan ei opettaja käskenyt. Tuokion
odotettuaan vain kysyi:
-- Onko Saarella asiaa? --. On. Mä tulin kysymään, jotta saisiko
Jukka tulla joulukuuselle.
-- Jukka? Kuka Jukka?
-- Se Korpisen.
-- Korpisen? Kuka se sellainen on?
Masa jo pelkäsi, että hän ei saakaan sitä sanotuksi. Hän tunsi
opettajan katseen itsessään, eikä uskaltanut nostaa silmiään
lattiasta. Opettaja odotti.
-- Se Jukka -- -- mun veljeni, sai Masa vihdoin töytätyksi.
-- Jassoo -- -- Se on sinun veljesi, huomasi opettaja. Tietysti hän
tulla saa. Tietysti.
Masa livahti takaisin voimistelusaliin. Siellä ei ollut nytkään
ketään. Hän heitti vasenta jalkaansa kuin hyppyaskeleen ottaakseen.
Hillitsi kuitenkin itsensä, otti kirjansa ja lakkinsa pöydältä ja
meni eteiseen. Siellä ei ollut nytkään ketään. Mutta rappusilta
kuului ääniä ja askeleita. Kiireesti pani Masa lakkinsa naulaan ja
meni luokkasaliin, niinkuin tavallisesti.
Kukaan ei tiennyt, että hän oli käynyt opettajan puheilla! Kysymässä,
saako Jukka tulla joulukuuselle huomenna. Ja opettaja oli sanonut,
että saa.
Keskellä tuntiakin tuppasivat Masan jalat lyömään tahtia pulpetin
alla ja huulet suippenivat vihellystyyliin. Aina hän kuitenkin
sai hillityksi itsensä ja suoriutui loistavasti kaikista päivän
tehtävistä. Ja kun opettaja lukukausitodistuksia esittäessään teki
hänestä osastonsa ensimäisen, tunsi hän saaneensa hyvää niin paljon,
että melkein häpesi, ja ujosti painoi päänsä alas, kun jonkun kanssa
katseet vastakkain sattuivat.