X. KASVATUS.

Siunauksellisin ja pyhin työ, jonka nykyään voi tehdä ihmiskunnan

hyväksi, on opettaa ihmisille -- mieluimmin esimerkin kautta, sillä

esimerkki on paras opettaja -- ei miten "he parantaisivat itsensä",

vaan miten "he osaisivat olla tyytyväisiä". Jokaisen alhaisen luonteen

ja jokaisen alhaisen olennon kirouksena on, että he syövät, _eivätkä_

tule ravituiksi. Siunauksen sanat ovat, että heidän pitää syömän ja

tuleman ravituiksi; ja koska on olemassa vain yhdenlaista vettä, joka

sammuttaa kaiken janon, niin on myös olemassa vain yhdenlaista leipää,

joka tyydyttää kaiken nälän -- oikeuden ja vanhurskauden leipä; jos

ihmiset tätä isoovat, pitää heidän nälkänsä aina sammutettaman, koska

se on taivaan leipää; mutta jos he isoovat jumalattomuuden leipää ja

palkkaa, ei heidän nälkänsä ole tyyntyvä, sillä se on Sodoman leipää.

Mutta opettaakseen ihmisiä olemaan tyytyväisiä, on tarpeellista täysin

ymmärtää taito olla iloinen ja elää nöyrää elämää -- sillä kaikista

taidoista ja tiedoista täytyy juuri tätä eniten tutkia. Nöyrä elämä,

se on elämä, joka ei aseta päämaalikseen tulevaa ylenemistä, vaan

tyytyy rauhalliseen ja suloiseen olemiseen; joka ei karkoita ajatusta

tulevaisuuden huolehtimisesta, vaan ainoastaan turhan ennakkopelon

ja tulevien päivien surun; joka kyllä suvaitsee varovaisuutta ja

varustautumista, mutta ei kasaamista, -- elämä, joka on täynnä

rakkautta kotilieteen ja kodin rauhaan, täynnä antautumusta kaikelle

helposti saavutettavalle, herttaiselle ilolle -- ja juuri siksi

etupäässä täynnä rakkautta luonnon maailmaan.

81. Tietämisen todellinen elähyttävä voima esiintyy vain siinä

silmänräpäyksessä, jolloin se saavutetaan, jolloin se täyttää meidät

ihmettelyllä ja ilolla; ilolla, jota varten, se on hyvin huomattava

seikka, äskeinen tietämättömyys on aivan yhtä tärkeä kuin nykyinen

tieto. _Se_, ihminen on aina onnellinen, joka tutkii sellaista,

mitä hän ei voi päästä täysin tuntemaan, vaan mitä hän joka hetki

oppii yhä enemmän tuntemaan, Tämä on välttämätön ehto kuolevaiselle

olennolle ja hänen järjelleen, jonka alku ja johto ovat Jumalassa;

siksi on tämä sen onnen tila -- mutta huomaa hyvin; tila, joka ei

ole pöyhkeyttä ja joka ei riemuitse siitä, mitä se tietää, vaan joka

riemuitsee siitä, että se joka hetki keksii uutta tietämättömyyttä,

että se joka hetki nöyrtyy ja joka hetki vaipuu ihmettelyn valtaan.

Jos me olemme kerran kokonaan omaksuneet tiedon, lakkaa se meitä

ilahuttamasta. Se saattaa valmistaa meille käytännöllistä hyötyä, se

saattaa olla muille hyväksi tai tuottaa meille yhä suurenevaa voittoa

kuin koronkiskurille; mutta jos me olemme päässeet sen perin pohjin

tuntemaan, on se kuollut. Ihmeellisyys on siitä kadonnut, ja samaten se

hieno väri, joka siinä välkähteli meidän ensi kertaa kiskoessamme sitä

rajattoman meren helmasta... Kaikki ihmiset tämän tuntevat, vaikk'eivät

he sitä ajattelekaan, eivätkä punnitse sen seurauksia. He muistelevat

lapsuutensa päiviä onnellisimpinaan, sillä nämä päivät olivat

suurimpain ihmeiden, suurimman yksinkertaisuuden ja voimakkaimman

mielikuvituksen päiviä. Koko eroitus nerokkaan ihmisen ja muiden

ihmisten välillä on siinä, kuten on oikein sanottu tuhansia kertoja,

että tuo ensinmainittu pysyy paraasta päästä lapsena, joka katselee

lapsen suurin silmin, alituisesti ihmetellen, tajuamatta suuria tietoja

-- pikemminkin tajuten rajattoman tietämättömyytensä, mutta siitä

huolimatta rajattoman voimansa; hänessä on ikuisen ihailun, hurmauksen

ja luomisvoiman lähde, jossa hän tapaa näkyväisten ja kuvattavain

esineiden valtameren ympärillään.

82. Kuten meidän ruumistamme täytyy _yleisesti_ harjoittaa, jotta se

pysyisi terveenä, niin täytyy myös henkisiä kykyjämme _yleisesti_

kehittää, jotta ne pysyisivät terveinä. Emme sanoisi terveeksi ihmistä,

jolla olisi voimakkaat käsivarret, mutta jonka jalat olisivat rammat;

emmekä sitäkään, joka osaisi kävellä moitteettomasti, mutta joka ei

voisi käyttää käsiään; emmekä sellaista, joka näkisi hyvin, mutta ei

kuulisi lainkaan. Tieten tahtoen ei kai kukaan haluaisi ruumistaan

moiseen vain osittain kehittyneeseen tilaan. Sitä suuremmasta syystä ei

kai myös kukaan, jos hän voi sitä välttää, haluaisi saattaa henkeään

moiseen tilaan. Ihmishenki on kuitenkin varustettu hyvin moninaisilla,

aivan eri tarkoituksiin aijotuilla taipumuksilla -- niin sanoaksemme

sielun jäsenillä., jotka surkastuvat, ell'ei niitä harjoiteta. Muuan

sellainen jäsen on tiedonhalu; se on taipumus, kyky saada tyydytystä

tietämisestä, ja jos se hävitetään, tulee ihminen kylmäksi ja

typeräksi. Toinen on tunne-alttius; jos tämä kyky ottaa osaa elävien

olentojen tunteisiin hävitetään, tulee ihminen kovaksi ja julmaksi.

Kolmas sielun jäsen on ihailu; jos hävitetään tämä taipumus nauttimaan

kauneudesta ja viattomuudesta, tulee ihmisestä alhainen ja ynseä.

Neljäs on sukkeluus eli kyky leikkiä totuuden eri puolten valolla;

jos tämä kyky hävitetään, tulee ihmisestä synkkä ja hyödyttömämpi ja

ikävystyttävämpi muille ihmisille kuin mitä hän voisi olla. Sen tähden

on jokaisen velvollisuutena toiminta-uraansa valitessaan niin paljon

kuin mahdollista kehittää kaikkia näitä taipumuksia, mikäli niitä on

olemassa, eikä vain tuota tai tätä, vaan kaikkia. Ja niiden

kehittämis- ja jalostamistapa on yksinkertaisesti se, että tarkkaavasti

tutkitaan jokaisen ominaisuuden esineitä. Vahvistaakseen ja

kehittääkseen tunne-alttiuttaan täytyy elää elävien olentojen parissa

ja huomioita niitä ajatellen, ja vahvistaakseen ja kehittääkseen

ihailua täytyy oleskella kauniiden esineiden parissa ja tarkastella

niitä.

83. Lienee kylläkin kiistanalainen kysymys se, mikä menettelytapa

eniten vaikuttaa järkeen ja sitä kehittää, mutta niistä seikoista,

jotka ihmisen elämään astuessaan ennen muita täytyy tarkoin tuntea,

saattanee tuskin riitaa syntyä.

Minä luulen lyhyesti, että hänen täytyy tietää kolme seikkaa:

Ensiksi ja ennen kaikkea: missä hän on.

Toiseksi: minne hän menee.

Kolmanneksi: mitä hänen näissä olosuhteissa olisi parasta tehdä.

Ensiksi: missä hän on. -- Se merkitsee: millaiseen maailmaan hän on

joutunut; kuinka suuri se maailma on; millaisia olentoja siinä elää ja

millä tavalla; mistä hän on luotu ja mitä hänestä voi tehdä.

Toiseksi: minne hän menee. -- Se merkitsee: millaisia tietoja tai

millaisia ajatuksia on olemassa jostakin toisesta maailmasta kuin

tämä; millainen tämä toinen maailma näyttää luonnoltaan olevan, ja

mitä tiedonlähdettä hänen olisi viisainta tutkia, päästäkseen siitä

selville: raamattua, koraania vaiko Tridentin kirkolliskokousta.

Kolmanneksi: mitä hänen näissä olosuhteissa olisi parasta tehdä. --

Se merkitsee: mitä taipumuksia hänellä on; millainen on ihmiskunnan

nykyinen tila ja millaisia ovat sen tarpeet; mikä asema on hänellä

yhteiskunnassa ja millä keinoin saattaa hän helpoimmin saavuttaa

onnen ja levittää sitä. Ihmistä, joka tietää nämä seikat, joka niitä

oppiessaan siihen määrin kukisti tahtonsa että hän on valmis aina

tekemään sitä, mitä hän tietää pitävänsä tehdä, häntä sanoisin minä

hyvin kasvatetuksi; mutta sitä, joka ei niitä tiedä -- huonosti

kasvatetuksi, vaikka hän osaisi puhua kaikkia Babelin kieliä...

Uudemman ajan suurena johtavana erehdyksenä on, että se pitää oppia

kasvatuksena. Minä nimitän tätä erehdystä johtavaksi, sillä minä

luulen, ett'ei olisi erikoisen vaikeata osoittaa melkein kaikkien

muiden erehdysten johtuvan siitä, sekä pahimpain erehdysten ennen

kaikkea kohdanneen taidetta.

Kasvatus on siis lyhyesti ihmissielujen opastamista parhaaseen ja

tekemistä parasta niistä, ja nämä molemmat päämäärät voidaan aina

saavuttaa yhdessä ja samoin keinoin; kasvatus, joka tuottaa ihmiselle

itselleen eniten onnea, tekee hänet myös avuliaisimmaksi muita kohtaan.

Oikeaan kasvatukseen sisältyy siis ensiksi kunnioitus niitä päämääriä

kohtaan, joita ihmiselle saatetaan asettaa ja jotka hän voi saavuttaa,

ja toiseksi kunnioitus ainesta kohtaan, josta ihminen on luotu. Mikäli

se suinkin voi, valitsee kasvatus päämäärän, joka on sopusoinnussa tuon

aineksen kanssa; mutta se ei voi aina valita päämäärää, sillä monen

ihmisen aseman elämässä määrää välttämättömyys; vielä vähemmin voi se

valita ainesta, ja siksi supistuu koko kasvatuksen tehtävä siihen, että

se sovittaa toisen toisen mukaan niin hyvin kuin se käy päinsä.

Ensimäinen kohta, josta kuitenkin täytyy olla tarkoin selvillä,

on, että aines on yhtä moninainen kuin päämäärä vaihteleva; ett'ei

ainoastaan yksi ihminen ole erilainen kuin toinen, vaan että _jokainen_

ihminen oleellisesti eroaa jokaisesta _toisesta_ ihmisestä, niin ett'ei

minkäänlainen harjoitus, kouluutus eikä opetus voi koskaan tehdä

kahta henkilöä aivan samanlaiseksi ajatuksien tai voiman puolesta.

Kaikkien ihmisten kesken, kuulukootpa he sitten alhaisempiin tai

ylhäisempiin luokkiin, ovat erilaisuudet yksilöiden välillä ikuisia

ja muuttumattomia, vaikka he olisivatkin syntyneet aivan samoissa

olosuhteissa. Tämä ihminen on tehty helopiistä, tuo tammesta; yksi

liuskakivestä, toinen savesta. Ensimäisen kasvatus on kiilloittamista;

toisen kuivattamista, kolmannen halkomista ja neljännen muovailemista.

Ei maksa vaivaa ruveta kuivattamaan helopiitä; turhaan saa yrittää

liuskakiven kiilloittamista, mutta ne molemmat ovat luonnollisten

ominaisuuksiensa mukaan kutsutut suorittamaan palveluksia, joista

meidän on niitä kunnioittaminen.

Huuto alempien luokkien kasvattamisesta, joka päivä päivältä kaikuu yhä

useammin ja yhä kovempaa, on viisas ja pyhä huuto, edellyttäen, että

se laajennetaan huudoksi _kaikkien_ luokkien kasvattamisesta, selvästi

ilmaisemalla kaikkien kunnioituksen sitä työtä kohtaan, mikä on kunkin

suoritettavana, ja ainesta kohtaan, mistä hän on tehty. Mutta se on

järjetön ja turha huuto, jos se, kuten sen ajatus onkin useimmissa

tapauksissa, ilmaisee vain suurempia tiedonvaatimuksia, kokonaan

välittämättä elämän yksinkertaisista tehtävistä, sellaisina kuin ne

nykyään esiintyvät, ja sen elämän siunauksesta, joka on tuleva.

Suuri erehdys, johon ihmiset tästä kysymyksestä puhuessaan mielellään

eksyvät, on, että muka valo sellaisenaan aina olisi hyvää, ja

pimeys sellaisenaan aina olisi pahaa. Kaukana siitä. Himmentämätön

valo merkitsisi kaiken hävitystä. Se on hyvä niille, jotka istuvat

pimeydessä ja kuoleman varjossa; mutta niille, jotka nääntyvät

erämaassa, on suuren kallionkin varjo näillä vaivaloisilla seuduilla

tervetullut. Jos on auringonpaiste hyvä, niin on myöhästynyt

sadepilvikin hyvä. Vain silloin kun varjo vaimentaa valoa, on se

kaunista ja elämälle hyödyllistä, puhdas valo on vaarallista, eikä

ihmiskunta voi sitä sietää. On myös yhtä naurettavaa kuin sanoa

valon sellaisenaan aina olevan hyvää, sanoa pimeyden olevan myös

itsessään hyvää. Molemmat yhdessä tekevät toisensa vahingottomiksi,

terveellisiksi ja hyödyllisiksi; niin menettelee päivä yön ja yö päivän

suhteen, ja niin kauvan kun olemme inhimillisiä olentoja, voimme me

yhtä vähän elää ilman aamuruskoa kuin iltahämyäkään. Taivaallisesta

kaupungista tiedämme, ett'ei "siellä pidä yötä oleman", ja silloin

me tunnemme niinkuin meidät tutaan; mutta yö ja salaperäisyys ovat

molemmat tarpeellisia täällä, eikä meidän tehtävämme ole yrittää

muuttaa yötä päiväksi, vaan tulla varmoiksi siitä, että me olemme kuin

ne, jotka aamua odottavat,.

Senpä tähden ei kasvatuksessa, olkoon sitten kysymys alhaisempien

tai ylhäisempien luokkien kasvatuksesta, merkitsekään mitään, kuinka

paljon tai kuinka vähän ihmiset tietävät, kunhan vain edellytetään

heidän tietävän juuri sen, mikä tekee heidät soveliaiksi suorittamaan

heille määrätyn työn ja olemaan sen kautta onnellisia. Millainen heidän

tietojensa suuruus tai laatu on oleva määrättynä aikana ja määrätyssä

tapauksessa, se on kokonaan toinen kysymys; pääasia, josta on päästävä

selville, on, ett'ei ihminen missään mielessä ole hyvin kasvatettu

vain siksi, että hän osaa lukea latinaa tai kirjoittaa englantia tai

käyttäytyä sirosti vierashuoneessa, vaan että hän on ainoastaan silloin

hyvin kasvatettu, jos hän on onnellinen, ahkera, avulias ja hyödyllinen

maailmassa; että siksi miljoonat talonpojat ovat tälläkin hetkellä

paremmin kasvatettuja kuin useimmat niistä, jotka sanovat itseään

maailmanmiehiksi; että keinot, joita käytetään alempien luokkien

"kasvattamiseksi" jokaisessa muussa mielessä kuin tämä, sangen usein

tuottavat aivan päinvastaisia tuloksia kuin oli toivottu.

Huomaa hyvin, ett'en minä sano enkä usko, ett'eikö alempia luokkia

olisi tuhansin tavoin paremmin kasvatettava kuin nykyään on tehty.

Minä uskon, että _jokaisen ihmisen kristityssä maassa tulisi olla yhtä

hyvin kasvatetun kuin toisenkin_. Mutta minä vaadin kasvatusta, joka

johtaa johonkin päämäärään, vakavaa, käytännöllistä, vastustamatonta

kasvatusta siveellisiin tapoihin, ruumiilliseen voimaan ja kauneuteen,

sielunominaisuuksiin, joita voidaan kehittää aina kunkin yksilön

mahdollisuuksien mukaan, ja varsinkin yksityiskohtaiseen tietoon

kunkin ihmisen erikoisesta tehtävästä; mutta kaikesta tästä huolimatta

pyrkimyksissään rajattomasti vaihtelevaa kasvatusta, joka tekee tästä

nuorukaisesta nöyrän ja tuosta itseensäluottavaisen; tyynnyttäen tämän

sielua, tai puhaltaen tuohon kunnianhimon kipinän; milloin kiihoittaen,

milloin hilliten, ja näin tehden kuitenkin pitäen tietoa vain yhtenä

käytettävistään myriadeista keinoista tai myriadeista lahjoista, ja

antaen tai kieltäen, aivan niinkuin viisas taloudenhoitaja kastelee

puutarhaansa ja ohjaa täyden vesiryöpyn vain janoisiin kasveihin ja

vain silloin, kun ne ovat janoisia; jota vastoin me nykyään valamme

tietoja nuorukaistemme päähän kuin lunta sataa Alpeille, yhtä paljon

tälle kuin tuollekin, kunnes he eivät enää jaksa enempää kantaa,

ja kaiken lisäksi me vielä ylpeilemme siitä, että siellä ja täällä

virta painuu niiden harjoilta alas laaksoihin, huomaamatta, että me

ikiajoiksi kuivatimme liiaksi sälytetyt huiput.

84. Meidän arvosteluumme vaikuttaa luonnollisesti aina sangen suuressa

määrin kirjallinen makumme. Tunnen tosiaankin monta henkilöä, joilla

kirjallisuuden alalla on mitä puhtain maku, mutta joiden maku

taiteeseen nähden on peräti turmeltunut, ja tämä on ilmiö, joka minua

hyvin suuresti hämmästyttää; mutta minä en ole myöskään koskaan

tuntenut henkilöä, jolla olisi ollut väärä kirjallinen maku ja oikea

maku maalaustaiteeseen nähden. Onkin sentähden hyvin tärkeätä, ei

ainoastaan taiteen, vaan kaiken muunkin takia, että näinä kirjatulvien

aikoina kukin pysyttelee kaukana kirjallisuuden suolasoista ja elää

omalla pienellä kalliosaarellaan, jota virkistävät lähde ja lampi,

molemmat puhtaita ja kauniita. Luonnollisesti voisin minä ehdottaa

kirjakokoelman valintaa: erilaiset luonteet tarvitsevat tosin erilaisia

kirjoja, mutta on kuitenkin kirjoja, joita kaikki tarvitsevat,

ja jos sinä tosiaankin luet Homerostasi, Platoasi, Aiskylostasi,

Herodotostasi, Danteasi, Shakespeareasi oikealla tavalla, ei sinun ole

tarvis laajentaa kirjahyllyäsi niistä oikeaan ja vasempaan alituisten

uusien tutkimusten takia. Nykyaikaisesta kirjallisuudesta vältä

yleensä sanomalehtiä ja kuukausikirjallisuutta. Joskus saattavat ne

sisältää hyödyllisen lyhennystiedon tai perinpohjaisen arvostelun,

mutta kymmenen mahdollisuutta on olemassa yhtä vastaan, että ne vain

hävittävät sinun aikaasi tai johtavat sinut harhaan. Jos haluat

tutustua johonkin seikkaan ja sen ymmärtää, niin lue sitä käsittelevä

paras kirja, mistä kuulet puhuttavan, äläkä sen lyhennysotetta. Ell'et

pidä ensimäisestä kirjasta, jota koetat, niin etsi toinen, mutta

älä milloinkaan toivo pääseväsi ymmärtämään asiaa vaivatta ja vain

yleiskatsausten avulla. Vältä erikoisesti sitä kirjallisuudenlajia,

joka käyttää korskeaa, asiantuntevaa sävyä; se on turmiollisinta

kaikista. Jokainen hyvä kirja tai sellaisen kirjan osa on täynnä

ihailua ja vapistusta; se saattaa sisältää vakuutteluja tai vakavaa

ivaa, mutta se ei kovene koskaan kylmäksi eikä määrää mitään ylpeästi,

vaan johtaa sinut aina kunnioittamaan ja rakastamaan jotakin koko

sydämestäsi. Ei ole aina helppoa eroittaa jalojen ja puhtaiden kirjojen

ivaa, mutta yleensä saatat olla varma siitä, että kylmäveriset,

rapumaiset ja sammakkomaiset kirjat pilkkaavat tunnetta, mutta

lämminveriset, inhimilliset kirjat syntiä...

Lue vähän kerrallaan, pyri tuntemaan mielenkiintoa pikkuseikkoihin,

äläkä lue niin paljon itsensä kertomuksen takia, kuin tutustuaksesi

niihin viehättäviin henkilöihin, joiden seuraan nämä kirjailijat sinut

vievät. Tavallinen kirja voi usein sinua suuresti huvittaa, mutta vain

jalo kirja lahjoittaa sinulle hyviä ystäviä. Muista myös, että on

vähemmän tärkeää, luetko sinä nuorempina vuosinasi sukkelia kirjoja

kuin luetko sinä rehellisiä ja oikeamielisiä kirjoja. Minä en sen takia

tarkoita, että niiden pitäisi oleman ikävystyttäviä tai vastenmielisen

opettavia, vaan että niiden lausumat ajatukset ovat kunniallisia ja

niiden herättämät tunteet jaloja.

Toistaiseksi ja ehkäpä koko ijäksesikin tekevät opettajasi viisaimmin

yrittäessään saada sinua tyytymään hiljaiseen hyveeseen, ja sellainen

kirjallisuus ja sellainen taide ovat paraita sinulle, jotka

jokapäiväisestäkin elämästä ja tutuistakin seikoista osoittavat sinulle

toivovan työn ja nöyrän rakkauden esineitä.

85. Kaikkien nuorukaisten, mitä säätyä ovatkin, tulisi perusteellisesti

oppia joku käsityö, sillä on tosiaankin ihmeellistä, kuinka paljon

ihmisen mielipiteet elämästä selkenevät sen kautta, että hän hankkii

itselleen kyvyn tehdä joku esine hyvin käsillään. Entisinä aikoina

riippui koko Europan korkeampien luokkien varsinainen elämä suurissa

määrin jokaiselle välttämättömästä miekkailutaidosta; nykyään on

luullakseni hyödyllisintä, mitä pojat oppivat yleisissä kouluissa,

ratsastaminen, soutaminen ja pallon lyöminen. Mutta olisi paljoa

parempi, jos parlamentin jäsen osaisi kyntää suoran vaon ja takoa

hevosenkengän kuin sirosti nostella airojaan tai pitää moitteettomasti

varpaitaan jalustimessa.

86. Jos meiltä yht'äkkiä kysyttäisiin, vaatimalla lyhyttä vastausta,

mitkä ominaisuudet pääasiallisesti asettavat suuret taiteilijat

kehnojen edelle, vastaisimme me luullakseni, että ennen kaikkea heidän

tunteellisuutensa ja herkkyytensä, toiseksi heidän mielikuvituksensa ja

kolmanneksi heidän ahkeruutensa. Jotkut meistä mahtavat ehkä epäillä,

onko oikein kiinnittää niin suurta huomiota tähän viimeksi mainittuun

ominaisuuteen, koska me kaikki olemme tunteneet eteviä ja lahjakkaita

miehiä, jotka olivat peräti laiskoja, ja lahjattomia miehiä, jotka

olivat ahkeroita. Mutta vaikka sinä ehkä olet tuntenut lahjakkaita

miehiä, jotka ovat olleet laiskoja, et sinä ole koskaan tuntenut

_suurta_ miestä, joka olisi ollut laiska; ja niiden tutkimusten

kestäessä, joita minulla on ollut tilaisuus toimittaa kaikkein

jaloimpia teoksia tuottaneiden taiteilijain elämästä, ei ole mikään

seikka niin usein herättänyt huomiotani -- ei mikään laki osoittautunut

niin pettämättömäksi yleispätevyydessään kuin se seikka ja se laki,

että he kaikki ovat olleet suuria työntekijöitä: ei mikään heitä

koskeva seikka synnytä suurempaa ihmettelyä kuin se teosmäärä, jonka

he ovat eläessään valmistaneet; ja kun minä kuulen puhuttavan jostakin

nuoresta miehestä, jonka suurta lahjakkaisuutta minulle kehutaan, on

ensimäinen kysymykseni hänestä aina: tekeekö hän työtä?

Mutta vaikka tämä ahkeruuden ominaisuus onkin oleellinen taiteilijalle,

ei se kuitenkaan millään tavalla tee taiteilijaa; useat ihmiset

ahertavat uutterasti, vaikk'eikaan se, mitä he saavat aikaan, maksa

paljoa. Eikä myöskään tunne tee taiteilijaa, koska toivoakseni monet

voivat tuntea väkevästi ja jalosti, silti lainkaan välittämättä

taiteesta. Mutta ne lahjat, jotka erityisesti merkitsevät taiteilijan

-- _ilman_ hän on pysyvä heikkona elämässä ja unohdettuna kuolemassa

-- joiden _avulla_ hänestä voi tulla maan vapisuttajia ja taivaan

mahtavimpia valoja -- ovat tunnealttiuden ja mielikuvituksen

ominaisuudet.

87. Ei mikään minun väitteistäni ole herättänyt vakavampaa vastustusta

eikä useammin joutunut kiistan esineeksi kuin se väite, että hyvä maku

on etupäässä siveellinen ominaisuus. "Ei", sanovat monet vastustajani,

"maku on yhtä, siveys toista. Sanokaa meille, mikä on kaunista; meitä

ilahuttaisi tietää se; mutta me emme tarvitse saarnoja, vaikka te niitä

osaisittekin pitää, mikä kuitenkin lienee epäiltävää."

Minun sallittanee sentähden vielä jonkun verran tukea vanhaa

väitettäni. Maku ei ole ainoastaan osa siveellisyyttä ja sen merkki;

-- se on _pelkästään_ siveellisyyttä. Ensimäinen ja viimeinen ja

terävin koettelukysymys elävälle olennolle on: "Mistä sinä pidät?"

Sano minulle, mistä sinä pidät, ja minä sanon sinulle, mikä sinä

olet. Mene kadulle ja kysy ensimäiseltä mieheltä tai naiselta, jonka

tapaat, heidän "makuansa", ja jos he vastaavat rehellisesti, tunnet

sinä heidät kokonaan, ruumiineen ja sieluineen. "Sinä, repaleinen

ystäväni, joka astut niin epävarmasti, mistä _Sinä_ pidät?"

"Piipusta ja katajaviinaneljänneksestä." Minä tunnen Sinut. "Entä

sinä, nopeakäyntinen, kaunispäähineinen kunnon eukkoseni, mistä

Sinä pidät?" "Puhtaasta liedestä ja siististä teepöydästä, jonka

ääressä mieheni istuu minua vastapäätä, pienen lapsukaiseni levätessä

rinnoillani." Hyvä, minä tunnen Sinutkin. "Entä Sinä, kultakiharainen,

lempeäsilmäinen pikku tyttöseni, mistä Sinä pidät?" "Kanarialinnustani

ja juoksentelemisesta metsän kukkien keskellä." "Ja Sinä sitten,

mustakätinen ja matala-otsainen poikaseni, mistä Sinä pidät?"

"Varpusten kivittämisestä ja rahanheitosta." Hyvä; me tunnemme nyt

heidät kaikki. Mitä me enempää kyselisimme?

"Niinpä niin", vastattanee, "mutta meidän pitäisikin ennemmin

kysyä, mitä nämä aika-ihmiset ja lapset tekevät, kuin mistä he

pitävät. Jos he _tekevät_ oikein, ei merkitse mitään, vaikka he

pitäisivätkin sellaisesta, mikä on väärin; ja jos he _tekevät_ väärin,

on samantekevää, pitävätkö se sellaisesta, mikä on oikein. Teko on

pää-asia; eikä merkitse mitään, vaikka ihminen pitäisikin juomisesta,

ell'ei hän vain juo; ja vaikka tyttönen mielellään hyväilisikin

kanarialintuaan, ell'ei hän halua lukea läksyjänsä, tai vaikka

pikkupoika kivittääkin varpusia, jos hän vain käy säännöllisesti

pyhäkoulussa." Toistaiseksi ja tässä kohdassa myönnän, että se on

totta. Sillä jos ihmiset päättävästi tekevät sitä, mikä on oikein,

tulevat he kyllä aikanaan tekemään sen mielelläänkin. Mutta vasta

sitten kun he _ovat_ päässeet tekemään sen mielellään, on heidän

siveellinen tilansa oikea; ja niin kauvan kun he eivät tee sitä

mielellään, on heidän tilansa väärä ja petollinen. Se mies ei ole

ruumiillisesti terve, joka alituisesti ajattelee kaappiaan ja pulloaan,

vaikka hän urhoollisesti kestääkin janonsa; vaan se mies, joka

sydämellisesti nauttii vedestä aamulla ja viinistä illalla, molemmista

oikeaan aikaan ja kohtuullisin määrin. Totisen kasvatuksen koko

tarkoituksena ei olekaan saattaa ihmisiä vain _tekemään_ oikein, vaan

_myös iloitsemaan_ juuri tuosta oikeasta; ei vain olemaan ahkeria, vaan

myös rakastamaan ahkeruutta -- ei vain tulemaan oppineiksi, vaan myös

rakastamaan tietoa -- ei vain olemaan puhtaita, vaan myös rakastamaan

puhtautta -- ei vain olemaan vanhurskaita, vaan myös isoomaan ja

janoomaan vanhurskautta.

Tähän kuitenkin väitettänee tai ajateltanee: "Onko nyt mieltymys

ulkonaiseen kauneuteen -- tauluihin tai kuvapatsaihin tai huonekaluihin

tai rakennustaiteeseen mikään siveellinen ominaisuus?" Kyllä,

totisesti, jos tuo mieltymys on oikeutettu. Mieltymys _kaikenlaisiin_

tauluihin tai kuvapatsaisiin ei ole siveellinen ominaisuus, mutta

mieltymys hyviin tauluihin ja kuvapatsaihin on siveellinen ominaisuus.

Tässä täytyy meidän kuitenkin lähemmin määritellä, mitä tarkoitetaan

sanalla "hyvä". "Hyvällä" en minä tarkoita taiturimaista enkä oppinutta

-- enkä vaikeatekoista. Katso jotakuta Teniersin taulua, joka esittää

paria noppapelissään riitautunutta juoppoa; se on läpeensä erinomaisen

taitavasti tehty taulu, jopa niin taitavasti, ett'ei ole voitu luoda

mitään samanlaatuista, joka voisi kilpailla sen kanssa; mutta se on

kuitenkin läpeensä alhainen ja huono taulu. Se ilmaisee ihastusta kauan

aikaa tarkasteltuun alhaiseen ja raakamaiseen aiheeseen, ja se ihastus

on "säädytön" tai "epäsiveellinen" ominaisuus. Se on "huonoa makua"

sanan syvimmässä merkityksessä -- se on paholaisten makua. Toiselta

puolen ilmaisee joku Titianin taulu tai joku kreikkalainen veistos tai

joku kreikkalainen raha tai joku Turnerin maisema ihastusta alituisesti

tarkasteltuun hyvään ja täydelliseen aiheeseen. Se ihastus on kokonaan

siveellinen ominaisuus -- se on enkelten makua. Koko taidenautinto

ja koko taiderakkaus supistuu aivan yksinkertaisesti siihen, että

rakastamme sitä, mikä ansaitsee rakkautta. Tämä ansio on ominaisuus,

jota sanomme "rakastettavaksi" (vastakohdaksi "vihattavalle" esineistä,

jotka ansaitsevat vihaa); eikä ole suinkaan mikään samantekevä tai

mielivaltainen asia, vaan koko olemuksemme elinhermo, pidämmekö tuosta

tai tästä. Mistä me _pidämme_, määrää, mitä me _olemme_, ja on merkkinä

siitä, mitä me olemme; ja luonteen muodostamiseksi on välttämätöntä

opettaa oikeata makua.

88. Kaikki kirjat saattaa jakaa kahteen luokkaan: hetken kirjoihin ja

kaikkien aikojen kirjoihin. Huomaa tämä eroitus -- se ei koske vain

laatua. Se ei koske vain huonoa kirjaa, joka ei elä, ja hyvää, joka

elää. Se on laji-eroitusta. On olemassa hyviä hetken kirjoja ja hyviä

kaikkien aikojen kirjoja; huonoja hetken kirjoja ja huonoja kaikkien

aikojen kirjoja. Ennen kuin jatkan, täytyy minun lähemmin kuvailla

näitä molempia lajeja.

Hyvä hetken kirja on siis -- minä en nyt puhu huonoista -- aivan

yksinkertaisesti sellaisen henkilön hyödyllinen tai huvittava meitä

varten painettu puhelu, jonka kanssa emme muutoin voisi keskustella. Se

on usein sangen hyödyllinen, koska se ilmaisee sinulle jotakin, jota

sinun tarvitsee tietää; ja usein sangen huvittavakin, kuten voisi olla

älykkään ystävän suullinen puhelu. Nämä loistavat matkakuvaukset; nämä

keveät ja näppärät pakinat päivän kysymyksistä; nämä uutelon muotoon

puetut eloisat ja liikuttavat kertomukset; nämä täsmälliset ja tarkat

tapahtumien esitykset, joita kirjoittavat päivän historiaa muodostavien

tapausten todelliset toimimiehet, -- kaikki nämä hetken kirjat, joiden

luku yhä lisääntyy sivistyksen levitessä, ovat meidän aikakautemme

erikoisomaisuutta; meidän täytyy olla niistä hyvin kiitollisia ja

syvästi hävetä, ell'emme käytä niitä hyvin. Mutta me käytämme niitä

mahdollisimman huonosti, jos sallimme niiden anastaa todellisten

kirjojen paikan; sillä tarkemmin sanoaksemme eivät ne olekaan kirjoja,

vaan kauniiseen paino-asuun laitettuja kirjeitä tai sanomalehtiä.

Ystävämme kirjeet voivat olla varsin miellyttäviä tai välttämättömiäkin

hetkellään, mutta ansaitsevatko ne säilyttämistä vaiko eivät, on toinen

kysymys. Sanomalehti on erinomaisesti paikallaan aamiaispöydässä,

mutta sitä ei tosiaankaan tule lukea koko päivää. Samaten on laita sen

pitkän kirjeen, joka, vaikka onkin sidottu kirjaksi, niin huvittavasti

kertoo majataloista ja teistä ja ilmoista viime vuonna siellä ja

siellä, tai joka taritsee hauskan jutun tai selvittää siinä tai siinä

tapauksessa sattuneita todellisia seikkoja; ja kuinka arvokas hetken

käyttöön moinen kirja saattaakin olla, niin ei se missään tapauksessa

voi olla mikään "kirja", eikä ainakaan kirja, jota varsinaisessa

mielessä kannattaisi "lukea". Kirja ei olemukseltaan ole puhuttu asia,

vaan kirjoitettu asia, joka on kirjoitettu ei vain ilmoittaakseen

jotakin, vaan pysyäkseen ja säilyäkseen. Tuollainen pakinakirja

painetaan vain siksi, ett'ei sen tekijä voi puhua tuhansille ihmisille

yht'aikaa; jos hän voisi, tekisi hän sen -- kirja on siis vain hänen

äänensä _monistus_. Sinä et voi keskustella Indiassa oleskelevan

ystäväsi kanssa; jos voisit, niin sinä sen tekisit; sen sijaan sinä

kirjoitat, mutta se on vain äänen _siirtämistä_ paikasta toiseen.

Kirjaa ei sitävastoin kirjoiteta yksinomaan äänen monistuksen eikä sen

siirtämisen, vaan sen ikuistamisen takia. Tekijällä on sanottavana

jotakin, jota hän pitää totena ja hyödyllisenä tai välttämättömänä ja

kauniina. Mikäli hän tietää, ei ole kukaan vielä ennen häntä siitä

puhunut; mikäli hän tietää, ei kukaan muu osaa siitä siten puhua. Hän

katsoo siis olevansa velvollinen sanomaan sen, kaikissa tapauksissa

selvästi ja täsmällisesti ja, jos hän voi, myöskin sulosointuisesti.

Ikäänkuin elämänsä koko tuloksena pitää hän sitä sinä asiana tai

sinä asiaryhmänä, joka on ilmoitettu hänelle; -- pitää hän sitä sinä

totisen tiedon tai tajuamisen palasena, jonka hänen osalleen tullut

auringonpaiste ja maa on tehnyt hänelle mahdolliseksi saavuttaa. Hän

ikuistuttaisi sen mielellään kaikiksi ajoiksi; hän kaivertaisi sen

kallioon, jos voisi, sanoen: "Tämä on minun parhaani; muutoin olen

minä syönyt, juonut, nukkunut, rakastanut ja vihannut samoin kuin

kaikki muutkin; minun elämäni oli kuin sumua, eikä sitä ole enää; mutta

tämän minä näin ja tunsin; tämä, jos minusta mikään, on muistamisen

arvoista." Tämä on hänen "kirjoituksensa"; se on hänen pienen

inhimillisen kykynsä ja hänelle annetun totisen tajuamisen mukainen

muistokirjoitus tai pyhä sana. Se on "kirja".

89. Tämänlaatuisia kirjoja ovat kaikkina aikoina kirjoittaneet

suurimmat miehet: -- suuret kirjailijat, suuret valtiomiehet ja suuret

ajattelijat. Kaikki nämä kirjat ovat valittavissasi; ja elämä on lyhyt.

Sinä olet kuullut tämän ennenkin; -- mutta oletko sinä mitannut ja

jakanut sen lyhyen elämän ja sen mahdollisuudet? Tiedätkö, että jos

sinä luet tämän, et sinä voi lukea tuota -- ett'et sinä huomenna enää

voi voittaa takaisin tänään menettämääsi? Pysähdytkö sinä lavertelemaan

palvelustyttösi tai tallirenkisi kanssa silloin kun sinä saat puhella

kuningatarten ja kuninkaiden kanssa? Tai mielisteletkö itseäsi

sillä, että sinä vain arvokkaasti tajuten omat kunnioitusoikeutesi

tungeskelet nälkäisen ja typerän joukon kanssa saamaan _sisäänpääsyn_

tänne ja _puheillepääsyn_ tuonne, sillä välin kun tämä ikuinen hovi

on sinulle avoinna seurueineen, avarana kuin maailma, moninaisena

kuin sen vaiheet, kaikkien aikojen hienoimpana ja mahtavimpana? Sinne

voit aina päästä; siellä voit oman mielesi mukaan valita ystäväsi

ja arvosi; ja jos kerran olet siihen hoviin päässyt, ei sinua voida

sieltä koskaan ajaa pois muutoin kuin omasta syystäsi; ylimyksellinen

seurapiirisi vahvistaa sinun synnynnäistä ylimyksellisyyttäsi, ja niitä

vaikuttimia, jotka ajavat sinut tavoittelemaan korkeata paikkaa elävien

yhteiskunnassa, arvostellaan, katsoen kaikkeen niiden totuuteen ja

vilpittömyyteen, sen aseman mukaan, minkä sinä haluat saavuttaa näiden

kuolleiden seurassa.

"Sen aseman, minkä sinä haluat", ja aseman, jonka sinä _itse itsellesi

valmistat_, täytyy minun lisätä, sillä -- huomaa hyvin -- tämä

menneisyyden hovi eroaa sikäli kaikesta elävästä ylimyksellisyydestä,

että se on avoinna vain työlle ja ansiolle, eikä millekään muulle. Ei

ole rikkaus lahjova, ei nimi peljästyttävä, ei mikään juoni pettävä sen

elyseolaisten porttien vartijaa. Syvimmässä merkityksessä ei kukaan

alhainen eikä typerä henkilö pääse sisään. Tämän hiljaisen Faubourg

St. Germainin ovella tehdään vain lyhyt kysymys; "Ansaitsetko sinä

sisäänpääsyn?" Mene. Pyritkö jalojen miesten seuraan? Jalostu itse, ja

sinä pääset sinne. Haluatko puhella viisaan kanssa? Opi ymmärtämään

hänen sanojaan ja sinä kuulet hänen äänensä. Mutta et muutoin. Ell'et

tahdo kohoutua meidän luoksemme, emme me voi alentua sinun tasollesi.

Elävä aatelismies voi osoittaa sinulle kohteliaisuuttaan, elävä

filosofi voi nähdä paljon vaivaa selvittäessään sinulle ajatustaan;

mutta täällä ei teeskennellä eikä selitellä; sinun täytyy nousta

meidän ajatustemme tasalle, jos tahdot niistä iloita, ja yhtyä meidän

tunteisiimme, jos tahdot nauttia seurastamme.

90. Sinä voit lukea kaikki British Museumin kirjat -- jos ikäsi vain

siihen riittäisi -- ja kuitenkin jäädä ylen "sivistymättömäksi",

kehittymättömäksi ihmiseksi; mutta jos sinä luet kymmenen sivua

hyvää kirjaa, kirjain kirjaimelta, se on: todellisella tarkkuudella

-- olet sinä siitä lähtien jossakin määrin sivistynyt ihminen. Koko

eroitus sivistyksen ja ei-sivistyksen välillä -- mikäli se koskee

vain sen älyllistä puolta -- on tässä tarkkuudessa. Sivistyneen,

hyvin kasvatetun miehen ei tarvitse osata monia kieliä -- ei tarvitse

osata puhua muuta kuin omaa kieltänsä -- ja hän on saattanut lukea

vain muutamia kirjoja. Mutta kielen, jonka hän tuntee, tuntee hän

perinpohjin; sanat, jotka hän lausuu, ääntää hän oikein; hän tajuaa

ennen kaikkea sanojen ylimyksellisyyden, tuntee oikeata perua ja

vanhaa verta olevat sanat ensi silmäyksellä ja osaa eroittaa ne

uudenaikaisista alhaisosanoista; hän muistaa niiden kaikki esi-isät,

niiden sukulaisuussuhteet ja niiden etäiset heimolaiset ja hän tietää

alat, joilla niiden käyttö on sallittu ja ne palvelukset, joita ne

suorittavat kansallisen sana-aatelin parvessa kunakin aikana ja

kussakin maassa. Mutta sivistymätön, huonosti kasvatettu henkilö

saattaa hyvän muistinsa avulla oppia monia kieliä ja puhua niitä

kaikkia, eikä kuitenkaan tuntea sanaakaan niistä -- niin, ei sanaakaan

edes omasta kielestään. Tavallinen valpas ja lahjakas merimies

saattaa kielen puolesta tulla toimeen useimmissa satamissa, joissa

hän nousee maalle; mutta hänen on tarvis ääntää vain yksikin lause

jostakin kielestä, ja hänet huomaa heti sivistymättömäksi henkilöksi;

samaten voi jo korostus tai tapa ääntää yksikin lause heti paljastaa

sivistyneen henkilön. Tämän tuntevat niin syvästi ja tunnustavat niin

ehdottomasti sivistyneet ihmiset, että väärä korostus tai tavunkin

erehdys on omiansa jokaisen sivistyneen kansan eduskunnassa iki-ajoiksi

osoittamaan sellaisen henkilön alemmalle sivistystasolle.

91. Niillä nyky-aikaisilla orja- ja hulluraukoilla, jotka laahauttavat

itseänsä karjan tai puupölkkyjen lailla läpi maiden, joissa he

kuvittelevat käyneensä, ei voi olla pienintäkään aavistusta siitä

monipuolisesta huvista ja niistä iloisista toiveista, mitkä liittyivät

matkavaunun valitsemiseen ja järjestämiseen muinoisina aikoina. Ensiksi

esiintyivät rakennetta koskevat kysymykset kestävyydestä ja keveydestä

sekä henkilöitten ja tavarain varmasta ja soveliaasta asettelemisesta

ja jakamisesta; sitten suunniteltiin se mahtava yleisvaikutus, jonka

piti hämmästyttämän töllisteleviä katsojajoukkoja; sitten järjestettiin

ovelasti varastopaikkoja istuinten alle, salalaatikoita akkunain

puitteiden peittoon, näkymättömiä onkaloita täytteen alle, jotka

kaikki olivat tomuntiiviit ja joihin pääsi vain salaisten rakojen

tai Aladdinin lasku-ovien tapaisten lumoluukkujen kautta; sitten

kiinnitettiin korvalliset niin ett'eivät ne päässeet liikkumaan; sitten

pyöristettiin kaikki kulmat mukavaa lepoa varten; sitten kiinnitettiin

taitavasti akkunaverhot ja niiden vetonauhat; akkunat istutettiin

paikoilleen, sillä siitä riippui itse asiassa puolet vaunumatkan

viehätyksestä; ja koko tämä pieneen alaan kasattu komeus sovitettiin

sen henkilön vaatimusten mukaan, joka todennäköisesti tulisi istumaan

vaunuissa, tuossa pienessä huoneessa, joka viiden, kuuden kuukauden

aikana tulisi olemaan hänen varsinaisena kotinaan, -- kaikki tämä

oli jo itsessään oikea mielikuvitusmatka, kaikkine todellisen matkan

viehätyksineen, mutta ilman sen ikävyyksiä...

Näin tukevasti varustetuille ja tavaroiden lisäksi kuudelle, jopa

useammallekin henkilölle aijotuille perhevaunuille tarvittiin

välttämättä neljä hevosta, jos mieli niiden liikkua edes kutakuinkin

nopeasti; ja puoli tusinaa moisia valjakkoja pidettiinkin aina varalta

jokaisessa postitalossa. Vaikka nyky-aikaisen lukijan lieneekin

yhtä vaikeata kuvitella tätä aikaa, jolloin matkustus tapahtui niin

kehittymättömällä ja kömpelöllä tavalla ja jolloin koko toimitus,

vaikk'ei siitä olekaan vielä kovin kauvan, muistutti saksien ja

goottien vaelluksia, niin älköön hän kuitenkaan luulko minun puhuvan

puuta heinää sitä kuvatessani.

Ranskalaiset hevoset -- ja seikka oli jokseenkin sama kaikilla

suurilla europalaisilla kulkureiteillä -- olivat vankasti hölköttäviä,

väkeviä vetohevosia, jotka hyvin täyttivät tehtävänsä, jopa ylikin,

ruokkoamattomia, pitkähäntäisiä, hyvänsävyisiä, jotka hirnahtelivat ja

kujeilivat keskenään niin usein kuin vain saivat siihen tilaisuutta;

lisäksi olivat ne kestäviä ja tasaisia työssään, enimmäkseen

totellen jo pelkkää huutoa, sillä vain selvyyden vuoksi tarvittiin

ohjaksia; ruoskaa ei niiden tarvinnut koskaan maistaa, ja sitä

käytteli ajomies vain ilmaistakseen tyytyväisyyttään itseensä ja

hevosiin, antaakseen tietä tukkeaville vaunuille merkkejä väistymään

syrjään, ja julistaakseen niiden kylien ja kaupunkien asukkaille,

joiden läpi lasketettiin päivän kuluessa, että korkea-arvoiset

henkilöt kunnioittivat heitä ohimenevällä läsnä-olollaan. Jos kaikki

oli niinkuin olla piti, ajoi noita neljää hevosta yksi mies, joka

ratsasti toisella aisahevosella; mutta jos hevoset olivat hyvin nuoria

tai ratsastaja tottumaton, istui toinen mies etuhevosen selässä,

Tavallisesti saatiin kuitenkin neljä varmaa ja säyseätä hevosta ja

oivallinen ajaja, joka oli harvoin juovuksissa, mutta usein sensijaan

varsin nuori, koska vanhemmat ja väkevämmät miehet voivat edullisemmin

tehdä muuta työtä, ja kuka reipas nuori ratsastaja tahansa saattoi

ohjata noita työhönsä tottuneita ja sävyisiä hevosia, hän kun lisäksi

painoi vähemmän niiden selässä. Puolet ratsastajan painoa oli hänen

saappaissaan, joita usein kuljetettiin sidottuina molemmin puolin

satulaa kuin kahta sankoa, ja sitten kun hevoset oli valjastettu

vaunujen eteen, nousi ajomies väli-aisalle ja keinotteli jalkansa ja

säärensä saappaisiin.

Tuskin vähemmän virallisen leiman kuin ajomiehet antoi

paremmanpuoleisille matkavaunuille niiden sanansaattaja tai oikeammin

sanoen etulähetti, jonka varsinaisena tehtävänä oli ratsastaa edellä

tasaista ravia ja tilata hevosia postitaloista, niin että ne olivat

valmiiksi valjastetut vaihdettaviksi, eikä aikaa tarvinnut hukata

taipaleiden välillä. Hänen korkeampana toimenaan oli myös kaikkien

ostosten suorittaminen ja laskujen maksaminen, säästääkseen perheeltä

turhia vaivoja ja pieniä ikävyyksiä sekä lopuksi huolen ja vaikeuden

puhua ranskaa tai muita vieraita kieliä. Lisäksi tunsi hän jokaisen

kaupungin kaikki hyvät majatalot ja jokaisen majatalon kaikki hyvät

huoneet, niin että hän saattoi jo etukäteen kirjoittamalla tilata

kaiken sen, mikä parhaiten sopi hänen palvelemalleen perheelle. Jos

hän oli älykäs mies ja ensimäisen luokan etulähettejä, tunsi hän

myös tarkoin kunkin kaupungin nähtävyydet sekä kaikki ne salaiset

keinot ja koukut, joita käytettiin saadakseen nähdä sellaistakin,

mitä ei näytetty kenelle tahansa. Kuten lukija muistanee, ei Murrayn

matkakäsikirjoja ollut vielä siihen aikaan olemassa, ja siksi toimitti

sanansaattaja yksityisen matkakäsikirjan virkaa, ja tiesi, jos hän

hyvin oivalsi asiansa, ei vain sen, mikä oli näkemisen arvoista, vaan

myöskin mitä kukin mieluimmin halusi nähdä; tämän mukaisesti antoi

hän myös ohjeitaan palveleville oppaille ja puuttui asiaan ikäänkuin

korkeampana voimana vain silloin kun vaikeuksia esiintyi ja hänen

sovittelunsa kävi välttämättömäksi maksuun tai käyttäytymiseen nähden.

Hän seurasi säännöllisesti naisia näiden myymäläretkeilyillä, vieden

heidät aina kaikkein hienoimpiin liikkeisiin ja tinkien tavaroiden

hintaa määrään, joka hänestä näytti kohtuulliselta. Lopuksi tunsi

hän luonnollisesti kaikki muut ensimäisen luokan sananlennättäjät

matkan varrella ja ilmoitti, jos niin haluttiin, ketä muita arvokkaita

henkilöitä, paitsi matkustajaa itseään, oli sattunut pysähtymään samaan

majataloon.

92. Polignyn kylä tai maalaiskaupunki, jonka muodostaa ryhmä hyvin

rakennettuja vanhoja kivitaloja puutarhoineen ja hedelmälehtoineen

ja jonka halkaisee jonkunlainen kaduksi yrittelevä kujanne, leviää

Juravuorten juurella erään pienen laakson aukeamassa, joka Yorkshiren

tai Derbyshiren kalkkiseuduilla olisi nuokkuvien jyrkänteiden väliin

ahtautunut rotko ja jonka pohjalla hyppelisi reipas, soliseva puro,

mutta joka täällä Juravuorilla on etäisyyteen pakeneva, eri korkeuksiin

kohoaville pengermille asettautuneiden pelto- ja puutarhatukkujen

muodostama teateri; terävätorninen luostari kohoaa sen syvänteessä,

ja siististi rakennettuja talonpoikaismajoja, kodikkaita pikku pesiä,

kyyhöttää niityn reunamilla ja kallion ulkonemilla; mutta puroa ei näy,

eikä lähteitäkään, eikä tapaa pienintäkään järjellistä syytä, minkä

vuoksi niitä ei näkyisi, ell'eihän, että Jumala on niin tahtonut.

"Etäisyyteen" pakeneva, sanoin -- ehkäpä peninkulman verran kumpujen

sekaan, ulommaisesta tasangosta lukien; ja laakson leikkaa puolen

peninkulman pituinen poikki-aukeama, joka sallii suuren Pariisista

Geneveen johtavan maantien oikullisin polvekkein ja viattomin

tempuin kiemurrella kalliopengermiä ylös, tuolloin tällöin päätyen

paikalle, mihin saapumisestaan sillä ei ollut aavistustakaan, ja aivan

sekapäissään tähystellen kohtaa, mihin sen siitä olisi meneminen;

-- heittäen jäähyväiskatseen Burgundian tasangolle, joka leviää sen

pakenevien polvekkeiden takana, kunnes se vihdoin erään halenneen

jyrkän kallion kohdalla törmää suoraan ylös rotkon rinnettä ja

kulkee sitten pitkin sen reunaa paikassa, missä rotko sulkeutuu yhtä

oikullisesti kuin se äsken oli avautunut, ja hämmästynyt matkustaja

on ikäänkuin taikaiskusta jälleen tasangolla, mutta korkeammassa

maailmassa. Maailmassa tasaisten kallioiden, joiden pinta rouheutuu

kellertäväksi mullaksi, ja siihen on juurtunut ohut, mutta voimakas

ruohomatto ja sinne tänne siroiteltuja pensaikkoja, kun taas etäämpänä

siintävä kuusirivi nousee tuon tuostakin näkyviin, ja sen yläpuolella

häilähtelee, jos ilta tai aamu on kirkas, kapea hopeanhohtava

pilventapainen.

Nämä Juravuorten alkuseudut eroavat monella miellyttävällä tavalla

Ingleboroughin ympärillä leviävistä kalkkikivitasangoista, jotka ovat

niiden englantilaisia vastineita. Yorkshiren nevat ovat enimmäkseen

sata tai kaksisataa jalkaa korkeammalla, ja niitä huuhtelevat

sadekuurot ja pieksee väkevä, melkein herkeämättä puhaltava tuuli.

Ne hajoavat avaroiksi kentiksi irtonaisine kallionlohkareineen ja

rosoisine liuskakivirinteineen, mitkä väliin vaihtuvat hiekkaan ja

hiekkakivestä muodostuneeseen saveen, jotka elättävät pitkää ruohoa

ja tuolloin tällöin ympäröivät jotakin lamparetta, väkevän tuulen

estäessä nousemasta pienimmänkin ilahuttavan jäljen puusta, paitsi

muutamia suojaisia kolkkia, missä on voitu harjoittaa istutustyötä.

Mutta Juravuorten taivas on yhtä tyyni ja kirkas kuin muunkin Ranskan;

jos päivä on sees tasangolla, on niin laita myös rajakukkuloilla;

Juravuoria, jotka kokoonpanoltaan ovat kalkkia ja marmoria, kyntävät

sateet ja tuulet sangen omituisiin halkeamiin ja uurteihin, mutta ne

rikkoutuvat harvoin ja ovat jo aikoja sitten peittyneet joko metsän

kukkiin tai lyhyeen, mehevään ruohoon ja kaikkiin auringonpaistetta

rakastaviin kasveihin. Puhdas ilma, joka säilyttää puhtautensa myös

alemmilla harjuilla, noin tuhannen jalkaa merenpintaa ylempänä, huokuu

niiden suloisimpia tuoksuja ja loistaa mitä kirkkaimpia värejä, ja

talvi valmistaa niille leposijan lumen valkoisen, suojelevan vaipan

alle.

Vielä suurempi ja omituisempi erilaisuus näytäksen jokien

järjestelmässä. Miten ne häviävätkin ja kätkeytyvätkin ja

pienenevätkin, huomaa ne sentään aina varsin selvästi Yorkshiren

nevoilla; näkee paikat, missä ne olivat eilen, uomat, mihin ne tulevat

ensi sadekuuron jälkeen juoksemaan, ja tuo ojanne tämän kallion

kupeella tai sen huipulta kuuluva solina saattaa matkustajan aina

ihmetellen kysymään, että ollaanko sitä tässä nyt Airen lähteillä

tai Ribblen ylähaaraumilla tai Bolton Stridin alkupäässä tai niiden

hopearihmojen lähettyvillä, jotka sitten kutoutuvat Teesiksi.

Mutta ei tuulen suhina, ei purojen eikä virtojen solina eikä loiske

eikä laulu häiritse Juran avonaisten seutujen lumottua hiljaisuutta.

Sadepilvi sulkee sen kalliot syliinsä ja kastelee sen kedot; mutta se

vilahtaa ohi, ja tuntia myöhemmin on kallio jälleen kuiva, ja vain

kastehelmiä kimaltelee poimulehden säiliöissä, -- mutta puroista ja

ojanteista -- ei jälkeäkään, ei eilen, eikä tänään, eikä huomenna.

Näkymättömistä halkeamista ja vain hienon kalvon peittämistä raoista

on vesi valunut pois kalliolta ja kedolta, ja vasta syvällä päälaakson

pohjassa virtaa suuri joki, joka pysyy aina kaltaisenaan.

93. Oletko konsanaan kuullut puhuttavan mistään niin surkeamaineisesta

kuin on se mielikuvituksen sikiö, jolle on annettu nimi "viisasten

kivi?" Taikakalua, joka muuttaisi halvan metallin jaloksi metalliksi,

ei luonto tunne; eivätkä sitä muut kuin hullut etsisikään. Sen sijaan

on luonto antanut meille taikakalun, joka voi muuttaa alhaisia sieluja

jaloiksi sieluiksi! Ja se on tosiaankin "viisasten kivi", mutta se on

kivi, jonka rakentajat hylkäävät.

Jos olisi Kaliforniassa tai Australiassa kaksi laaksoa ja niiden

pohjalla kahta erilaista soraa; ja jos sinä toisesta virranuomasta

aivan puhtaan sattuman oikusta osuisit keksimään kultamöhkäleitä;

ja toisesta uomasta, täysin varmasti ilman sattuman apua, voisit

poimia pieniä lippaita, joissa olisi pitkää ikää ja lepoa

lahjoittavia taikakaluja, ja alabasteri-astioita, jotka sisältäisivät

niin kallisarvoisia voiteita, että ne voittaisivat arabialaisen

kerjäläismunkinkin öljyt ja että ne saattaisivat ei ainoastaan silmät

näkemään, vaan myös sielun tietämään mitä tahansa se haluaisi -- niin

mietin minä tässä juuri, kumpaisessako laaksossa olisi enemmän kaivajia?

"Aika on rahaa" -- niin sanovat meidän kokeneet kauppiaamme ja

taloustieteilijämme. Mutta kukaan heistä ei luullakseni kuoleman

lähestyessä katso vastakohtaa oikeaksi väittämällä, että "raha on

aikaa?" Ehkäpä lopultakin olisi sentään parasta heille, ett'eivät he

muuttaisi niin paljoa ajastaan rahaksi, mikäli he eivät mahdollisesti

voi muuttaa myös ijankaikkisuutta rahaksi! On kuitenkin paljon

sellaista, joka on rahaa tai jota voidaan muuttaa rahaksi samassa

merkityksessä kuin että aika on rahaa. Terveys on rahaa, lahjakkaisuus

on rahaa, tieto on rahaa; ja kaikki sinun terveytesi, älysi ja tietosi

voidaan vaihtaa kultaan, ja siten saavuttaa sairaan, höperön ja sokean,

kultaan uppoavan vanhuuden onnellinen päämäärä; mutta kultaa ei voida

vuorostaan muuttaa terveydeksi eikä älyksi jälleen.

"Aika on rahaa"; sanat kaikuvat korvissani niin että tuskin voin

jatkaa kirjoittamistani. Eikö siis ole olemassa mitään parempaa? Jos

me osaisimme oikein ymmärtää, että aika on -- _itseänsä_, niin eikö

se olisi tarkoituksenmukaisempaa? Sellaista, jonka menettäminen tai

voittaminen olisi ehdotonta menettämistä tai täydellistä voittoa. Ja

että samaten olisi otollista ostaa terveyttä ja tietoja rahalla, mikäli

niitä voidaan sillä ostaa; mutta ei ostaa rahaa _niillä_?

Tosin voidaan niitä ostaakin elämän alussa, vaikk'ei enää sen lopussa.

Niitä voidaan aina ostaa muille, elleikään meille itsellemme. Sinä

voit ostaa, ja vielä hyvin helposta hinnasta, elämää, ikuisen

elämän, kristillisen uskosi mukaan (ja siinä on kauppa, joka sinulle

kelpaa!) Mutta sinä voit myös ostaa pitkiä tiedon ja rauhan ja voiman

ja rakkauden ja onnen vuosia -- varmasti ja kokonaan riippumatta

uskosta tai mielipiteistä -- kaikille noille epätoivon täyttämille,

kuihtuneille lapsille, jotka juoksentelevat kaduillamme.

"Tuo nyt ei ainakaan ole mitään kansantaloutta." Anteeksi! Tuo

lohduttava, lupaava sana: "Mitä hän kuluttaa, se pitää hänelle jälleen

maksettaman", on yhtä kirjaimellisesti totta silloinkin kun se

sovitetaan kasvatukseen; ei mitään rahankylvöä voida toimittaa niin

varman ja suuren elonkorjuu voiton toivossa kuin tätä; mutta tästä

rahankylvöstä puhuen pitää vain vieläkin enemmän kuin lihan kylvöstä

paikkansa se, että "mitä sinä kylvät, ei ole nouseva oraalle, ell'ei se

ensin _kuole_". Sinun täytyy unohtaa rahasi ja kaikki muut aineelliset

etusi ja kasvattaa vain kasvatuksen vuoksi! Sillä muussa tapauksessa

on se hyväkin, mitä sinä koetat toimittaa, myrkyttyvä, ja niin menevät

sekä se että sinun rahasi hukkaan.

Ja tämä on ollut todellisena syynä siihen, että me olemme tähän asti

epäonnistuneet kasvatusyrityksissämme -- tulivatpa nämä sitten ylhäältä

tai alhaalta. Ei ole ollut rehellistä pyrkimystä itsensä asian hyväksi

sellaisenaan. Alemmat luokat huutavat kasvatusta sentähden, että ne

luulevat heti sen saatuansa pakostakin joutuvansa kuulumaan ylempiin

luokkiin. Nykyään vallitsee omituinen harhaluulo kansan syvissä

riveissä -- ja niihin lasken minä ilman muuta, kuten hyvällä syyllä

voin tehdäkin, kaikki meidän helppotajuiset taloustieteilijämme ja

kasvattajamme -- että nimittäin _jokainen_ voi tulla ensimäiseksi, tai

ainakin että yleisen rynnistyksen ja kilpailun tila, jolloin jokainen

on vuorostaan joutuva päällimmäiseksi, on mainio ihanne-tila, ja

että jos vain jokainen poikanulikka on asianmukaisesti saanut hyvän

kasvatuksen, ei hän voi kerran olla keinumatta omissa vaunuissaan --

sillä ei oteta lainkaan huomioon, mistä silloin saataisiin ajajia ja

jalankävijöitä. Mutta minä sanon teille mitä vakavimmin -- ja minä

puhun varman tiedon pohjalla -- että on parempi miehen olla oppimatta

lainkaan lukemaan ja kirjoittamaan kuin saada kasvatuksensa moisissa

merkeissä.

Ensimäisenä ehtona, jotta kasvatuksesta olisi hyötyä, on selvään

havaita, ett'ei kasvatus suinkaan ole keino päästä eteenpäin

maailmassa, vaan keino tyytyväisenä pysyä siinä kerran saavuttamallaan

paikalla; ja valtion antaman kasvatuksen ensimäisten alkeiden tulisi

samoin eritotenkin pitää silmällä kunkin luokan saamaa hyötyä

henkilöistä, jotka muodostavat valtion. Alimmasta ylimpään luokkaan

asti tulisi jokainen tällä saarella syntynyt lapsi laillisesti

velvoittaa oppimaan inhimillisen kasvatuksen yleiset perusteet,

ja hänet tulisi kastaa -- ei muutamilla otsalle pirskoitetuilla

vesipisaroilla -- vaan taivaallisen viisauden ja maallisen voiman

pilvessä ja meressä.

Tämän valtion huoltaman yleisen kasvatuksen perusteet olisivat lyhyesti

seuraavat:

Ensiksi. -- Ruumis pitää nuoruudessa tehtämän niin kauniiksi

ja täydelliseksi kuin mahdollista, kokonaan riippumatta muista

tarkoitusperistä. Jos sinä sitten haluat panna elävän olennon toimiin,

jotka heikontaisivat sen ruumista ja lyhentäisivät sen elämää, niin

sanon minä ensiksi, että sinun olisi parasta jättää moiset toimet

sikseen; mutta jos sinä välttämättä haluat saada ne suoritetuiksi,

niin anna ainakin tuon elävän olennon, jonka aijot tappaa, sitä ennen

saavuttaa täysi ruumiillinen voimansa ja maistaa nuoruuden riemua ja

kehittää sen kauneutta. Sitten voit myrkyttää hänet, jos niin haluat.

Taloudelliselta kannalta on tämä järjestelmä viisaampi, sillä hänestä

lähtee nyt henki hitaammin kuin jos sinä olisit alkanut jo hänen

nuorena ollessaan; ja sinä saat suoritetuksi suuremman määrän työtä,

joka monin kerroin korvaa hänen harjoittamisensa kulut.

Opettakaa siis ensiksi terveyden lait ja ne ruumiinharjoitukset,

joita ne vaativat; ja siksi tulee teidän koulujenne sijaita ulkona

raittiin maaseudun puhtaassa ilmassa, ja niillä tulee olla ympärillään

avaroita alueita vapaasti käytettävänään. Ratsastaminen, juoksu ja

henkilökohtaiset harjoitukset, joissa rehellisesti hyökätään ja

puolustaudutaan, samaten kuin soitanto muodostaisivat pää-osat tässä

ruumiin kasvatuksessa.

Lähinnä näitä ruumiinharjoituksia tulee opettaa ne kaksi ominaisuutta,

jotka antavat sielulle sen sulon, nimittäin kunnioitus ja sääli.

Niitä ei tosin voida kirjaimellisesti "opettaa", sillä ne ovat

synnynnäisiä jokaiselle luonnostaan hyvälle ihmiselle, mutta niitä

pitää kehittää, aivan samoin kuin ruumiin voimaa täytyy kehittää

huolellisin ja herkeämättömin harjoituksin. Minä en ole koskaan

voinut ymmärtää, miksi Goethe -- "Wilhelm Meisterissa" esittämässään

kasvatussuunnitelmassa -- sanoo, ettei kunnioitus ole synnynnäistä,

vaan että se on opittava ulkoapäin; minusta nähden on kunnioitus

niin väkevä ihmishengen ominaisuus, että ell'ei ihmisillä ole muuta

kunnioitettavaa, niin palvovat ne jotakin hullua tai kiveä tai kasvia.

[Alituisesti saarnaamalla sitä vastaan voidaan kunnioitus tukahuttaa

ja kiihoittaa julkeus huippuunsa, mutta vaistoa ei voida milloinkaan

kokonaan hävittää.] Mutta kunnioituksen oikea opettaminen tarkoittaa

sen kohdistamista oikeihin henkilöihin ja esineihin ennen kaikkea

asettamalla nuorison opettajiksi henkilöitä, joita sen täytyy rakastaa

ja kunnioittaa; sitten kokoamalla sen hyväksi menneiden aikain

historiasta kaikki, mitä on ollut arvokkainta ihmistoiminnassa ja

ihmistunteissa, ja aina kiinnittämällä sen huomiota moisiin esikuviin

ja tekemällä niistä sen kilvoittelun etevin päämaali, ja lopuksi

antamalla sen, mikäli se saattaa tapahtua, oikeudenmukaisesti tuntea,

kuinka mitättömiä sen oma voima ja tieto ovat siihen verrattuina, mitä

muut ovat kyenneet suorittamaan.

Sääliä pitää toiselta puolen pääasiallisesti opetettaman tekemällä

siitä rohkeuden vertainen kunnia-asia ja suomalla sille yhtä suurta

arvoa, koska se itse asiassa onkin rohkeuden lisä ja todiste, niin

että koulun kirjoittamattomassa laissa pidetään yhtä häpeällisenä

julmuutta kuin pelkurimaisuuttakin. Miehelle sopimattomaksi rikokseksi

pitää leimattaman heikommalle olennolle saatettu tuska, ja jokaista

tilaisuutta pitää käytettämän nuorison totuttamiseksi velvollisuutensa

mukaisesti antamaan käytännöllistä apua, ja sen tutustuttamiseksi

niihin todellisiin suruihin ja onnettomuuksiin, joita niiden on niin

vaikea käsittää, jotka riemuiten astuvat elämään, kärsimyksistä mitään

tietämättä.

Kunnioitusta ja sääliä tulee meidän siis ennen kaikkea opettaa, ja

näiden ominaisuuksien lisäksi, ikäänkuin niiden siteeksi ja vartijaksi,

totuutta henkeen ja puheeseen, ajatuksiin ja mielipiteisiin. Totuutta,

vakavaa ja syvää totuutta, pitää tavoiteltaman kuin aarretta ja

varjeltaman kuin ruunua.

Tällainen totuuden teroittaminen, niin että se lopulta muuttuu

tavaksi, on opettajan tärkeimpiä tehtäviä; ja sen pitää sisältymän

kaikkiin kasvatuksen osiin. Ensiksikin täytyy teidän totuttaa lapsenne

noudattamaan suurta tarkkuutta kaikissa esittämissään selonteoissa; se

on nimittäin sekä kunnianasia että kieliharjoitus ja saattaa heidät

kilpailemaan, ken totuuden paraiten puhuisi, katsoen sekä itse siihen

tapahtumaan, joka heillä on kerrottavanaan tai esitettävänään, niin

ett'eivät he salaa eivätkä liioittele mitään, että heidän käyttämiensä

sanojen täsmällisyyteen; ja täten tekevät he totuuden täydellisen

kielen koetuskiveksi -- mikä se itse asiassa onkin -- ja antavat

siveellisen tarkoituksen voiman sanojen huolittelulle ja taiteelle,

minkä jälkeen he sovittavat tämän tarkkuuden myös ajatuksen ja

havainnon kaikkiin tapoihin, niin että he aina _ajattelevat_ asiat

ja esineet sellaisiksi kuin ne todellisuudessa ovat ja _näkevät_

ne sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, mikäli se on meidän

vallassamme. Ja paljon on meidän vallassamme, sillä kaikki väärät

ajatukset ja kaikki väärät huomiot johtuvat etupäässä siitä, että me

ajattelemme sellaista, mikä ei meitä koske ja katselemme sellaista mitä

meidän tekee mieli nähdä, sellaisen asemasta, mitä meidän tulisi nähdä.

"Älä puhu muusta kuin siitä, minkä tunnet; älä ajattele muuta kuin

sitä, mitä sinulla on edellytyksiä ajatella oikein; äläkä katsele

vain sellaista, josta pidät, jos on muutakin nähtävänä": tämä on se

oppi, joka on painettava nuorisomme mieliin, ja etupäässä meidän

oman esimerkkimme ja itsehillintämme avulla. Älä milloinkaan opeta

lapselle sellaista, mistä et itse ole varma; ja ennen kaikkea, jos

sinä pyrit sen aivan nuorena ollessa painamaan jotakin sen mieleen,

jotta nuoruuden herkkyys ja varhainen yhdistämiskyky sen sinne

sitoisivat irroittamattomaksi, niin hanki ensin varmuus siitä, ett'et

vain valhetta siten pyhittäisi. On aina olemassa enemmän ehdotonta,

riidatonta tietoa kuin lapsi voi sen kyvyille soveltuvana oppia, ja

siksi ei ole välttämätöntä opettaa sille mitään epäiltävää. On parempi

sen jäädä tietämättömäksi tuhansista totuuksista kuin että yksikään

valhe pääsee juurtumaan sen sydämeen.

Tästä ja monista muista syistä tulee kasvatuksen pää-asiallisimpina

aineina lähinnä historiaa olla luonnontieteet ja matematiikka;

mutta näihin opinnoihin katsoen tulee teidän jakaa koulunne kolmeen

ryhmään: yksi lapsille, jotka todennäköisesti ovat tuomitut elämään

kaupungeissa, yksi lapsille, jotka tulevat elämään maalla ja yksi

niille, jotka tulevat elämään merellä; näille viimeksimainituille

aijottujen koulujen tulee luonnollisesti aina sijaita rannikolla.

Lapsille, joiden elämä tulee kulumaan kaupungeissa, tulee

opetusaineina, mikäli heidän taipumuksensa ja lahjansa sallivat, olla

matematiikka ja taiteet; lapsille, jotka tulevat elämään maalla, pitää

aineina oleman lintujen, hyönteisten ja kasvien luonnonhistoria ynnä

maanviljelys käytännöllisesti opittuna; ja merimiehiksi varttuville

lapsille tulee aineiden olla fysillinen maantiede, tähtitiede sekä

merikalojen ja merilintujen luonnonhistoria.

94. Rikosta ei voida estää rangaistuksella; se on aina keksivä jonkun

rankaisemattoman, paljastumattoman muodon tai ilmauksen. Rikosta

voidaan varmasti ehkäistä vain siten, ett'ei kukaan ihminen pääse

kasvamaan rikokselliseksi; -- hävittämällä _tahdon_ syntiin, eikä vain

sitä rankaisemalla sitten kun synti on tehty. Rikokset, suuret ja

pienet, voidaan varmasti ehkäistä vain kasvatuksella -- ei yksin järjen

kasvatuksella, joka monissa ihmisissä menee aivan hukkaan, toisissa

vaikuttaen vahingollisesti, vaan sydämen kasvatuksella, joka on yhtä

hyvä ja yhtä tarpeellinen kaikille.

95. Milloin luulette lapsen kasvatuksen alkavan? Kuuden kuukauden

vanhana voi se vastata hymyyn hymyllä ja kärsimättömyyteen

kärsimättömyydellä. Se osaa tehdä huomioita, nauttia ja kärsiä syvästi

ja jossain määrin tajunnallisestikin. Luuletteko ehkä, ett'ei se huomaa

mitään eroitusta siinä, vallitseeko oivallinen järjestys kodissa ja

onko kaikki siellä tyyntä ja hiljaista, ovatko sen isän ja äidin kasvot

rauhalliset, onko sen korva tottunut heidän lempeisiin ääniinsä ja

puhuttelevatko vieraatkin sitä ystävällisesti; vai heittelevätkö sitä

sylistä syliin kovat ja välinpitämättömät tai turhamieliset ihmiset

rappeutuneen talouden synkässä ympäristössä tai riehakkaan kodin

meluavassa hälinässä? Siveelliset taipumukset määrätään, siitä ei voi

olla epäilystä, etupäässä juuri näinä ensimäisinä mykkinä vuosina.

Erikoisesti luulen minä puolestani, että tyyneys ja rauha ja sellaisten

esineiden poistaminen, jotka huvittamalla lasta voivat vähentää sen

tarkkaavaisuutta, niin että se häiriintymättä voi kiinnittää huomionsa

pienimpiinkin näkyviin esineihin ympärillään, ovat suuressa määrin

omiansa muodostamaan osan sen parasta ajatusvoimaa.

96. Väistämättömänä lakina meidän heikolle inhimilliselle luonnollemme

on, että taivas pakottaa sen ehdottomasti varhaisimman nuoruutensa

kehitysaikana käyttämään mielikuvitustaan yhtä paljon kuin keuhkojaan

ja sääriään; -- että sen on pakko kehittää keksimiskykyään kuten linnun

siipiään; -- ett'ei minkään lahjoittamasi leikkikalun tuottama ilo

voita sitä iloa, jonka lapset tuntevat kuvitellessaan olemattomia;

eivätkä opettavimmatkaan tarinat, joita sinä saatat sepittää heille

maailman ihmeistä, milloinkaan saavuta sitä mielenkiintoa, joka

sisältyy lahjakkaan lapsen itsensä laatimaan kertomukseen ruusunlehden

haaksirikosta puron pyörteissä.

Erään ihmeellisimpiä todistuksia lapsen tarpeesta saada kehittää

keksimis- ja uskomiskykyään -- sen _besoin de croire_, joka käy sen

_besoin d'aimer'in_ edellä -- näet sinä siinä tavassa, millä sinä

hävität niiden mielestä jonkun leikkikalun elävyyden antamalla sen

noudattaa liian läheltä todellista elämää. Et koskaan näe lapsen

valitsevan suosikikseen koneellista rottaa, joka osaa vipeltää yli

lattian, tai villakoiraa, joka haukkuu -- tai taitoniekkaa, joka hyppii

terästangoilla. Lapsi rakastuu liikkumattomaan esineeseen, rumaan

esineeseen, usein myös sellaiseen esineeseen, joka meistä näyttää

kokonaan turhanpäiväiseltä. Pieni serkkuni Lilly otti eräänä päivänä

nukekseen puunpätkän, jonka päässä oli pyöreä oksa, -- hoiteli sitä

mitä huolellisimmin en tiedä kuinka monen sairauden aikana, ja siinä

erikoisen tärkeässä tilaisuudessa, jolloin nukelle oli tehtävä uusi

yöpuku, taivutti hän äitinsä pään lähemmäksi, uskoakseen hänelle

kainosti kuiskaten seuraavaa: "Äiti, ehkä on parasta, ett'ei tehdä

lainkaan hihoja, koska ei Bibseyllä ole käsiä, eikä se sentähden niistä

pitäisi."

97. Älä luule voivasi tehdä tyttöä viehättäväksi tekemättä häntä

onnelliseksi. Sinä et voi millään tavalla muuttaa hyvän tytön

luontoa -- sinä et voi millään tavalla tukahuttaa niitä vaistoja,

jotka kutsuvat häntä rakkauteen ja ponnistuksiin -- ilman että se

lähtemättömin kirjaimin kaivertuu hänen kasvoihinsa ja tuo niihin

kovuuden, joka on sitäkin tuskallisempi nähdä, kun se ryöstää

kirkkauden viattomuuden silmistä ja sulouden hyveen otsalta.

Naisellisten kasvojen täydellinen sulous voi johtua ainoastaan siitä

ylevästä rauhasta, joka perustuu onnelliseen ja hyödylliseen elämään

-- hempeäin muistojen täyttämään, ja tämän rauhan yhtymisestä siihen

vieläkin ylevämpään lapsellisuuteen, joka on yhä täynnä luottamusta ja

lupausta; -- joka samalla kainona ja iloisena aina herättää toivon yhä

paremmista voitoista ja saavutuksista. Siellä ei ole vanhuutta, missä

tämä lupaus on vielä säilynyt.

Sinun velvollisuutesi on siis ensiksi kehittää hänen ruumiillista

olemustaan, ja sitten, mikäli hänen vahvistuvat voimansa sallivat,

täyttää ja kasvattaa hänen sieluansa kaikella sillä tiedolla ja

kaikilla niillä ajatuksilla, jotka ovat omiansa tukemaan hänen

luonnollista oikeudentunnettaan ja jalostamaan hänen luonnollista

rakkaudenvaistoaan.

Kaikkea sellaista tietoa on hänelle annettava, joka tekee hänet

kykeneväksi ymmärtämään, jopa avustamaankin miesten työtä; mutta

sitä ei ole annettava vain paljaana tietona, -- ei niin kuin olisi

se tai voisi olla hänelle oppi-aineena, vaan ainoastaan opastuksena

tunteelle ja arvostelulle. Hänen ylpeytensä tai täydellisyytensä

päämääränä ei sillä seikalla sellaisenaan ole mitään merkitystä,

osaako hän useita kieliä vaiko vain yhtä; mutta erinomaisen tärkeätä

on, että hän osaa olla hyväntahtoinen muukalaista kohtaan ja että

hän ymmärtää vieraan kielen kauneuden. Ei merkitse mitään hänen

omaan arvoonsa tai hänen omaan arvokkaisuuteensa nähden, tunteeko

hän tätä tai tuota tiedettä; mutta erinomaisen tärkeätä on, että

hän on hankkinut itselleen tavan ajatella oikein, että hän tajuaa

luonnonlakien tarkoituksen, väistämättömyyden ja rakkauden ja että

hän voi seurata ainakin yhden tieteellisen tutkimusalan polkuja aina

sen nöyryyden laakson kynnykselle asti, jonne vain viisaimmat ja

jaloimmat miehet pääsevät, tunnustaen ijäti olevansa vain lapsia,

jotka poimivat kiviä rajattomalta rannalta. Ei merkitse paljoa,

kuinka monen kaupungin aseman hän tuntee tai kuinka monen tapahtuman

vuosiluvusta tai kuinka monen kuuluisan henkilön nimestä hän on

selvillä -- ei ole lainkaan kasvatuksen tarkoituksena tehdä naisesta

hakemistokirjaa; mutta erinomaisen tärkeätä on, että hän oppii koko

olemuksellaan tunkeutumaan siihen historian kohtaan, jota hän lukee,

eloisasti ja voimakkaasti toistamaan sen tapahtumat omassa kirkkaassa

mielikuvituksessaan, tarkalla vaistollaan tajuamaan sen kiihkeät

kohtaukset ja näytelmälliset suhteet, jotka historiankirjoittaja liian

usein himmentää omilla mietelmillään ja rikkoo omilla järjestelyillään;

hänen tulee havaita jumalallisen palkinnon salattu tasapuolisuus ja

läpi pimeydenkin nähdä sen tulikutomuksen kohtalokkaat langat, jotka

sitovat hairahduksen sovitukseen. Mutta ennen kaikkea tulee hänen oppia

avartamaan tunne-alttiutensa rajoja, kunnioittaen sitä historiaa,

joka ikuisiksi ajoiksi muodostuu sen silmänräpäyksen kiitäessä ohi,

missä hän itse rauhassa elää, ja sitä nykyistä onnettomuutta, jota,

jos hän vain oikein siitä huolehtisi, ei enään senjälkeen esiintyisi.

Hänen pitäisi kuvitella, mitä vaikutusta sillä saattaisi olla hänen

ajatuksiinsa ja käyttäytymiseensä, jos hänet joka päivä asetettaisiin

katselemaan kärsimyksiä, jotka eivät sen takia ole vähemmän todellisia,

että ne ovat kätkettyjä hänen katseiltansa. Hänen tulisi edes joten

kuten oppia näkemään sen pienen maailman mitättömyys, missä hän elää ja

rakastaa, verrattuna siihen maailmaan, missä Jumala elää ja rakastaa;

-- ja juhlallisesti tulisi häntä opettaa pyrkimään siihen, ett'eivät

hänen hurskaat ajatuksensa olisi heikkoja niiden seikkojen lukuun

nähden, jotka niihin sisältyvät, tai ett'ei hänen rukouksensa olisi

veltompi silloin kun hän pyytää hetkellistä lievitystä puolisonsa tai

lapsensa tuskiin, kuin silloinkaan kun hän rukoilee niiden monien

puolesta, joilla ei ole ketään rakastavaa olentoa hoivanaan ja

"kaikkien niiden puolesta, jotka ovat epätoivossa ja raskautetut".

98. Huolimatta kaikesta siitä ulkokultaisuudesta, johon julmat, typerät

tai kavalat ihmiset tekevät itsensä vikapäiksi alituisesti puhuessaan

"velvollisuudesta tyytyä siihen osaan, jonka Kaitselmus on kullekin

määrännyt", on sentään hitunen syvintä ja pyhintä totuutta tässä

sanassa, ja siitä saa se sen voiman, joka sillä vieläkin on, vaikka

sitä lakkaamatta hokevatkin säälimättömät ja ymmärtämättömät huulet ja

vaikka sen kätkevätkin syvyyksiinsä epäilevät ja katkeroituneet sydämet.

Ell'ei tosiaankaan tehtäisi vähintäkään yritystä heidän varhaisimman

kasvatuksensa aikana määritellä, mihin toimiin kansan nuorukaisista

kukin yksilöllisesti soveltuu, tai ell'ei lainkaan huolittaisi asettaa

niitä, jotka eittämättömästi ovat osoittaneet kykyä erikoisiin

tehtäviin, niille paikoille, jotka he parhaiten voivat täyttää -- niin

silloin olisi mitä julkeimpia ja hävyttömimpiä tapoja, millä voidaan

Jumalan nimeä väärin käyttää, sanoa hurjan kilpailun ja taistelun

aikaansaamaa yhteiskunnallisen järjestyksen ja elämän surkeata

sekamelskaa Kaitselmuksen työksi. Mutta jos oikealla hetkellä vakavasti

yritetään hankkia nuorisolle, sen kykyjen mukaan, työtä, johon se

parhaiten soveltuu, luulen minä lopulta sen järjestelmän osoittautuvan

parhaaksi, joka vähiten herättää ajatuksia yhteiskunta-elämän tulevasta

tavattomasta edistyksestä.

Edistyksen oikea tarkoitus, jota ei ihmisten voiman ja onnen nimessä

voida kieltää, ei ole korkeampien asemien ja arvojen valloittamiseksi

käydyn taistelun telmeessä ja levottomuudessa, vaan siinä, että

asteettain parannetaan keinoja sen elämän tarkoituksen täyttämiseksi,

jonka olemme valinneet tai jonka olosuhteet ovat meille määränneet.

Minä luulen sentähden, ett'ei työmiehen kunnianhimon päämääränä

pitäisi oleman mestariksi pääseminen, vaan jokapäiväinen yhä

hienostuneemman ja yhä esikuvallisemman taitavuuden hankkiminen

omassa ammatissaan, palkkansa säästeliäs käyttäminen, niin että hän

vähitellen rikastuttaisi ja somistaisi kotiansa yhä valikoidumpaan,

vankempaan ja mukavampaan suuntaan, ja että hän kykenisi varaamaan

onnellisen vanhuutensa täydelliseksi turvaksi summan, joka tekisi

hänet riippumattomaksi vain sairaille ja rutiköyhille tarkoitetusta

avusta, ja joka myös riittäisi auttamaan hänen lapsiaan sellaiseen

asemaan elämässä, mikä vastaisi hänen omaa asemaansa. Ell'ei hänen

palkkansa riitä kaikkeen tähän, on se suhteettoman pieni; mutta

jos se on saavuttanut tämän oikeudenmukaisen korkeuden, en minä

luule hänen ajautuvan, tulojen mahdollisesti kasvaessa suotuisten

liike-olojen vallitessa tai jakamalla voiton mestarinsa kanssa,

kuumeenomaiseen toimintaan elinehtojensa täydelliseksi muuttamiseksi

ja ryhtyvän melkein välttämättömänä seurauksena edellisestä viettämään

päiviänsä tuskallisessa tyytymättömyydessä oloihinsa ja lohduttomassa

jokapäiväisen elämänsä halveksunnassa, koska ei mikään tuleva menestys

voisi korvata hänelle kaikkea tätä. Minä pysyn tässä uskossani sitäkin

suuremmalla syyllä, kun, vaikka otaksuisimmekin asteettaisen nousun

yhteiskunnallisessa asemassa kaikille niille henkilöille mahdolliseksi,

jotka käyttäytyvät oikein, kokemukseni ei johda minua luulemaan, että

tuo ylennys sellaisenaan, jos se saavutettaisiinkin, edistäisi heidän

onneansa.

99. Ota meren rannalta kourallinen pikkukiviä, jotka kaikkia

samalla lailla kohteleva meri on hyökyaaltojensa veljellisellä

tasapuolisuudella kasvattanut kaikki eroituksetta pyöreiksi, ja sinä

olet havaitseva hyvin pienen eroituksen jalojen ja arvottomien kivien

välillä. Mutta se ankara kasvatus, jonka jalokiviseppä niille antaa,

kertoo sinulle toisenlaisen tarinan. Halvinkin kivi siitä parantuu,

mutta jaloin tulee niin paljon arvokkaammaksi, ett'et sinä enää voi

lukea niitä molempia samaan ryhmään. Kauniit suonet ja värit ovat nyt

kaikki kirkastuneet, ja niin voimakas on tässä luonnon pyrkimys, ett'ei

hiominen ainoastaan osoita, mikä kivistä on paras, vaan että se paras

on juuri ihanimmaksi hiottavissa. Sinä et ainoastaan havaitse, että

sellaisilla kivillä on enemmän arvoa kuin toisilla, vaan sinä näet myös

selvemmin tämän arvon enemmyyden; ja jota vähemmän kivellä on arvoa,

sitä huonommin näet sinä sen vähänkin, mikä sillä on.

Mutta se kasvatuksen laki, joka tavalliselle ylpeydelle tuottaa

suurinta surua, on se, että kaikki sen voitot kasvavat korkoa korolle,

niin että jota pitemmälle työssämme ehdimme, sitä kauvemmaksi jättää

jokainen hetki meidät niistä nerokkaammista henkilöistä, joiden kanssa

me alkuaan samanlaisten olosuhteiden vallitessa läksimme taipaleelle.

Kaksi lasta käy koulua käsi kädessä ja tavaa puolisen tuntia samaa

sivua. Koko ikänänsä eivät he sitten enää tavaa samaa sivua. Toinen on

pian sivun edellä -- kaksi sivua, kymmenen sivua -- ja vaikka molemmat

tekevät yhtäläisesti työtä, suurenee välimatka alituisesti -- lasten

syntyessä ei sitä ollut lainkaan olemassa, niiden kuollessa on se

suunnaton.

Tässä saatat sinä eroittaa oikean kasvatuksen väärästä. Väärä kasvatus

on ihana ja suloinen, se lämmittää sinua ja saa sinut päivä päivältä

ajattelemaan yhä parempaa itsestäsi. Kun sitä vastoin oikea kasvatus on

kuolettavan kylmä, sen kilvessä on Medusan pää ja se saa sinut päivä

päivältä ajattelemaan itseäsi yhä mitättömämmäksi.

100. Alituisesti kuulen minä tuota kummallista puhetta, että "kuinka

vaikeata onkaan saada ihmiset maksamaan kasvatuksestaan!" Ajattelisinko

minä niin! Panetko sinä lapsesi maksamaan kasvatuksestaan tai ajatko

sinä sen niihin pakolla ja ilmaiseksi. Ethän sinä odota _heidän_

maksavan sinulle opetuksestaan muulla tavoin kuin tulemalla hyviksi

lapsiksi. Miksi vaadit siis, että talonpoika maksaisi kasvatuksestaan

muulla tavoin kuin tulemalla hyväksi, kelvolliseksi mieheksi? --

Luulisinpa, että siinä on maksua kylliksi, jos me vain pääsemme siitä

selville. Maksua kylliksi sekä hänelle että meille. Sillä siinä on

jälleen yksi suuria kansallisia erehdyksiämme, että ihmiset aina

pitävät kasvatusta keinona paremman toimeentulon hankkimiseksi.

Kasvatus ei ole mikään tuottava kauppa, vaikka se on kylläkin

kallista; eivätkä sen parhaatkaan saavutukset tuota milloinkaan mitään

rahanarvoista. Ei mikään kansa ole konsanaan ansainnut leipäänsä ei

suurilla taiteillaan eikä suurella viisaudellaan. Mutta kylläkin

pienemmillä taiteillaan tai teollisuudellaan ja käytännöllisillä

tiedoillaan; sen jaloa oppia, sen jaloa viisautta ja sen jaloa taidetta

täytyy aina ostaa aarteena, mutta niitä ei voida koskaan myydä väestön

elatukseksi. Sinä et opi elääksesi -- sinä elät oppiaksesi. Sinun

velvollisuutesi on uhrata ja uhrautua kansakunnan kasvatukselle,

eikä siten tuottaa enemmän rahaa, mutta parempia -- ihmisiä; --

mahdollisimman paljon hyviä ja kunniallisia kansalaisia. _Heissä_ on

sinun "rahojesi arvo".

101. On vapautta ja vapautta. Tuo virta tuolla, niin kristallinkirkas

ja nuolennopea, jonka kuohu temmeltää ilmassa kuin metsävuohen

varsain valkoinen lauma, on kyllä vapaa, Nyt katoaa se rannattomiin,

rajattomiin rämeihin -- tihkuu näkyviin taas, matalana ja hitaana, aina

mistä sitä vain haluttaa, väliin sieltä, väliin täältä, myrkyllisten

kaislojen ja poreilevan liejun keskeltä -- se on yhä vapaa.

Valittavinamme ovat kumpikin laji vapautta -- kumisevan kallioseinän

ahtaus tai hyllyvän hiekan mykkä ja muodoton ranta...

Tahdotko lähettää lapsesi -- tahdotko tosiaankin -- huoneeseen,

missä on pöytä katettu makein viinin ja hedelmin -- joista toiset

myrkytettyjä, toiset eivät? Ja voitko sanoa: "Valitse vapaasti

lapsukaiseni! On niin hyödyllistä sinulle saada valita vapaasti; se

kehittää sinun luonnettasi -- yksilöllisyyttäsi! Jos valitset väärän

maljan tai väärän hedelmän, kuolet sinä ennen päivän laskua, mutta sinä

olet hankkinut itsellesi vapaan lapsen arvon."

Tuntuuko sinusta tämä kysymyksen tahalliselta kärjistämiseltä? Mutta

minä sanon sinulle, sinä vapauden ihailija, ett'ei ole valintaa, joka

ei samaten koskisi elämää tai kuolemaa. Mikään teko ei ole mahdollinen,

mikään teon valinta ei ole mahdollinen väärän teon, väärän valinnan

tuomatta mukanaan myrkkyä, joka sitten ijäksi on jäävä suoniisi. Et

ikinä voi enää sen jälkeen tulla siksi, miksi sinä olisit voinut tulla,

ellet olisi tehnyt sitä tai valinnut tätä. Sinä olet "kehittänyt

luonnettasi", ehkä! Et suinkaan! Jos valitsit väärin, turmelit sen, ja

vielä ikipäiviksi! Useasti olisi ollut sinulle parempi, että tulikuuma

rautakanki olisi iskenyt sinuun ja heittänyt sinut pois siltä paikalta,

poltettuna ja avuttomana, kuin että sinä valitsit niinkuin valitsit.

"Sinä olet menettelevä paremmin seuraavalla kerralla!" Ei. Seuraavaa

kertaa ei tule koskaan. Seuraavalla kerralla esiintyy valinta vallan

toisessa muodossa -- koskee vallan toisia asioita -- ja sinä itsekin

olet heikompi kuin ennen sen pahan takia, johon lankesit, kuten

valintakin on oleva epäilyttävämpi kuin koskaan ennen sumentuneen

katseesi takia. Ei kukaan tule viisaammaksi eikä väkevämmäksi tekemällä

sitä, mikä on väärin. Sinä tulet viisaammaksi ja väkevämmäksi vain

tekemällä sitä, mikä on oikein, joko sinua siihen sitten pakotetaan

tai ei; tärkeintä, yksinään välttämätöntä on tehdä _niin_, minkälaisen

pakon alaisena tahansa, siksi kunnes voit tehdä sen ilman pakkoakin.

Mutta silloin oletkin sinä mies.

"Mitä!" saattaisi joku itsepäinen nuorukainen ehkä epäillen väittää

--; "eikö kukaan viisastu tekemällä sitä, mikä on väärin? Enkö minä

paraiten opi tuntemaan maailmaa kokemalla, mitä siinä on pahuutta

ja katumalla sitä? Enkö minä ole tällaisenanikin oppinut paljon

hairahduksistani?" Se ponnistus, joka sai sinut jälleen osaksi

parantumaan, maksoi todellisuudessa kalliin hinnan; se ajatustesi osa,

joka sai sinut huomaamaan hairahduksesi, maksoi kalliin hinnan. Äly

ja voima, jotka sinulle jäivät ja joita sinä käytit oikein, saavat

palkintonsa; ja tuskastasi ja katumuksestasi ja tutustumisestasi

hulluuden ja synnin hahmoihin opit sinä kyllä _jotakin_; kuinka

paljon vähemmän sinä olisit oppinut, jos sinä olisit aina pysynyt

oikealla polulla, sitä ei voida konsanaan ratkaista, mutta varmaa

on, että se _on_ vähemmän. Vapaa valintasi hävitti sinulta aivan

yksinkertaisesti paljon elämää ja voimaa, joita sinä et koskaan enää

voi voittaa takaisin. On totta, että sinä nyt tunnet sian tavat ja

ravan maun, mutta etkö usko, että isäsi olisi voinut opettaa sinut

tuntemaan parempia tapoja ja miellyttävämpää makua, jos olisit

pysynyt hänen talossaan, ja että se tieto, jonka menetit, oli paljoa

suurempi ja suloisempi kuin se, jonka voitit? Mutta "vapaus kehittää

minun yksilöllisyyttäni!" Yksilöllisyytesi on Jumala sinulle antanut

ja se riippuu sinun rodustasi; ja jos sinun yksilöllisyytesi on

sellainen, että siitä kannattaa puhua, et sinä tarvitse vapautta.

Sinä tarvitset vain pakopaikan, missä voit työskennellä, ja rauhaa ja

valoa -- et mitään muuta -- siinä vain sinun ehdottomat tarpeesi; jos

enempää vaadit, ei se suinkaan enää koske vapautta, vaan ohjausta,

opetusta, nuhdetta ja osanottoa. Mutta ell'ei sinulla ole varsinaista

yksilöllisyyttä, jos sinulta puuttuu todellista luonnetta tai ell'ei

sinussa kuohu oikea pyrkimys, silloin tahdot sinä kyllä olla vapaa.

Sinä alat aikaisin ja poikana sinä jo vaadit ollaksesi mies ja miehenä

luulet sinä olevasi yhtä hyvä kuin kuka tahansa. Sinä valitset vapaasti

syödäksesi, vapaasti juodaksesi, vapaasti kompastuaksesi ja kaatuaksesi

ja lopulta vapaasti kirotaksesi itsesi ja kuollaksesi. Kuolema on ainoa

todellinen vapaus, mikä on meille mahdollinen, ja se on täydellistä

vapautta -- se on lupa jokaisen mädäntyvän ruumiin hiukkasen irtautua

viereisistä hiukkasista ja pitää huolta vain itsestään. Sinä nimität

sitä lihan "turmelukseksi"; mutta ennen kuin siihen tullaan, on koko

vapaus samanlaista sielun turmelusta. Sinä vaadit ajatuksen vapautta;

mutta ell'ei sinulla ole riittävää aihetta ajattelemiseen, ei sinulla

myöskään ole ajattelemisen tarvetta; ja jos sinulla on riittävää

aihetta, ei sinulla kuitenkaan ole tarvetta ajatella väärin. Vain

yksi ajatus on sinulle mahdollinen, jos olet viisas, ja se on -- että

vapautesi on geometrisessä suhteessa tyhmyyteesi.

"Mutta eikö meidän ole kiittäminen yksinomaan ajatuksenvapauttamme koko

aikamme edistyksestä ja toiminnasta?" Jossakin määrin on meidän niistä

-- siitä hyvästä, mikä meissä on -- kiittäminen useiden valheiden

paljastamista ja pääsemistämme pahan pauloista. Mutta tästä ei meidän

tule olla kiitollisia vapaudelle, vaan vapautumisellemme paheista ja

julmista valtijoistamme. Jalot miehet ovat uskaltaneet ryhtyä tutkimaan

valheita, joita oli kauvan julistettu, ei siksi, että nämä miehet

olisivat olleet _vapaa_-ajattelijoita, vaan siksi, että he olivat

niin rehellisiä ja syvällisiä ajattelijoita, ett'ei valhe enää voinut

jäädä heiltä huomaamatta. Ajatuksen tai sen ilmaisujen supistaminen

vainon avulla on luonnollisesti vain yksi muoto väkivaltaa, jota

saattaa puolustaa tai ei, kuten kaikkea muutakin väkivaltaa, aina sen

henkilön luonteen mukaan, jota se kohtaa, ja niiden jumalallisten

ja ikuisten lakien mukaan, joihin se nojaa tai joita se loukkaa.

Meidän ei pidä polttaa ihmistä elävältä vain siksi, että hän sanoo

Atanasiuksen uskontunnustuksen loukkaavan kieli-opin sääntöjä, eikä

anastaa piispalta hänen palkkaansa vain siksi, että joudumme hänen

kanssaan väittelyssä tappiolle; mutta ei meidän myöskään tule sallia

juopuneiden miesten hoilata kadulla öiseen aikaan. On paljon totta

siinä Millin tutkielman osassa "Vapaudesta", joka käsittelee ajatuksen

vapautta; useita tärkeitä totuuksia on siinä kauniisti esitetty, mutta

monta, jotka ovat vähintäin yhtä tärkeitä, on jätetty pois, ja vaaka

kallistuu sen tähden epätasaisesti. Sanan vapauden tulisi suuren kansan

keskuudessa muodostua samanlaiseksi kuin sivistyneessä seurassa, missä

kyllä vallitsee puhevapaus, mutta missä ei kirkuminen eikä reuhaaminen

kävisi päinsä; tai samanlaiseksi kuin tavallisessa neuvoskunnassa missä

kuunnellaan kuuntelemisen arvoisia miehiä sopivaan aikaan ja määrätyin

rajoituksin. Se määrä vapautta, jonka sinä oikeuden ja kohtuuden mukaan

voit luovuttaa sille tai tälle ihmisjoukolle, on tavallisesti kääntäin

verrannollinen sen pyrkimykseen saada se; ja yleinen sivistys tai

järjestykseen kutsuminen olisivat sangen usein paikallaan tässä meidän

Englannissamme. Muutoin on vapauden hyviä vaikutuksia tai vahingollista

höllyyttä punnitessa mahdotonta ratkaista, mikä johtuu rajoituksesta

ja mikä johtuu hillittömyydestä tai missä on niiden oikea raja. Minä

kiukustuin kerran pari kesää sitten varsin ankarasti Skotlannissa sen

tähden, että Atholin herttua esti minut tutkimasta Glen Tiltin

gneissi- ja liuskakivimuodostumia ajalla, joka olisi minulle paraiten

sopinut; mutta lopulta minä ne kuitenkin näin ja kaikessa rauhassapa

vielä, ja juuri tuosta estelystä, joka minua suututti, riippui

todennäköisesti se seikka, että ne vielä olivat paikoillaan, ja ettei

mikään roisto-osakeyhtiö ollut räjäyttänyt niitä ilmaan; jota vastoin

Loch Katrinen ja Geneve-järven "vapaat" tiet ja lahdelmat on iki-ajoiksi

halveksien sotkettu ja hävitetty, ei jonkun herttuan, vaan kymmenien

tuhansien typeräin tyrannien toimesta.

Joku rovasti tai tuomiokapituli saattaa siis ehkä väärin määrätä

minut maksamaan pari penceä sen tai tämän tuomiokirkon näkemisestä;

-- mutta sinun vapaa roskajoukkosi repii tornit ja kaikki aivan

minun kuuluvissani, enkä minä koskaan enää pääse näkemään mitään.

Ja ell'en minä pääsekään rotkon graniittikerrostumille asti, tulee

niiltä joka tapauksessa virta alas minun luokseni Garryyn, puhtaana

ja iloisena; mutta Beddington Parkissa estää minua etenemästä jonkun

rakennuskeinottelijan hiljattain pystytetty lauta-aitaus; ja kirkkaan

Wandelin (Popen "sinisen läpikuultavan Wandelin"), jonka vesi on

yhtä jumalallista kuin kastalialaisen lähteen, täyttää vapaa yleisö

vanhoilla kenkärajoilla, inhoittavilla saviastianpalasilla ja tuhkalla.

102. Kaksikymmentä vuotta sitten ei ollut viehättävämpää

alankomaamaisemaa koko Etelä-Englannissa tai vienon inhimillisen

leimansa ja elämänsä takia liikuttavampaa näkyä maailmassa kuin seutu,

joka välittömästi koskettaa Wandelin lähteitä ja sulkee piiriinsä

Addingtonin matalan nummen ja Beddingtonin ja Carshaltonin kylät

kaikkine lammikoineen ja virtoineen. Ei koskaan laulanut väsymättömin

huulin kirkkaampi ja jumalallisempi vesi kädestä, "joka langettaa

sateen taivaasta"; eivät loistaneet koskaan laitumet keväisin

eloisampaa kukkaisuhkeutta; ei ilahuttanut koti ihanammin vaeltajan

sydäntä rauhallisen ylpeällä iloisuudellaan, jota koetettiin kätkeä,

mutta joka siitä huolimatta tuli täydelleen ilmi. Tienoot ovat

nykyäänkin (1870) vielä yleisissä karkeammissa piirteissään melkein

muuttamattomat; mutta täysissä tosissani väitän minä, ett'en ollut

koskaan nähnyt mitään niin ankaran tragillisessa mielessä kaameaa

-- en edes Pisan rämeillä -- en Campagnan haudoilla -- en Torcellon

hiekkasaarten rannoilla -- kuin ne hitaasti silmiin hiipivät

näyt, jotka veltto, välinpitämätön, eläimellinen huolimattomuus

ja hoidon puute päästävät peittämään tämän viehättävän, jalon

englantilaisen maiseman kauneutta; eikä olekaan minusta mikään

herjaus eikä jumalattomuus, ei mikään järjetön väite eikä häpeällinen

ajatus vastenmielisempi eikä kuohuttavampi, käyttäessäni parasta

arvostelukykyäni sen ajatuksen ja tarkoituksen selvittämiseksi, kuin

se inhoittava saastutus, joka on tullut näiden lähteiden osaksi

niistä juovain ihmislaumain puolelta. Juuri siihen, missä kirkas

vesi, värisevänä ja tahratonna kuin puhdas valo laskee Carshaltonin

lammikkoon ja kaivaa itselleen säkenöivän uoman someroon läpi

sulkamaisen ruohon, joka keinuu ja nuokkuu, levittäen kaikkialle syviä,

läpikuultavan kirkkaita juoviaan, jotka ovat kuin sammaleenväriseen

helopiihin juotettuja kalcedonikiviä ja joiden sekaan on sinne ja

tänne siroiteltu valkeita vesileinikköjä tähdiksi; juuri siihen, missä

ensimäiset ojanteet kuplivat ja solisevat, juuri siihen syytävät

lähettyvillä asuvat ihmisheittiöt katujensa ja talojensa saastan;

lokaläjänsä ja rupajätteensä ja vanhan metalliromunsa ja mädät

vaaterääsynsä; sillä koska ei heillä ole kylliksi tarmoa viemään

törkyään muualle tai säädyllisyydentuntoa tarpeeksi kaivamaan sen

maahan, heittävät he sen virtaan levittämään myrkkyään, joka irtautuu

ja kulkee kauvas kaikkiin niihin paikkoihin, joihin Jumalan tarkoitus

oli tämän veden mukana lähettää iloa ja terveyttä. Ja pienessä

lammikossa muutamien talojen takana etempänä kylässä, missä toinen

lähde porisee, makaavat lähteen ja sen pienen sortuneen kanavan,

jonka aikoja sitten kaivoivat ja viitoittivat lempeämmät kädet,

rikkoutuneet kivet hajallaan, saastaisen, muurisavesta, kuonasta ja

tiilenpalasista muodostuneen läjän alla, jota tuo kirkas vesi kuitenkin

pitää pakostakin puhtaana; mutta se ei voi valloittaa kuollutta maata

loitompaa, ja toisella puolen ahdistaa ja ympäröi lammikon maatuvaa

reunaa inhoittava vaahto, ja niin muuttuu se vähitellen mustaksi

liejurinteeksi vuosikausien laiskuuden tuloksena. Puoli tusinaa miehiä

voisi kuitenkin yhdessä päivässä puhdistaa nämä lammikot ja istuttaa

kukkia niiden rannoille, niin että jokainen kesäisen tuulen henkäys

levittäisi virvoittavaa tuoksua ja että jokainen kuin Bethesdan

lammikon enkelten liikuttama kimalteleva aalto olisi ihmisten ilmoille

tullessaan täynnä parantavaa voimaa. Mutta sitä päivätyötä ei ole

koskaan uhrattu eikä luullakseni koskaan uhratakaan; eikä koskaan enään

ole ihmissydän iloitseva näistä englantilaisista vesilähteistä.

103. Tiedätkö, mitä on orjuus? Otaksu, että jonkun sivistyneen miehen

ottaa joku Barbarian merirosvo vangiksi -- että hänet pakotetaan

raatamaan peltotöissä, että hänet pannaan kahleisiin, että hänet

ruoskien ajetaan työhön aamusta iltaan. Onko hän silti välttämättä

orja? Ei suinkaan; hän on vain raa'asti kohdeltu vanki. On kuitenkin

olemassa työtä, jota ei mikään Barbarian merirosvo saa häntä tekemään,

sellaista työtä nimittäin, jota ei kunniallinen kristitty voi tehdä,

ei tahdo tehdä, vaikka hän siitä sitten kärsisi kuoleman. Hänet

sidottakoon ja häntä suomittakoon, mutta hän on kuullut puhuttavan

eräästä henkilöstä, joka muinoin myös sidottiin ja jota myös

suomittiin, mutta joka siitä huolimatta ei ollut orja. Hän ei siis

ole orja pienimmässäkään määrässä. Mutta otaksuppas, että hän ryhtyy

merirosvon palvelukseen ja asianomaista korvausta vastaan pinnistelee

merirosvon airoissa, miten on silloin asian laita? Otaksu vielä, että

hän soveliaasta maksusta kavaltaa vankitoverinsa ja että hän itse

ryhtyy ruoskaa heiluttamaan sen sijaan että saisi sen lyöntejä maistaa

-- muuttuu piiskuriksi afrikalaisen käskystä, oltuaan ennen piiskattava

-- miten on silloin asianlaita? Kaikista typeristä harhaluuloista,

joita meidän "yleinen mielipiteemme" suosii, luulen minä typerimmän

olevan juuri sen, että orjuutta ei enää muka olisi lainkaan olemassa,

jos siitä saa hyvän palkan! Kun itse asiassa juuri se seikka, että

siitä maksetaan, tekee sen täydelliseksi. Miehen, jonka toinen on

myynyt, tarvitsee olla vain puoliksi orja tai ei ensinkään; mutta mies,

joka on itse myynyt itsensä! Hän on juuri oikea orja.

104. Me olemme tyhmiä, anteeksiantamattoman tyhmiä, puhuessamme toisen

sukupuolen "paremmuudesta" toisen edellä, ikäänkuin niitä voitaisiin

verrata moisissa suhteissa. Toisella on sitä, mitä toiselta puuttuu;

toinen täydentää toista, ja sitä täydentää toinen; ne eivät ole missään

kohdassa toistensa kaltaisia, ja molempain onni ja täydellisyys on

siinä, että toinen pyytää ja saa toiselta, mitä vain tuo toinen voi

antaa.

Niiden erilaiset luonteet ovat lyhyesti seuraavat. Miehen voima

on toimelias, eteenpäinpyrkivä, suojeleva. Hän on oleellisesti

tekijä, luoja, keksijä, puolustaja. Hänen älynlahjansa soveltuvat

ajatteluun ja kekseliäisyyteen; hänen tarmonsa seikkailuun, sotaan

ja valloitukseen, missä sota on oikeutettu ja valloitus välttämätön.

Mutta naisen voima tarkoittaa hallitsemista, eikä taistelemista --

eivätkä hänen järjenlahjansa sovellu kekseliäisyyteen eikä luomiseen,

vaan lempeään järjestelyyn, ohjaukseen ja päättämiseen. Hän näkee

esineiden ominaisuudet, niiden vaatimukset ja niiden paikan. Hänen

suurena tehtävänään on jakaa palkinnot: hän ei antaudu taisteluun,

mutta hän määrää erehtymättä taistelun seppeleen. Velvollisuutensa ja

asemansa suojelevat häntä kaikelta vaaralta ja kiusaukselta. Miehen

täytyy ankarassa kamppailussaan ulkona maailmalla alistua kaikkiin

vaaroihin ja koettelemuksiin; hänen täytyy taipua epä-onnistuneihin

yrityksiin, hänen täytyy kärsiä vääryyttä ja tehdä väistämättömiä

erehdyksiä; usein on hänen pakko saada haavoja ja joutua tappiolle;

usein johdetaan häntä harhaan, mutta _aina_ täytyy hänen karaistua.

Kaikesta tästä suojelee hän kuitenkin naista; hänen taloonsa, jota

nainen hoitaa, ei pidä, ell'ei nainen itse ole siihen syypää, minkään

vaaran, minkään kiusauksen, minkään erehdyksen tai loukkauksen aiheen

tunkeutuman. Siinä on kodin oikea olemus, että se on rauhan paikka;

ei vain suoja kaikkea vääryyttä, vaan myös kaikkea pelkoa, kaikkea

epäilystä ja kaikkea riitaa vastaan. Ellei koti ole tätä, ei se ole

koti; jos ulko-elämän levottomuus tunkeutuu sinne ja jos mies tai vaimo

päästää ulkomaailman vaihtelevan, tuntemattoman, tylyn tai vihamielisen

seuran astumaan sen kynnyksen yli, lakkaa se olemasta koti; siitä

tulee silloin vain tuon ulkomaailman osa, jonka suojaksi sinä olet

nostanut katon ja jonne sinä olet tulen sytyttänyt. Mutta mikäli koti

on pyhä paikka, Vestan temppeli, sydämen temppeli, perheen jumalien

vartioima, jumalien, joiden kasvojen eteen ei kenenkään pidä astuman,

jota ne eivät voi rakastavasti ottaa vastaan -- mikäli koti on tätä,

ja mikäli katto ja tuli ovat vain jalomman varjon ja jalomman valon

esikuvia -- varjon kuin kallion polttavassa erämaassa ja valon kuin

majakan myrskyisen meren rannalla -- sikäli ansaitsee se kodin nimen ja

kohottaa kodin kunniaa.

Ja minne oikea vaimo tuleekaan, kaikkialla on tämä koti aina hänen

ympärillään. Vaikkapa vain tähdet kiiluisivat hänen päänsä päällä;

vaikkapa vain kiiltomato öisenkylmässä ruohossa olisi ainoa tuli hänen

jalkojensa juuressa; on koti sittenkin siellä, missä hän on; ja jalon

naisen koti avautuu laajalle hänen ympärilleen, ihanampana kuin koti,

jonka katto olisi seeteriä ja jonka seiniä purppura koristaisi, ja se

levittää rauhoittavaa valoaan kauvas niillekin, joilla ei muutoin kotia

ole.

105. Jumalan tarkoitus miehen ja naisen suhteen oli, että he olisivat

täysin jaloja ja kauniita toistensa silmissä. Se puku on oikea, joka

heidät sellaisiksi tekee. Paras puku on se, joka on kaunis jalojen ja

viisaiden ihmisten silmissä.

Oikea puku on sentähden se, joka soveltuu kantajansa asemaan elämässä

ja siihen työhön, joka hänen on siinä suoritettava, mutta joka lisäksi

on miellyttävä -- vaatettava -- kestävä -- terveellinen -- ja mukava,

jopa komeakin tarpeen vaatiessa; mutta _aina_ niin kaunis kuin

mahdollista.

Oikea puku on siis vahva -- yksinkertainen -- säteilevän puhdas --

huolellisesti sovitettu -- huolellisesti pidetty.

Halpa puku, joka on ostettu vain halpuutensa takia, ja kallis puku,

joka on ostettu vain kalleutensa takia, ovat _molemmat_ inhoittavia.

Oikea puku ostetaan sen arvon takia ja sen täydestä arvosta, ja se

ostetaan vain tarvittaessa.

Kaunis puku on etupäässä kaunis väriltään -- osiensa sopusoinnulta

-- ja tavalta, jolla se on sovitettu päälle ja jolla sitä kannetaan.

Ei missään ilmene niin selvästi mielen jalous kuin tavassa kantaa

yksinkertaista pukua.

Koristukset, joihin sisältyy kuvioita, kuten koruompelusta j.n.e., ja

jotka ovat _kokonaan käsin_ valmistetut, ovat erinomaisen toivottavia

kaikkien luokkien, halvimman maatyöntekijänkin, juhlapukuihin.

Viisaasti valittu ja aina pidettävä kansallispuku ei ole ainoastaan

suotava, vaan jopa suorastaan välttämätönkin jokaisessa oikeassa

kansallisessa yhteiskunnassa. On suurta hulluutta ja vielä suurempi

rikos totella muotia; mutta vähitellen sukeutuvat vaateparren muutokset

seuraavat hyvällä syyllä terveellistä kansallista kehitystä.

Puku, jota pidetään vain turhamaisuudesta tai jota kateus saattaa

haluamaan, on itsessään yhtä suuri paha kuin kaikki muukin, jota

käytetään väärin samalla tavalla. Naisen pitäisi vakavasti pyrkimän

kauniiksi, yhtä hyvin kuin hänen pitäisi pyrkimän älykkääksi; hänen

pitäisi harkitseman pukuaan yhtä tarkkaan kuin sanojaan; mutta jos

edellistä pidetään ja jälkimäiset lausutaan turhamaisuudesta ja

ylpeydestä, ovat ne molemmat yhtä rikollisia.

106. Me olemme yleensä sitä mieltä, että miehen velvollisuudet kuuluvat

julkiselle, naisen taas yksityiselle elämälle. Mutta asian laita ei

ole lainkaan niin. Miehellä on oma henkilökohtainen toimensa tai

tehtävänsä, joka koskee hänen kotiaan, ja sen lisäksi julkinen toimi

tai tehtävä, joka on edellisen avartumus ja joka koskee valtiota.

Samaten on naisella oma henkilökohtainen toimensa tai tehtävänsä, joka

koskee hänen kotiansa, ja julkinen toimi tai tehtävä, joka samaten on

edellisen avartumus.

Miehen velvollisuutena kotiaan kohtaan on, kuten jo ylempänä

viittasimme, tukea sen elämää ja menestystä ja puolustaa sitä; naisen

toimena on pitää huolta sen järjestyksestä, hempeydestä ja sulosta.

Avarra nämä molemmat tehtävät. Miehelle yhteiskunnan jäsenenä kuuluva

velvollisuus on osaltaan auttaa valtion elämää ja kestävyyttä,

menestystä ja puolustusta. Naiselle yhteiskunnan jäsenenä kuuluva

velvollisuus on osaltaan auttaa valtion järjestystä, levittää siihen

kodikkaisuutta ja sulostuttaa sitä.

Mikä on miehen tehtävänä omalla ovellaan, jota hänen tulee tarpeen

vaatiessa puolustaa loukkaukselta ja ryöstöltä, sama tulee olla

hänen tehtävänsä ei suinkaan pienemmässä, vaan vieläpä laveammassa

mitassa maansa rajalla; ja täyttääkseen siellä tämän tärkeämmän

velvollisuutensa, täytyy hänen, jos niin tarvitaan, jättää kotinsakin

hävityksen saaliiksi.

Mitä naisen samalla tavoin tulee olla kodin seinien sisäpuolella:

järjestyksen keskipisteenä, surujen hoivaajana ja kauneuden

kuvastimena, sitä tulee hänen myös olla omaa kynnystään tuonnempana,

siellä, missä järjestystä on vaikeampi pitää pystyssä, missä surut ovat

suuremmat ja missä rakkaus on harvinaisempi.

Ja niinkuin ihmissydämessä aina on vaistomainen taipumus kaikkiin sen

todellisiin velvollisuuksiin, -- taipumus, jota sinä et voi tukahuttaa,

vain väärentää tai turmella, jos sinä käännät sen pois oikeasta

päämäärästään; -- niin kuin siellä on voimakas rakkaudenvaisto, joka

oikein hoidettuna pitää pystyssä kaiken, mikä on pyhää elämässä,

mutta joka väärään vietynä sitä kaataa, ja jonka _täytyy_ tehdä

niin tai näin; -- niin on myös ihmissydämessä sammuttamaton vaisto,

vallanrakkaus, joka oikeaan ohjattuna pitää pystyssä lain ja elämän

koko ylevyyden, mutta joka harhaan johdettuna hävittää ne molemmat.

Jumala laski sen juuret syvälle miehen ja naisen sydämen sisimpään, ja

Jumala sitä siellä elättääkin. Yhtä turhaa kuin vaaraakin on moittia

tai yrittää kukistaa vallanhalua! -- Taivaan tähden ja ihmisten tähden,

halua valtaa niin paljon kuin vain jaksat. Mutta _mitä_ valtaa?

Siinä on koko kysymys. Hävittämisen valtaako? Jalopeuran käpälääkö

vaiko lohikäärmeen myrkyllistä henkäystä? Ei niitä. Parantamisen,

vapahtamisen, ohjaamisen ja varjelemisen valtaa. Valtikan ja kilven

valtaa; kuninkaallisen käden valtaa, joka parantaa koskettaessaan --

joka vangitsee vihollisen ja päästää vangin; valta-istuinta, joka

kohoaa oikeuden kalliolta ja jolta astutaan alas vain laupeuden

portaita. Ettekö tahdo yrittää saada sellaista valtaa ja nousta

sellaiselle valtaistuimelle, ettekö tahdo lakata olemasta vaimoja ja

tulla kuningattariksi?

107. "Rauhan ruhtinas." Huomaa tämä nimi. Kun kuninkaat hallitsevat

tässä nimessä ja maan ylimykset ja tuomarit, saavat he myöskin sen

vallan kukin omalla ahtaalla alueellaan ja siinä määrässä kuin on

kuolevaisille suotu. Ei ole muita hallitsijoita; muu hallitus kuin

heidän on vain epähallitusta; mutta ne, jotka tosiaan hallitsevat

"Dei gratia", ovat kaikki rauhanruhtinaita ja rauhan ruhtinattaria.

Ei synny sotaa maailmassa, ei tapahdu pienintäkään vääryyttä, teidän,

naisten, olematta niistä edesvastuussa; ei niin, että te olisitte ne

aiheuttaneet, vaan siksi, ett'ette ole niitä estäneet. Miehet ovat

luonnostaan taisteluun taipuvaisia; he haluavat taistella minkä asian

puolesta tahansa tai sitten ilman asiaakin. Mutta teidän tehtävänänne

on valita heidän asiansa ja kieltää taistelu siinä, missä ei mitään

syytä siihen ole. Ei ole maan päällä sitä kärsimystä, sitä vääryyttä,

sitä kurjuutta, josta te ette kantaisi syytä. Miehet voivat sietää

moista, mutta teidän ei tule sitä sallia. Miehet tallatkoot sen

säälimättä temmellyksensä jalkoihin; mutta miehet ovat heikkoja

säälissä, ja heidän toivonsa on surkastunut; vain te voitte tuntea

tuskan syvyydet ja löytää keinon sen parantamiseksi. Mutta yrittämättä

tehdä kaikkea tätä, käännytte te siitä pois; te sulkeudutte puistojenne

muurien ja puutarhojenne porttien taakse; ja te tyydytte tietämään,

että niiden tuolla puolen on kokonainen maailma erämaata -- maailma

salaisuuksia, joihin te ette uskalla tunkeutua, ja kärsimyksiä, joihin

te ette uskalla katsahtaa.

Minä sanon teille, että tämä on minusta masentavimpia kaikista

inhimillisistä ilmiöistä. Minua ei hämmästytä enää mikään syvyys, johon

ihmiskunta saattaa vajota, koska se on kerran kääntänyt kunnialleen

selkänsä. Minä en lainkaan ihmettele saiturin kuolemaa, kun hänen

raukenevat kätensä irtautuvat kullasta. Minä en ihmettele nähdessäni

irstailun orjan elävän kuolemanliinat käärittyinä jalkojen ympärille.

Minä en ihmettele sitä, että salamurhaaja ilman apulaisia surmaa

yksinäisen uhrinsa pimeässä rautatiellä tai lammen kaislojen suojassa.

Minä en ihmettele edes sitä joukkomurhaa, jonka myriadit kädet

pöyhkeillen suorittavat keskellä päivää kansojen järjettömän raivon

kohottamina, enkä minä ihmettele sitä mittaamatonta, käsittämätöntä

rikostaakkaa, jonka ovat niiden kansojen papit ja kuninkaat kasanneet

helvetistä taivaaseen ulottuvaksi. Mutta sitä minä ihmettelen ja sitä

pidän minä -- ah, miten outona! -- kun minä näen hennon, hempeän naisen

teidän keskellänne lapsi povellaan ja varustettuna voimalla, joka,

kunhan hän vain haluaisi sovelluttaa sitä lapseensa ja sen isään,

on puhtaampi kuin taivaan ilma ja väkevämpi kuin kaikki maailman

meret -- niin, siunauksella niin suurella, ett'ei hänen puolisonsa

haluaisi luopua siitä koko maapallon hinnasta, vaikka se olisikin yksi

ainoa täydellinen krysoliitti: -- kun minä näen hänen luopuvan tästä

ylevästä vallastaan kilpaillakseen etusijasta lähimmän ovinaapurinsa

kanssa! On hämmästyttävää -- hyvin hämmästyttävää! -- nähdä hänen

kaikkien oikeiden ja viattomien tunteiden kaunistamana menevän aamuisin

puutarhaansa leikkimään sen hyvin hoidettujen kukkien hetaleilla

ja nostamaan niiden päätä, jos ne sen kallistavat, onnellinen hymy

kasvoillaan ja otsa pilvetönnä siksi että pieni muuri ympäröi tätä

rauhallista paikkaa; ja kuitenkin tietää hän sydämessään -- jos hän

vain haluaa käyttää hyväkseen sitä, mitä se tietää -- että tämän

ruusujen peittämän muurin tuolla puolen aina taivaanrannalle asti

ihmiset kuolemantuskissaan raastavat villiä ruohoa ja että sen ruohon

takovat maan tasalle heidän sydänverensä lyönnit...

Te olette kuulleet kerrottavan -- ja minun luullakseni on tässä

väitteessä muutakin kuin mielikuvitusta, mutta pitäkäämme sitä

nyt joka tapauksessa vain mielikuvituksen tuotteena -- että kukat

menestyvät oikein vain sellaisen ihmisen puutarhassa, joka niitä

rakastaa. Minä tiedän teidän toivovan, että tämä olisi totta; teistä

tuntuisi ihanalta lumovoimalta, jos te voisitte sytyttää kukkiinne

syvempiä, lämpimämpiä värejä vain luomalla niihin lempeän katseen;

niin, ja vieläkin ihanammalta, jos teidän katseellanne olisi voima

ei ainoastaan elähyttää, vaan myös säilyttää; -- jos te voisitte

käskeä mustan ruosteen pysymään niistä loitolla, ja nivelikkään toukan

säästämään niitä -- jos te voisitte käskeä kasteen lankeamaan niille

kuivuuden vallitessa ja sanoa etelätuulelle pakkasen saapuen: "Tule,

etelätuuli, ja huo'u puutarhaani, jotta sen jalo tuoksu leviäisi

avaralle." Tämä tuntuisi teistä ihanalta? Mutta eikö teistä tuntuisi

se vielä ihanammalta kuin kaikki tämä -- ja kuinka rajattomasti

suuremmoisemmalta -- minkä te _voitte_ tehdä kukkien hyväksi, jotka

ovat kauniimpia kuin nämä -- kukkien, jotka osaavat siunata teitä,

koska te olette niitä siunanneet, ja jotka osaavat rakastaa teitä,

koska te olette niitä rakastaneet, -- kukkien, jotka ajattelevat kuten

te ja joilla on samanlainen henki kuin teilläkin; ja jotka, jos te

ne pelastatte, ovat pelastettuja ijäksi? Onko tällainen valta pieni?

Tuolla kaukana rämeiden ja kallioiden keskellä -- kaukana kammoittavien

katujen pimeässä -- venyvät nämä heikot pikku kukat, kaikki lehdet

kuihtuneina ja varret taittuneina: ettekö sitten koskaan haluaisi mennä

niiden luo tai järjestää niitä omiin pieniin, tuoksuviin lavoihinsa tai

laittaa niille omaa taimitarhaa, noille kylmässä tuulessa väriseville?

Pitääkö aamun seuraaman aamua vain teille, eikä heille; ja päivän

nouseman etäältä katselemaan tätä kamalaa kuolontanssia, mutta ei

koskaan päivän nouseman tuulahduksellaan virvoittamaan näitä villien

orvokkien ja kuusamain ja orjantappurain muodostamia eläviä kukkaryhmiä

ja huutelemaan teitä akkunastanne -- ei englantilaisen runoilijan

valtijattaren nimeltä, vaan Danten suuren Matildan nimeltä, hänen, joka

seisoi onnellisen Lethen rannalla kukkaseppeltä sitoen -- sanoen:

"Matilda, nyt käyös yrttitarhaan:

Jo väistymys tul' yön, tuon peikon mustan,

Jo kuusan tienoot täyttää tuoksullaan

Ja ruusuin henkäys käy yli maan?"

Ettekö tahdo laskeutua niiden luo? -- näiden suloisten elävien

olentojen luo, jotka uusi rohkeus on putkahuttanut maasta taivaan syvän

hohteen värittäminä -- ja jotka pyrkivät ylöspäin versomisen jumalaisen

voiman nostamina, ja joiden puhtaus, tomusta ja pölystä vapaana, umppu

umpulta avautuu lupauksen kukaksi; -- ja ne kääntyvät teidän puoleenne

teitä odottaen: "kuunteleepi kukonkannus -- mä kuulen, kuulen! Ja lilja

kuiskaa -- mä ootan!"

Huomasitteko, että minä äskeistä runoa esittäessäni sivuutin kaksi

säettä; luulette ehkä minun ne unohtaneen? Tässä ne ovat:

"Matilda, nyt käyös yrttitarhaan;

Jo väistymys tul' yön, tuon peikon mustan,

Matilda, nyt käyös yrttitarhaan:

Mä veräjällä yksin ootan."

Mutta kenen luulette yksinään seisovan tämän ihanamman puutarhan

veräjällä, odottaen teitä? Oletteko joskus kuulleet puhuttavan ei

Matildasta, mutta Magdalenasta, joka aamulla meni yrttitarhaansa ja

siellä tapasi veräjällä odottamassa miehen, jota hän luuli yrttitarhan

hoitajaksi? Ettekö ole häntä etsineet usein, -- etsineet häntä turhaan

läpi yön; -- etsineet häntä turhaan sen vanhan yrttitarhan veräjältä,

jossa säkenöivä miekka odottaa? Häntä ei ole siellä koskaan, mutta

_tämän_ puutarhan veräjällä, siellä odottaa hän aina -- odottaa

tarttuakseen teidän käteenne -- valmiina lähteäkseen katselemaan

laakson hedelmiä, lähteäkseen katselemaan, onko viinipuu jo kukkinut ja

onko kranaatti-omenan kukka jo käynyt umpuille. Siellä käyskentelette

te Hänen kanssansa katselemassa niitten viinipuitten pieniä köynnöksiä,

joita hänen kätensä hoitaa -- siellä näette te kranaatti-omenan kukan

avautuvan siinä, mihin hänen kätensä oli kylvänyt sen veripunaisen

siemenen; -- vielä enemmän: te näette enkelten joukon pitävän vartiota

ja siivillään karkoittavan kaikki nälkäiset linnut hänen kylvämiltään

tienvieriltä ja te kuulette heidän huutelevan toisilleen viinipuurivien

välistä: "Ottakaa kiinni ne ketut, ne pikku ketut, jotka hävittävät

viinipuut, sillä meidän viinipuittemme rypäleet ovat vielä hentoja."

Oi te kuningattaret -- te kuningattaret! pitääkö teidän maanne vuorten

kätköissä ja onnellisissa lehdoissa ketuilla oleman luolansa ja

taivaan linnuilla pesänsä; mutta pitääkö kaupunkienne kivien huutaman

teille, että ne ovat ainoat pielukset, joille Ihmisen Poika voi päänsä

kallistaa?