m. Itä-Pohjanmaa 34 Ristijärvi (Krohn 0277). -- 35 Hyrynsalmi (Sam.
0297). -- 36 Kijanta (Sam. 0472).
q. Aunus 37 Tulemajärvi (Härkönen 64).
s. Pohjois-Inkeri 38 Vuolle (Saxbäck 440). -- 39 Sam. (Pajula 582). --
40 Toksova (Sam. 21).
t. Varsinais-Inkeri 41 Keski-Inkeri (Stråhlman 30). -- 42 Länsi-Inkeri
(Ruotsalainen 308).
Kaikesta ensiksi on huomattava suomalaisen laulun rakenne, jossa
selvästi voi eroittaa nelisäkeisiä värssyjä. Näissä värssyissä on jo
prof. Estlander osoittanut loppusoinnun jälkiä. Etenkin länsimurteen
alalla on riimi ilmeinen, esim.
Merikoira, verikoira
Soutaa ja joutaa,
Neitsy istuu kajutissa,
Itkee ja huokaa (32; vrt. 5, 7).
Neiti istui kammiossa,
Istui ja itki,
Näki hän isänsä kävelevän
Meren rantaa pitkin (10; vrt. 9).
-- -- --
Kädet paatin laidalla,
Polvet meren pohjassa. (7; vrt. 5).
Näki isänsä rannalla
Kävelevän sannalla (5).
Neiti se istuu kammiossa,
Kerii silkkilankaa,
Näki pappansa kävelevän
Pitkin meren rantaa (11; vrt, 14).
-- -- --
Isän hevoset väsyköön
Parhaan touon aikan',
Äidin lehmät ehtyköön
Parhaan lypsön aikan',
Veikon miekat[512] rikkukoon
Parhaan sodan aikan'.
Siskon kruunut [sulakoon]
Parhaan helyn aikan',
Heilan laivat kestäköön
Parhaan soudun aikan' (11).
Ainoasti länsisuomen alueella on laulussa ilmaistuna merirosvon
kansallisuus. Hän on silloin säännöllisesti _Venäläinen_ (1, 4-8, 13),
enimmiten _veri_-alkuisella määresanalla (-suu 6, -korva 7, -koira 5,
8, vrt. 32). Vaan yhdessä, varsinaissuomalaisessa kappaleessa (3):
Punapäinen Tanskalainen seilaa ja soutaa.
Että tämäkin toisinto on hyvin alkuperäinen, todistaa siinä yksistään
soutamisen ohella säilynyt purjehtiminen ynnä muutamat edempänä
mainittavat vanhanaikaiset piirteet. Lunastettavan neidon laulun
ruotsalaisissa esikuvissa on luultavasti oletettava kaksi eri
muodostusta, joista toisessa tytön ryöstäjänä on ollut Ruotsin-puolinen
naapuri Tanskalainen, ennen erittäin pelätty merenkulkijana.
Niissä kirjaanpanoissa, joissa ryöstäjän kansallisuus ilmaistaan, käy
myös selville, että neito on merellä veneessä, jota tämä, samoin kuin
ruotsalaisissa kappaleissa nimettömät merimiehet, soutaa. Neidon
asemakin on niissä usein havainnollisesti kuvattu, esim. (4):
Kädet paatin partahalla,
Jalat paatin pohjassa.[513]
Välistä mainitaan veneessä erityinen kajutti (7, 8, 32), joka säilyy
toisinaan edempänäkin (16, 29, 33, 35). Mutta tavallisesti siellä,
missä ei ryöstäjää nimenomaan mainita, neito istuu epämääräisessä
kammiossa, jonka läheisyydessä tosin omaiset meren rannalla kävelevät.
Paitsi johdantoon nähden edustavat suomalaiset toisinnot vanhempaa
ruotsalaista muodostusta myös loppukiroukseen katsoen. Siitä näet
tavataan jälki Suomen Ruotsalaisten kappaleissa, joissa sulhanen
lopuksi lausuu: "kirottu olkoon isäsi, äitisi, veljesi, sisaresi, koko
sukusi!" Että tämä kirous on ennen ollut neidon lausuma ja yhtä
seikkaperäinen kuin Suomalaisilla, vahvistaa vielä, niinkuin saamme
nähdä, virolainen runo.
Isän tavaroita olemme ruotsalaisissa kappaleissa tavanneet
kahta lajia: joko _taloja tai härkiä_. Edellistä muodostusta
vastaavat parissa läntisimmän Suomen kirjaanpanossa kartanot (4) eli
pellot (1). Jälkimmäisellä on täysi vastineensa yksistään siinä
varsinaissuomalaisessa kappaleessa (3), jossa neidon viejänä on
Tanskalainen, kaikissa muissa ovat härkien sijalle tulleet _hevoset_.
Neidon toivotus, että ne väsyisivät eli kaatuisivat parhaan kynnön
aikana, selittää luonnollisesti muutoksen; sillä Suomessa on
kyntöhärkiä hyvin rajoitetulla alalla käytetty.
Äidillä on omaisuutena yleisesti _lehmiä_, paitsi mainitussa parissa
läntisimmän Suomen kirjaanpanossa _hameita_,[514] joka myös osoittaa
että laulua Lunastettavasta neidosta on alkuansa ollut kaksi
suomennosta eri esikuvain mukaan. Tosin ei kumpaisellakaan äidin
omaisuudella ole vastinetta nykyään tavattavissa ruotsalaisissa
toisinnoissa, mutta färöläinen ynnä saksalaiset kappaleet tekevät
luultavaksi, että hameet ovat ruotsalaisissakin ennen löytyneet, ja
lehmien puolesta todistaa myös edempänä esitettävä virolainen runo.
Veljellä on tavallisesti kolme _miekkaa_, muutamia harvoja kappaleita
lukuunottamatta, joissa on sekaannus sulhasen tavarain kanssa
tapahtunut (10, 11, 29, 40). Saksalaiset toisinnot vahvistavat tästä
johtuvaa päätöstä, että ruotsalaisissakin ovat veljellä hevosten
rinnalla vaihdelleet miekat.
Runon kulkuun nähden kaikista todistavin piirre on sisaren omaisuus.
Saksalaisten kappaleitten _seppele_, sisaren neitsyyden merkki, viittaa
siihen, että ruotsalaisista vaihdosmuodoista _kultakruunut_ on
oleellisin. Keskiajalla oli ainakin aatelin neidoilla tapana pitää
päässä metallisia kruunuja, eikä ainoastaan häissään, vaan yleensä
kaikissa juhlatiloissa, ja saattoi heillä siitä syystä olla useampia.
Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan toisinnoissa on sisarella
säännöllisesti kolme kruunua. Yhdessä on nimenomaan mainittuna
kruunujen _kultaisuus_ (6); että ne ovat metallisia käy selville neidon
tavallisimmasta toivotuksesta, että ne _sulakoot_! Tosin enimmiten
kuvaillaan kruunujen menetyksen tapahtuvan _häitten_ aikana, _vihille_
mennessä. Vaan siinä varsinaissuomalaisessa kappaleessa, jossa
Tanskalainen ja isän härkä ovat säilyneet, toivotetaan kruunun putoavan
parhaana _hypyn_ aikana (3), samoin eräässä itäpohjanmaalaisessa
(suljetkoon!) tanssin aikana (34). Parissa Satakunnan-puolisessa tämä
säe kuuluu:
Kihkeenä kirkon aikana (7) tai:
Paraana helon aikana (8 sel. keskellä kirkkomäkeä).
Suomessa käytettyihin paperisiin morsiuskruunuihin viitannevat pari
toisintoa Hämeestä ja Savosta, joissa sulakoon (15, 16, 20) sanan
sijalle ilmaantuu hajotkoon (13, 19).
Kruunujen asemesta annetaan jo Uudellamaalla ja Hämeessä sisarelle
usein _silkit_ päähineeksi, jonka sitten tavallisesti suodaan _palavan_
kirkon (9), häitten (14), pauhinan (10) aikana; mikä verrattain
harvinainen vahinko on selvänä jälkenä kruunujen kuvaillusta
sulamisesta kuumuudessa. Toisinaan kuitenkin mainitaan silkkien
repeäminen (12), joka myös Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa yhdessä
valkenemisen (18) ja kastumisen (23) kanssa sen kohtaloksi ajatellaan
(21). Itä-Karjalassa sisaren päähineet muuttuvat _hameiksi_, joille
niinikään toivotetaan ratkeaminen (24, 25) eli halkeaminen (26).
Inkerissä viimein silkit (41 palakoon, 38 katketkoon) muuttuvat
kokonaisiksi _vaatekirstuiksi_, joiden on palaminen paraalla
kesovaatteen ajalla (42).
Merkillisintä kuitenkin on, että sisarelle Itä-Suomessa ja Inkerissä
ilmestyy kolme _lammasta_ (17, 22, 27, 29, 30; vrt. 38 morsiamella)
eli uukkoa (31, 40), jotka kirotaan kuolemaan paraana _villan eli
kerintä-aikana_. Tämä toisintomuoto tulee edempänä puheeksi.
Sulhasella on, samoin kuin ruotsalaisissa kappaleissa, tavallisesti
laivoja, harvemmin sormuksia, (7, 9). Vaan toisinaan on hänellä
Satakunnassa ja Uudellamaalla kartanoja (6) eli linnoja (8, 12; vrt. 32
reki!), joille jälkimmäimäisille neito toivottaa:
Korotkoon l. yletköön paraan tarpeen aikana.
Linnat vielä esiintyvät Itä- ja Pohjois-Karjalan kaikissa kappaleissa
(25-26, 28-31; myös 24 koti ja 27 laukka = latka, puoti, ovat tähän
luettavia). Ainoasti yhdessä kuuluu toivotus: korotkoon (25 kuutta
linnaa korkeammaksi), vaan muissa:
Hyötyköön hallavuonna l. sota-aikana.
Että nämät linnat perustuvat kadonneesen ruotsalaiseen toisintoon, käy
selville färöläisestäkin laulusta; siinä tavataan, tosin isällä, vielä
ritarilinnoja (borgar), jotka Ruotsin puolella talonpoikain suussa ovat
ennättäneet vaihtua heidän käsityspiirilleen omaisempiin kartanoihin
(gårdar).
On siis epäilemätöntä, että suomalainen laulu Lunastettavasta
neidosta on mukaeltu ruotsalaisesta; ei kuitenkaan niistä, jotka
meille ovat säilyneet, vaan vanhemmista kadonneista muodostuksista.
Skandinaavilaisen kansanrunon on puolestaan suomalaista kiittäminen,
että sen perusmuoto vielä voidaan saada selville. Käännöksen ja
alkuperäisen arvomitat ikäänkuin vaihtuvat, kun suomennos niin monessa
kohden on sisällykseltään alkuperäisempi.
Inkerinmaan kautta kiertäen on suomalainen laulu Lunastettavasta
neidosta myös Viron rajan yli astunut. Varsinais-Viron koillisimmasta
pitäjästä Vaivarasta on saatu kirjaanpano, jonka suomalainen syntyperä
on heti silmään pistävä.[515]
Lika istus kammurissa
Ja itko ja oogo,
Ta nägi isa kävelevä
Mööda mere randa.
"Bikkas isa, rakkas isa,
Lunasta mind vangist!"
-- "Miska mea sind lunastan,
Kui miul ei ole vara?"
-- "Siul on kodu kolme ruuna,
Pane üks neist pandiks."
-- "Enneb mina lahkun tütredest
Kui oma kolmest ruunast."
Mutta yleisempi on toinen muodostus, joka on jo enemmän viron kieleen
mukautunut. Sitä on muistiinpantu kolmattakymmentä kappaletta eri
osista Viron- ja Liivinmaata. Koska se on myös kansankirjasissa ollut
painettuna,[516] on se ainakin osaksi kirjallista tietä levinnyt,
joten sen kulku kansan suussa käy melkein mahdottomaksi määrätä.
Vaihtelumuotojen vähäpätöisyydestä vaan näkyy, että kaikki kappaleet
johtuvat samasta suomalaisen laulun käännöksestä. Näytteeksi riittänee
ensimmäinen säejakso eräässä Varsinais-Viron kappaleessa:[517]
_Lilla istus kamberissa,
Aeg tall igav oota,
Näki pappa reisima
Seal pitkä mere randas.
"Armas pappa, kallis pappa,
Lunasta minu välja!"
-- "Kellega mina lunastan,
Kui mull' ei ole vara?"
-- "Sull on kodu kolmi ruuna,
Pane üks neist pandiks,
Pane üks neist pandiks,
Ja lunasta mind välja."
-- "Ennem mina lahkun tüterista,
Kui omist kolmist ruunasta.
Tüttar täna, homse eesta,
Ruunad eluks ajaks."_
Lilla ei voine olla muuta kuin väännös virolaiselle tuntematonta likka
sanaa; se on naisen nimi, joka muistuttaa kukkaa (lille) vironkielellä.
Siitä syystä on sen sijalle välistä tullut toinen kukkaisnimi Roosi.
Sana kamberissa on selitetty vangitornis, joka toisinaan sen
asemellakin ilmestyy. Toinen säe on selvästi äänteellinen mukailu
suomalaista _itkee > igav, huokaa > oota_. Että neljännessä säkeessä
pitkä johtuu suomalaisesta pitkin, näkyy eräästä kirjaanpanosta, jossa
säe toisintelee: _Pika mere randa_.[518] Viides säe kuuluu muutamassa
kappaleessa: _rikkas isa, rakkas isa_: jossa suomalainen rakas on
jäänyt vielä virontamatta.[519] Viimeinen säepari joka sattuvasti
selittää, miksi sukulaiset eivät halua lunastaa: "tytär on vaan täksi
ja huomiseksi päiväksi, vaan ruunat y.m. elinajaksi", on suomalaiseen
lauluun nähden lisäys, joka on lainattu virolaisesta Lunastettavan
neidon runosta.[520]
Isän kolme ruunaa, joksi hevosia suomalaisessa laulussa
ainoasti itämurteen alalla nimitetään, osoittavat selvästi,
että se on tavallista tietä Inkerinmaan kautta Viron puolelle
kulkeutunut. Muilla omaisilla on samat tavarat kuin yleisimmässä
suomalaisessa muodostuksessa: äidillä lehmät, veljillä miekat, joskus
uudenaikaisemmat pyssyt, ja sulhasella laivat. Ainoasti sisaren
omaisuus eroaa; hänellä on nimittäin kolme sormusta, joiden
toivotetaan samoin kuin veljen miekkojen menevän katki, vaan keskellä
_kihla-aikaa_, joka vastaa _vihki-aikaa_ suomalaisessa laulussa.
Vuoroin vieraissa käydään! Laulu Lunastettavasta neidosta on Viron
maalta palannut jälleen yli rajan läntisimpään Inkeriin, jossa on
äskettäin löydetty näin alkava kappale:[521]
Lilla istui kamperissa,
Aik' oli ikäv' uottaa,
Näki papa reissivanna
Pitkin mere rantaa.
"Rikas pappa, rakas pappa,
Lunasta miut täältä vällää!" j.n.e.
Samoin: emä, venna, ote (< õde = sisar), peip-mies (< peigmees =
sulhanen).
Tämä yksinäinen kappale olisi melkein liiaksi vähäpätöinen
mainittavaksi, jollei se todistaisi, mitenkä vielä uusimmalla ajalla
kansanlaulu kielirajan estämättä kulkee edestakaisin yli Narvajoen.
Paljoa arvokkaampi laina kuin Lunastettavan neidon laulun Suomalaisilta
Virolaisille on aikoinaan Viron puolelta Inkerikkojen haltuun uskottu
Suomea kohti eteenpäin siirrettäväksi: Saarenmaalla muodostunut
samanaineinen runo, johon jo edellä on välistä viitattu.