Siellä, minne rakkaus luontoon on koteutunut, on se ollut uskoa
lisäävänä, pyhänä aineksena ihmismielessä... Sitä, joka rakastaa
luontoa, elähyttää aina helpommin kuin muita korkea _usko_ Jumalaan...
Rakkaus luontoon tuo mukanaan voimakkaamman tunteen korkeamman
hengen läsnä-olosta ja kaikkivallasta, kuin mikään todistelu tai
perustelu; ja kun tätä luonnonpalvelua viattomasti harjoitetaan muuten
ottamalla huomioon ajan, tunteen ja muiden pyrkimysten vaatimukset
ja yhdistämällä sen uskonnon korkeampiin peri-aatteisiin -- voi se
avata meille erinäisiä pyhiä totuuksia, joista emme muutoin pääsisi
selville. Otaksumatta, että tämä rakkaus luontoon olisi välttämättä
yhteydessä ajan epä-uskon kanssa, olen minä sitä mieltä, että se
liittyy suorastaan ajan kauneimpiin pyrkimyksiin ja vapauteen ja että
se on nyky-ajan tervein aines, joka on sille erikoisesti ominaista;
ja ell'ei tätä luonnonrakkautta viljellä enää kevytmielisesti eikä
taitamattomasti, vaan jos sitä hoidellaan ankarana velvollisuutena,
aiheuttaisi se ehkä tähän asti aavistamatonta edistystä; se selvittäisi
ehkä ensi kertaa ihmiskunnan historiassa ihmiselle hänen elämänsä
oikean olemuksen, hänen toiminta-alueensa ja hänen oikean suhteensa
Luojaansa...
Yksinkertaisimpiakin luonnon esineitä elähyttää eriskummallisesti tunne
jumalaisesta läsnä-olosta. Puut ja kukat näyttävät kaikki jollakin
tavoin olevan Jumalan lapsia; ja me itsekin, niiden toverit, jotka
olemme luodut samasta tomusta kuin nekin, mutta jotka olemme suurempia
kuin ne vain siitä syystä, että meidän ruumiillemme on annettu
suurempi osallisuus jumalaiseen voimaan ja että meidän mieltämme
vähemmän kiinnittää esineiden yleinen käytäntö, käsin koetettavat,
silmin nähtävät muodot kuin niiden sisäinen ihanuus: tuo salaperäinen
kieli, jolla ne puhuvat meille Jumalasta, ja ne vaihtelevat pysyvät
näyt, jotka todistavat meille pyhästä totuudesta ja täyttävät meidät
tottelevaisella, iloisella ja kiitollisella liikutuksella.
Tieteellisiä harrastuksia on ylistettävä etupäässä sikäli, kuin
ne johtavat meidät toimettoman haaveilun ensimäiseltä askelmalta
tarkoituksenmukaisen ajattelun lähimmälle askelmalle. Mutta niitä
on moitittava ja peljättävä, jos ne tälle toiselle askelmalle
kokevat pysäyttää meidät ja tukahuttaa pyrkimystä yhä korkeampaan
mietiskelyyn. Vain silloin tällöin onnistunee jonkun ainoan saattaa ne
sopusointuun tämän mietiskelyn kanssa; mutta se tapahtuu vain vaivoin
ja ponnistuksin -- sisäiseltä olemukseltaan ovat ne sille vihollisia,
koska niillä on taipumusta halveksimaan ja tukahuttamaan tunteita ja
hajoittamaan kaikki atomeihin ja lukuihin. Useimmille ihmisille on ilo,
joka johtuu tietämättömyydestä parempi kuin oppinut ilo. On parempi
kuvitella taivasta sinikuvuksi kuin synkäksi ilmattomaksi avaruudeksi
ja pilviä kultaisiksi valta-istuimiksi kuin kylmiksi usviksi... Me
emme voi saada selkoa yhdenkään ainoan kukan salaisuuksista, eikä se
ole tarkoituskaan; mutta tarkoitus on sitä vastoin, että tieteellisiä
harrastuksia on aina kauneudenrakkauden ja tiedontäsmällisyyttä
herkkätunteisuuden tukeminen.
Ei ole myöskään oikein merkitä kauneudenrakkautta kokonaan
epätieteelliseksi; sillä on olemassa tiede esineiden ulkonaisista
ominaisuuksista yhtä hyvin kuin niiden luonnosta; ja puheen ollen
niiden rakenteesta täytyy yhtä hyvin ottaa se seikka huomioon, miksi
esim. mollisäveleet herättävät surumielisyyttä tai miten esineet
vaikuttavat meidän silmäämme tai meidän sydämeemme, kuin mistä
atomeista tai värähdyksistä ne ovat syntyneet. Nykyajan valtavat
koneelliset saavutukset, joista useimmat meistä ovat niin ylpeitä, ovat
pelkkää ohimenevää kuumetta, osaksi keinottelun, osaksi lapsellisten
harhaluulojen tuloksia. Kerran tullaan huomaamaan, että on yhtä
mahdotonta rakentaa yleisiä valtateitä, joiden olisi määrä viedä meitä
joillekin toivotuille perille, raudasta kuin tomustakin; niin, tullaan
kerran vakuutetuiksi siitä, ett'ei yleensä ole sellaisia valtateitä,
jotka veisivät jonnekin minne kannattaisi mennä; sillä jos niitä
olisi, lakkaisi se paikka siinä silmänräpäyksessä olemasta menemisen
arvoinen -- minä tarkoitan, mikäli halutuille esineille voi jollakin
tavoin määritellä _hinnan_. Minkäänlainen tinkiminen tai petos ei
voi koskaan peijata luonnon "liikkeestä" mitään puoleen hintaan. Jos
tahdomme tulla vahvoiksi, on meidän tekeminen työtä. Jos mielimme
saada ruokahalua, on meidän ensin kärsiminen nälkää. Jos aijomme tulla
onnellisiksi, täytyy meidän ensin olla hyviä. Jos haluamme tulla
ymmärtäväisiksi -- tulee meidän katsella ympärillemme ja ajatella. Ei
mikään paikanvaihdos, joka käy sadan peninkulman nopeudella tunnissa,
ei kangas, jota syntyy tuhannen kyynärää minuutissa, voi tehdä meitä
hituistakaan väkevämmiksi, viisaammiksi tai onnellisemmiksi. Maailmassa
on aina ollut enemmän nähtävää kuin ihmiset ovat voineet nähdä, miten
hitaasti sitten liikkuivatkin; liikkumalla nopeammin eivät he ole
näkevät enempää, eivätkä paremmin. Eikä mahda kauvan viipyä, ennen kuin
huomataan, että tuo muka niin suuri keksintö voittaa (kuten luullaan)
paikallisuus ja aika ei itse asiassa voita mitään; sillä paikallisuutta
ja aikaa ei voida sisäisimmältä olemukseltaan koskaan voittaa, eikä
sitä paitsi kuulu lainkaan niiden luontoon niiden voittaminen, vaan
niiden _käyttäminen_. Hullu aina haluaisi lyhentää paikallisuutta ja
aikaa; viisas haluaisi aina niitä pitentää. Hullu tahtoisi tappaa
paikan ja ajan; viisas tahtoisi valloittaa ne, antaakseen niille eloa.
Rautatiesi on, jos oikein asian ymmärrät, vain keino tehdä maailma
pienemmäksi. Mutta lopultakin on meidän myöntäminen, mikä meidän olisi
pitänyt havaita jo aikoja sitten, -- että ajatteleminen ja näkeminen
ovat ihaninta maan päällä, eikä hurja kiiruhtaminen... Jalkaisin on
levitetty uskonnon useimmat sanomat, ja olisikin totta tosiaan ollut
vaikeata levittää niitä nopeammin muutoin kuin jalkaisin... Oikea
onni ja jalous asuvat aivan lähellämme, mutta me emme niistä koskaan
välitä, ja ennen kuin me itse olemme oppineet olemaan onnellisia ja
jaloja, ei meillä enään ole paljoa sanottavana edes indiaaneille.
Kilpa-ajojen ja metsästyksen kiihoitus, vieraspitojen remu yöllä,
vaan ei päivällä, kallis ja väsyttävä musiikki, kallis ja hankala
vaateparsi, huoliin upottava kilpailu paikasta, vallasta, rikkaudesta
tai ulkonaisesta komeudesta, aherrus ilman päämäärää ja toimettomuus
ilman lepoa -- kaikki nämä sivistyneen nyky-maailman nautinnot ovat
sellaisia, ett'ei niitä minun mielestäni juuri kannata levittää. Ja
kuitenkin ovat kaikki oikeat ja terveelliset nautinnot aina, siitä
lähtien kun hän luotiin maan tomusta, kuten nykyaikaankin, olleet
ihmisen saavutettavissa, saavutettavissa enimmiten rauhassa ja rauhan
kautta. Katsella, miten vilja orastaa ja kukat kehittyvät; vetää syviä
henkäyksiä auran tai lapion puuhissa; lukea, ajatella, rakastaa, toivoa
ja., rukoilla -- nämä ne tekevät ihmisen onnelliseksi; hänen voimassaan
on aina ollut niille omistautuminen; eikä hänellä _ole_ koskaan _oleva_
voimaa enempään. Maailman onni tai onnettomuus riippuu siitä, että me
opimme ja osaamme kaiken tämän vähäisen; mutta ne eivät lainkaan riipu
raudasta, lasista, sähköstä tai höyrystä.
Minä olen niin suuri haaveiden mies ja niin täynnä innostusta, että
minä luulen vielä kerran sen ajan tulevan, jolloin maailma on tämän
huomaava. Se on tähän asti tehnyt kaikki mahdolliset yritykset kaikille
mahdollisille tahoille, paitsi oikealle; ja minusta näyttää, että sen
matemaattisen välttämättömyyden pakosta on kerran tekeminen yritys
myös oikealle taholle. Se on koettanut sotaa, saarnaa ja paastoa,
ostoa ja myymistä, tuhlailevaa komeutta ja säästäväisyyttä, ylpeyttä
ja nöyryyttä -- jokaista mahdollista elämäntapaa, joka suinkin näytti
lupaavan onnea tai arvoa, mutta koko sinä aikana, jolloin se osti
ja myi, taisteli, paastosi ja kidutti itseään valtion asioilla,
kunnianhimoisilla suunnitelmilla ja kieltäymyksillä, oli kuitenkin
ihmiskunnan onni Jumalan määräyksen mukaan siinä, että se tarkasteli
hentoja sammalia tien reunalla ja yläpuolellaan kiitäviä taivaan
pilviä. Silloin tällöin keksi joku väsynyt hallitsija tai kidutettu
orja, missä maailman oikeat kuningaskunnat olivat, ja tuli muutaman
auranalan suuruisen puutarhamaan omistajana mittaamattomien alueiden
valtijaaksi. Mutta maailma ei lainkaan uskonut heidän kertomuksiaan,
vaan tallasi yhä niitä hentoja sammalia ja halveksi yhä pilviä,
etsien onnea omalla tavallaan, kunnes lopulta eksyksissä harhaillut
luonnontiede saapui avuksi, eikä ainoastaan terävämmin huomioinut
kaikkia esineitä, vaan keksi myös niille uusia käyttämistapoja.
Koska maailma on vapaa valitsemaan mitä se tahtoo, erehtyi se
luonnollisesti jälleen, tavallisuuden mukaan, ja kuvitteli, että sen
onnen lähde oli tuossa pelkässä aineellisessa hyväkseenkäyttämisessä.
Se ahtoi pilvet rautaputkiin, jotta sen rikkiviisas minä voisi kiitää
yhtä nopeasti kuin pilvet. Sammalista keksi se syitä, joita saattoi
kehrätä, ja niistä valmisti se itselleen helppoja ja hienoja vaatteita
-- siinäpä sitä onnea olikin! Lentää yhtä nopeasti kuin pilvet ja tehdä
kaikkea mahdollista kaikesta mahdollisesta -- eikö tämä totisesti ollut
paratiisia!
Mutta kun maailma jälleen jonkun ajan kuluttua jäi ilman paratiisia,
niin tekisi se luonnollisesti jonkun toisen erehdyksen, mikäli se vain
olisi mahdollista. Mutta minä en enää näe minkään uuden erehdyksen
mahdollisuutta; kun on kerta kaikkiaan tavannut älynsä rajan ja tehnyt
sen havainnon, ett'ei ole lainkaan sen paratiisillisempaa siihen
kerran tottuneena kiitää hurjaa vauhtia, kuin kulkea hiljalleen, ja
ett'eivät Manchesterin kaikki kukikkaat puuvillakankaat voi lahjoittaa
mielenrauhaa -- niin, silloin uskon minä tosiaankin vähitellen
opittavan ymmärtämään, että Jumala maalaa pilvet ja kutoo sammalten
syyt, jotta ihmiset tuntisivat onnea katsellessaan Hänen luomistyötään
ja seisoessaan rauhallisina Hänen rinnallaan nauttimassa Hänen
työstään, jotta jokainen sen voiman jälkeen, mikä on hänelle annettu,
ja Hänen johdollaan, levittäisi rauhaa ja rakkautta kaikkien Hänen
luotujensa piiriin -- kuten Hän tahtoo, ja että nämä ovat ne ainoat
todelliset inhimillisen onnen lähteet, mitkä koskaan ovat olleet
mahdollisia tai tulevat olemaan.